Täydellinen epäonnistuminen

Yleensä somessa kerrotaan vaan ne onnistumiset. Vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia tulee kuitenkin kaikille, joten miksi niistä ei voisi avoimesti myös puhua. En tiedä olenko koskaan aiemmin koiraurheilussa kokenut sellaista pettymystä ja häpeän tunnetta, kuin mitä Carun kanssa eilisessä hakukokeessa.

Carun kanssa osallistuttiin eilen oman seuran hakukokeeseen, joka pidettiin Uuraisilla. Sää oli hyvin tuulinen, kolea ja oli vain pari astetta lämmintä. Sirunluku ja arvonta suoritettiin ensin. Kokeessa oli mukana kolmosen koiria kaksi ja ykkösen koiria neljä. Arvoin numero yhden ja pääsin ekana koirakkona maastoon. 

Henkilöetsinnällä aloitettiin. Rata oli kivanoloinen, maastoltaan melko tasaista kangasmetsää mukavalla peitteisyydellä. Keskilinjalla oli ensimmäisellä sadalla metrillä melko tiukka mutka vasemmalle. Lähetin Carun ensin oikealle puolelle, pientä korjailua jouduin tekemään. Vasen etukulma jäi tarkastamatta Carun kääntyessä määrätietoisesti alueelle päin. Olisin voinut ottaa tässä Carun takaisin, mutta näin Carusta heti, että se sai hajun alueelta ja silloin sitä on turha huudella. Jälkiviisaana pistotin rataa liian väljästi antaen Carulle liikaa vapauksia itsenäiseen työskentelyyn. Tämä kostautui pienellä tuhmailulla ja koko radan ajan oli pieniä haasteita saada Caru kunnolla kuulolle. Aikaa radan jälkeen jäi vielä 10 minuuttia. Kaikki kolme maalihenkilöä kuitenkin nostettiin, piiloilla hallinta toimi moitteettomasti ja ilmaisut olivat kaikissa erittäin hyvät, joista olen tyytyväinen. Pisteitä henkilöetsinnästä saatiin 163 pistettä. Itsenäinen työskentely verotti pisteitä. 

Seuraavaksi mentiin esineruutuun. Esineruutu oli rinteessä ja tuuli puuskittaista ja pyörivää. Lähetin Carun keskeltä ruutua ja se nosti lähes heti lähiesineen. Esineen palauttamisen sijaan, Caru lähti kuitenkin vasemmalle rinteeseen nenä ylhäällä ja esine suussa. Huusin uudelleen "hyvä", jolloin muisti, että esinehän piti palauttaa ennen seuraavan hakua ja Caru toi esineen. Lähetin uudelleen ja seuraavat kaksi esinettä tuli hieman suoraviivaisemmin. Kolmas esine oli paras. Neljättä esinettä haki vielä työskennellen hyvin, mutta ei löytänyt ajan puitteissa. Esineruudusta saatiin pisteitä 21. 

Sitten se surkuhupaisa tottis. Tottiksessa meni kaikki pieleen mitä vaan voi mennä. Tehtiin ensin liikkeet. Parina meillä oli sakemanniuros. Seuraamisessa Caru oli ekan suoran mukana, jonka jälkeen sen huomio kiinnittyi paikkamakuukoiraan. Ei aggressiivisessa mielessä, mutta koko ajan piti kuitenkin vilkuilla ja jäädä vähän jälkeen, mikä seikoitti omaa keskittymistä ja koiran ohjaamista. Tein paljon räikeitä ohjausvirheitä, kuten sen, että unohdin jäävien maahanmenossa kävelyosuudenkin kokonaan. Kenttä oli likomärkä, Caru ei suostunut menemään maahan missään liikkeessä ekalla käskyllä. Jääveistä istumisen seisoi, maahanmenon istui. Luoksetulossa tuli suoraan sivulle mitä ei ole tehnyt koskaan aikaisemmin. Seisominen oli sentään hyvä ja tästä hyvä luoksetulo. Tasamaanoudossa Caru teki ihmeellisen kunniakierroksen palautuksessa, palautukset oli kaikissa vähän vinoja. Estenoudot Caru suoritti kohtuu hyvin, mutta minä en odottanut tuomarilta lupaa heittää metrisellä, joten tämä meni minun takia puutteelliseksi. Annoin koiralle luvan hakea kapulan, vaikka kapula ei ollut lentänyt vaadittuun ruutuun saakka. Tulkitsin väärin tuomarin käsimerkin. Oikeasta nimettömästä sormesta on jänteet poikki kahdesta kohtaa, (älkää kysykö mitä tein kokeessa heittämässä kapulaa, olen menossa käsikirurgille.. ) keskityin ehkä tähän sormien kipeyteen enemmän, kuin siihen mitä olin tekemässä. Eteenmenossa annoin liikaa käskyjä, vaikka olisin voinut jättää koiran istumaan, kun se ei mennyt toisellakaan käskyllä maahan, jolloin liike ei olisi mennyt kokonaan nollille. En tiedä, energiat oli ihan poissa, ajatus ei kulkenut. Fifty-fifty mokailtiin Carun kanssa koko tottis läpi. Pisteitä saatiin ansaitusti 55. p  Mitä tuohon voi sanoa... Täydellinen epäonnistuminen kohtuu hyvän maasto-osuuden jälkeen. Voi huokaus, mikä fiilis kokeesta jäi. Jos en olisi saanut Myyn kanssa joskus yli 90 pisteen tottispisteitä kolmosen kokeista, olisin ihan satavarma siitä, etten vaan osaa kouluttaa tottista yhtään. Saattaa hyvin olla, että ainakin Carun pk-ura päättyi tähän kokeeseen, jollei minunkin. Pitää vähän taas tuumailla ja keräillä itseään. 

Carumaisteri seitsemän vuotta!

"Hei älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot..." - Egotrippi

Rakas kultapoika täyttää tänään seitsemän vuotta! Aika saisi pysähtyä tähän. En halua, että tuo koira vanhenee enää yhtään! Juuri nyt se on parhaimmillaan!  

Tykkään Carusta tänä päivänä enemmän, kuin mitä osasin alkuun edes kuvitella. Alku oli vähän tahmeaa, käsissä oli ihan uudentyyppinen koira ilman käyttöohjeita. Yhteisten vuosien aikana olen kuitenkin oppinut ymmärtämään ja rakastamaan yhä enemmän Carun sielun maisemaa, sekä ihan erilaista koiramateriaalia mihin olin aiemmin tottunut. Caru on paksuhermoinen, rauhallinen, nöyristelemätön, turhaumaan reagoimaton ja kuitenkin koira, jonka pinnan alta löytyy valtavasti viettiä ja voimaa. Terävyys puuttuu kokonaan Carusta, mikä on hyvä asia. Ympäristötekijät ovat Carulle täysin ilmaa, ellei kyseessä sitten ole narttukoirien, tai riistan hajut. Ne pistää pojan päätä välillä pyörälle, muuten arki on helppoa ja sitähän se elämä suurimmaksi osaksi on. Arkea. 

Harrastuksissa Caru on nyt parhaimmillaan. Hakuilu on ihan parasta tänä päivänä Carun kanssa! Ohjattavuus on ottanut ison harppauksen eteenpäin viimeisten vuosien aikana. Caru on kuulolla minulle, mikä tekee sen kanssa työskentelystä luonnollisesti paljon helpompaa. Ennen treenejä Caru nukkuu autossa, lähtökäskyn saatuaan se kuitenkin työskentelee voimakkaalla vietillä jättämättä maalimiehiä koskaan löytämättä. Caru ei anna periksi silloin, kun se on hakukäskyn saanut. Ilmaisu on rytmikästä, vahvaa ja katkeamatonta. Itsenäisenä koirana Caru ei myöskään kysele ohjaajalta apuja. Tästä asiasta on jouduttu vääntämään, jotta yhteistyö ja ohjattavuus on saatu sille tasolle mitä se tänä päivänä parhaimmillaan on.   

Tottiksessa on ollut haasteita, jotka voi laittaa ohjaajan piikkiin. Koira tekee sitä mitä sille on vahvistettu. Koulutusvirheitä on tullut jonkin verran varsin alkuaikoina, mutta tiedon ja taidon kertyessä suunta on nyt enemmän oikea. Näin tahdon uskoa. 

Huumoria todellakin tarvitaan, koska hästägvaincarujuttujakin on pitkä lista. Carulla on kuitenkin hämmentävän paljon myös hyvää tilannetajua. Se tietää milloin voi vähän tuhmailla ja milloin ei kannata kyseenalaistaa asioita. Velmuilija ja hauska tyyppi se osaa olla, mikä onkin yksi Carun ehdottomasti parhaimmista puolista. 💝 

Toivotaan, että yhteisiä vuosia on vielä paljon edessä päin!

Voihan anaalit!

Caru alkoi heinäkuun lopulla pureskella hännän tyveä. Eläinlääkärissä todettiin anaalirauhasten olevat tukossa. Anaalit tyhjennettiin, pari päivää meni hyvin, kunnes oireet palasivat entistä voimakkaampana. Anaalit eivät ole aiemmin vaivanneet Carua. 

 
Toinen kerta eläinlääkärissä meni arvailujen varaan, mitään selittävää ei löytynyt. Anaalit olivat tyhjät ja siistit, eturauhanen ei ollut suurentunut, eikä virtsarakossakaan näkynyt ultralla katsottuna mitään poikkeavaa. Oireet kuitenkin pahenivat ja jatkuivat, joten vaihdoin eläinlääkäriä.
 

Käytiin Almavetissä, jossa huomattiin, että anaaleista tuli koskettaessa verta ja luonnollisesti Carun takapää oli hyvin kipeä. Olin onneksi antanut Carulle aiemmin jo särkylääkettä. Kutina takapuolessa oli tuossa vaiheessa jo ihan sietämätöntä. Caru laitettiin unille, jotta anaalit saatiin hyvin huuhdeltua. Sisälsivät verta ja jotain hiekantapaista karheaa... 

Caru heräsi nukutuksesta hyvin ja nopeasti. Käveli omin jaloin reippaana autoon.

Hoidoksi ab- ja särkylääkekuuri sekä kauluri päähän viikoksi. Peräaukon ympärille levitetään myös voidetta aamuin illoin parin viikon ajan. Toivotaan, että näillä paranee. 

Tuli hyvää palautetta eläinlääkäriltä siitä, että Carulla oli oma koppa päässä, vaikka Caru käyttäytyikin esimerkillisesti hoitotoimenpiteissä saaden paljon kehuja reippaudesta. Laitan aina kopan päähän koiralle eläinlääkärissä, jotta eläinlääkärin on hyvä ja turvallista työskennellä. Ei ole kuulema itsestäänselvää toimia näin.

 
Ajankohta tapahtumalle oli sikäli huono, että kauden päätavoite, eli haun piirinmestruuskisat jää nyt meiltä väliin dopingvaroajan takia, pääasia kuitenkin, että saadaan Caru-poika kuntoon.

Lomakuulumisia

Loma alkaa olla pian jo puolessa välissä. Lomaan on mahtunut paljon mökkeilyä, hyvää ruokaa, lepäilyä ja kuntoiluakin sopivassa suhteessa. Sääkin on ollut osan aikaa mukavan viileää, mikä on mahdollistanut parit kivat kikkarilenkit koirien kanssa.



Ajoin Carun kanssa 7,4 km. lenkin kahdesti viikon aikana. En tiedä kumpi meistä olikaan lopulta se innokkaampi, kun päästiin ajelemaan kunnolla erämaahan. Caru on nykyään tosi hyvin kuulolla tässäkin "lajissa. " Ei ole enää pelkoa siitä, että hyppää kesken ajon jonnekin pusikkoon. Caru tietää, että juoksemalla suoraan, saa määrätä vauhdin ja rytmin, suunta on kuitenkin oltava aina sama. 

Ajoaamuna oli vain 11 astetta lämmintä ja tuulikin reippaasti, joten saatiin parhaat ajokilsat pitkään aikaan. Martta sai myös olla ensimmäistä kertaa isännän sähköpyöräilykaverina. Hyvin oli homma sujunut Martalta ja molemmat olivat tyytyväisiä lenkin jälkeen. 

Pyöräilyn vastapainoksi tehtiin pitkiä metsälenkkejä ja tietenkin koirat saivat uida sydämensä kyllyydestä. Martta kahlasi paljon järvessä, ollen lähdes koko ajan märkä, mutta onneksi tälläkin kertaa vältyttiin hotspotilta. 

Keiteleessä vesi on tänä vuonna erityisen matalalla, joten koirilla oli ainakin rantaviivaa missä juosta ja kaivella kuoppia. 

Koirilta yhdessä poseeraaminen sujuu mallikkaasti...

.. mutta jos jotain yhteiskuvaa yritetään, niin tilannehan on toisenlainen. 

Miehen tekemä lautta on osoittautunut kivaksi taukopaikaksi. 

Kuva Kia Anttilainen 

Yksi koulutuskin on mahtunut lomaan. Viime viikonloppuna kävin oman seuramme järjestämässä Mika Mahlamäen koulutuspäivässä. Molemmilla koirilla oli koulutukseen lopulta koirakkopaikka, vaikka alkuun tarkoitus oli osallistua vain Carun kanssa. Sunnuntailta oli jäänyt jokunen koira pois ja koska kouluttaja vaikutti osaavalta ja juuri Martalle sopivalta, päätin maksaa Martallekin koirakkopaikan, kun kerran tilaa oli. Lämmintä oli 28 astetta ja lähes tuuletonta, joten ihan hemmetin kuumaa oli tälläkin kertaa kentällä. Hattu päästä vaan maalimiehelle, joka jaksoi leikittää koiria koko viikonlopun ajan helteisessä säässä.  

Yllätyin jopa hieman positiivisesti siitä miten hyvä koulutus oli. Mahlamäki kehui Carun ilmaisua ja hallintaa hyväksi, joten siihen ei käytetty sen enempää aikaa. Mahlamäkihän ei ole mikään tottiskouluttaja, mutta sain kuitenkin toimivia työkaluja siihen, miten vahvistaa Carun aktiivisuutta tottiksessa. Kaikki avut ja hetsit poistetaan. Carun tulee aktivoida paremmin itsenä ja minun malttaa odottaa hiljaisuudessa, että koira tuottaa ensin kunnolla aktiivisuutta. Voin haukuttaa sen välillä jopa tyhjäksi, eli saa haukkua niin kauan, kun jaksaa. Sitten kun ei enää jaksa ja hiljenee, odotetaan että aloittaa uudelleen ja tästä isot bileet pystyyn. Mitään ei tulisi antaa Carulle liian helpolla ja haukun kautta palkalle. Piiskaa vasta silloin, kun on itse aloittanut hyvän haukun. Saalista tarjotaan useampi kerta ennen, kuin pääsee puremaan. Ikävä oli kuulla, että olen jonkin verran vahvistellut myös Carun passiivisuutta päästämällä Carun saaliille liian helpolla. Enemmän olisi pitänyt jo alkujaan vaatia siltä ja näitä nyt sitten korjaillaan. Sitä kun sai aikanaan ihan uudentyyppisen koiran käsiinsä, niin olihan se alku vaikeaa ja varmasti selviä koulutusvirheitäkin tuli tehtyä. Huoh, tuli taas mieleen, että lajin helppous todellakin viehättää. 😀 Mahlamäki kehui Carua kuitenkin hyväksi koiraksi ja onhan se sitä. 💓

Martalle tavoitteena oli vahvistaa Martan itseluottamusta. Mahlamäki vahvisti kaikki purut. Martta sai vaan voittaa ja tuntea olevansa iso ja vahva tyttö. Mokelta nähtiin hienoa eläytymistä ja heittäytymistä koiran tarpeet huomioiden. 

Kiitos maalimiehelle ja meidän seuralle hyvästä koulutuksesta. Tuli enemmän, kuin tarpeeseen tämä koulutus tähän väliin. 

Kuvat Kia Anttilainen 

Ensi viikonloppuna on tarkoitus matkata Hyvinkäälle katsomaan Sm-igp-kisoja, jossa on tänäkin vuonna monta tuttua kisaajaa. Martan velikin on mukana. Aika koiramaista menoa siis luvassa jatkossakin!

Kokeiden jälkeistä pohdintaa

Hieman kaksijakoiset fiilikset jäi Carun viimeisimmistä kokeista. HK3 ja JK1 koularit kahden viikon välein ei ole sinällään huono saavutus. Kokeissa Caru on kuitenkin vahvasti alisuoriutunut, ehjää kokonaisuutta on ollut vaikea saada siirrettyä kokeeseen. Caru kuitenkin pystyisi paljon parempaan. Keskittyminen kokeissa on ollut ailahtelevaa, vietti ei ole kantanut toivotulla tavalla koekaaviossa. Syitä on varmasti monia; alun koulutusvirheet uudentyyppisen koiran kanssa, kuumuus ja narttuparit, mutta ne nyt vaan toisaalta kuuluu tämän lajin luonteeseen, joten niitä ei voi täysin välttääkään. 

Kesän treenilistaan kuuluu nyt paljon vietinnostotreenejä. On tehty mm. hallintaneliötä, josta Caru on päässyt puruihin. Myös maalimiehen leikitystä on tulossa kesän aikana. Tekniikkaa ei tehdä ollenkaan Carun kanssa, eikä oikeastaan paljon maastojakaan. Hieman skeptinen olen sen osalta, auttaako tämä tottiksiin, vai vahvistanko enemmän vaan Carun reaktiivisuutta. Ikää alkaa olla Carulla kuitenkin jo sen verran, että laiva kääntyy hitaasti. Haaveissa olisi kuitenkin vielä joskus päästä näyttämään Carun osaamista parhaimmillaan, joten ei me kuitenkaan vielä luovuteta. Sitä paitsi tuo koira on ollut kaikkinensa niin vaikea kouluttaa, että pakko olla myös vähän ylpeä siitä mitä sen kanssa on jo kuitenkin saavutettu. 

Martan koeura ei ole päässyt vielä alkua pidemmälle. Iso kysymysmerkki onkin se, tuleeko Martasta koskaan edes pk-koiraa. Pk-koiralta vaaditaan kuitenkin riittävää toimintakykyä, ohjattavuutta, kuormittavuuden kestoa ja pitkäkestoisuutta tekemiseen. Näitä ominaisuuksia ei Martalta oikein löydy, joten tällä hetkellä on melko luovuttajafiilis Martan suhteen. Maastoissa asiat on nyt saatu hyvälle mallille haun ja jäljen osalta, mutta koetottikseen on vielä pitkä matka moninaisten tunnetilaongelmien kanssa.

Martta on herkkä ja hyvin pehmeä koira, jolla myös paineensietokyky on matala. Ympäristötekijöillä on suuri vaikutus siihen miten Martta kulloinkin suoriutuu. Se ottaa valtavasti painetta vieraista ihmisistä. Paine näkyy vahvana sijaistoimintona, kuten mielistelynä, pentumaisena käytöksenä, keskittymiskyvyn katoamisena ja pahimmillaan vieraiden luo karkaamisena ja heidän päälleen hyppimisenä. Tämän eteen on tehty paljon töitä; luopumista, liinassa oloa, kehuja, kieltoja, pakoon juoksua, mutta näissä tilanteissa Martta ingnooraa minut täysin. Pakko-oireisella koiralla tietyt toimintamallit ovat vahvoja ja niistä eroon pääseminen on vaikeaa. 

Arjessa on myös jonkin verran ongelmia liittyen noihin Martan pakko-oireisiin/vieraisiin ihmisiin, joten olen (ensimmäistä kertaa muuten koskaan..) ottanut yhteyttä myös koirien käytösneuvojaan Martan asioissa. Kävi miten kävi näiden "ongelmien" kanssa, niin Martta on kuitenkin aina meidän laumassa paikkansa ansainnut. 💝