tiistai 17. heinäkuuta 2018

FI KVA Off Line's Loverdose


Myystä otettiin vähän edustavammat KVA-kuvat. Viimeisestä kuvasta teetätin itselleni ison taulun. Ylin kuva oli ehdoton suosikkikuvani, mutta lopulta tuo Myyn kieli vaikutti päätökseen valita... Jos vuosikausia katselee seinältä tuota kieliposkella kuvaa, niin se voi alkaa pikku hiljaa ärsyttämään. En tiedä oliko päätös oikea?  







FI MVA Niilo!!


Loving You Fellowsta, eli Roosan ihanasta Niilosta tuli Suomen Muotovalio vaan kolmella näyttelyllä!
Paljon onnea Nipa Nissinen, omistajat ja kasvattaja! 💝



perjantai 13. heinäkuuta 2018

Helteistä kesälomaa..


Kesä on ollut tähän asti varsin kuuma. Pitkäkielisiä koiria löytyy monesta kuvasta. Mentiin mökille pitämään hellettä ja tällä kertaa lähdettiin matkaan ilman yhtään mitään treenitarvikkeita... eka kerta vuosiin! Oli kyllä kivaa ja oikein hyvin aika meni ilman mitään treenijuttujakin. 


Aamulla puoli kuusi käytiin paimenten kanssa lenkillä. 

Kuuma oli jo aamuvarhain.

Onneksi järvi oli lähellä ja paimenet tykkäävät uida. 


Moorekin sai omat pikku lenkkinsä ja helteestä huolimatta jaksoi erinomaisesti. 


Päivällä levättiin. 


Illat olivat kauniita.  

Ja lomahan jatkuu... vähän toisenlaisissa merkeissä. 😎



maanantai 9. heinäkuuta 2018

Ohjaaja luopui...

Kuten viime postauksessa kirjoitin, koiraurheilu ei sovi kaikille. Tulee niitä rotkonpohjia, joista pitää nousta ylös päästäkseen taas aallonharjalle... vain rysähtääkseen sieltä sitten taas takaisin alas. 😝 No ei vaan. Ei ehkä ihan kaikilla ole näin kuoppaista kuin mitä allekirjoittaneella on. Ihan totta puhuen, se johtuu kyllä ihan vaan pelkästään joidenkin asioiden treenaamattomuudesta ja asialle voi halutessaan tehdä onneksi paljonkin.

Viikon päästä Uuraisten kva-hakukokeesta käytiin taas Uuraisilla, tällä kertaa jälkikokeessa. Käytiin kokeilemassa josko sieltä kuitenkin jk2 irtoaisi melko olemattomilla treeneillä, joka tietenkin oli jo sinällään iso virhe... Eihän se koulari sieltä niin vaan irronnut. Noh, jana ensinnäkin meni pöpelikköön aika monestakin syystä. Ensinnäkin tunnetila olisi voinut olla muuta mitä se oli. Toisekseen voimakas sivutuuli nyppylän harjalla, josta meidän janalle lähetys oli, painoi hajua voimakkaasti oikealle. Myyhän näppäränä tyttönä pyrki hajun mukaan oikaisemaan jäljelle kääntymällä heti lähetyksen jälkeen voimakkaasti oikealle. Koirahan toimii luonnollisesti tavallaan ihan oikein menemällä sinne mistä haju tulee, mutta kokeessahan on oltava sitä hallintaa. Koiran on edettävä janalle lähes tikkusuoraan ja sitten vasta käännyttävä oikealle/vasemmalle. Janalle lähetyskin on vähän niin kuin tottelevaisuusliike. Kun näin ei annettu Myyn toimia, se otti sitten turhautuneena lopulta takajäljen. Vähän huonoilla fiiliksillä päästiin lähtemään jäljelle kun koira itsekin tiesi, ettei alku mennyt niin kuin piti. Jälki olikin jo heti alusta melkoista haahuilua sinne tänne, eikä hyvää jäljestysrytmiä tavoitettu millään. Jostain syystä Myy veti voimakkaasti lähes koko ajan tielle, jossa odotteli muita kisaajia ja kun vielä ihana (Myyn mielestä..) marjastajakin bongattiin meidän jäljeltä, peli oli meidän osalta ns. pelattu. Tuli ainakin hyvin selväksi se, mitä pitää vielä treenata. Tämänkaltaista ihmishäiriötreeniä ole tehty Myylle koskaan, eikä jäljestetty näin "hyvässä" avomaastossa, josta näkee joka suuntaan kilometritolkulla. Me ollaan painettu menemään kunnon pusikoissa vailla mitään sen kummempaa häiriötä, joten olihan tilanne Myylle täysin vieras. Pari keppiäkin löytyi kyllä siinä sivussa, mutta päätin viisammaksi keskeyttää kokeen, joten kisakirjaan tuli merkintä "ohjaaja luopui..." (toinen tältä kaudelta..) ja päästiin palaamaan kotiin, ilman että tarvitsi tehdä tottiksia tai ruutua. Luulen, että tämän kauden kisat olivat meidän osalta tässä. Nyt keskitytään pelkästään laadukkaisiin treeneihin ja kesän viettoon. 😎



Sunnuntaina talkoiltiin vielä Uuraisilla (me ollaan siis aina Uuraisilla..) Ek-kokeessa ja on hyvin paljon mahdollista, että tämä laji saattaa olla Myyn seuraava aluevaltaus! Tarkkuusruutu ja pudotettu esine ovat ainoita uusia juttuja ja koe vaikutti ainakin näin talkoolaisen näkövinkkelistä varsin monipuoliselta ja kivalta lajilta. Mitä nyt Sulo roskapöntöstä asiaa nyt sitten oikein näki... 😆


maanantai 2. heinäkuuta 2018

FI KVA Myy!!


Maasto 192/200 p. tottis 82. yhteispisteet 274 p. 1-tulos. -> FI KVA! 


Koiraharrastus pitää ihmisen nöyränä. Se ei ole heikkohermoisten laji, eikä sellaisten ihmisten laji, jotka eivät kestä rankkoja pettymyksiä ja luovuttavat helposti. Uskomalla lujasti ja itsepäisesti omiin unelmiin, tekemällä hartiavoimin töitä, tavoitteisiin saattaa kuitenkin jonakin päivänä päästä. Ja kun sinne sitten viimein pääsee, viisikin treenivuotta on ollut kyllä ihan heittämällä kaiken sen työn arvoista! Ei tätä vielä voi oikein itsekään ihan uskoa... 

Viikonloppuna mentiin kuitenkin montunpohjalta aallonharjalle...

Selasin jokunen viikko sitten virkkua hölmistyneenä. Kaksi hakukoetta omilla huudeilla peräkkäisinä päivinä. Kuinka se nyt noin? Ilmoitin ensin meidät alustavasti Myyn kanssa molempiin kokeisiin, mutta päätin sitten peruuttaa sunnuntain kokeen. Eihän tuossa olisi mitään järkeä kun kolmosen radat eivät ole koiralle kuitenkaan mitään kevyitä ja toisaalta sitten myös ihan viime hetkellä tehty peruutuskaan tuskin koejärjesteliöitä miellyttää. Sunnuntaipäivän koetoimitsija oli kuitenkin sitä mieltä, että kun tunkua hakukokeeseen ei ollut, saan oikein mielellään miettimisaikaa lauantai-iltaan asti ja hän toivoi, etten peruisi koepaikkaa. Sovimme, että soitan lauantain hakukokeen jälkeen, olenko tulossa sunnuntaina kokeeseen. 

Lauantaina menin sitten oman seuramme hakukokeeseen Laukaan Koirakorpeen. Koirakorvessa Myy teki viime vuonna pari valeilmaisua ja silloinkin kokeessa oli sama tuomari. En halunnut kuitenkaan olla millään tavalla taikauskoinen tämän asian suhteen, koska valeitahan Myy ei enää tee. Treenit olivat sujuneet hyvin ja luotin Myyn osaamiseen ja tekemiseen.  

Tottiksessa arvoin itselleni paikkamakuun ensimmäiseksi ja siitä koe lähti käyntiin. Liikkeissä päästiin noudoille asti suuremmitta ääntelyittä. Liikevirheitä ei kuitenkaan tullut, joten 84 pistettä ropisi laariin tottiksesta. Pientä sanomista tuli odotetusti sieltä täältä, mutta kehujakin tuli iloisesta ja halukkaasta tekemisestä.  

Maastoihin mentiin hyvillä mielin. Myy työskenteli hyvin ja tulikin pian (jo ennen 100 metriä) rulla suussa keskilinjalle. Lähdettiin näytölle. Mietin, miksi se ei vedä niin voimalla, kun mitä se aina tekee. Jostain syystä Myy vie ravilla. Vauhti hiipui vielä ja lopulta Myy pysähtyi ja katsoi mua hämillään. Siis mitä helvettiä?! Tuomari sanoi takana, ettei täällä ole maalimiestä. Myy oli tehnyt valeen! Voi kiesus sentään. Tätä en olisi kyllä ihan heti uskonut! Rata jatkui. Seuraavaksi hyvä löytö roskiksesta täysin pistein. Mutta sitten seurasi taas heti perään toinen valeilmaisu (täysin toisinto ensimmäisestä) ja koe keskeytyi luonnollisesti siihen... 

Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että viime vuonna tässä samassa kokeessa kävi ihan samalla tavalla ja täysin samassa kohdassa maastoa! Joku haju, joku paikkaan liittyvä epävarmuus... ? Voi vaan arvailla. En todellakaan tiedä mistä tämä voisi johtua ja tätä on nyt sitten porukallakin ihan pohdittu. 

Noh, sitten piti keräillä itseäni. Seuraavana päivänä olisi tarjolla uusi mahdollisuus. Mitä teen? Kaverit sanoivat, että kannattaako mennä nyt kun se on kerta tehnyt valeen? Jaksaako koira toisena päivänä peräkkäin? Itse mietin lähinnä sitä, miten itse jaksaisin kaksi epäonnistunnutta koetta peräjälkeen jos niin kävisi. Kuinka siitä noustaisiin? Tiesin, että kokeet alkaisivat maastolla, joten päätin kaikesta huolimatta mennä. Tehdä vaan hyvät maastotreenit rennolla fiiliksellä. Myyhän oli tehnyt lauantaina "vaan" tottiksen ja vaan reilut 100 metriä rataa, joten sen jaksamisesta en ollut huolissani. Myyllehän on aina sopinut oikein hyvin se, että turhat höyryt puhalletaan ulos... 

Sunnuntai aamuna olinkin sitten ihan tosi rennolla fiiliksellä Uuraisten kokeen kokoontumispaikalla. Muita jännitti hirveästi, mua ei yhtään. Odotuksia eilisen jälkeen ei ollut. Ihan sama miten tulisi käymään. Maastojen jälkeen lähdettäisiin ajelemaan kotiin päin, eikä tottiksia tarvitsisi edes tehdä tänään. Tuomari oli tiukkana tunnettu, joten senkään puolesta ei ollut paineita. Vaikka maasto menisikin hyvin, niin viimeistään tottis kaataisi kaiken, eikä ykköseen tarvittavia pisteitä ainakaan saataisi. Miksi sitten olin edes tullut? En tiedä. Jokin minussa halusi niin kovasti uskoa siihen, että kyllä me silti voidaan onnistua. Hoin mielessä itselleni, että nyt vaan keskityt täysillä koiraan, sen ohjaamiseen ja nautit! Ei tämä nyt saatana niin vakavaa saa olla! 

Arvoin numerokseni kakkosen, joten Myy lähti toisena koirana maastoon. Maastoa sanottiin vaikeaksi. Hyvin peitteinen se kyllä oli, mutta itse kyllä koin sen mukavana ja selkeänä sekä ihanan tasaisena Koirakorven jälkeen. 

Myy työskenteli hyvin. Reilussa 50 metrissä se tuli vasemmalta puolelta rulla suussa... Nytkö jo maalimies? Aika pitkään kävin mielessäni kamppailua siitä, että onko kyseessä vale. Oletko Myy nyt varmasti tosissasi? Myy kääntyi jopa jo vähän hämillään mua kohti, että etkö kytke ja eikö jo mennä. Kirosin jo vähän mielessä, mutta en voinut muuta kun luottaa siihen. (Jälkeenpäin ajatellen, olisin muuten repinyt tukan päästäni jos olisin toiminut toisin!) Näytölle mentiin lujaa. Piiloa ei näkynyt missään ja olin jo lähes varma, että edellinen päivä toistuu ja nyt tuli huti. Kunnes eteeni ilmestyi suuri roskapönttö. Miten ihminen voikaan ilahtua roskapöntön näkemisestä niin paljoa?! 😆 Ihana Sulohan se siellä pusikossa törrötti. Tuomarista välittämättä kehuin Myytä melko vuolaasti täydestä sydämestä yrittäen luoda sille vahvan fiiliksen, että nyt kyllä olit ihan super! Luulen, että Myy tavoitti tämän. Se näytti hyvin pollealta. Rata jatkui. Myy työskenteli nyt hyvin määrätietoisesti ja varman oloisesti. Näytöillä se oli erittäin korrekti ja makasi kauniisti ihan maalimiehen vieressä häntää heiluttaen. Se esitteli tuomarille sitä ihan parasta hakumyytä mitä se vaan osaa. Mun fiilis oli myös ihan katossa tuon pienen alun jännityksen jälkeen ja nautin nyt ihan joka hetkestä. Myy oli myös rento, hyvin varma ja se teki ilolla. Tarvittavat maalimiehet saatiin ylös 8 minuutissa. Tosin kellot seisautetaan näytön ajaksi, joten ajat eivät ole enää vertailukelpoisia aikaisempiin. Henkilöetsinnästä saatiin sitten kerättyä pisteitä 166. Tuomari kehui kovasti meidän yhteistyötä, koiran työskentelyä ja paljon muutakin... Parilla ekalla pistolla olisi saanut upota vielä vähän syvemmälle. Olin tosi tyytyväinen ja iloinen radan jälkeen. Uusi koesääntö, jossa koiran saa palkata viimeisellä maalimiehellä on kyllä ihan tosi pro juttu! Oli ihana kaivaa vinkuva cuzi esiin ja leikkiä Myyn kanssa ihan kunnolla! 

Seuraavaksi esineruutu. Tuuli oli kovaa sivuttaistuulta ja järvi oli ihan alueen takana. Esineruudussa piti löytää nyt siis neljä esinettä. Lähetin Myyn ruutuun ja sehän alkoi varmasti hakea ja palauttaa esineitä yksi toisensa jälkeen. Myy löysi kaikki neljä esinettä tarvittavan ajan sisälle, vaikka viimesen esineen kohdalla alkoi olla jo kiire. Tuomarin makuun Myy työskenteli kuitenkin ruudussa liian itsenäisesti. Itse olin tästä eri mieltä. Miksi koiraa pitää aktiivisesti ohjata silloin jos se hakee koko ajan hyvin määrätietoisesti ja tietää tarkkaan mitä se on tekemässä? Halusin antaa koiralle työrauhan. Pisteitä tuli vaan 26/30.



Sitten se meidän murheenkryyni. Tottis. Tiukka tuomari ja ääntelevä koira. Auts. Sanoin Hannulle, että älä kerro pisteitä mitä vielä tarvitaan ykköseen. En halua kuulla, enkä laskea niitä mielessä. Halusin vaan keskittyä täysillä tulevaan ja Myyhyn. En uskonut, että meillä olisi mahdollisuuksia ykköstulokseen. Myy oli jo väsynyt pitkästä päivästä ja se oli tehnyt jo eilen tottikset ja... mutta ei auttanut muuta kun yrittää kaikkensa. 

Saatiin tottikseen kaveriksi kovasti ääntelevä sakemanni. Myy hämmentyi aluksi tästä niin, (että joku muukin kun se itse ääntelee, kuvitella?!) että se oli alkuun jopa ihmeen hiljaa kunnes se muisti, että ai niin... Suurempia liikevirheitä ei kuitenkaan tälläkään kertaa tullut. Seisomisessa valui pari askelta, eteenmenossa piti antaa toinen käsky, kun ennakoi pysähtymisen... mutta muuten kaikki meni ihan ok. Ilman siis sitä ääntelyä, joka varsinkin noudoissa oli tosi häiritsevää. Sitten pisteet. Jännitti ihan hirveästi kun tuomari käänsi selän ja alkoi laskea pisteitä. Tiesin, että tältä tuomarilta ei armopisteitä heru. Pahinta olisi kai se, että ykkösestä jäisi puuttumaan tyyliin se yksi piste. Hannu sanoi (sitten kuitenkin..), että 78 pistettä riittää ykköstulokseen. Se on aika vähän, mutta tuomari oli tiukka. Tuomari mainitsikin heti alkuun ääntelystä, joka ei ole toivottavaa. Sitten kehui kuitenkin heti perään koiran iloista työskentelyä ja hyvää kontaktia, hyvää, koesääntöjen mukaan tapahtuvaa ohjausta. Lähes kaikki taisi olla hyvää, yksi tyydyttävä ja oisiko ollut yksi erittäin hyvä. Paljon siellä oli sanomista tyyliin, "voisi tehdä nopeammin...", "voisi olla tarkkaavaisempi siinä ja siinä..." jne. mutta itseäni kiinnosti enää tässä vaiheessa vaan ne loppupisteet. - Sano jo! Sano jo! Ja lopultahan ne tuli. 82 pistettä, (päivän parhaat tottispisteet muuten!) ja sehän tarkoitti sitä, että Myystä tuli kolmannella ykköstuloksella haun käyttövalio!! JESS!! Aika valtavan upeat fiilikset ja kyllä siinä onnen kyynelkin vierähti Myyn turkkiin sitä halatessa! KIITOS, ihana, rakas, taitava Myy, Myykkönen.. 💝 ..ja kiitos meidän mahtava hakuporukka! Kiitos myös jälleen kerran Niina kasvattajalle tästä aivan upeasta ja niin rakkaasta koirasta. Myy vaan on 💝💝. 


Tuomari laskee takana pisteitä ja minä silminnähden kärsin jännityksestä.... 



Kaikkemme annettiin ja me tehtiin se! 
FI KVA Myy!