maanantai 24. helmikuuta 2025

Tervuvaljakko!

Talvi taitaa olla tällä hetkellä valitettavasti aika lailla taputeltu, mutta mahtuihan tähänkin talveen monta mukavaakin juttua. Kuten se, että pääsin nauttimaan koirien kanssa vauhdikkaista lenkeistä, kun uskalsin viimeinkin laittaa molemmat belgit saman kelkan eteen! Vauhtia on ollut, mutta ei onneksi vaaratilanteita. Martan mukaan tulo "valjakkoon" toi mukanaan kaksin verroin iloa ja tekemisen meininkiä. Tuntuu, että Martta olisi kuulunut aina meidän tiimiin ja se juoksee jo hyvin Carun rinnalla. Välillä innostuvat oikein kirittämäänkin toinen toisiaan ja silloin mennään lujaa...  Pääosin koirat kuitenkin ravaavat, koska lenkit ovat useita kilometrejä. 



Toistaiseksi ainakaan en ole laittanut koiria vetoliinoihin, koska Martta on vasta ns. sisäänajovaiheessa. Pitkä liina antaa enemmän reagointiaikaa. 

Muutama talvinaamakuva koirista tänne muistoihin. 

Vastapainona kelkkaajeluille, tehdään myös rentoja metsälenkkejä. Harmittaa, kun talvi vääjäämättä alkaa loppua. Kevättä kohti kuitenkin mennään, tuokoon se mukanaan muita mukavia asioita. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti