Päivä, jolloin kaipaan sinua taas kovasti. Rakas Moore. 💔 Olit humoristinen pikku ystäväni, älykkäin tuntemani koira. Oli aina niin hupaisaa seurata, miten hienosti osasit pelata sinua isompien paimenkoirien kanssa. Kukaan ei kyseenalaistanut suurta egoasi, paimenten silmissä et koskaan esiintynyt vaikkapa epävarmana pienenä koirana. Tunsit omanarvosi ja omanarvontuntosi näkyi kauaksi. Jos paimenten välillä olikin joskus pientä eripuraa, sinä heittäydyit sohvalta niiden väliin, venyttelit laiskasti ja pyörähdit selällesi. Tilanne oli hetkessä ohi, eikä kukaan muistellut enää menneitä.
Romeon kanssa voitit aina vetoleikit sisulla ja älyllä. Romeo luovutti aina lopulta lelun sinulle. Lelu, jossa roikkui ravisteluista huolimatta täysin tyynenä 10 kilon puntti ei ollut enää kiva leikissä. Veit lelun takaisin Romeolle sen saatuasi, koska tiesit, että se oli sille tärkeämpi, kun mitä lelu oli sinulle. Huijasit myös muut koirat sisältä ulos, aikomuksena viedä niiden luut... Menit piha-aidalla ja teit kumean vahtihaukun. Kadulla ei näkynyt ketään. Sisälle olevat paimenet riensivät vauhdilla piha-aidalle... mitä, missä, mitä täällä tapahtuu?! Sinä menit takaisin sisälle ja otit Romeolta jääneen luun ja veit sen omiin kätköihisi.
Mejässä ihmettelin miten viisas olit ratkaisemaan maastossa erilaisia ongelmia. Tulviva, iso oja, jonka yli jälki oli vedetty.. hyppyvoimasi oli hyvä, mutta noin isoa ojaa ymmärsit olla ylittämättä. Etsit ojan kapeimman paikan toisaalta ja ylitit ojan sieltä. Jälki oli jäänyt kauaksi taakse etsiessäsi sopivampaa ojan ylityskohtaa, mutta se ei sinua haitannut. Palasit ojan reunaa takaisin ojan toiselta puolelta ja etsit jäljen uudelleen. Saamasi tehtävä ei unohtunut missään vaiheessa.
Sinulla oli suosikki-ihmisiä, jotka olivat sinulle hyvin tärkeitä. Heidän kanssaan keskustelit puhelimessa ulvomalla. Aina et tervehtinyt minua, kun tulin töistä kotiin. Saatoit olla täysin välinpitämätön, vaikka paimenet pyörivät iloisina eteisessä. Sinun kanssa meille tulikin tavaksi tervehtiä miehekkäästi. Sanoin sinulle aina matalasti "Moiii Moore!", kun olin tervehtinyt paimenet. Silloin saatoit katsoa minua arvoituksellisesti kulmakarvojen alta, murista ja vähän täristää häntääsi. Tiesin, että olit silloin salaa iloinen, vaikka et halunnut näyttää sitä. Kaikki perheessä tiesivät, että sinua ei voinut halata. Ei, ellei halunnut luopua nenästään. Hellyyden osoitukset tuli tapahtua aina sinun aloitteesta. Vanhemmiten kuitenkin vähän pehmenit ja aloit osoittaa enemmän tunteitasi meitä kohtaan. Olit sellainen herkkäsielu ja samaan aikaan vähän jörö koira.
Romeo oli sinun paras ystäväsi kuolemaasi asti. Koskaan teille ei tullut riitoja, vaikka olitte molemmat leikkaamattomia uroskoiria. Ei edes silloin, kun laumaan tuli narttu, vaikka minua etukäteen varoiteltiin siitä. Ilman teidän kahden välistä ystävyyttä en olisi tiennyt miten syvää ystävyyttä koirat voivat toisiaan kohtaan tuntea. Muistan Romeon pohjattoman surun, kun sinun oli aika mennä. 💔 Lohdullista on tietää, että nyt te kaikki olette siellä yhdessä. Pitäkää hyvät juhlat. Me tavataan vielä. 💘
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti