Hyvää ja huonoa

Aloitetaanpa pitkästä aikaa hyvillä uutisilla. Martalla oli ensimmäinen pannuskontrolli, missä todettiin pannusmuutosten hävinneen kokonaan Martan silmistä! Toki realiteetit ovat ne, että Martalla on pannukseen loppuiän lääkitys ja vaikka tilanne on nyt rauhallinen, aina se ei välttämättä sitä ole. Mutta, iloitaan nyt kuitenkin tästä. 💖Lääkitys toimii Martalla, eikä tujumpaan lääkkeeseen ole tarvetta. Hain samalla myös poikkeuslupaa kennelliitosta kokeita varten. Tämä edellyttää jatkossa puolen vuoden käytäviä silmäkontrolleja, jotta poikkeuslupa kisaamiseen pysyy voimassa. 

Martan juoksut loppuivat hetki sitten. Sekalaumassa elo sujuu oikein hyvin. Viisi päivää koirat viettivät taas eri tiloissa. Koirat jaetaan miehen kanssa tärppien ajaksi niin, että käydään eri maastoissa lenkillä ja sisätiloissa ne ovat eri puolilla taloa. Caru (ja Marttakin) nukkuu yöt hyvin Martan juoksuista huolimatta ja muutenkin tärppipäiviä lukuunottamatta, ne eivät ole erityisemmin kiinnostuneita toisistaan. Treenit ym. jatkuvat normaalisti Martan juoksujen aikana. Caru teki viime viikolla hyvän hakuradan, jonka jälkeen se karkasi autolle katsomaan onko Martta yhä siellä. Punaiset palkkapallot auton vieressä nätisi vierekkäin. 😅 Martan juoksut ovat olleet kaksi kertaa vuodessa. Martalla ei ole ollut valeraskauksia, eikä Carulla eturauhasongelmia, joten en näe mitään varsinaista syytä kummankaan leikkaukseen ainakaan tässä vaiheessa. Pärjätään mainiosti näinkin. Uros ja narttu-pari on ollut ihan paras valinta meidän perheeseen.

Vähän on ollut motivaatio-ongelmia koirien treenien suhteen raskaan kevään takia. Äidin kuolema maaliskuussa, hautajaisten järjestelyt ja siihen päälle vielä omat terveysjutut, ovat vieneet paljon voimavaroja. Olen pyrkinyt treenaamaan koiria pari kertaa viikossa kaikesta huolimatta. On tehty se mitä kulloinkin on jaksettu. Koirien kanssa puuhastelu on ehdottomasti parasta terapiaa "kaikkeen vaivaan", koska siinä ei vaan voi ajatella mitään muuta, kun sitä mitä sillä hetkellä tekee. Paljon olisi elämä synkempää ilman rakkaita koiria.

Ilmoitin Carun hakukokeeseen, mutta peruin sen sitten. Ei tuntunut hyvältä nyt mennä. Carun tottistreenit ovat olleet nousujohteisia ja maastokin toimii, joten koiran puolesta voisi mennäkin kokeeseen. Jälkikoekin olisi kiva, vaikka vähän on ollut ailahtelevaista Carun jäljestys. Välillä tulee kaikki kuusi keppiä, toisinaan vaan kaksi. Caru pysyy jäljellä hyvin, kunhan vaan nostaisi kepitkin sieltä. Hän on kuitenkin aina hyvin tyytyväinen omaan tekemiseensä, kuten alakuvasta näkyy.... 💓

Martan kanssa ollaan aika jumitilassa monessakin mielessä. Haussa sillä on epävarmuus lisääntynyt vieraita maalimiehiä kohtaan ja haukku on huonoa. Lelupalkka on sille vielä aika uusi juttu, mutta jotenkin luulen, että jos ei suunta pian muutu parempaan, siitä tuskin tulee mitään hyvää hakukoiraa. Martta on ehkä vaan hieman liian herkkä ja pehmeä koira toimimaan vieraiden ihmisten kanssa kaukana minusta. 

Toinen juttu mikä aiheuttaa päänvaivaa on Martan laukauksien sieto. Viimeksi ammunta tehtiin kovassa vietissä, leikitin Marttaa, Martalla valjaat + liina apparilla, jos pyrkii karkaamaan ampujan luo. Ammuttiin kerta ja lopetettiin siihen. Tämän kesti hyvin. Seuraavalla kierroksella oli taas epäileväinen, vaikka oli vain yksi laukaus. Nyt on tärkeää, että leikitys kentällä jatkuu riittävän kauan, kunnes koira on täysin rento, jonka jälkeen se viedään pois kentältä. Yritetään lähestyä tätä asiaa näin, koska edellinen tapa ei tuottanut toivottua tulosta samalla tavalla, kuin mitä Myyllä aikoinaan. Olen sanonut ja sanon sen taas, että meidän juttu ei vaan ole se saakelin b-tottis!! Varsinkaan, kun Martalla on jo hyvä 1.luokan A-tottis. 60 pistettä kiinni siinä tylsässä ja pitkässä seuruussa on vaan ihan liikaa. 

Noh, onneksi kausi on erityisen pitkä tänä vuonna, joten eiköhän nämäkin haasteet saada jollakin tavalla vielä selätettyä. Ei muuta, kuin treeniä, treeniä.