maanantai 20. helmikuuta 2017

Sukset saa lipsua, mutta ladulta ei saa poistua

Paljon on tapahtunut sitten viime postauksen, eikä pelkästään hyviä asioita. Äitini kaatui, löi päänsä jäähän ja sai kalloonsa pienen vuodon. On ollut sairaalassa käyntiä ja paljon huolta. Treenit ja muut koirajutut ovat jääneet toissijalle. Tämä taas osoitti sen, että elämä voi muuttaa suuntaa koska tahansa ja kaikki arvotkin heittävät silloin härän pyllyä. Toisaalta mitä paskempi olo, sen tärkeämpää on lähteä välillä treenaamaan ja tuulettamaan omaa päätään.


Tottiksessa on jatkettu hallitreenejä. Yleisesti ottaen Myy voisi olla keskittyneempi. Satunnaiset ääntelyt saisivat jäädä pois, mutta on siellä myös paljon hyvää.
  • Perusasennosta palkkaan usein alkuun kun on keskittynyt ja aktiivinen. Tämän jälkeen saa purkaa hetken purutyynyn kanssa. 
  • Seuraamisessa ääntää satunnaisesti liikkeelle lähdössä. Puutun näihin pelkällä sss-suhinalla. Ääni jää heti kun pääsee reippaaseen ja hyvään liikkeeseen. 
  • Edestä sivulle siirtymiä on tehty ruoan avulla. Ruoan avulla siksi, että saataisiin parempi mielentila ja sivulle tuloista turhat ääntelyt pois. Ääntä ei ole saatu näissä treeneissä ollenkaan esille, joten kai se on vaan hyvä asia.  
  • Pidossa paljon eteenpäin menoa! Opetan samalla myös rauhavaihetta (uudelleen) purutyynyn avulla, joten tämäkin tukee samaa. Irrotuksia ei olla otettu ollenkaan vaan vahvistan pelkkää hyvää otetta. 
  • Jääveissä tekee kaikki liikkeet varmanoloisesti ja varsinkin seisominen on tosi hieno!   
  • Luoksetulo voisi olla vauhdiikkaampikin. Toisaalta hallissa matka on niin lyhyt. Eteentulo on aika arpapeliä. Harvemmin tulee täysin suoraan, joten tätä voitaisiin tehdä taas kuuriluontoisesti. 
Agilityssa Myy on vedellyt taas ihan huikeita treenejä ja se edistyy monessa asiassa! Päästiin jatkamaan samalla koutsillakin vielä ensi jakso, joten jatkossakin ollaan hyvissä käsissä. 
  • Leijeröintiä on tehty kepeillä. Myy kestää jo kivasti itsenäistä tekemistä kun muistaa kannustaa menemenemene-kehotuksella.
  • Keppejen avokulmatkin on saatu toimimaan! Pitää vaan rauhassa ohjata suoraan keppejä kohti ja kääntyä vasta kun on varmasti lukinnut ekan välin. 
  • Itsenäiset kepit alkavat näyttää hyvältä. 
  • Kontakteille on tullut paljon lisää vauhtia. Epätasaista on kuitenkin edelleen ja hitaitakin kontakteja Myy vielä tarjoilee. Sunnuntaina huomasin, että reagoi puomin vieressä seisovan apparin käden heilautukseen. Samaahan se on tehnyt usein kisoissakin. Myyn vauhti selvästi hidastuu tuomarin tullessa esim. A-n viereen. Eli näitä pitäisi treenata ehdottomasti nyt enemmän. Jossain alkuvaiheessa näitä häiriöitä treenattiinkin, mutta selvästikään ei tarpeeksi.
  • Putkipuomierottelu on sujunut viime aikoina yllättävän kivuttomasti. Myy on niin kiltti, että menee tasan sinne minne haluan jos vaan ohjaan hyvin. Kumpikaan - putkipuomi, ei ole ns. toista parempi, joten senkin takia tämä tuntuu toimivan.
Mangustin kanssa päikkäreillä

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Ihana, ihana Kickbike!


Luvassa tällä (-kin) kertaa varsin kuntoilupainotteinen postaus. H. on nyt vuorostaan kärsinyt flunssasta, joten minun on pitänyt heittäytyä puikkoihin kun eihän tällaisia kevätpäiviä voi hukkaankaan heittää! Hiihtämään en edelleenkään ole ryhtynyt (pitää olla enemmän lunta, jotta on hyvä kaatua..😎) mutta kickbiken keksin viedä järven jäälle. Tämän jälkeen en ole juuri muuta tehnytkään. On se vaan niin siistii... Lähemmäksi 10 km on hurahtanut useana päivänä.


Isän nappaama kuva

En usko, että videolta saa millään kopattua sitä mahtavaa fiilistä mitä kikkarointi allekirjoittaneelle tuo. Se on luonnossa liikkumista yhdessä koiran kanssa, vauhdin hurmaa ja ihanaa vapauden tuntua... Se on oikeasti ihan käsittämättömän ihanaa! Myy on joka kerta ihan täpinöissään jo pelkästä pyörän esille ottamisesta. Se nauttii niin paljon kun saa vaan juosta ja lujaa. Keskinopeus on noin 9,4 km/h ja maksiminopeus reilut 20 km/h. 10 km menee aika tarkaalleen tunti aikaa. Ihan sattumalta huomattiin, että H. menee 10 km suksilla samaa vauhtia kuin mitä minä menen 10 km kikkarilla. Myyllä on aina pari breikkiä matkan varrella, jolloin se pyörii hangella lunta syöden, joten luonnollisesti nämä lisäävät matka-aikaa, eikä ajat ole ihan vertailukelpoisia. Videolla mennään melko verkalleen kun on useampi ajopäivä takana.


 Tässä videota lenkiltä.




L. on käynyt myös nakkaamassa koirille kiekkoa. Koirat ovat tästä hommasta ihan liekeissä. Pitää vuorotella koska kuumuvat muuten. Ei tarvitse kovinkaan montaa heittoa frisbeegolffarilta niin koirat on ihan tööt. 😅 L.lla on videolla vaan tuommonen ihan tavallinen koirafrisbee joka kuulema ei lennä mihinkään... Näkisittepä kun hän heittää niitä oikeita frisbeekiekkoja.  


Järkkärikin pääsi pitkästä aikaa ulkoilemaan, mutta sää muuttuikin samantien synkän pilviseksi. Muutama kuva tuli kuitenkin otettua. 




10-vee hepuloi 




torstai 9. helmikuuta 2017

Anna kaekkes, vua elä periks...

 

Otsikko: Savolaisjuttuja Olavi Rytkönen

Kuntoilua ja treenejä ollaan tahkottu viime aikoina paljon. Myy on ollut paljon H.n hiihtokaverina ja itse olen keskittynyt aktivoimaan belgin pääkoppaa. Mukavaahan se on kun on ensin kuorittu kermat päältä. 😅

Tottiksissa ollaan siirrytty Myyn kanssa seuraavaan vaiheeseen. Isot linjat ovat kunnossa. Nyt hiotaan yksityiskohtia. Olen käynyt vanhoja seminaari-/koulutusmuistiinpanoja läpi ja palauttanut mieliin asioita joita voisi taas Myyn kanssa hyödyntää. Kiviahon Miia ja Kantoluoto ovat tällä hetkellä suurimmat innoittajat kaikelle tekemiselle. Motivaatio treenata tottista on nyt korkealla ja miksi ei olisi, kun Myy on yhä yhtä innokas oppimaan/tekemään kuin mitä se on ollut vaikkapa ihan pentuna. Sen kanssa on vaan niin mukava tehdä! Ajaa sisään uusia juttuja tai pitäisikö sanoa ennemminkin, että aika paljon löytyy myös korjattavaa tuolta to do listalta - "ei niin hyvin tehtyjä asioita". Matkan varrella kun on oppinut miten joitakin asioita voisi tehdä niin, että lopputulos olisi himpun verran parempi. Kuten olen aiemminkin täällä sanonut, uuden asian opettaminen koiralle on helppoa, mutta korjaappa jo syntyneitä virheitä niin tilanne on ihan toinen.

Mutta siis.. Se pito. Myy ymmärtää nyt, etten toivo välitöntä luovutusta kun tuon kädet kapulalle. Kapulan tyrkytys ja tuskastuminen siihen, etten heti ota kapulaa vaihe on ohi. Edelleen, jos tartun reippaamalla otteella kapulaan, Myy irroittaa otteen. Yhä enemmän se kuitenkin tavoittelee palkkaa kapula suussa, eikä hötkyile irrotuksen kanssa. Nyt vaan toistoja, toistoja. Paikkistakin päästiin tekemään pitkästä aikaa kun päästiin ensi kertaa tänä talvena lämpimään halliin. Ihan luksusta ja tämä ilo jatkuu vielä pitkälle kevääseen! Keskittynyt, tarkkaavainen ja hiljainen paikkamakuu. Aika ei ollut pitkä koska halusin palkasta hyvästä mielentilasta. Seuraamiseen kaipaan lisää voimaa, vaikka ei se huonoa ole nytkään. Ensi kerralla voisin apparin kanssa kokeilla liinan kanssa antaa vähän painetta seuraamispaikalle. Liinaa ajattelin käyttää myös noudossa, jolloin pääsisin hetsaamaan noutokapulaa itse. Shh-suhinaa täytyy myös kokeilla edestä sivulle siirtymiin kun se toimii muuten niin hyvin, eikä ääntelyyn tarvitsisi muuten puuttua. Paljon asioita mitä pitää vielä tehdä, mutta pikku hiljaa hyvää tulee.

Agissa ollaan tehty lähinnä rataa. Hyppäri taisi olla viime kerralla ratana. Eiliset ohjatut peruuntuivat kovan pakkasen vuoksi. Romeokin on käynyt hallilla humppaamassa. Loppusuora on sen bravuuri.


Helmikuun alussa käytiin myös talkoilemassa Keski-Suomen Palveluskoirayhdistykselle Liepeen koirahiihtokisat. Ne ovat ihan huippu tapahtumia! Ei mitään turhaa piiperrystä vaan vauhdikasta menoa alusta loppuun. Harmi kun ei päästy kameran taakse, mutta onneksi kuvaajakin oli paikalla ja netistä googlettamalla löytyy tästäkin tapahtumasta aivan upeita kuvia. Ihana oli taas nähdä innokkaita koiria, jotka pääsevät tekemään sitä mitä ne eniten haluavat. Rotuenemmistönä ovat saksanseisojat, jotka ovat kuuleman mukaan peruskestävämpiä kuin mitä esimerkiksi malit, joita myös lajissa jonkin verran näkee. Dobbereita oli kanssa jokunen juoksemassa. Meillä onkin täällä päin Suomea kai jonkinlainen dobberikeskittymä kun niitä näkee juuri täällä niin paljon. 😉Myylle olisi ollut tarjolla hiihtäjäkin, joten ehkä seuraavalla kerralla Myykin kisaa, vaikka oltaisiinkin kisoissa töissä. Kaikille kisaajille saatiin tälläkin kertaa ajat otettua.


Kisaturistina nähtiin myös Myyn ihana velipuoli Welmu. Pää on Myyn päähän verrattuna erilainen, (lue kauniimpi..) mutta silti sisaruksissa on paljon samaa. Pusupoika tämäkin. 💓



tiistai 31. tammikuuta 2017

Voihan pito!

Tottista on väkerretty viime aikoina ihan huolella. Vaikeeta on kun ensin opettaa noudon niin, että palkka tulee irrotuksesta, ei pidosta. Välillä tuntuu, että edistytäänkin, mutta sitten tulee taas fiilis, että ihan samassa jauhetaan aina vaan. Lähtötilannehan oli se, että Myy tuuppi mulle kapulaa ja äänsi turhautuneena kun en sitä heti ottanut. Rauhaa pitäisi saada rakennettua. Kaikenlaiseen ääntelyyn tehoaa kieltoa paremmin shhhh-suhina. On silloin hiljaa ja pääsen kehumaan. Minun pitäisi kuulema tarttua reippaammin kapulaan - ei niin kuin videolla, mutta sittenhän tuo irrottaa heti otteen ja se ei ole tarkoitus. Yritän saada sen oppimaan, ettei käsien tuonti kapulalle tarkoita samaa kuin irrotus. Myy kyllä oppii asiat nopeasti, mutta kun menet opettamaan ensin väärin ja yrität korjata, niin se palaa myös herkästi siihen ensin opittuun... Tässä tätä meidän pidon rakentamisprojektia videoituna.



Näyttelytreeneissä ollaan harpattu iso askel eteenpäin. Kehässä juoksu alkaa sujua ilman, että kuppi menee nurin. Hampaiden katsominen, nätisti seisominen tai muu kopelointi ei sekään tuntuisi tuottavan ongelmia, vaikka "tuomari" on vieras. Parempi mieli lähteä näyttelyynkin kun voi luottaa koiraan ja siihen, että se osaa ainakin käyttäytyä.


En ole koskaan millään muotoa ymmärtänyt lajia nimeltä rally toko. Se tuntuu jotenkin sellaiselta ihan hömppäjutulta - pilipalilajilta. Enkä ymmärrä sitä kyllä vieläkään. Mutta... Kokeiltiin jotain sen suuntaista Romeon kanssa kun kerran muutkin sitä tekivät. Romeo tykkäsi. Tykkäsi oikein kovasti. Oikein näin miten korvat oli höröllä eteenpäin ja koirasta oli super kivaa. Sitä sai kehua, reilusti namittaa ja Romeosta oli vaan niin hauska tehdä yhdessä temppuja. Se oli vieläpä siinä ihan hitsin hyvä! Kyltit näyttivät omaan silmään aika heprealta ensi vilkaisulta, mutta pitäisikö niihin sittenkin tutustua? Hankkia Romeolle vielä erikoislupa kilpailla tai sitten muuten vaan harrastella? Maksaa en nyt välttämättä viitsisi ainakaan kovin paljoa siitä, että päästään vielä kisaamaan. Ell. todistus tuskin ilmaiseksi tulee. Seuraavaksi kokeillaan alokkaan rataa ihan randomina Romeon kanssa ja katsotaan mitä me siitä tuumataan.



Jatin ryhmäpaikoille oli taas haku. Saa nähdä saadaanko enää Myyn kanssa ohjattua ryhmää (joita kolmosluokkalaisille ei seuralla ole varsinaisesti tarjota), tai saadaanko edes ylipäätään mitään treeniryhmää tulevalle jaksolle. Edelleenkään en koe, että omat taitoni riittäisivät täysin itsenäiseen treenamiseen varsinkaan jos aikoo lajissa edetä. Ohjaustekniikan opettelua, radanlukutaitoa ja oman liikkumisen opettelua olisi mukava työstää vielä jonkun kanssa. Tähän asti on ollut kiva kun joku katsoo päältä meidän tekemisiä ja nykyinen koutsimme on ollut ihan huippu. Itsenäinen ja hyvä treeniporukka olisi kyllä kasassa, mutta se edellyttäisi tekonurmelle takaisin palaamista ja kivituhkan jälkeen se ei tunnu hyvältä. Ennen pohja-asia oli aika lailla lähes fifty-fifty - vähän enemmän kivituhkalle kuitenkin, mutta nyt kun on huomannut miten Myy on ollut hyvin elastinen, eikä sillä ole ollut minkäänlaisia jumeja aikoihin, nopeus on myös kasvanut, niin pohjaakin osaa arvostaa ihan eri tavalla. Kivituhka sopii Myylle treenialustana tosi hyvin. Itsekin olen oppinut tykkäämään siitä, vaikka itselle tekonurmi onkin nopeampi alusta. Mukava palkata koiraa kun pohja joustaa ja pitää, eikä koiran tarvitse lähes betonin päällä pomppia. Miinusta ei ole kuin aina paskaset vaatteet ja joka treenin jälkeen pestävät lelut. Jatilla on siis kolme kenttää, joista yksi on kivituhkakenttä ja muut pohjat ovat tekonurmea. Toivotaan parasta, että saadaan treenata jatkossakin yhtä hyvässä seurassa kun tähänkin asti. 👍

Ps. Tuli muuten tilattua Jatin seuravaattetkin nyt kun kerran kolmosluokkaan päästiin.


torstai 26. tammikuuta 2017

Kuntoilua ja pientä edistymistä...


Talvi on jatkunut tähän asti varsin mukavana. Nyt alkaa tosin näyttää pahasti siltä, että lämpö sulattaa kaiken lumen jäältä ja sehän tietää jääkelejen loppumista ainakin hetkellisesti. Paukkupakkasia ei ole ollut vielä oikein ollenkaan. Hiihto- ja kelkkakelejä on riittänyt ja on liikuttu paljon. Kaverit tarjoilevat jo omia koiriaan hiihtolenkeille vetoavuksi kun omilla ei voi enää kaikkia lenkkejä heittää. Myy itkee H.n perään tämän lähtiessä hiihtämään, vaikka takana olisikin juuri 7 km potkurilenkki... Paljon on myös tehty lenkkejä ihan vaan jäällä kävellen, jolloin koirat saavat jolkutella mahdollisimman paljon vapaana. Kokoonpanot ovat vaihdelleet ja Niilo-westiekin on ollut mukana. Se alkaakin soluttautua aika kivasti osaksi meidän laumaa. Niilo, Myy ja Moore ovat oikein hyvä kolmikko ja tulevat hyvin juttuun keskenään. Myy ja Niilo ovatkin meidän sellaista junnuosastoa, jotka tykkäävät erityisesti noista räkäposkella lenkeistä. Ihmeen hyvin noilla Niilon tappijaloilla belginkin perässä pysyy. 😅Romeolta ei sympatiapisteitä Niilolle heru, vaikka päällään seisoisi. Pieni, valkoinen koira ei vaan sovi sen sydämeen, joten koko porukkaa ei käy yhdistäminen, niin mukavaa kuin se muuten olisikin.



Niilon ja Myyn kuvat Tomi Asikainen



Kuntoilu on tehnyt meille kaikille oikein hyvää. Myy on nyt erittäin hyvässä lihaskunnossa. Nyt on lähinnä pidettävä huoli siitä, ettei laihdu liikaa ja saa riittävästi tärkeätä lepoakin.



Koko kööri kävi eläinlääkäri Tähdessä Myyn syntymäpäivänä. Siirsin koirien paperit samalle klinikalle, jotta jatkossakin asiointi on sujuvaa, eikä maksa ihan maltaita. Aiemmin Tähdessä on hoidettu pelkästään Moorea ja hyvin onkin hoidettu. Moorella oli cushingintautikontrolli. Arvot edelleen hyvät ja samalla lääkemäärällä jatketaan. Ell. kehui Mooren turkkia ja sanoi, että onhan sillä lihaksia kun sanoin, että Mooren lihakset ovat minun mielestä kokonaan kadonneet... Niin mutta kun sillä oli vielä niin hyvät lihakset vähän aikaa sitten! Paimenet saivat rokotteet ja niille tehtiin terveystarkastukset. Tapansa mukaan kaikki käyttäytyivät hyvin. Myyn pulssi oli sen verran matala, että kuulema huomaa selvästi, että hyväkuntoinen urheilija kyseessä. Romeosta ei myöskään mitään huomautettavaa. Myy sai myös syntymäpäivälahjan kun oli paikalla synttäripäivänä. Moore painoi 9,9 kg, Romeo 26,2 kg ja Myy 23,6 kg.


Treenirintamallakin on menty himpun verran asioissa eteenpäin. Agissa sylkkäritreenit ovat tuottaneet viimeinkin jonkinmoista tulosta ja vitsi, miten hienoa kun sylkkäri alkaa toimia! Se on ollut meille molemmille jotenkin ihan tosi vaikea. Se, että koiran saa kääntymään oikeaan suuntaan vielä hypyn jälkeenkin, eikä se kierrä siivekkeen väärältä puolelta. Rataa on myös luukutettu ja keppejen avokulmatkin alkavat toimia yllättävän näppärästi. Nyt pitäisi vaan pikku hiljaa lisätä treenimäärää, jotta kevään kisoissa oltaisiin hyvässä iskussa.

On päästy tottistakin tekemään, vaikka lämmintä hallia ei tälle talvelle olekaan. Joissakin asioissa sitä jää takomaan päätänsä seinään, eikä asiat etene suuntaan, ei toiseen. Tämmöinen fiilis on ollut jo pitkään noudon luovutuksen kanssa. Tarvitaan joku ulkopuolinen, joka ei ole nähnyt meitä aikoihin. Joku, joka yksinkertaistaa asian. Parissa minuutissa ongelma lähti ainakin melko helpon näköisesti oikeaan suuntaan ja pitkästä aikaa tuntuu, että tämä voi jopa toimiakin. Täytyy laittaa videota tästä myöhemmin...

Näyttelytreenit edistyvät ja on saatu "kehään" jopa toinenkin tervu juoksemaan. Myyn "pienet" puutteet korostuvat kovasti jos muitakin on mukana. Takakorkeus on todella silmiin pistävää, samoin leveät posket ja sivulle sojottavat korvat. Jos nyt edes säälistä kuitenkin se Hoo saataisiin.