torstai 9. toukokuuta 2024

Martta läpivalaistu

Martta kävi viimeinkin luustokuvissa. Tässä Martan luustokuvat ja kenneliiton lausunnot kuvista. C lonkkaan en ole täysin tyytyväinen, mutta tuskin tuo lonkka tulee haittaamaan Marttaa millään tavalla, kun pidetään vaan lihaksisto hyvässä kunnossa. Näillä mennään. 

7.5.2024



olkanivelen osteokondroosi
selkälausunto
  nikamien epämuotoisuus
  selän spondyloosi
  välimuotoinen lanne-ristinikama
Ei todettu/Ei todettu

VA0 (normaali), lukumäärä: 0
SP0 (puhdas)
LTV0 (normaali)








6.5.2024
kyynärniveldysplasia
lonkkaniveldysplasia
0/0
C/B






















lauantai 20. huhtikuuta 2024

Maastokausi avattu ja keväthuolto


Lumet lähtivät sen verran, että päästiin avaamaan maastokausi taas tänäkin vuonna. Metsälenkin yhteyteen tein molemmille koirille esineruutua. Martalle kolme ja Carulle neljä esinettä. Molemmilta hyvät rutiininomaiset suoritukset. Kaavaa voisi enemmän rikkoa niin että, yksi, korkeintaan kaksi esinettä ja isot bileet-tyyppisesti. Aika usein tulee tehtyä melko kokeenomaisia ruutuja. 

Ensi viikolle on kalenterissa ensimmäiset oikeat hakutreenit. Ilmaisuja on tehty säännöllisesti. Maalimies joutui kieltämään Marttaa mielistelystä ja liian lähelle tulemisesta, jolloin Martta tuumasi, että pidä tunkkisi, sinua en enää etsi. Martta on nyt vähän epävarmassa iässä siitä kuinka vieraiden ihmisten kanssa tulee/saa toimia. Pieni buusti itseluottamusta ei olisi sille pahitteeksi. Hyvä konsti saada nuorelle koiralle itseluottamusta on purujen treenaaminen osaavan maalimiehen kanssa. Siispä Martta pääsee ensi viikolla leikkimään maalimiehen kanssa! 

Carun ilmaisut ovat olleet nyt korrekteja ja haun maastojen puolesta se alkaa olla koevalmis. 

Tottikset rullaa hallissa hyvin, katsotaan mikä meininki, kun siirrytään kunnolla kentille. Kentille jo pääsee, mutta en ole vielä ehtinyt käydä treenaamassa siellä. Pari hallivuoroja on vielä jäljellä tälle kaudelle. 

Ilonaiheita ovat Martan hyvä häiriöpaikkamakuu ja molemmilla toimii nyt jäävät. Liikkeiden välejä tulee treenata vielä Martan kanssa. Martta läpäisisi varmaan jo bh:n, mutta mielummin yli- kuin alikoulutettuna kokeeseen. 

Caru tekee parhaimmillaan kaikki liikkeet hyvin, mutta tekemisessä on pientä ailahtelevaisuutta ja vire vaihtelee pitkäkestoisessa suorituksessa. Joissain asioissa olen mennyt Carun kanssa "valitse taistelusi" -linjalla. Myylle ja Martalle on ollut helppo rakentaa nopeat jäävät, mutta Carulle en onnistu niitä tekemään, koska sen temperamentti jo koirana on niin erilainen. Riittää, että se tekee oikeat liikkeet oikeassa paikassa. Seuruu, noudot ja eteenmeno ovat sillä aika näyttävät, joten toivotaan niistä paljon pisteitä. 😁

Kahden koiran treenaaminen tavoitteellisesti on välillä melko kuormittavaa. Enemmän olisi tehtävä, kun mihin omat rahkeet tällä hetkellä riittävät. Joka osa-alueella on molemmilla koirilla paljon asioita, joita pitäisi työstää, jotta eteenpäin menoa tapahtuisi. Ei ole kiire tehdä, mutta jos aikoo joskus vielä kisata, treeniä tulisi kuitenkin tehdä ahkeraan. 

Fysioterapiassa

Kelkkakelit ovat nyt ohi ja sehän tiesi koirille käyntiä fysioterapiassa. Ei tullut yllätyksenä talven jäljiltä, että molemmat koirat olivat jumissa, Martta Carua enemmän. Jumit saatiin kuitenkin mukavasti pehmenemään ja toivottavasti nyt kelit lämpenevät, niin pysyy koirien kropatkin paremmassa kunnossa. 

Caru:  

STATUS: Liikkuminen normaalia, ei ontumaa. Etu- ja takaraajojen nivelliikkuvuudet hyvät ja symmetriset. Rangassa ei palpaatioarkuutta. Lihaksisto symmetrinen. Lihaskireyttä lanneselässä th10-L4 alueella molemmin puolin. 
FYSIOTERAPIA: Tehdään ft-tutkimus. Carulla nyt lanneselässä lihaskireyttä, tämä voi olla seurausta hyppytreeneistä ja vetämisestä. Nyt voi kuitenkin jatkaa normaalisti lenkkiä ja treeniä, selän venytyksiä hyvä muistaa aika ajoin treenien jälkeen tehdä. Nyt laser lanneselän alueelle sekä manuaalinen käsittely.

 Martta:

STATUS: Liikkuminen normaalia, ei ontumaa. Seisoma-asennossa paino hyvin kaikilla raajoilla, painonsiirrot onnistuvat hyvin. Etu- ja takaraajojen nivelliikkuvuudet hyvät ja symmetriset. Rangassa ei palpaatioarkuutta. Voimakasta lihaskireyttä lapojen takana th4-7 alueella molemmin puolin, lihaskireyttä myös lanneselässä th13-L3 alueella. 

 FYSIOTERAPIA: Tehdään ft-tutkimus. Martalla nyt lihaskireyttä lapojen ja lanneselän alueella, todennäköisesti nämä seurausta vetämisestä. Nyt voi jatkaa normaalisti lenkkeilyä ja treeniä. Nyt laser lapojen ja lanneselän alueelle sekä manuaalinen käsittely. 

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Kolmas pääsiäinen Iso-Syötteellä


Jo kolmas peräkkäinen pääsiäinen Iso-Syötteellä! Syötteestä on tullut vähän niin kuin meidän lempparipaikka, ei vähiten siksi, että matka Jyväskylästä Syötteelle on kohtuullinen lyhyelle lomalle, verrattuna esimerkiksi lapin pohjoisempiin kohteisiin. Hyvät reitit ja koiraystävällisyys on myös iso plussa Syötteellä, sekä kaunis ja ennenkaikkea puhdas luonto. 

Mukava oli palata takaisin kunnon talveen täältä silloisesta Jyväskylän loskapaskasta ja päästä taas ajamaan kikkareilla koirien kanssa. Parina päivänä ajettiin n. 24 km., jonka jälkeen pidettiin koirille huilipäivä. 


Kuntoa oli kohotettu juuri tätä ajankohtaa silmällä pitäen ja molemmat koirat jaksoivat hienosti lenkit. 



Ilo oli taas reissata näiden kanssa. Tykkään koirista, joiden kanssa voi mennä minne vaan ja ne osaavat käyttäytyä ihmisten ilmoilla. Mökissä levättiin ja reiteillä kirmattiin. Vieraassa paikassa ei vahdita samalla tavalla kuin kotona, mikä on hyvä juttu reissussa ollessa. 

Martan kanssa treenattiin bh:n "kaupunkikävelyä" samoin ja samassa paikassa, kuin missä Carunkin kanssa viime vuonna. Käveltiin laskettelurinteen alla Martan saadessa paljon uusia kokemuksia. Martta selvisi hienosti häiriöistä. Mitä enemmän melua ja hälinää ympärillä, sen parempi oli Martan kontakti minuun. 



Meidän lomat ovat yleensä melko aktiivispainotteisia, mutta toki syötiin ja levättiin myös hyvin. Maisemia Iso-Syötteen huipulta.  


Koirien viettäessä lepopäivää, yksi unelmani toteutui päästessäni ajamaan kuuden koiran huskyvaljakkoa! Ennen safarille osallistumista tutustuin ennalta tähän huskyfarmiin ja ihmisten kokemuksiin, sillä en todellakaan haluaisi kannattaa sellaista huskytarhaa, jossa asiat eivät ole koirilla hyvin. Kaikkeahan me ei toki tiedetä, mutta päällisin puolin koirat näyttivät hyvinvoivilta ja tyytyväisiltä. Koirilla oli hyvät ja siistit tarhat, hyvä lihaskunto, joka kertoo paljon koiran hyvinvoinnista. Koiria sai rapsuttaa, ne olivat ystävällisiä, avoimia ja kaikilla oli kova palo päästä vetämään. Koiria myös puhuteltiin kivasti nimellä ja niillä kaikilla oli oma tarinansa. Koirat saivat myös vanheta tarhalla rauhassa ja esim. meidän valjakossa juoksi kaksi hyväkuntoista mummokoiraa iältään 10- ja 11-vuotta.


Odinta ja Oikkua kiittämässä 12 km. lenkin jälkeen. 


Hienot pojat lenkin jälkeen. 💓

Alussa oli hyvä perehdytys siihen kuinka koiravaljakkoa ajetaan, joten ihan ummikoina meitä ei ohjaimiin (onneksi) päästetty. Tärkeintä oli, ettei aja koirian jaloille missään tilanteessa, eikä päästä koskaan kahvasta irti. Lähdössä tuli pitää jalka jarrulla ensimmäiset n. 15 metriä. Myös kanttaukset kurvissa opetettiin ja kehotettiin auttamaan koiria tarpeen mukaan potkimalla itse vauhtia. 

Sain omaan rekeeni pyörökoiriksi nuoret, vahvat ranttaliveljekset, jotka olivat selvästi omistajalleen hyvin rakkaita, vaikka olivat kuulema melkoinen tutkapari yhdessä. Veljeksissä oli jollain tavalla jotain hyvin tuttua... Oikeanpuoleinen Oikku-koira järjesteli tilanteita matkalla olemalla välillä vähän solmussa veljensä kanssa. Keskellä valjakkoa juoksivat mummo-koirat Musti ja Friidu. Edessä meni kaksi vapaamatkustajaa, Alma ja Telma, jotka eivät vetäneet, vaan pitivät valjakon suunnan oikeana. Valjakon aivot kaiketi. 

Lenkin pituus oli mukavat 12 km. Siinä pääsi jo kivasti tunnelmaan siitä, millaista on ajaa koirarekeä. Lenkki kiersi metsiä ja soita. Henkilökohtaisesti minut yllätti valjakon nopeus, tai paremminkin sen hitaus, mutta toisaalta keli oli uuden lumen myötä koirille tosi raskas ja päivä oli kuuma. Myös vajaa satakiloinen mieheni istui reessä tuoden lisäpainoa koirille. Oli myös paljon mukavampaa ajaa ensi kerta rekeä niin, ettei ollut kovin jäistä ja liukasta. Koirien veto tuntui kuitenkin sen verran voimakkaalta, että hieman jäi epäilyttämään jarrujen pitävyys esim. jäällä. Sanoivat kyllä, että jarru toimii joka olosuhteissa ja jarru uppoaa hyvin jäähän. Caru menee noita huskyja nopeammin, mutta ero tuleekin varmasti eniten kestävyydessä. Huskyt jaksavat jolkuttaa tasaisen tappavasti pitkiä matkoja, jos koirat pidetään hyvässä kunnossa. Ne on jalostettu vetämään ja ne todella tykkäävät juosta.

Rekiajelu oli kaikenkaikkiaan tosi mukava ja elämyksellinen kokemus ja on nuo huskyt vaan sellaisia koiria, että ottaisin heti huskyn tai kaksi, jos olosuhteet olisivat erilaiset. Ihana loma jälleen. 💝



lauantai 23. maaliskuuta 2024

Ilmaisutreenejä

Muutamat haun ilmaisutreenit ovat nyt takana ja ilmaisutreenejä jatketaan aina sinne saakka, kunnes päästään metsään tekemään oikeaa hakua. Carulta ilmaisut ovat menneet yhtä ilmaisua lukuunottamatta hyvin. Jälkimmäisellä kerralla Caru veti otsapannasta maalinaista avopiilolla, mikä tietty harmitti, koska sikailua Caru ei ole enää aikoihin esittänyt. Hakuryhmässämme on onneksi supertaitavat maalinaiset, jotka vaan muina naisina makaavat täysin liikkumatta koiran huonosta käytöksestä huolimatta, eivätkä ainakaan omalla käytöksellään vahvista koiran käytöstä. Toki huonoon käytökseen myös puututaan, tässä kaikki oli kuitenkin ohi silmäräpäyksessä. Roskis oli viime kokeessa Carulle vaikea, koska sitä ei oltu rittävästi treenattu. Nyt se alkaa sujua. 


Martalle vieraan ihmisen ilmaisut ovat vielä olleet vähän vaikeita. Kokemattomuus, uusi ympäristö ja vieraalle haukkuminen näkyy vielä pienoisena epävarmuutena. Martta tarvitse paljon tukea haukulleen, mutta hyvä siitäkin tulee, kunhan se saa enemmän itseluottamusta. Martan plääninä on pitää ilmaisu ja etsintä niin kauan erillään, kunnes ilmaisusta tulee vahvaa ja varmaa. 

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Kaksivuotias Martta


Marttakin täyttää tänään jo kaksi vuotta! Martasta on kasvanut varsin mukava ja "helppo" koira. Helppo lainausmerkeissä siksi, että on kai kuitenkin vähän vastuutonta sanoa belgianpaimenkoiraa helpoksi koiraksi verrattuna moniin muihin rotuihin... Tarkoitan tällä sitä, että Martta on belgianpaimenkoiraksi helppo, jos vertaan kahteen muuhun tervuuni.


Arjessa Martan helppous näkyy siinä, että Marttaa voi pitää huoletta irti. Se on hyvin ohjaajakeskeinen, pysyy luontaisesti lähellä, hakien koko ajan kontaktia ihmiseen. Martta tykkää kantaa lelua lenkillä ja tuo sitä heiteltäväksi ihmiselle, vaikka koko lenkin ajan. Martta ei ole yhtä itsenäinen, kuin Caru, jolle hajut merkitsevät enemmän ja vievät helposti myös mukanaan. 

Vastaantulevat koirat Martta ohittaa lenkillä nätisti ja jätä-käsky on sillä vahvana. Kesällä pyörällä keuliva teini sai Martan ikäänkuin "huomaamaan" pyörät. Pyörien kanssa on pitänyt tehdä hieman töitä, mutta nyt ne alkaa olla jo melko neutraaliasia Martalle. Pientä pöhinää saattaa tulla varsin juoksujen alla joillekin asioille, kuten oudosti käveleville ihmisille tai perässä vedettäville pulkille, matkalaukuille..., mutta kaiken kaikkiaan Marttakin on hyvin tasapainoinen koira. 

Martta on sosiaalinen ja avoin koira, ei kuitenkaan samalla tavalla koko maailmaa syleilevä koira jollainen Myy oli. Martallakin on vahvana läheisyysgeeni ja oman ihmisen sylissä on pienen belgin hyvä olla. Tässä asiassa se jatkaa samaa linjaa noiden muiden belgieni kanssa. Näillä kaikilla kolmella tervulla on ollut suuri tarve olla ihmisen lähellä, jopa vähän rasittavuuteenkin asti, jos niille ei laittaisi tässäkin asiassa rajoja. Myy tuntui aikoinaan ihanan erilaiselta, juuri tämän "rakastan kaikkia"-puolensa takia. Aiemmista koiristani Romeo ja Moore olivat näitä tervuja huomattavasti pidättyväisempiä, ne eivät hakeutuneet ihmisen iholle samalla tavalla, kuin mitä belgit tekevät. Vieraita kohtaan ne olivat ystävällisiä, mutta välinpitämättömiä. Tervut taas tunkevat vieraankin syliin yhtään kyselemättä ja ne vaativat jatkuvasti vieraalta huomiota. Niillä menee helposti aina vähän överiksi, ellei tilanteeseen puuttuisi. Caru myös dominoisi mielellään vieraita. Koirien omat tilat kutsuvatkin niitä heti, jos käytös ei ole korrektia. 

Martta vahtii selvästi Myytä enemmän. Se on varsin uskottava vahtikoirana, kun taas Myyn mielestä murtovaraskin olisi ollut ihan potentiaalinen päivän piristäjä ja rapsuttaja. Martta on herkkä, mutta ei kuitenkaan liian herkkä. Se on sellainen omilla jaloillaan seisova koira. 

Treeneissä Martta on energinen, saalisviettinen, ahne ja miellyttämisenhaluinen. Se kestää hyvin toistoja ja koulutettavuutta. Vilkkaudestaan huolimatta Martta keskittyy hyvin tekemiseen ja on tekemisessään varsin totinen. Tämä ominaisuus oli myös Myyllä, tosin Myyn valtava kiihkeys ja tunteen palo (joka kupli kyllä ylikin) oli vielä sellaista, jota muilla koirillani ei ole. Martan (...ja Carunkin) vahvuutena taas voi pitää sitä, ettei se/ne ääntele missään tilanteessa. Aika on kullannut muistot monelta osin. Myyn ääntelyn kanssa oli aikoinaan haasteita. 

Martan kasvatuksesta on paljosta kiittäminen Carua. Kaikilla koiran pennuilla ei ole tukenaan noin hyvähermoista ja tasapainoista isoveljeä, joka on ollut arjen paras malli kasvavalle pennulle. Helpottaa kyllä kummasti monia juttuja, kun vanhempi koira osaa käyttäytyä ja pentu seuraa tarkasti vanhemman esimerkkiä. 

Ihana ja niin rakas koira Martastakin on tullut. Odotan jo innolla Martan ja minun yhteisiä tulevia harrastus- ja kisajuttuja.💝Luustokuvautan Martan toukokuussa, kun juoksuista tulee kuluneeksi riittävästi aikaa. Toivotaan, että Martta olisi myös luustoltaan terve. 👍