sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Onko nyt kesä?


Miniloma ja me tietty suunnattiin mökille! Käki kukkui, kuikat, kurjet ja joutsenet huusivat, kyyhkyt pulputtivat - hyvin kesäistä siis, kuten usein onkin toukokuun ollessa jo näin pitkällä. Mökkirannassa oli kuitenkin vielä jäät. Jäät lähtivät mökkiloman aikana, mutta esim. meidän vakkarilenkkireitin varrella oli vielä sen verran vahvan oloista jäätä rannassa, että koirat piti ottaa hihnaan, ettei kukaan saa päähänsä juosta jäälle. Tuuli toi selältä vielä uudet jäät meidän rantaan kun ne olivat kerran sieltä jo sulaneet.




Jäiden seassa yritettiin päästä kesätunnelmaan. 😁 


Pitkän talven jälkeen oli kuitenkin ihana päästä viimeinkin maalle. 



Kerjäyskatse, joka läpäisee vaikka seinän!

Voi, meidän rakasta Moorea. 💓 Ihanaa kuitenkin, että saatiin se vielä talven jälkeen mökille. Enää se ei juuri jaksa lenkkeillä mökillä, mutta siinähän tuo pihassa tepsuttaa omaan tahtiin toisten tekemisiä seuraillen. Ruokaa se edelleen arvostaa suuresti. Mitä tulisempaa, sen parempaa.




Myyn vakkaripaikka, josta on hyvä tarkkailla. 



Paimenet saivat katsella ikkunan takaa ihmisten uimatouhuja, koska en halua vesihäntää sotkemaan tulevia juttuja. Kahlata sentään nekin saivat. Rompsukin rentoutui mökillä kun ei tarvitse vahtia muita kun uimareita.

 


Hetkittäin tuntui jopa ihan kesäiseltä. Tämä kuva on otettu ennen noita ylempiä kuvia, joissa jäät valtasivat uudelleen rannan. 

Mökkipuuhien lisäksi etsittiin esineitä ja tehtiin Myylle kaksi janatreeniä 2 + 1 kepeillä. Molemmat janatreenit menivät hyvin ja kepit nousivat varmanoloisesti. Janoista toinen lähti oikealle ja toinen vasemmalle. Molemmat puolet tuntuvat olevan nyt yhtä vahvoja. Tuoreita riistan jälkiä oli paljonkin, mutta ne eivät Myytä nyt häirinneet.

Lauantaina Myylle vielä 400 metrinen jälki neljällä kepillä. Hannu meni jäljen päähän loppupalkaksi piiloutuen hyvin. Janalle lähetin koemaisesti pitkällä liinalla. Vähän kaartoi janalla sivuun nostaen kuitenkin hyvin jäljen. Kolme keppiä nousi hyvin, yksi jäi. Lyhyt herpaantuminen välillä, jossa keppi varmaan jäi. Muuten meni tarkasti ja myös kulmat olivat tarkat. Myy ei ollut yhtään varautunut siihen, että jäljen päässä on ihminen. Ilo oli kuitenkin suurta.


Molemmille paimenille kolme esinettä. Romeo tekee asioita yhä enemmän omiin nimiin. Agissahan se on vaihtanut itselleen juoksarit ja nyt esineruutuun se lähtee silloin kun sitä sattuu huvittamaan. Meni jo-fiilis seuraa sitä. Veteraaneilla pitää olla jo oikeuksia. Esineet poika nosti noin kolmeen minuuttiin, joten ei se ruudussa koskaan turhaan pyöri.



Romeolle tehtiin myös vapaamuotoinen jäljestys-/hakukokeilu, jossa se sai etsiä metsästä Hannun. 


Tässä iloinen löytäjä saapuu kohteeseen. 


Myy esine-etsintöihin lähdössä..



Pian kaikki esineet oli tuotu.


Myyn luovutusta ei ruveta korjaamaan ainakaan vielä tässä vaiheessa. Sen kuuluisan seuraavan koiran kanssa sitten... 😜 Myy ei pudottele esinettä, joten miksi rikkoa muuten hyvää kokonaisuutta? Menköön muutama piste. Kakkosen kokeessa tulos oli 28/30. Pureskelusta lähti piste, joten luovutus ei ainakaan tuolla tuomarilla suuria tunteita nostattanut. 




Paras palkinto - cuz! 


Joka kerta kun näitä porukkakuvia ottaa, miettii, että kuinkahan kauan tämä huippuporukka on vielä koossa? 


Pappa ja prinsessa kaverikuvassa. 



vetskupojat


Tuimailmeinen Pikku Myy

Muutamia pitotreenejäkin tehtiin. Irrottaakohan se enää ollenkaan kun on sen aika? 




Kuikkapojat uhoavat ja naarat katsovat... Näin se menee. 😉




Taas jaksaa painaa kun välillä ottaa vähän irtiottoa arjesta.

>> kuvakansioon

maanantai 15. toukokuuta 2017

Kasvattileirillä


Off Line's ja kennel Eloisan perinteinen kasvattileiri taas takana. Lauantaina menomatkalla sateli vielä lunta. Onneksi lämpötila nousi melko pian jo kymmenen asteen paremmalle puolelle ja aurinko paistoi. Aika täydellinen leirikeli kun ei ollut liian kuuma. Leirikoutseina tottiksessa Sanna Hurri ja hakuilussa Eila Uusi-Kouvo. Jälkeen ei ollut varsinaista koutsia, mutta arvokisakävijä antoi meille hyviä vinkkejä tähänkin. Joten yritetäänpä taas kasata yhteen leirin antia.


Tottis:

Tehtiin kaksi kierrosta. Kapulaongelmia oli jo niin monella, että otin "meidän ongelmaksi" parempi keskittyminen esim. kisatilanteessa. Ihan hyvä, koska ensimmäisellä kierroksella Myyn keskittyminen olikin vähän niin ja näin kun oli niin paljon mielenkiintoista seurattavaa. Mikään ei jää Myyltä huomaamatta ja nykyään se myös "osaa" katsella ympärilleen aina silloin kun on taukoa tekemisestä. Kontaktihan ei saisi pudota esim. kentällä missään vaiheessa. Ei silloin jos juttelen kouluttajan kanssa, eikä silloin kun tullaan kentälle. Sivu-käsky on voimassa aina siihen saakka kunnes toisin sanotaan. Tai näin sen kuuluisi mennä. Sannan ohje oli, että esim. liikkeelle lähdössä jos yhtään vilkuilee muualle niin jyrkkä käännös takaviistoon oikealle. Käännöksessä pieni pakote hihnalla. Jatkuvia suunnan muunnoksia, nopeuden vaihteluita jne. Koira laitetaan tekemään kunnolla töitä jotta sen mielenkiinto pysyy koko ajan yllä. Ääntelyäkin oli. Tästä Sanna oli sitä mieltä, että kiellä kunnolla. Poskipaketointia vaikka jos ääntää. Kainalopalloa kokeiltiin liikkeelle lähdössä auttaisiko äänähdyksen poistoon, ei toiminut. Lisänä tehtiin takapään pyörityksiä, jotta oppisi heittämään paremmin takapäätä ja tätäkautta esim. käännökset paranevat.


Kapulan pidosta oli puhetta, että jos otetta joudutaan korjaamaan, se tehdään koiran ollessa sivulla, ei edessä, jotta ei luoda painetta. Pientä vetoa pidossa ja kun pitää hyvin vapautus. Kädet viedään myös reippaasti ja suoraan kapulalle, ei hivuttamalla tms.

Eteenmenoa tehtiin myös. Myyn kanssa vietiin palkka yhdessä. Muistuteltiin missä palkka on kääntymällä useita kertoja palkan suuntaan. Toistoja eri kentillä paljon niin saa varmuutta.




Myyn toinella kierroksella oli tarkoitus kokeilla mitä tapahtuu kun vaihtaa jyrkästi suuntaa jos kontakti putoaa. Kontakti ei nyt sitten katoillut ja Myy oli koko ajan hyvin keskittynyt. Ei tarvinnut uusia kikkoja ollenkaan. Toinen kierros oli ihan selkeästi parempi ja koira oli kaikkiaan hyvässä mielentilassa. Hmmm... tottiksesta jäi pikkasen sellainen fiilis, että lukeudun aika lailla kukkahattutädiksi tässä touhussa. Mutta onko se paha? On varmaan, jos haluaa enemmän. Pitäisi myös vaatia koiralta enemmän ja olla vieläkin mustavalkoisempi. Hakukoutsin sanat saivat onneksi kaikki nämä hivenen synkät ajatukset kaikkoamaan. Me ollaan kuitenkin hyvä tiimi Myyn kanssa. (Liian) Kilttejä molemmat. 💕


Haku:

Ennen hakumetsään lähtöä kerroin hakukoutsille meidän hakuongelmista. Vinot pistot ja heikko uppoaminen tyhjille. Koutsi sanoi, että aina pitää ratkoa vaan yksi asia kerrallaan. Totta. Päätettiin siis paneutua suoriin pistoihin. Tyhjistä ei kannata murehtia. Niitä tulee jos tulee. Tehtiin siis pelkkiä löytöjä ja haettiin niihin suoruutta. Myyhän ei tehnyt asiaani ainakaan helpoksi. Se veteli melko täydellisiä pistoja ja ne olivat kuuleman mukaan riittävän suoriakin. Mikä olikaan se meidän ongelma? Näytöllä suorapalkattiin. Myy oli innoissaan kun oli iloiset ja osaavat maalimiehet. Olisiko ollut viides tai kuudes maalimies kun koutsi sanoi, että otetaan ääniapu. Etsinnöissä Myyllä ei ole vielä koskaan tätä ennen käytetty ääniapuja, jos ei satunnaista norjalaista sekametsää oteta laskuihin. Arvatenkin metsään sinkosi villisti pomppiva gaselli mitämitämitämissä!-asenteella. Nenu oli selvästi mennyt kiinni äänen myötä. Nyt vaan juostiin ja sinkoiltiin sinne tänne. Mutta sitten. Myy alkoi taas käyttää nenää ja etsiä maalimiestä, joka oli hyvin piilossa pressun alla. Ja löytyihän se! En ole oikein osannut valita kantaani siihen miten suhtautua noihin ääniin. Toiset sanovat, että koirat jäävät niihin helposti kiinni, tulevat epävarmoiksi jne. Meidän omassa hakuryhmässä niitä ei käytetä. Myyllä ääni nosti viettiä ja se sai ns. toisen vaihteen silmään juuri siinä kohdassa kun tempo alkoi laskea. Eli ääni toimi erittäin hyvin. Koutsi sanoi, että jos Myy olisi tullut vielä leirin seuraaviin treeneihin, seuraava ukko olisi ollut äänetön. Nyt otettiin seuraavallekin ääni ja voi tuota riemua millä Myy metsään sinkosi. Harvoin näkee sitä noin liekeissä. Pointti on kuitenkin, että ääneen ei jäädä kiinni, eikä sitä koskaan käytetä treeneissä kuin kerran. Ääntä pitää osata käyttää apuna todella hyvin. Eli vaan silloin kun koira todella tarvitsee sitä. Äänellä autetaan koiraa vaikean paikan yli esim. pitkä rata ja koiran tehot alkavat hiipua.

250 metrisen Myyn hyvän radan jälkeen koutsi kehui meitä ja sanoi, että odotti paljon huonompaa puheideni perusteella. Olenkohan vaan liian negatiivinen kun olen joskus kuullut näin sanottavan ennenkin? Kuulema meillä on erityisen hyvä suhde koiran kanssa, hyvää ohjausta, hyvää koiran työskentelyä, koira tekee iloisesti töitä ohjaajalle... Sanat tuntuivat erityisen mukavilta vähän apean tottisfiiliksen jälkeen. Ne on asioita, joita jokainen koiranohjaaja toivoo kuulevansa. Oli kyllä oikein hyvän mielen hakuilut. Hakukoutsista tykkäsin ihan muistakin syistä. Nimi kannattaa laittaa mieleen!

Romeotakin onnisti ja se sai yöksi sisämajoituksen, joka huojensi mieltä. Olin varma, että se saa jonkun hypotermiakohtauksen kylmässä autossa kun se on nyt lähes karvaton ja helposti paleleva. Kasvattaja sanoi, että onpa Romeo vanhentunut paljon. Niinhän se on. Syö kuin hevonen, mutta näyttää tällä hetkellä lähinnä kapiselta ketulta. Se kuitenkin nautti täysillä leiristä, kun sai haistella tyttöjen hajuja. Oli se aika kiltistikin.

Mooren hoitokuulumiset tulivat tähän väliin. Fb-lainaus:
Mooren hoitokuulumiset: Jalkatilaan ei mene millään. Kuudesta lihapullasta (jotka hotkii aina kaikki) jätti yhden lautaselle. Hyvästä hoidosta huolimatta täytyy vähän näyttää mieltään. Moore 💓Me Sinua. 
Sunnuntaina jälkeiltiin ja tehtiin esineitä. Aamu ei mennyt ihan putkeen. Migreenin alku tuntui heti herättyä. Lääkkeestä huolimatta olo oli todella huono. Autoletka lähti maastoihin ja kun jonossa ajettiin, ei ollut varaa pysähdellä. Entäs sitten jos alkaa ihan reilusti oksettamaan? Kepo ojensi pussin ja matkan teko jatkui minun yrjötessä ja kepon ajaessa kohteeseen. Samaan aikaan kun oksensin, kotoa tuli viesti: Hyvää Äitienpäivää maailman ihanin äiti! Vähän lohdutti. Pussissa sattui kuitenkin olemaan melko iso reikä. Tarviiko kertoa enemmän? Kerron kuitenkin. Olin siis yltä päältä oksennuksessa. Ei ollut paperiakaan autossa. Pyyhe löytyi. Kepo ehdotti kun katseli mua, että kannataisiko jo lähteä ihan vaan kotia kohti? Joku olisi varmaan sanonut jo tuossa kohtaa ihan suosiollisesti joo, mutta en minä. No, ei tietenkään! Hirveästä olosta, likaisista ja haisevista vaatteista huolimatta oli pakko päästä treenaamaan kun leirille ollaan kerran tultu. Viimeistään tämä todistaa sen, että koiraharrastajat ovat hulluja. Ulkona olo vähän helpottui ja treenikaverit olivat kovin ymmärtäväisiä...

Jälki:

Tässä koottuna pointteja mitä jäi mieleen:
  • Jälki ei koskaan lähde ihan tien vierestä vaan aina 50 metristä. Koiraa viedään tarvittaessa lähemmäksi jos halutaan lyhentää janaa. 
  • Ei kannata estää liinalla jos ottaa takajäljen vaan käyttää ääntä ja kutsua koira pois, palkata ja kääntää oikeaan suuntaan. Toimitaan samoin kuin mitä toimittaisiin kokeessakin. Vaarana on muuten, että koira oppii, että liinan kiristys tarkoittaa samaa kuin väärin ja jos liina jää vaikkapa kiinni risuihin koiralle tulee sama viesti, jolloin se saattaa vaihtaa suuntaa. 
  • Jos janalla koira ei etene suoraan, ei liikuta. Pääsee eteenpäin vasta kun suunta on suoraan. Liina lyhyellä. 
  • Pennulle voi opettaa kaartuvan janan, jolloin lähestytään asteittain oikeaa kulmaa.
  • Keppejä jäljelle aina 5 + 1, 3+1, jotta saadaan koiralle ns. varakeppi jos menee viimeisen kepin yli. 
Myylle tehtiin n. 500 metrinen jälki viidellä kepillä. (5 + 1) Jana kääntyi vasemmalle ja jana meni hyvin. Myy aloitti määrätietoisen jäljestyksen. Toisen kepin jälkeen nosti kuitenkin riistanjäljen. Tämän jälkeen hyvä jäljestysote katosi. Mukaan tuli aika paljon ilmavainua ja turhia tarkasteluja. Nosti se niitä keppejäkin sieltä, joten kyllä se myös jäljesti. Kepeistä taisi nousta lopulta neljä kun viimeiseksi nosti varakepin. Petrattavaa siis jäi tulevalle mökkireissulle ja vielä on epävarmaa lähteekö ilmoa kesän kokeeseen. Tämän jäljen perusteella ei olla kokeeseen menossa. 

Esineet:

Esineruudussa Myy ei turhia ihmetellyt. Kolme esinettä nousi n. kolmeen minuuttiin ja etsiminen oli määrätietoista ja nopeaa. Nenä auki alusta lähtien. Luovutuksesta sanottiin, että miksi menettää turhia pisteitä kun luovutus voisi olla korrektimpikin? Alemmissa luokissa tuo esineen räkäisy ei vielä haittaa, mutta ylemmissä luokissa menettää turhia pisteitä. Totta tämäkin.

Kotimatkalla tuntui, että oli ihan kuollut olo ja kaikkensa antanut. Iso kiitos kasvattajalle, että jaksaa paapoa meitä vuodesta toiseen ja järkätä tämmöisiä leirejä. Ehkä sitä kuitenkin taas jotakin oppi.


maanantai 8. toukokuuta 2017

Laukaan agilitykisat

Räyheetä menoo! 
Taas yhdet agikisat takana. Tällä kertaa kisattiin Laukaassa Henri Luomalan kolme rataa. Marraskuussa kolmosiin noususta alkanut nollaputki (joka kisasta yksi nolla) katkesi tähän meidän jo kuuluisaan Laukaan kiroukseen. 😦 Laukaassa on kisattu paljon tekemättä siellä vielä koskaan nollarataa, eikä poikkeusta saatu tähän nytkään. Radat olivat ensi vilkaisulla helpon näköisiä, mutta olihan siellä sitten melkoisen kinkkisiä linjoja ja ansoja. Virheet tulivat putki-A-erottelusta ja parin hypyn ohituksesta, joihin syynä myöhässä oleva ohjaus. Saldoksi 10 ja kaksi hylkyrataa. 

Paljon oli myös hyvää. Kepeillä Myy alkaa kestää myös kisoissa vedätystä ja irtoamistakin alkaa löytyä. Hyvin lähti hakemaan esim. putkea videolla olevalla radalla. Myy oli vähän väsyneen oloinen ja tässä on peiliin katsomisen paikka. Edellisenä päivänä hakutreenit venyivät, vaikka piti tehdä vaan lyhyesti jotain pientä. Agin ja hakuilun yhdistäminen on vähän turhan rankkaa, joten tuleva agitauko tulee tarpeeseen. Nyt lepoa ennen ensi viikonlopun leiriviikonloppua. 



Myylle paras loppupalkka on tutut ihmiset. 💝 Ei se muuten mikään Loverdose olisikaan... 




keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Tamskin Wappukisat

Kuva Tiina Karvonen
Vappuna käytiin Myyn kanssa Tampereella kisaamassa kaksi rataa. Tuomareina Johanna Nyberg (agirata) ja Anne Savioja (hyppäri). Mukavia ja helppoja ratoja molemmat.

Agilityrata oli tosi tahmea ja hidas. Päästiin kuitenkin vitosella maaliin. A.n jälkeen huono ohjaus vinohypylle, josta tuli ohi. Hyppäriltä taisteltiin nolla ja etenemä jo vähän parempaan päin. Tuplanolla olisi ollut kiva...



Uusia lelujakin tuli ostettua. 😎


tiistai 25. huhtikuuta 2017

Älä hättäile, istu mättäälle, keitämmä kahvit, kyllä se pipo löytyy...


Maastokausi alkaa olla parhaimmillaan ja nyt nautitaan! Hakutreenit ovat alkaneet paremmin kuin mitä uskalsin viime kauden jälkeen toivoa. Lähes puolen vuoden tauko on tehnyt Myylle pelkästään hyvää. Suunnitelmia on kisojenkin suhteen, mutta katsellaan nyt rauhassa miten tässä edetään. 



Hallikausi taputeltiin päättyneeksi tältä keväältä. Tottiksen ja agin lisäksi hallissa on tehty vähän tokoakin. Alokkaan liikkeet olisivat pientä viimeistelyä vaille kuosissa. Tottikissa olen tehnyt kevään aikana lähinnä mielentilaa, olen puuttunut ääntelyihin, treenattu parempaa pitoa... Aika näyttää sitten missä mennään, kun palataan takaisin ulkokentille.

Sellikavereista kuva viimeiseltä kerralta.



Tähän aikaan vuodesta on paljon treenejä, leirejä, kisoja ja kokeita. Koiran ollessa nyt parhaassa kisaiässä (kunnossakin?), on muistuteltava itseäni siitä, ettei vauhtisokeus pääse iskemään. Hetkittäin tulee fiilis; tuonne, tuonne ja tuonne olisi kiva päästä! Ilmoja lähtee suuntaan jos toiseenkin. Agitauko pitäisi jo noin niin kuin periaatteessa alkaa nyt kun maastokausi alkoi, mutta kun Sm-nollat olisi tuplaa vaille kasassa, ei viitsisi ihan tässä kohtaa nyt lopettaakaan, vaikka mitään tavoitteita SM-kisoihin pääsystä ei meillä vielä tänä vuonna ole ollutkaan. Toukokuu kokeillaan vielä ja tehdään sitten lisää päätöksiä. Kalenteri on melko täysi ja pitäisi mahduttaa joku mökkiviikonloppukin sinne... 😅

On koirilla taukoakin. Olen pyrkinyt aina siihen, että väliin jää päiviä, jolloin ei tehdä lyhyttä pissalenkkiä kummempaa. Metsä on meille aina ollut se paikka, jossa ladataan akut. Sinne suunnataan myös kisapäivien jälkeen availemaan kisajumit. Omaehtoista liikkumista sammalpohjaisessa metsässä yritän tarjota koirille mahdollisimman paljon. Ne selvästi rentoutuvat siellä, kuten me ihmisetkin. Kuvassa oleva metsä on meille pelkästään rentoutumispaikka. Siellä ei koskaan tehdä treenejä tms. vaikka maaston puolesta se sopisikin tähän. 




 


Suo on koirien lempparipaikka. Siellä on viimeiset lumet ja kova hanki. 


Kropat pyrin huollattamaan myös säännöllisesti ja tälleihin tulee aina reagoida. Romeollekin kuuluu huolto, vaikka se on jo kisoista eläköitynyt. Hyvä mieli tulee jo siitä kun näkee miten koirat tykkäävät näistä käsittelystä.




Lepoa pitää siis muistaa tarjota kaiken touhuamisen vastapainoksi, vaikka aktiivisista paimenkoirista onkin kyse!