keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Talvea ja kuulumisia

Olen nyt sairaslomalla, mutta onneksi niin hyvässä kunnossa, että pääsen taas kelkkailemaankin Carun kanssa! Jatkoa edelliseen postaukseen sen verran, että maanantaina sain terveen paperit syövän osalta. Liitännäishoitojakaan ei tarvita. Syöpä saatiin poistettua leikkauksessa kokonaan sen ehtimättä levitä minnekään. En muista, milloin olisi tuntunut näin hyvältä! Syvistä vesistä takaisin pinnalle. Huh, helpottunut ja hyvä olo. 

Ei taida hetkeen olla ollut tällaista talvea, jolloin olisi näin paljon tarvinnut takittaa koiria. Alkutalvesta ostin molemmille koirille uudet  turkoosit talvitakit Sporttirakilta. Takeille on ollut nyt käyttöä, vaikka hyvin nuo molemmat koirat tarkenevat ilman takkejakin ihan paukkupakkasia lukuunottamatta. Kyllä ne silti takit päällä ovat tyytyväisempiä, jos on viimaa, pakkasta enemmän kuin -15 astetta. 



Takeilla on ollut käyttöä ja niin on ollut käyttöä myös kelkoilla! Pahinta oli leikkauksen aikoihin, kun en ollut varma, miten kauan toipuminen leikkauksesta kestää ja pääsenkö vielä tänä talvena ajamaan Carun kanssa kikkarilla. 



Onneksi kuitenkin pääsin, oli mahtavaa palata taas parhaan talviharrastuksen pariin! Lähtö on aina haastavin ja varsin silloin, jos ei itse ole ihan parhaassa iskussa. Videolla kuvatulla tavalla, saatiin ohjaajalle kevyempi aloitus näin leikkauksen jälkeen. Caru on yllättävän vahva koira vetämään ja pystyin vähän lusmuilemaan potkuissa ja nauttimaan maisemista. Carulla on kelkkailussa nykyään tosi kiva matkavauhti, sellainen kevyt laukka ja -veto. Se riittää meille, kun ei ole tavoitteita vetolajien suhteen. Ajan aina koiran ehdoilla ja normaalisti pyrin aktiivisesti auttamaan Carua potkuttelemalla mahdollisimman paljon. 


Kelkkareitin varrella. Maisemat eivät tästä juuri parane. 



Auringonlaskua katsomassa



Puolen hehtaarin koirametsässäkin on käyty tulistelemassa. Tosi kiva paikka, vahva suositus tutustua. 


Martasta on kasvanut myös hieno koira. Se on jotenkin tosi helppo koira Carun jälkeen, nöyrä ja kiltti. Juoksujen aikana luonteessa on ollut vähän ailahtelevuutta. Olen joutunut tekemään sen kanssa töitä pyörien ja oudolla tavalla kävelevien ihmisten kanssa. Kesällä yksi pyöräänsä keuliva teini sai Martan innostumaan pyöristä, onneksi tuo vaihe alkaa olla kuitenkin jo takana päin. Pillkikaira, tai perässä vedettävät pulkat saavat Martan kiinnostumaan ihmisistä. Ajoittain pitää vähän puhkua epäilyttäville asioille. Martta  vastaa kuitenkin tosi hyvin koulutukseen ja on muuten hyvin avoin ja sosiaalinen tapaus. Martasta ei ole ainakaan vielä tullut vetokoiraa. Alla pieni tunnelmapala eiliseltä lenkiltä. 


Alla myös pieni pätkä seuraamista talvelta. Tottikseen on tullut nyt reilun kolmen viikon tauko, mutta ensi viikolla on tarkoitus palata takaisin sorvin ääreen. 




Kuuraparta Martta



Parhaat Ystävät. 

Tasapuolisuuden vuoksi Carunkin tottisvideo. Teemana kokeenomaiset noudot ja seuraamisessa kokeilussa maapalkka. Hallissa vauhti jää aina vähän hitaaksi... noudon palautukset on aika kuraa, joten niitä tarvitsee vielä työstää paljon, mutta näillä nyt mennään. 




Lopuksi vielä... 

Hyvää Ystävänpäivää! 💝

torstai 8. helmikuuta 2024

Syöpä

Vuosi ei olisi voinut paljon huonommin enää alkaa. Koirat voivat hyvin, mutta joulun välipäivien jälkeen sain lääkäriltä syöpädiagnoosin. Elämän lotto heitti sen tällä kertaa minulle. Olen usein miettinyt, kuinka tuollaisen diagnoosin kanssa voi elää. Tässä sitä nyt opetellaan, päivä ja hetki kerrallaan. 

Lääkärin puhelinsoiton jälkeen iski suunnaton pelko, totaalinen lamaannus ja kauhu. Mielessä oli loputon määrä kysymyksiä; kuolenko minä, miten käy perheeni, mitä tapahtuu seuraavaksi, kuka hoitaa ja TREENAA (kyllä, luit oikein, näinkin tyhmä ajatus kävi mielessäni..) koirat, kun minua ei enää ole? Kysymyksiä oli paljon, vastauksia vain vähän. Itku ja syvä ahdistus olivat vahvasti läsnä diagnoosin jälkeiset ensimmäiset viikot. Valtava epätietoisuus siitä, mitä tulee tapahtumaan. Raskain vaihe syöpädiagnoosin saamisen jälkeen oli odottaa hoitojen alkamista.

Aloin etsiä "tietoa" ja vertaiskokemuksia netistä. Googlesta tulikin lopulta se kaikkein pahin tuskan lisääjä ja vihollinen itselleni. Tekisi mieleni sanoa, älä googlaa ja etsi tietoa diagnoosistasi tai muiden kokemuksista! Se on pahinta mitä voit itsellesi tehdä ja se varmasti lisää vain paskaa oloasi. Se miten kävi toiselle, ei käy välttämättä sinulle. Kaikilla on kuitenkin täysin yksilöllinen ja omanlaisensa hoitopolku syövän hoidossa. Netissä on toki hyvääkin vertaistukea, mutta usein sinne  kirjoittavat eniten he, joilla asiat eivät ole sujuneet hyvin. Mieheni on terapeutti, häneltä sain neuvon olla lukematta kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää. En silti sano, etten olisi lukenut, mutta voi sitä ahdistuksen määrää, mitä lukeminen aiheutti.

Siinä vaiheessa, kun sitten syöpäjuna lähti täysillä liikkeelle, pahin ahdistus kuin ihmeen kaupalla väistyi. Keskityin vain seuraamaan orjallisesti saamiani ohjeita, menin sinne minne oli sovittu. Edessä oli valtava määrä erilaisia tutkimuksia; verikokeita, kuvantamisia, ultraa, vierailu yliopistolliseen sairaalaan, jossa leikkaus tehtäisiin... Pää oli usein pyörällä, onko tämä minun vai jonkun toisen elämää. Aamulla herättyä tajusi, ettei tämä olekaan painajaista, vaan oikeaa elämää. Keskittyminen muihin asioihin oli vaikeaa. Koirat olivat parasta lääkettä vaikeisiin hetkiin. Treenatessa koiraa, et voi ajatella mitään muuta. Hallilla olin onnellisimmillani. 

Olen luonteeltani pessimisti, mikä taas ei yhtään auta asiaa tässä sairaudessa. Ennen kuvantamisia (koko vartalon magneetti-kuvat) olin varma, että olen syöpäkasvainten peitossa päästä varpaisiin. Tilannetta ei yhtään helpottanut se, että lääkäri oli luvannut soittaa perjantaina kuvista, mutta soittoa ei kuitenkaan tullut. Näin ei tietenkään saisi käydä. Tämä sai mielikuvitukseni täysin valloilleen ja ahdistuksen määrän taas maksimoitua. Olin jo lähes varma, että uutiset olivat lääkärin mielestä niin huonoja, ettei niitä voinut kertoa puhelimessa... Se viikonloppu ennen maanantain lääkäriaikaa oli henkisesti raskas ja hyvin kuormittava. Maanantain vastaanotolla lääkäri näytti vieläpä hyvin totiselta, joten olin varautunut kaikkein pahimpaan. Lääkäri kertoi rauhallisesti, ettei syöpä ole kuvien mukaa levinnyt minnekään. Minulle tehtäisiin pienehkö leikkaus, joka todennäköisesti riittäisi viemään syövän mennessään. Valtavan suuri helpotus. 

Tammikuun lopussa minut leikattiin Kuopiossa. Leikkaus oli ohi vajaan kuukauden päästä siitä, kun syöpädiagnoosi oli ensimmäisen kerran tehty. Etukäteen pelkäsin tulevaa leikkausta hullun lailla, ei vähiten siksi, että minulla on jonkinasteinen verenvuototaipumus. Spinaalipuudutuksessa tehty leikkaus sujui kuitenkin hyvin. Olin hereillä koko leikkauksen ajan. En tuntenut missään vaiheessa pienintäkään kipua, ei ollut pahoinvointia, verenvuotoa tai leikkauksen jälkeisiä komplikaatiota. Leikkauksesta jäi hyvä ja turvallinen kokemus. Pääsin leikkausta seuraavana päivänä kotiin sairaalasta. 

Kotona kaikki on sujunut hyvin. Martan kanssa olen lenkkeilyt päivittäin pieniä lenkkejä. Carua en voi viedä hihnassa, se on liian vahva koira minulle vielä tällä hetkellä. Vaikeinta on ollut säilyttää maltti ja pitää lenkit riittävän lyhyinä. Leikkauksesta on kulunut nyt aikaa viikko ja kaksi päivää. Edelleenkään en ole syöpäni kanssa täysin puhtailla vesillä. Odotan patologin lausuntoa ja lääkärin soittoa jatkosta ja mahdollisista liitännäishoidoista. Mieli on kuitenkin rauhallinen ja hyvä. Odotan, että pääsen jatkamaan taas normaalia elämää ja koirien kanssa harrastamista. Sairaslomaa sain neljä viikkoa, paluu töihin tapahtuu aikaisintaan maaliskuussa. Nyt nautin hyvällä omalla tunnolla omasta ajasta, poissa työn ja arjen hektisyyden oravan pyörästä. 

Olen kiitollinen saamastani hyvästä syöpähoidosta. Suomessa syöpähoito on onneksi korkeatasoista ja potilaana minulle välittyi vahva tunne siitä, että olen koko ajan hyvissä käsissä. Ei tarvinnut itse huolehtia muusta kuin siitä, että puhelin on päällä ja olet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Muut ihmiset hoitavat kaiken muun puolestasi. Syöpäjuna kulkee tosi lujaa ja asioita tapahtuu vauhdilla. Ensin hoidetaan fyysisesti, sitten tulee henkinen puoli. Mieli ei tahdo pysyä koko aikaa mukana. Omaa jaksamista on tukenut parhaiten perhe, joka on ollut vahvasti tukena kaikessa. Tietenkin myös ystävät ovat olleet tukena ja tärkeitä vaikeina aikoina. On kiva, että kysellään mitä kuuluu ja jutellaan normijuttuja. Koirat ovat tuoneet hyvällä tavalla muuta ajateltavaa sairauden lisäksi ja ne auttavat  paranemisprosessissa. Ei meistä kukaan tiedä kauanko me täällä ollaan, joten eletään hyvin se aika. Ei ole elämää sitku, vaan on nyt. Kliseitä, mutta täyttä totta. 

torstai 4. tammikuuta 2024

Vuoden ekat tottikset


Hallikausi on taas pyörähtänyt käyntiin. Viime päivien pakkasten takia, halli onkin ollut enemmän kuin tervetullut paikka viettää aikaa koirien kanssa. Loma on mahdollistanut sen, että olen päässyt hallille molempien koirien kanssa. Viimenkin olen päässyt hyödyntämään hallin vapaakorttiakin, joka sisältyy Martan viikkovalmennukseen. Työvuoroni ovat sellaiset, ettei vapaakortista ole hyötyä muulloin kuin lomalla, koska halli on varattuna aina iltaisin koulutuksiin.

Carun kanssa on jumpattu jäävejä ja noutoja (metristä ja tasamaata) Noudoista on tullut Carulle mieluisat tottisliikkeet, esteen kiertämistä ei ole viime aikoina esiintynyt. Caru hyppää isoksi koiraksi mielestäni hyvin. Tykkään kovasti sen ilmeestä ja voimasta mitä se noudoissa esittää. Carun tekeminen on kyllä hienon näköistä, kun vaan saa kaikki palikat osumaan kohdalleen. 





Täältä tullaan! 





Onnellinen eläin suu täynnä tavaraa. 

Jääveissä Carulla esiintyy aika ajoin ärsyttävää "unohtelua". Ärsyttävää siinä mielessä, että tiedän sen osaavan pyydetyn asian, mutta silti se tekee hajamielisenä jonkun muun liikkeen. Esimerkiksi
istuminen menee helposti maahanmenoksi, vaikka se on sujunut liikkeenä pitkään jo oikein ja koira varmasti osaa pyydetyn asian. Carun kanssa saa paljon enemmän muistutella/vaatia asioita, kuin mitä muiden koirieni kanssa on tarvinnut tehdä, kun ne ovat jo oppineet jonkun asian. Caru ei ole koskaan ollut sellainen miellyttäjä, joka toteuttaa kaikki pyyntöni välittömästi ja kyseenalaistamatta. Se tekee välillä omia ratkaisujaan omien mielihalujensa pohjalta. Mitään se ei anna ilmaiseksi, eikä helpolla kouluttajalleen. Toisaalta, se on juuri niin mainio ja rakas tuollaisena "omana, kovapäisenä itsenäisenä ajattelijana". Jokainen kehitysaskel sen kanssa on tietynlainen voitto, joka kyllä tuntuu uskomattoman hyvältä. 😅

Treenikaverilta tulikin varsin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä havainto kentän reunalta. Martan kanssa tekemiseni näyttää rennommalta, kuin mitä tekemiseni Carun kanssa on. Tämä on varmasti totta, koska Carun kanssa joudun tiedostamatta enemmän ns. varmistelemaan, koska en ole aina varma mitä se tekee. Toki hyvät apparit on käytössä ja peilit auttavat asiaa, mutta silti tuo näkyy hieman meidän yhteistyössä. Martan "tuttuus" tuo tekemiseen helppouden ja sitä kautta enemmän rentoutta. Noh, ei auta kun treenata ja treenata ja pyrkiä löytämään sama rentous Carunkin kanssa. 



Martta on tekemisessään enemmän totinen ja yritteliäs. Se tarjoaa myös aktiivisesti asioita itse, joten sen kanssa on helppoa vahvistaa oikeita asioita. Martta on päässyt harjoittelemaan myös hyppyjä. Hyppyvoimaa siltäkin löytyy ja kovasti halua hypätä. Sille on muodostunut jo melko kiva rutiini hyppyyn, eikä se pyri missään vaiheessa kiertämään estettä.


Carulle onnistuin jotenkin opettamaan hyvän ja rauhallisen kapulan pidon, mutta Martan kanssa pidon opettelua on taas haastavampaa. Myylle onnistuin vahvistamaan virheellisesti irrottamisen hetken, minkä jälkeen olen aina inhonnut kapulan pidon opettamista koirilleni. Carulla on geneettisesti hyvä pito, ote on vahva ja rauhallinen, joten sen kanssa kapulan opetus sujui yllättävän kivuttomasti. Martan kanssa yritän vahistaa pitoa nyt niin, että se nostaa kapulan lattialta, jolloin zippaan sen. Kädestä tehtynä alkuvaiheen pitoa en tee Martalle, koska se vaan on hirveää säätämistä ja vahviste tulee liian helposti väärään hetkeen. Saa nähdä mitä saan aikaan Martan kanssa. 

Martan tottis etenee muuten omalla painollaan ja olen kovasti tyytyväinen Martan kehitykseen. Ollaan löydetty yhteinen sävel ja tekeminen tuntuu tosi hyvältä. Tässä vielä muutamia seuruukuvia Martasta.


Vietti on noussut ja askelmäärää on voinut kasvattaa reilusti. Käännöksiä on otettu mukaan kuvioihin. 



Häntä on noussut ylös liehumaan.


Talvi koostunee lähinnä tottistreeneistä. Ilmaisutreenejä on tarkoitus tehdä niin pian, kunhan kelit ulkona sen sallivat, tai joku kaunis päivä halli sattuisi olemaan tyhjä sinne mennessä... mikä tosin on melkoinen mahdottomuus. Näillä mennään vuoden alkua! 

sunnuntai 17. joulukuuta 2023

Me käymme Joulun viettohon...

2023 lyhyesti

Muutamaan edelliseen vuoteen verrattuna, vuosi 2023 on kohdellut meitä hyvin. 

💙Kaikki terveinä ja lauma on koossa. 💝

💙Alkuvuonna peilattiin molempien koirien silmät terveeksi. 

💙 Keväällä Caru suoritti Bh-kokeen hyväksytysti.

💙 Carulle HK1 syksyn hakukokeesta.

💙Juha Korrin koulutuksessa molempien koirien kanssa, vahva suositus kouluttajasta!

💙Elokuussa Martan kasvattileirillä Kaustisella. Oli antoisaa ja kivaa! 

💙Paljon hyviä treenejä maastoissa ja tottiskentillä, kiitos treenikamuille💓


Bh-koe huhtikuussa.

Ensi vuodelle toivon kaikille terveyttä. Jotain kokeitakin voisi käydä... Carulle tavoitteena HK2 ja Martalle ehkä BH... Martta luustokuvataan maaliskuussa. Jännittävä päivä tulossa, koska tällä pentueella ei ole ollut oikein parhainta onnea matkassa. Toivotaan parasta. 👍