lauantai 4. marraskuuta 2023

Tukkeutunut talirauhanen

Carulle ilmestyi lantion seudulle pieni, kova patti ja paria päivää myöhemmin löysin myös toisen patin vasemmasta reidestä. Kävin näyttämässä patteja eläinlääkärissä. Huomaan olevani aika herkillä noihin patteihin varsinkin nyt, kun Martan veli lopetettiin hetki sitten osteosarkooman, eli luusyövän vuoksi vain puolitoistavuotiaana. 😔 Ihan täyttä varmuutta patteihin ei saatu eläinlääkärikäynnillä, vaikka ell. pitikin patteja todennäköisesti harmittomina. Patteja tulee kuitenkin seurata. 

Mies heitti tuossa ilmoille, että voisiko syy patteihin ja talirauhasten tukkeutumiseen olla Effektri omega-3-öljyässä, joka on aloitettu jokunen viikko sitten. Effektriä käytän kuuriluontoisesti (koska syövät rasvapitoista ruokaa) ja nyt kun kelkkakelit lähestyvät, aloitin taas öljyn lisäämisen koirien ruokaan. Effektrin aloitus tauon jälkeen saa  koirillani aikaan aina jonkinasteisen karvanlähdön. Pitäisi olla kuulema ihan normaalia, kun kuona-aineet poistuvat ja uutta karvaa tulee tilalle. Voi olla kaukaa haettua tuo öljyn yhteys patteihin. Toivotaan kuitenkin, ettei pattejen kanssa tule ongelmia ja ne ovat vain harmittomia tukkeutuneita talirauhasia. Caru voi muuten hyvin, joten sen puolesta en ole huolissani. 

Tässä tuoteseloste ko. öljystä: (melkoinen supertuote ainakin mainoksen pohjalta 👀)

Effektri Omega-3 Dog on kehitetty helpottamaan arkeasi. Yksi tuote perheesi kaikenikäisille koirille. Voit valita Effektri Omega-3:n mm. huonokuntoiselle iholle ja turkille, nivelvaivoihin, palautumiseen, hormonaalisen tasapainon palauttamiseen ja ylläpitämiseen, kuiville ja halkeileville tassuille sekä atopialle. Omega-3-tuotetta valittaessa ydinasia on riittävä Omega-3-sarjan EPA ja DHA-rasvahappojen määrä sekä imeytymisen varmistaminen. Valitse oikea pullokoko, käytä kätevää annostelunokkaa, lorauta oikea määrä kullekkin perheenjäsenelle. Kuivalle ja hilseilevälle iholle, karvanlähdön hillitsemiseen sekä hiivan poistamiseen

  • Runsaasti välttämättömiä rasvahappoja, jotka ravitsevat ihoa ja parantavat ihon luontaista suojakerrosta.
  • Suojaa tassuja ja kynsiä halkeilulta.
  • Alentaa haitallisten bakteerien aktiivisuutta
  • Vaikuttaa luuston terveyteen
  • Tukee atopian ja muiden ihotulehdusten hoitoa
  • Työ-, urheilu- ja metsästyskoiran palautumisen tehostamiseen
  • Suojaa koiran elimistöä kovassa rasituksessa
  • Suojaa lihaksia, niveliä ja jänteitä sekä ylläpitää niiden joustavuutta.
  • Parantaa oppimiskykyä ja tukee aistien kehitystä
  • Tukee luustonrakenteen kehittymistä
  • 100% luonnonmukainen ja GMO-vapaa
Hyvänmakuinen, myös närästysherkille koirille. Effektrissä käytetty laadukas kalaöljy on puhdistettu epäpuhtauksista ja kalan proteiineista, jotta tuote soveltuisi paremmin allergiaherkille koirille. Effektri on suojattu hyvin hapettumiselta ja imeytyvyys on maksimoitu extra-neitsytoliiviöljyn polyfenoleilla, jonka johdosta voit valita vapaasti päivittäisen annosteluajankohdan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti