Pannus

Martalla todettiin virallisessa silmäpeilauksessa viime vuonna lokakuussa molemmissa silmissä selkeä pannus, eli krooninen pinnallinen sarveiskalvontulehdus. Pannus on perinnöllinen immuunivälitteinen sairaus, jossa sarveiskalvo ilman todettavaa muuta syytä etenevästi tulehtuu, johtaen jopa pahimmillaan näkökyvyn menetykseen. Martallahan ei ollut mitään silmäoireita, jotka olisivat viitanneet pannukseen. Sattumalöydös rutiinitarkastuksessa. Martan silmät on kuvattu terveeksi toukokuussa -23. 

Viime viikolla Martalla oli pannushoidon aloituskäynti. Oikeassa silmässä pannus oli oletettua pahempi, vasemmassa silmässä tilanne oli vähän parempi. Lokakuussa ell. sanoi, että lääkitys aloitetaan keväällä, kun auringon valo lisääntyy. Jäin vähän pohtimaan, olisiko tilanne sama, jos lääkitys olisi aloitettu heti, kun pannus todettiin.

Lääkitys on nyt kuitenkin aloitettu, kortisonivoide Oftan Dexa kaksi viikkoa aamuin illoin ja silmävoide Optimmune samoin. Auringon valoa tulisi välttää, mikä ei ole ihan yksinkertaista näin kevättalvella. 

Fb. keskustelussa tuli esille se, että monet ell. sanovat, että lääke toimii belgeillä pannuksen leviämisen estona usein hyvin, jopa muita rotuja paremmin. Näin myös Marttaa hoitanut ell. sanoi meille, että esim. saksanpaimenkoirilla lääke ei toimi yhtä hyvin kuin belgeillä. Tuntuu oudolta, mutta tietenkin meidän kannalta hyvä, jos näin olisi belgien kohdalla.

Martalla tulee olemaan nyt sitten loppuelämän lääkitys. Parin kuukauden päästä kontrolli, jossa katsotaan saadaanko tällä lääkityksellä hoitovastetta, vai pitääkö vaihtaa tujummat lääkkeet. Martta reppana ei tykkää yhtään silmien hoidosta, mutta onneksi kilttinä koirana se taipui melko nopeasti ihmisten tahtoon hoitaa sen silmiä. 

Suosittelen tutkituttamaan belgien silmät useammin, kuin kerran nuorena.  Hoitamattomana koira sokeutuu ja kokemuksesta voin sanoa, että sokean, hyvin aktiivisen koiran kanssa elämä ei todellakaan ole helppoa. Mun kolmesta belgistä kahdella on ollut silmäongelmia, paska tuuri, mutta kertoo myös siitä, että belgeillä näitä silmäongelmia esiintyy. Myy ja Martta ovat myös samaa sukua, että ehkä tälläkin saattaa  olla jotain merkitystä. 

Tammikuu

Tammikuu on ollut ulkoiluntäyteinen pakkaskuukausi. Kerta viikkoon on käyty hallilla tottistelemassa, muuten keskitytty vaan talviharrastuksiin. Onneksi kovimmat pakkaset asettuivat vasta kuun lopulle, joten ehdittiin nauttia tammikuussa kikkariajoista peräti 17 kertaa. Martta oli mukana 15 ajossa, siitä on tullut tärkeä osa tervuvaljakkoa. Lenkit olivat pituudeltaan neljästä kilometristä reiluun yhdeksään kilometriin. Pakkasraja on kulkenut siinä - 15 asteessa, sen kylmemmässä ei ole enää hauskaa ajella. On ajeltu kadulla ja jäällä. Välillä menty täyttä laukkaa, välillä ravattu. Koirien ehdoilla mennään, ne saavat päättää vauhdin. Pari videota aiheesta tänne muistoksi. 

On ollut uskomattoman kauniita talvipäiviä. Toivotaan, että helmikuusta tulee vähintään yhtä upea kuukausi. 💙

Laukauskokematon koira

Onko mitään tehtävissä, jos koira on laukausarka/-kokematon. Itse näen tilanteen niin, että jos koira panikoituu laukauksista täysin, pyrkii esimerkiksi voimakkaasti pakenemaan tilanteesta, kaivautuu paniikissa maahan tms. niin silloin ei ole koulutuksellisesti mitään tehtävissä. Äänipelko on silloin niin syvällä koirassa, että siihen voi olla vaikea, tai lähes mahdotonta ulkopuolelta vaikuttaa. Jos koira taas on ennemminkin laukauskokematon, eli ei ole elämänsä aikana kuullut paljon laukauksia, mutta laukauksen kuultuaan ei menetä täysin toimintakykyä, voidaan tehdä paljonkin sen eteen, että koira jatkossa sietää laukauksia ilman, että pelko hallitsee koiran käyttäytymistä. Tarkastelen asiaa tässä ainoastaan nyt pk-harrastajan näkökulmasta. Mielestäni jalostukseen ei tulisi koskaan käyttää koiraa, joka osoittaa millään tavalla pienintäkään arkuutta/herkkyyttä ääniä kohtaan.

Pk-kokeiden tottisosuudessa (A) ammutaan seuraamisessa ja paikalla makuussa kaksi kertaa. Vaihtoehtona pk-kokeissa on nykyään mahdollista suorittaa myös B-tottis, jossa ammuntaa ei ole. Itse koen B-tottiksen muuten niin tylsänä, että meille se ei ole mieleinen vaihtoehto. Monelle muulle varmasti kuitenkin on, ja B-tottis on tietenkin paras vaihtoehto laukausaroille koirille.

Myy oli selvästi laukausarka, mutta kouluttamalla asiaa samoin kuin mitä nyt teen Martan kanssa, sain siitä vielä hyvän kisakoiran käyttövalioksi asti ilman, että laukausarkuus olisi estänyt sen koekäynnit. Myy oppi sietämään laukauksia ja sehän riittää hyvin pk-koiralle. Myyn vahvuutena ja prosessin onnistumisen osasyynä voidaan pitää myös sitä, että Myy oli hyvin toimintakykyinen koira, joka ei pelkotilanteessakaan menettänyt toimintakykyään. 

Martan kohdalla huomasin aika pian, että myös sitä jännittää laukaukset, joista sillä ei ollut vielä suurta kokemusta. Kiva leikki loppui laukaukseen ja epäluulo takana olevaa ampujaa kohtaan heräsi. Paniikkia, tai mitään suurta huolta ei kuitenkaan Martallakaan ollut. Sanoisin, että Martta on tällä hetkellä laukauskokematon, ei varsinaisesti laukausarka.

Laukauksien siedonharjoittelun aloituksen pyrin tekemään aina niin, että koira on vapaana ja ns. hengailumoodissa. Moni kouluttaja haluaa tehdä ammunnan koiran ollessa korkeassa vietissä (leikki/taistelu), jolloin koiran ajatellaan kestävän ääniä paremmin. Koirat ovat erilaisia ja varmasti tämä toimiikin monelle koiralle näin. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että matalassa vietissä ja rennossa tilassa tehdyssä harjoituksessa saadaan paras ja kestävä lopputulos herkille koirille.

Laukausvarma koirakaveri on todella hyvä ja tärkeä tuki tässä asiassa! Myyllä tukena toimivat aikoinaan Moore ja Romeo. Kummatkin koirat olivat erittäin laukausvarmoja mejässä valioituneita koiria. Mejäkokeessahan ammutaan joka kokeessa haulikolla, jonka ääni on huomattavasti kovempi, kuin mitä pk-kokeessa ammuttavalla aseella. Äänivarmojen koirien näyttämä rauhallinen ja varma käytös ammunnan aikana luo hyvän mallin epävarmalle koiralle siihen, että mitään pahaa ei tapahdu. Martalle hyvänä tukikoirana toimii Caru, joka on myös täysin äänivarma koira.

Muut haasteet

Haasteena tässä projektissa on yleensä aseluvat ja aseen käyttö, koska nykyaikana aseluvat on tarkoin säädelty ja kuka tahansa ei voi ampua ja käyttää asetta. Laukausaran koiran treenaaminen tarvitsee paljon rutiinia ja säännöllisyyttä onnistuakseen, joten oma ase on lähes välttämätön lähtökohta, jotta saadaan riittävästi toistoja aikaiseksi.  

Ensimmäinen asia meilläkin tässä projektissa oli siis hankkia aselupa 6 milliselle kaasuaseelle. Kuusimillinen valikoitui siksi, että sillä ammutaan myös pk-kokeessa. Lokakuussa anottiin aselupaa ja joulukuussa saatiin jo lupa ja ase hankittua. Prosessi eteni hitaan alun jälkeen lopulta yllättävänkin nopeasti. Poliisiasemalla piti käydä muutaman kerran prosessin aikana. Ensin perustelemassa miksi haluaa käyttää ko. asetta, sekä aseen hankinnan jälkeen vielä käydä näyttämässä ostettua asetta. 

Ensimmäiset ammunnat tehtiin Martalle joulukuussa 2025. Molemmat koirat olivat paikalle hengailemassa. Heittelin lihapullia maahan, samalla kuin mies ampui kauempana. Ammuttiin muistaakseni 14 laukausta kahdessa erässä. Tämä sujui Martalta oikeastaan odotettua paremmin. Martta söi lihapullia ja vilkuili välillä ampujan suuntaan. Ei paniikkia tms. suurempaa huolen aihetta. Tästä alla oleva video.

LINKKI VIDEOON >>

Seuraavassa treenissä vastuutan enemmän ampujaa, eli ammunta tulee tapahtua niin, että laukaus tapahtuu juuri ennen kuin koira nappaa ruokaa, eli koira saa aina palkan laukauksen kuultuaan. Tästä harjoitus jatkuu tämän sujuessa hyvin myöhemmin niin, että kävellään porukalla ampujasta poispäin ns. höntsäseuraillen, sitten otetaan mukaan leikkiä laumana jne. ja koko ajan tietenkin taustalla ammutaan. Vasta, kun nämä kaikki sujuvat hyvin, lähestytään enemmän pk-tyyppisiä juttuja, eli ammuntaa seuraamisessa ja ihan viimeiseksi paikkamakuussa. Projekti on pitkä ja eteneminen riippuu paljon siitä, miten usein päästään ampumaan ja miten koira etenee asiassa. Maltti on valttia tässäkin jutussa.

Joululomalla oli jo tarkoitus jatkaa projektia, mutta kova pakkanen sotki suunnitelmia. En halua, että koiralla on yhtään epämukava olo, silloin kun harjoitellaan uutta ja vähän jännää asiaa. Jatkoa on luvassa, joten pysykää kuulolla! 

Paskin vuosi ikinä

Vuosi 2025 oli elämäni synkin ja raskain vuosi monella tavalla. Hyväksyttävä on ollut se tosiasia, että elämää ei voi hallita ja aika täällä on rajallinen. Jos jotain hopeareunusta haluaa asiasta löytää, niin aikaa perheelle ja koirille on ollut kesän ja syksyn aikana enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Hektinen arki on ollut tauolla ja on ollut lupa vaan olla. 

Jotta jotain positiivista yrittäisi kuitenkin kaivaa tästä vuodesta, niin nämä asiat nyt ainakin tulevat heti mieleen.

• säännölliset koiratreenit, huiput treenikaverit ja tietty paras hakuryhmä 💓,
• upea viikko Ylläksellä syyskuussa,
• Reaktiivin kennelleiri elokuussa, 
• saatiin järjestettyä hakuryhmän kanssa oma hakukoe lokakuussa, 💪
• Carun HK3-koulutustunnus lokakuussa.

Ensi vuodesta toivon parempaa.