lauantai 17. joulukuuta 2011

Loistava esineruutu!

Alkujaan tarkoitus oli tehdä koirille tänään verijäljet, mutta syksyisten treenien jäljiltä, pakkasesta ei löytynytkään enää yhtään verta.Voi harmitus. :( Päätimme, lumien jälleen sulattua, tehdä sitten pitkän metsälenkin yhteyteen Romeolle esineruutu. Silläkin uhalle, että ruutuilu sotkisi jotenkin huomista hakuilua... Ei vaan maltettu olla tekemättä kun maa on täysin sula.

Esineitä oli tänäänkin se kolme siksi, että kokeessakin esineitä on enimmillään se kolme ja koira kuulemma tottuu näin heti oikeaan tapaan toimia. Tämmöistä meille sanottiin, joten näin ollaan nyt treenattu. Kauimmainen esine oli n. 70 metrissä ja ruutu oli muodoltaan suhteellisen kapea. Tarkoitus oli nähdä vähän kuinka hyvin Romeo irtoaa, kun haussa jossain vaiheessa irtoaminen oli vähän nihkeätä.

Jokainen esine löytyi todella hienosti. Pistot olivat suoria ja Romeo irtosi erittäin hyvin aina yläkulmaan asti. Romeo haki hyvin suoraviivaisesti ja nopeasti, tehden työtä hyvin tehokkaasti ja koko ajan hyvin keskittyen. Palautti esineet käteen asti. Tuodessa esineet pysyivät hyvin suussa. Luovutuksissa tippuu yhä aika helposti, mutta Romeo nostaa heti takaisin käteen. Parempaan päin kuitenkin tämäkin. Romeo lähti jokaiselle esineelle kovalla innolla ja toimi hyvin ilman välipalkkaa tai no, pieni kehu sanallisesti esineiden välissä. Ihan hirmuisen tyytyväinen tämänpäiväiseen koiraan varsinkin tämän kovan innon ja tekemisen osalta. :) Puhuttiin isännän kanssa, että tämä tämänpäiväinen oli kyllä paras Romeon koskaan tekemä esineruutu!

Vietikkyydestä...
Romeon vietikkyydessä ei ole kyllä mitään vikaa ja koira selvästi jaksaa pitkäkestoisempaakin suoritusta koko ajan täysillä keskittyen ja töitä tehden. Haussa joskus tuntuu, ettei Romeon vietti aina oikein kanna (motivaatio laskee, keskittyminen herpaantuu, tuoksut vievät jne,....) mutta jäljellä ja esim. esineruudussa koira toimii todella hyvällä vietikkyydellä, joten uskon, että sillä sitä on, kunhan sen saa vaan haussakin yhtä voimakkaasti esiin. Pitää vaan saada Romeon motivaatio rakennettua haukuilussakin samalle tasolle, kuin mitä se näissä muissakin lajeissa on. Selväähän on, että hakua ollaan harrastettu vielä niin vähän, että se on kaikkinensa meille vielä ihan uusi aluevaltaus.

Muuten ollaan rymytty paljon metsässä ja opeteltu yhä parempaa hallintaa ja tehty mm. paljon hyviä luoksetuloja. Esineruutuilun jälkeen käytiin vielä pellolla tekemässä muutama nouto dummylla.

Huomenna sitten hakuilemaan, jollei alkava flunssa sitten pääse sotkemaan suunnitelmia.

Hakua
Ai niin, ja otettiin siis myös metsässä muutama hakuharjoituskin Romeolle, samalla kun Mooren kanssa hakua reenattiin. Kovin oli Romeolla into piukeena, kun sai meidät molemmat isännän kanssa metsästä hakea, kun ensin joutui ni-iin kovasti "kärsimään", seuratessaan hihnassa Mooren hakuilua. Metsä vaan raikui kun holskupoikaa harmitti odotellessaan omaa vuoroaan. :D Romeon päästessä sitten hommiin, intoa oli niin paljon, että meinasi käydä huonosti, :O puun tullessa "yllättäin" suoraan juoksulinjan eteen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti