perjantai 30. joulukuuta 2011

Joulun välipäivät

Vuoden viimeisiä päiviä jo vietellään ja pian on taas se aika/yö kun koirat saavat kuunnella rockradioita koko yön. Romeo ja Moore eivät paukkuja juuri pelkää, joten ihan rauhallisissa tunnelmissa mennään; koirat sisällä, radio päällä ja koirat luita syöden.

Tässä koottuna vielä meidän tämän viikon puuhia.

Tiistaina Romeolla oli ns. välipäivä kaikesta tekemisestä, kun mamma juoksi koko päivän alennusmyynneissä. Kokeeneelta mejäilijältäkin meni siinä ihmispaljoudessa heti suunnat sekaisin. Stadium, Esprit, Vera Mode, Ginatricot, Henkka & Maukka ja kadonnut Anttila.... apua, miten raskasta shoppailu voikin olla. :D

Keskiviikona aamusta lenkki Romeon ja Mooren kanssa ja myöhemmin oli sitten omat tottistreenit Romeon kanssa, jolla oli naapurin juoksuinen narttu mielessä... huoh. :(

Liikkeestä istuminen, -seisominen ja -maahanmeno. 
Romeo on hauska tapaus. Aina kun saadaan joku osa-alue toimimaan, niin sitten jotakin se taas unohtaa. Liikkeestä maahanmeno sujuu ja liikkeestä istuminenkin sujuu samalla tavalla, eli hyvin läjähtää maahan. :P Piti siis tahkota taas vaihteeksi ihan tavallista istu-käskyä useamman kerran toistoina, jotta muistui mieleen mikä se sellainen on... Sitten se kyllä onnistui jo liikkeestäkin. Liikkeestä maahanmenossa Romeo ennakoi nousua ja olen saanut muutaman kerran palauttaa sen maahan, johon palkkaan sen ennen sivu-käskyä.

Liikkeestä seisominen sen sijaan sujui hyvin pienellä käsiavulla. Pientä petrattavaa vaan löytyy jatkuvasti jostakin.

Luoksetuloissa Romeo tulee suoraan sivulle hyvään perusasentoon, eli on oikaissut eteentulon kokonaan. Tokossa tuo on ihan ok, mutta tottiksessa pitäisi tulla ensin eteen ja siitä uudella käskyllä sivulle? Mites se bh:ssa mahtaakaan mennä? Olisiko sittenkin varmempaa vaatia koira aina kuitenkin suoraan eteen ja sitten sivulle?

Otettiin vielä kapulatreeniä, koska Romeolla on jotenkin niin kovin ongelmallinen puruote.


Romeolla on ollut huono ote noutokapulasta lähes aina. Alkuun se oli lähinnä huvittavaa nostelua kapulan päistä, sitten löytyi oikea paikka pitää kiinni ja samalla tuli mukaan kapulan pureskelu/mälväys juoksussa. Olen yrittänyt parantaa puruotetta juoksuttamalla Romeota kapula suussa, (-> juoksee ja ote kapulasta näyttää nopeasti katsottuna hyvältä, mutta koko ajan R samalla tasaisesti mälvää kapulaa) Olen vetänyt kapulasta vastaan, ote tiukentuu (-> parantuu) , mutta sama mälväys alkaa heti kun ote vähänkään löystyy... Nyt on sitten meillä ihan oikein pureskellun oloinen kapula juoksutreenien jäljiltä. :O

Voisiko koiralla olla oikeesti joku syy tuohon huonoon puruotteeseen? Hakuporukka sanoi, että Romeo vaihtaa usein puruotetta leikkiessään wuballa/patukalla. Taistelutahto ja saalisvietti on kuitenkin Romeolla vahva ja ote ei kuitenkaan irtoa helposti ja koira taistelee mielellään ja paljon. Täytyy tarkastaa huolella näkyisikö hampaissa/suussa jotakin mikä voisi selittää jotenkin tuota. Toisaalta Romeo on tehnyt tuota aina, enkä saa sitä siltä näemmä poiskaan minkään tyyppisillä harjoituksilla. Nouto sinällään sujuu ihan hyvin, mutta millä saada tuo suu pysymään kunnolla kapulassa kiinni juostessa? Vinkkejä saa taas antaa...

Torstaina lenkkeiltiin

Torstaina kierrettiin Romeon kanssa Muuramen harjun kymppi ja mukana ohjelmassa oli myös aina yhtä mukavaa firisbeen kanssa puuhastelua. <3 Videota katsoessa huomasin, että Romeon takapäähän näyttäisi olevan aika jumissa!? :O Jumeja tulee kyllä aika helposti kun hypyttää koiraansa frisbeen kanssa ja varsinkin kylmällä, mutta eipä me tuotakaan liikoja olla tehty, jotta se siitä luulisi tulevan. Asialle täytynee tehdä jotain. Alla video.


Vuoden vaihteen jälkeen sunnuntaille on suunnitelmissa holskumainen metsälenkki yhdessä lyhytCarman ja pitkisnarttu Pinun kanssa, innolla odotellaan, jos vaikka kuviakin saisi! Hyvää vuoden vaihdetta kaikille.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Tavoitteet vuodelle 2012

Viime vuosi meni tavoitteiden mukaan yli odotusten... >> TAVOITTEET 2011

Tavoitteiden asettaminen oli vuosi sitten jotenkin helpompaa, mutta yritetetään taas. Voi olla, että näille tavotteille saa nauraa sitten loppuvuonna, mutta ei kai tämä niin vakavaa kuitenkaan ole? ;)


Tavoitteet vuodelle 2012
Terveys

Kevään aikana tutkitaan lisää tuota Romeon terveyspuolta. Tiedossa on kilpirauhaskoe ja tarkoitus olisi tutkituttaa myös silmät vuoden aikana. 

Äitienpäivänä Romeolla on luonnetesti. Luonnetestituomareina toimivat Reijo Hynynen ja Vilhelmiina Virolainen. 

Romeota ollaan kyselty jonkin verran myös jalostukseen. Päätöksen tästä teen luonnetestin ja muiden terveystulosten jälkeen.

Mejä

Oma motivaatio tuntuu ainakin tällä hetkellä aika huonolta mejään, koska haku lajina kiinnostaa nyt kovasti ja mejä vie niin paljon aikaa, että jos sitä haluaa täysipainoisesti harrastaa, muuta ei ehdi. Ja kun tuo FI JVA:n arvokin jo on... niin olisiko nyt aika koittaa näitä pk-lajeja? Toisaalta mejä on Romeolle "maailman ihanin laji", joten ei tätä missään tapauksessa ole tarkoitus myöskään lopettaa!


Yksi ykkönen jäi tältä kaudelta talteen, (tulos huomioidaan ensi kauden PM-kokeeseen haettaessa) Sanotaan nyt kuitenkin rohkeasti, että tavoitteena on PM-paikka.  

BH

Haave ja toive tulevalle vuodelle olisi BH:n suorittaminen. Jos ja kun, saan Romeon hallinnan kaikelta osin vielä paremmaksi ja uskallan lähteä tuon vähän epäsosiaalisen uroskoiran kanssa kokeeseen, niin mehän mennään ja suoritetaan tämä BH. Työsarkaa on vielä todella paljon, joten katsotaan nyt kuin meijän käy ja riittääkö vuosi...

Toko/tottis

Ei "suuria" tavoitteita tämän suhteen. Mahdollisesti se BH ja tokon alokasluokan koe.

Paljon parempaan ollaan menty tottiksen suhteen ja Romeo selvästi edistyy koko ajan. Välillä tottikset sujuvat oikein hyvin, välillä taas ei. Motivointi pitkäkestoiseen suoritukseen on aika haastavaa... Paljon riippuu myös siitä missä ollaan ja kenen kanssa. Pahin ongelma on ehkä juuri tuo keskittymiskyvyn heikkous ja häiriöherkkyys julkisilla paikoilla. R myös vaistoaa aina, jos jännitän joitakin tilanteita ja varsinkin silloin se mielellään ketkuilee, joten ei ihan helppo tapaus koemielessä. Paljon treeniä tarvitaan tähän vielä ja ennenkaikkea sitä häiriötreeniä.

Omat treenit antavat kuitenkin toivoa myös todella hyvästä tekemisestä ja periksi en anna kovin helposti. ;)

Esineruutu

Säilyttää se mitä jo osataan ja karsia kaikki silloin tällöin sattuvat "pöllöilyt" pois; esineiden mälvääminen tai pahimmoillaan jopa vaihtaminen. 


Agility

Tavoitteena päästä nyt ensin treenaamaan sinne minne halutaan, eli  >> JATTIIN. (ollaan jonossa) Vaikea laittaa oikein mitään tavoitteita kun ei ole mitään seuraa takana tms. :(  Tämä on kuitenkin ehkä eniten se meidän laji. 





Haku

Jatketaan harjoituksia ja toivottavasti kehitytään tässä vuoden aikana. Ilmaisu (rulla) kuntoon vuoden aikana ja vaihtelevia ja kivoja treenejä.

Näyttelyt

Yksi serti haetaan vielä, jos luonnetesti menee hyvin keväällä. Eli tavoitteena kai sitten tältä osin se FI MVA:n arvo... Kaksoisvalio?! :O 

Tässä näitä tavoitteita, lisätään jos jotakin vielä tulee mieleen. 

Joulun ajan puuhia

Joulun aikana on tehty muutakin kuin syöty... ;) Treenitauostakaan ei jostain syystä ole ollut tietoakaan. Päinvastoin, ollaan puuhasteltu kovasti kaikenlaista.

Hallintaa ollaan harjoiteltu lähes päivittäin. Paljon on tässä meillä vielä työsarkaa. Huoh. Hyvää treeniä saatiin mm. siitä, kun lenkillä edessä käveli iso uroskoira. Vetää eikä mölistä saanut, ja hyvin Romeo uskoi, mutta myöskin hyvin tiukkis sai (jälleen kerran) olla, jotta hihna pysyi löysällä ja eteneminen sujui mukavasti. Muutenkin lenkillä Romeon ollessa vapaana, otan Romeota aina silloin tällöin sivulle perusasentoon ja välillä tottistellaan näin. Hyvästä tekemisestä lentävällä pallolla nopea palkkaus ja saa sitten taas hulmuta vapaasti. Kivasti on hommat sujuneet tältä osin ja hyvin on koira ollut kuulolla, mutta en oikein luota siihen vielä tosi paikan tullen.... :)

Tottistelut
Liikkeestä maahanmenot sujuivat taasen hyvin. Hyvin läjähtää maahan ja ilme on hyvä. Tämän kun saisi nyt sitten vielä pysymään tämmöisenä.


Seuraaminen sujuu jo pidemmänkin matkaa kohtuu mukavasta. Helposti, varsinkin vähän hitaamassa kävelyssä, edistää pikkasen ja jotenkin ärsyttävän malttamaton on seuraamiseen lähtö. Aika usein hypyillä ja peruuttamalla :O hakee paikan sivulle, toisaalta tekee sen aika näyttävän näköisesti, :P paikka on hyvä ja intoa piisaa.


Paikalla oloa vanhempieni keittiössä. Kiertelin itse makkarat kädessä ympäri asuntoa. Hyvin pysyi paikalla, vaikka häiriötä oli kun vanhempani söivät samaan aikaan. Äiti sanoi, että Romeosta tulisi hyvä sirkuskoira, :O kun se on noin taitava... :D

Tottistelusta ja muustakin tekemisestä on jäänyt jotenkin tosi hyvä maku. Tykkään siitä, että Romeolla on nykyisellään ihan eri tavalla intoa, kuin mitä joskus nuorempana oli ja jos tämmösenä pysyy niin hyvä on.

Esineruutu
Aattoaamuna rymyttiin isännän kanssa metsässä ja tehtiin mm. Romeolle esineruutu kolmella esineellä. Jotain kummaa häsläystä metsässä tapahtui. Romeo haki hanskan ensin, vei sitä jonkin matkaa ja tuli nalle suussa takaisin. Ei ollenkaan hyvä tommonen esineiden vaihto ja voi olla aika vaikea saada kitketyksi pois. Arghh. :/ Jotakin puhetta tuosta esineiden vaihdosta oli Pipsa Pärssisen esine-etsintä kirjassa. Täytynee lukea miten kannattaa jatkossa toimia. Joskus ennenkin se on tuon tehnyt, mutta onneksi suurin osa esineiden tuonneista kuitenkin sujuu hyvin.

Vatsa on ollut Romeolla jostain syystä vähän kovalla ja selvä hätä häiritsi jonkin verran tekemistä. Kaikki esineet kuitenkin löytyivät hyvin ja toi ne muuten ihan kivasti käteen asti. Mälväämistä oli taas aika paljon, joten ei nyt ihan parasta Romeota tänään.

Haku
Otettiin muutama "ukko". Ukot olivat n. 150 metrin syvyydessä ja hyvässä piilossa. Ei ongelmaa, hyvin löytyivät molemmat ja R eteni suoraviivaisesti piiloille asti ja ai, hitsi, miten oli taas pojassa intoa. :)

Mukavan metsälenkin jälkeen mentiin sitten vanhempieni luokse aattoa viettämään ja syömään, kunhan ensin vaihdettiin kuivat vaatteet päälle. :)

BH?
Tavoiteena olisi suorittaa Romeon kanssa beehoo lähtitulevaisuudessa, mutta sitten ennen pitää saada varmuutta paikallaoloon. Paikallaolo-osuus jännittää eniten tommosen vähän epäsosiaalisen uroskoiran kanssa. Koirakko kulkee kokeessa ohitse viiden askeeleen päästä Romeon maatessa paikallaan käskyn alla... Jos vieras koira sattuu olemaan musta iso uroskoira, niin eihän siitä mitään tuu ja nartutkin tuoksuvat Romeon nenään aika usein aivan vastustamattoman ihanilta... :( Ärsyttää se, että esim. Carmaa Romeon piti mennä sörkkimään paikallaolossa. Toisaalta porukkatokossa se on maannut uroskoirien vieressä vailla mitään ongelmia paikkamakuussa. Jos koiria on paljon se pysyy hyvin, koska kokee sen selvästi turvallisemmaksi vaihtoehdoksi, kuin ylösnousemisen. Yksittäinen koira onkin sitten jo paljon haastavampaa ja "ihana nainen" vieressä voi olla myös vastustamaton... Nyt pitäisi saada paljon häiriötreeniä ja treeniä tähän.

Kaupunkiosuus ei pitäisi Romeolle paha olla ja luulen, että menee tuon kyllä ihan ok ja kyllä tuo muukin tottis hyvänä päivänä sujuu.

Hallinta kuntoon, niin eiköhän tuokin sitten ala sujumaan.

tiistai 20. joulukuuta 2011

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Vuoden viimeiset hakuilut - paras treeni pitkään aikaan!

Nyt on sitten hakuiltu tämän vuoden viimeisen kerran ja oikein hyvään harjoitukseen saatiin hakuilut tältä vuodelta päättää Romeon osalta!

Romeolle kaikki maalimiehet otettiin tänään näköpakoina. Toisin kun vähän ennalta pelkäsin, eilinen treenaaminen ja pitkät lenkit eivät näkyneet ainakaan huonontavasti missään, vaan melkeinpä päinvastoin! Koiran vire oli kerrassaan mainio. Romeo keskittyi hyvin; katse haki koko ajan ukkoa, nenä nuuskutti, mutta Romeo ei kuumunnut haukkumaan tai unohtanut häsläämään mitään muuta, vaan malttoi odottaa rauhassa lähtölupaa. Intoa oli kuitenkin selvästi todella paljon. Lähti täysillä, työskenteli tehokkaasti ja löysi jokaisen maalimiehen nopeasti. Mitään epäröintiä lähetyksen jälkeen; taakse vilkuilua, tuen tarvetta, tai muuta himmailua ei ollut missään vaiheessa ja koira eteni hyvin suoraviivaisesti aina maalimiehelle saakka. Niin hyvä. :)

Kadonnut motivaatio maalimiesten etsimiseen näyttää löytyneen jälleen. Romeo muistuttaa jälleen sitä koiraa, joka se oli kun hakutreenit syksyllä aloitettiin. Motivaatio työskentelyyn on nyt hyvin korkealla ja koiran työskentelyä oli ilo seurata. Oikein hyvä fiilis jäi kyllä tämän päiväisten treenien jälkeen.

Tauon jälkeen voidaan alkaa pikku hiljaa palaamaan taas valmiisiin piiloihin ja katsoa miten Romeo ne nyt selvittää. Puhuttiin porukalla, että koira oli alussa kolmella ensimmäisellä hakukerralla todella hyvä, (kaikki ukot valmiina piiloissa, ei ongelmaa) mutta sitten selvästi tapahtui jotakin, mikä vei Romeolta motivaation hakemiseen joksikin aikaa. Arvailuja syyksi: liian helpot piilot, palkkaus väärä - ei innostu riittävästi, Romeo oli etsinyt ennen hakutreenejä omia perheenjäseniä, -> pettymys etsiä vieraita ihmisiä, maalimiesten kanssa homma ei sytytä... jne. No, oli syy mikä tahansa, nyt näyttää siltä, että alkuvaikeuksien yli ollaan pääsemässä. Kolmet viimeiset hakutreenit ovat kerta kerran jälkeen sujuneet paremmin ja koira selvästi nauttii ja tykkää hommasta. Tästä on hyvä jatkaa hakuiluja taas ensi vuoden puolella.

Hyvä viikonloppu takana treenien osalta ja tämä on kyllä antanut paljon uskoa itselleni myös siihen, että Romeossa on kyllä oikein mukavasti potkua, kunhan kaiken energian saa suunnattua oikeaan suuntaan. Oikea murunen. <3

pomppufiilis...
Treenien lopuksi, holskut pääsivät taas leikkimään keskenään. :) Voi sitä pomppujen paljoutta ja takamusten heittoa. :D Romeo sai leikkiä pitkisnarttu Pinun ja lyhytCarman kanssa ja mukavaa näytti olevan taas yhdessä rymytessä.

Kiitos aivan ihanalle holskuporukalle mukavasta, koko syksyn kestäneestä treeniseurasta. :) Mukavaa on ollut olla myös maalimiehen roolissa toisille koirille. Mökissä varsinkin on ollut jännittävää ja mielenkiintoista katsella lähestyvän koiran työskentelyä ja odotella riittävän montaa haukkua, jotta koiraa pääsee kehumaan ja palkkaamaan. Kaikkien koirien kehitystä on ollut syksyn aikana mukava seurata ja selvää on myös se, että kyllä holskut kaikkinensa ovat melkoisen avoimia, ja hyvin ihmisystävällisiä koiria... Varsinkin tuo Ruka-holsku vie kyllä holskuilta kaiken katu-uskottavuuden... :P

Hakuilu lajina kyllä sopii selvästi oikein hyvin meille, sekä isännälle, että minulle, niin paljon tykätään kuitenkin luonnossa liikkua. :) Nyt on kuitenkin aika pitää treenitauko. Oikein mukavaa joulun odotusta kaikille!

lauantai 17. joulukuuta 2011

Loistava esineruutu!

Alkujaan tarkoitus oli tehdä koirille tänään verijäljet, mutta syksyisten treenien jäljiltä, pakkasesta ei löytynytkään enää yhtään verta.Voi harmitus. :( Päätimme, lumien jälleen sulattua, tehdä sitten pitkän metsälenkin yhteyteen Romeolle esineruutu. Silläkin uhalle, että ruutuilu sotkisi jotenkin huomista hakuilua... Ei vaan maltettu olla tekemättä kun maa on täysin sula.

Esineitä oli tänäänkin se kolme siksi, että kokeessakin esineitä on enimmillään se kolme ja koira kuulemma tottuu näin heti oikeaan tapaan toimia. Tämmöistä meille sanottiin, joten näin ollaan nyt treenattu. Kauimmainen esine oli n. 70 metrissä ja ruutu oli muodoltaan suhteellisen kapea. Tarkoitus oli nähdä vähän kuinka hyvin Romeo irtoaa, kun haussa jossain vaiheessa irtoaminen oli vähän nihkeätä.

Jokainen esine löytyi todella hienosti. Pistot olivat suoria ja Romeo irtosi erittäin hyvin aina yläkulmaan asti. Romeo haki hyvin suoraviivaisesti ja nopeasti, tehden työtä hyvin tehokkaasti ja koko ajan hyvin keskittyen. Palautti esineet käteen asti. Tuodessa esineet pysyivät hyvin suussa. Luovutuksissa tippuu yhä aika helposti, mutta Romeo nostaa heti takaisin käteen. Parempaan päin kuitenkin tämäkin. Romeo lähti jokaiselle esineelle kovalla innolla ja toimi hyvin ilman välipalkkaa tai no, pieni kehu sanallisesti esineiden välissä. Ihan hirmuisen tyytyväinen tämänpäiväiseen koiraan varsinkin tämän kovan innon ja tekemisen osalta. :) Puhuttiin isännän kanssa, että tämä tämänpäiväinen oli kyllä paras Romeon koskaan tekemä esineruutu!

Vietikkyydestä...
Romeon vietikkyydessä ei ole kyllä mitään vikaa ja koira selvästi jaksaa pitkäkestoisempaakin suoritusta koko ajan täysillä keskittyen ja töitä tehden. Haussa joskus tuntuu, ettei Romeon vietti aina oikein kanna (motivaatio laskee, keskittyminen herpaantuu, tuoksut vievät jne,....) mutta jäljellä ja esim. esineruudussa koira toimii todella hyvällä vietikkyydellä, joten uskon, että sillä sitä on, kunhan sen saa vaan haussakin yhtä voimakkaasti esiin. Pitää vaan saada Romeon motivaatio rakennettua haukuilussakin samalle tasolle, kuin mitä se näissä muissakin lajeissa on. Selväähän on, että hakua ollaan harrastettu vielä niin vähän, että se on kaikkinensa meille vielä ihan uusi aluevaltaus.

Muuten ollaan rymytty paljon metsässä ja opeteltu yhä parempaa hallintaa ja tehty mm. paljon hyviä luoksetuloja. Esineruutuilun jälkeen käytiin vielä pellolla tekemässä muutama nouto dummylla.

Huomenna sitten hakuilemaan, jollei alkava flunssa sitten pääse sotkemaan suunnitelmia.

Hakua
Ai niin, ja otettiin siis myös metsässä muutama hakuharjoituskin Romeolle, samalla kun Mooren kanssa hakua reenattiin. Kovin oli Romeolla into piukeena, kun sai meidät molemmat isännän kanssa metsästä hakea, kun ensin joutui ni-iin kovasti "kärsimään", seuratessaan hihnassa Mooren hakuilua. Metsä vaan raikui kun holskupoikaa harmitti odotellessaan omaa vuoroaan. :D Romeon päästessä sitten hommiin, intoa oli niin paljon, että meinasi käydä huonosti, :O puun tullessa "yllättäin" suoraan juoksulinjan eteen...

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Talviset hakuilut

Hakutreenit olivat taas tänään ja saatiin hakuilla ihan talvisessa maastossa. Lumi ei  kuitenkaan tahtia millään tavalla haitannut. Tallaamisen jälkeen hakualue oli oikein toimiva ja keskilinjalle tallaantui kova polku, jota pitkin oli helppo kulkea. Piilot olivat noin 60-65 metrin syvyydessä ja pistot suhteellisen kapeita kaistaleita. Piiloina oli myös pressuja ja mökki. Mökki oli Romeolle auki.

Romeolle otettiin kaikki maalimiehet tänään näköpaon avulla, jotta saadaan mahdollisimman paljon intoa. Eli Romeo näki lyhyesti maalimiehen, (ja wubbansa) lähdön, jonka jälkeen pressulla peitettiin näkyväisyys.

Maalimiehellä
Ekalle maalimiehelle lähti hyvin suoraviivaisesti. Oli juossut ensin vähän mökin ohi ja palannut sitten takaisin mökille, josta maalimies hienosti löytyi.

Toiselle maalimiehelle lähti hyvin, mutta isäntä oli mennyt vähän matkaa alueelle kuvaamistarkoituksessa ja kun kamera rasahtaen laukesi, Romeo kääntyi ympäri ja meni isännän luo, jonka jälkeen varsinainen homma unohtui ja ajatus koiralta selvästi katkesi... Otettiin maalimies takaisin ja uusi lähetys ilman kameramiestä. ;) Päästin Romeon mahdollisimman nopeasti maalimiehen perään ja meni nyt tosi vauhdikkaasti piilolle ja löysi ukon. 

Kolmannelle irtosi hyvin suoraviivaisesti kuono ylhäällä ja maalimies löytyi heti. :)

Maalimiesten haussa ei sinällään ollut mitään ongelmaa ja olen ihan tyytyväinen tältä osin Romeon työskentelyyn. Ärsyttävää sen sijaan oli tuo Romeon toisten koirien jälkien nuuskinta piiloilta takaisin tullessa. Lisäksi Romeo merkkaili ja oli huonosti kuulolla, eikä totellut tänne-käskyä kuin vitkutelleen. Jarmon Pinu-holsku oli mukana tallaamassa hakualuetta ja viime kerran hakuilujen jälkeen, Romeo ja Pinu leikkivät yhdessä ja nytkin Romeo haisteli hyvin innokkaasti tämän jälkiä. :/  

Olen sitä mieltä, että koiralla saa olla alueella häiriöhajuja ja silti sen pitää/tavoite pystyä keskittymään ja työskentelemään ja olla tietysti noin muutoinkin mahdollisimman hyvin ohjaajan hallinnassa ja uskoa käskyjä. Romeo on yleensä ihan kohtuu hyvin kuulolla ja hallinnassa, mutta tänään se ei sitä kyllä ollut. Eli tuohon tulee kiinnittää jatkossa enemmän huomiota. Joskus vaan niin  ärsyttäviä nuo jästipäiset uroskoirat... arggh.

Romeo on myös loppujen lopuksi aika häiriöherkkä koira ja sen keskittyminen kärsii aika pienistä jutuista. Jos tulee yhtään viivettä lähetyksessä, ääniä yms. häiriötä, koiralta katoaa aika helposti ajatus hommasta ja keskittyminen tekemiseen on silloin huonoa... 

No, treeniä lisää, niin eiköhän sitä varmuuttakin ala hommaan tulla... :)  

Loppuun pidettiin oikein varsinaiset holskubailut. :) Valitettavasti taivaalta tuli räntää, joten kuvia ei koirien riemusta ole, mutta koirilla ainakin oli hauskaa. Holskuja oli mukana kaikkiaan seitsemän! Kuusi pitkäkarvaa ja yksi lyhytCarma. 

Ensin juoksivat ja leikkivät Lakka, Aurora, Pinu ja Romeo. Seuraavana leikkivuoron saivat Sumu, Carma ja Aurora ja viimeisenä leikkivuorossa olivat Ruka, Carma ja Aurora. Hauska oli seurata holskujen yhteistä riehumista ja väsyneitä kavereita saatiin kaikki kotiin viemisinä. :) 

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Hyvät hakutreenit!

Syksyinen sää jatkuu yhä ja suosii kyllä nyt varsin hyvin meitä hakuilun harrastajia. En pistä ollenkaan pahaksi, vaikka talvi ei vielä tulekaan. Sunnuntaiseen tapaan tänään oli holskujen hakutreenit ja pitkästä aikaa saatiin tuuleltakin apuja. Pitkiksiä oli tänään mukana viisi. Piiloina olivat myös pressuja ja yksi koottava "maja". Lähinnä se oli Sumua varten, joka on ryhmän hakukoirista pisimmällä haukkuilmaisua myöten, mutta muutkin koirat saivat etsiä yhden maalimiehen majasta.

Alkuun pohdittiin porukalla mm. Romeon viime kertaista innottomuutta ja sitä miten nyt edetään, jotta intoa saadaan lisää. Jarmo oli sitä mieltä, että ääniapuja hän ei suosittele, joten päätimme ottaa Romeon maalimiehet näköpakona intoa lisäämään. Maalimiehiä oli tänäänkin vain se kolme... :/ ;)

Romeo sai mennä keskilinjalle vapaana, joka selvästi rauhoitti sitä. Se pysyy kuitenkin hyvin lähellä. Ennen se on siis nähnyt autoilta maalimiesten metsään lähdön ja kuumennut tästä melkoisesti ja oli puhetta, että keskittyminen ei riitä tämän kierrosten noston jälkeen varsinaiseen hakuun enää rittävästi. Nyt se ei kuumunut missään vaiheessa liikaa, eikä odotteluaikaa tullut paljoa, joten luulen, että myös tämä auttoi parempaan keskittymiseen.

Otettiin jokainen maalimies erikseen. Otin Romeota pannasta kiinni ja se sai nähdä lyhyesti sen kun maalimies pinkoi metsään. Sitten näköyhteys peitettiin nostamallla pressu näkösuojaksi Romeon eteen. Maalimiehen ehtiessä piiloon, päästin Romeon perään. Irtosi erittäin innokkaasti ja mikä parasta täysin suoraan, kertaakaan taakseen katsomatta tai muutenkaan epäröimättä, suoraan maalimiehelle, joka oli kuitenkin suhteellisen syvällä metsässä. Maalimies leikitti palkaksi wuballa. Itse seisoin keskilinjalla ja Romeon tullessa keskilinjaa kohti, se vielä kääntyi tarjoamaan maalimiehelle rakasta wubbaansa revittäväksi... niin hyvä. :)

Toinen maalimies oli sitten aukinaisessa majassa. Samalla tavalla lähetys ja Romeon käytös aivan samanlaista kuin edellisessäkin. Majasta oli ollut vähän hämillään, mutta ei sitä pelännyt tms. ja oli taas  leikkinyt maalimiehen kanssa hyvin innokkaasti.

Kolmas maalimies meni täysin saman kaavan mukaisesti, vaikka suhteellisen jyrkkä rinne tekikin piilosta huomattavasti haasteellisemman. Sitä mitä haettiin, eli sitä intoa, saatiin myös! Intoa oli Romeolla täysin toisella tavalla kuin viime ja sitä edellisellä kerralla. Parasta oli se, että jokaiselle maalimiehelle Romeo tarjosi wubbaa uudelleen vielä ennen keskilinjalle tuloa, eli selvästi sille on nyt tullut fiilis siitä, että juuri nämä maalimiehet leikkivät ja jaksavat repiä sen kanssa wubbaa. Minulle se ei edes wubbaa tarjonnut, kun tylsänä ja eleettömänä seisoskelin keskilinjalla... Missään lähetyksessä Romeo ei kertaakaan vilkaissut taaksepäin, hakien katseella minua, puhumattakaan, että olisi palannut yhtään takaisin. Joten hurjan hyvä tunne jäi kyllä tästä treenistä.

Puhuttiin sitä, että hakutreenit menivät Romeolle ehkä kuitenkin vähän liian haastaviksi turhan nopeasti, kun hypättiin jo toisella hakukerralla siihen, että kaikki maalimiehet olivat piiloissa jo valmiiksi. Uusia maastoja on  kuitenkin ollut lähes joka kerta ja välillä ollaan oltu hyvinkin peitteisissä ja hankalissa maastoissa. Romeohan ei ollut ennen näitä hakutreenejä hakenut kuin pelkästään omia perheen jäseniä, joten hyppäys tällaiseen treenaamiseen oli kuitenkin sille aika iso juttu, puhumattakaan vieraiden ihmisten hakemisesta, joista se alkuun vähän paineistui.

Tämän syksyn treenataan nyt loppuun näiden näköpakojen avulla, jotta saataisiin Romeolle mahdollisimman suuri into taas hakea maalimiehiä.

Treenien lopuksi Romeo sai leikkiä vielä Jarmon holskunartun kanssa, samalla kun yhdessä purettiin majat ym. merkit maastosta. Väsynyt, mutta niin kovin onnellisen oloinen koira treenien jälkeen. <3

lauantai 3. joulukuuta 2011

Tonttu Torvinen jouluostoksilla & tottista

Tottikset
Aamulenkin jälkeen tein Romeon kanssa tottista. Ennen pihasta lähtöä kuulin, että talomme ohi oli kävelemässä naapurin uroskoira. Otin Romeon perusasentoon selkä tielle päin. Koiran tullessa näkyviin, Romeo vilkaisi pikaisesti taaksepäin ja näki koiran, mutta uudella sivu-käskyllä otti välittömästi hyvän kontaktin ja istui hievahtamatta paikallaan, vaikka koiraulkoiluttaja-pappa vielä pysähtyi pihan kohdalle ja alkoi vielä jutella isännän kanssa... Palkaksi tästä wubba, jonka sai kantaa kentälle.

Kentällä tein seuraamista, paikalla oloa ja muutaman liikkeestä maahanmenon. Lyhyet, mutta napakat treenit ja voi pojat, miten hienosti män! Seuruutin pidempääkin matkaa, kun vire oli noin korkealla, eikä ongelmia. Muutamat nopeat maahanmenot ja saatiin aikaiseksi kunnon läjähdyksetkin. Sitten paikalla olo, niin että kävelin ja pyörin Romeon edessä noin viiden metrin päässä. Hyvin pysyi, mutta matka tuntuu olevan Romeon kohdalla aika ratkaiseva. Eli jos matka on pitkä, saattaa nousta ja lähteä valumaan...  Loppuun otin pitkän pätkän seuraamista, pääsin palkkaamaan hyvästä kohdasta ja vapautin koiran wuballe, jonka sai kantaa kotiin. Näitä lyhyitä treenejä nyt usein, niin eiköhän saada tottis sujumaan. :) Kotipihassa Romeo kääntyi kentälle päin ja oli selvästi sitä mieltä, että lisää vielä... joten oikein hyvä aika oli lopettaa treenit!

CITYWALK!
Sen jälkeen vuorossa vuorossa olikin sitten jo perinteistä jouluista kaupunkikävelyä, jotta maalaispoika ei liikaa pääse metsäistymään. ;). Hienosti poika kaupungilla hengaili, paitsi että se ei oikein ymmärrä noita kaupunkilaispuluja, jotka olivat siitä aivan vastustamattoman jännittäviä ja niiden perään piti yrittää rynniä. :( ... huoh.

Kaupunkikävelyä suosittelen kyllä kaikille koirille ja ennen kaikkea maalaiskoirille. Mielenkiintoista siinä mielessä, että vaikka Romeo ei ole videolla kävellessä millään tavalla käskyn alla, painestavassa ympäristössä siitä on selvästi turvallisempaa kuitenkin olla mahdollisimman liki.