Mennyt vuosi

Tammikuussa vuosi alkoi jälleen surulla. Jouduimme hyvästelemään maailman kultaisimman raitakoiran, Romeon. Myyn lähdöstä oli tuolloin aikaa vain muutamia kuukausia. Tyhjyys, ikävä ja suru jäivät jäljelle. Molemmat rakkaat koiraystävykset ovat poissa. Koirien menetykset ovat muuttaneet minua ihmisenä. Prioriteetit ovat muuttuneet. Monet aiemmin tärkeinä pitämäni asiat menettivät merkityksen koirien kuoleman myötä. Suurin muutos tapahtui ehkä siinä, etten tunne samanlaista kisaamisen tarvetta koirien kanssa, kuin mitä olen aiemmin tuntenut. Edelleen haluan toki kisata ja tavoitteita on, mutta kisaaminen ei ole niin "koko elämä", mitä se oli aiemmin. Nyt ei ole kiirettä. Tavallinen, hyvä ja tasapainoinen arki on mennyt kaiken ohitse. 

Olen saanut vähän moitetta siitä, että koirani touhuavat liian paljon keskenään ja purkavat leikkiessään itsensä. Niillä on vapaassa käytössään leluja ja ne saavat elää vapaasti yhdessä. Niillä pitäisi olla tylsempi ja vähemmän aktiivisempi elämä, jolloin treeneissä koirista saisi enemmän irti. Ymmärrän pointin, eivätkä koirat riehu keskenään ennen treenejä. Ymmärrän myös entistä paremmin heitä, jotka ovat lopettaneet tavoitteellisen koiraurheilun kokonaan. Odotukset ja tietynlaiset paineet, joita koiraurheilussa kasaa itselleen ovat joskus aika kohtuuttomia. Tunnistan tämän myös itsestäni. Pitäisi sitä, pitäisi tätä, mutta miksi aina on niin kamalan kova kiire saavuttaa jotakin? Miksi heti syyllistetään, jos et treenaa viitenä päivänä viikossa tavoitteet kirkkaina mielessä, tai jos elämässä on välillä muutakin, kuin koiraurheilua? Pitääkö koirien elämä ja arki olla jotenkin rajattua vain siksi, että ne käyttävät kaiken energiansa minun tavoitteiden saavuttamiseen? Koirat ovat kuitenkin ensisijaisesti lemmikkejä. Meillä ainakin ovat ja tulevat aina olemaan. Osaan onneksi olla nykyisin aiempaa armollisempi itselleni. Tavoitteellisenkin koiraharrastuksen tarkoitus on tuottaa minulle jatkossakin iloa, ei luoda turhia paineita, tai ainakaan aiheuttaa pettymyksiä. 

On tehnyt hyvää palata ruohonjuuritasolle näiden nuorien koirien kanssa. Tavoitteita on, mutta ne ovat niin pieniä, ettei niitä ole tarve mainita. Minulla on nyt käsissäni kaksi lupaavaa ja suurenmoista koiraa. Kiirettä niiden kanssa ei ole. Ne tuovat minulle paljon iloa ja onnea juuri tuollaisiana, kuin ne ovat. Toivon, että ne pysyvät terveenä, mikään kun ei ole tässä maailmassa itsestäänselvää. 

Päätös, jota ei ole tarvinnut hetkeäkään katua, oli ottaa Martta Carun kaveriksi juuri tässä vaiheessa. Ei odotella, että Caru vanhenee ennen seuraavan koiran tuloa. Olen yllättänyt siitä, miten helppoa ja hyvää arki näiden junnujen kanssa on. Niistä on paljon iloa ja seuraa toisilleen. Molemmat koirat jaksavat leikkiä loputtomasti. Ne puhuvat saumattomasti samaa kieltä ja ovat yhtä pientä laumaa. Ne vaikuttavat hyvin onnellisilta ja rennoilta yhdessä. Myy ei tykännyt koskaan Carusta, joten olen iloinen, että Carullakin on nyt hyvä koirakaveri. Parasta on, ettei niitä tarvitse erottaa toisistaan, muulloin kuin Martan juoksujen aikana. 

***

Martta on yhdeksän kuukauden iässä melko kevytrakenteinen, pienehkö narttu. Painoa sillä on nyt 21 kg. Martan siskolla on alkanut jo juoksut ja niitä odotellaan pian alkavaksi Martallekin. Martta on hauska ja vilkas pentu, joka oppii nopeasti uusia asioita. Se on arjessa helppo ja kiltti koira. Sillä ei toistaiseksi tuntuisi olevan suurempaa riistaviettiä. Sitä voi pitää irti pelkäämättä, että se lähtee omille teilleen. Nimeensä se reagoi vahvasti ja tulee heti luo makupalan toivossa. Martta ei reagoi vastaantuleviin koiriin tunnepitoisesti. Ihmisten luo se haluaisi yhä mennä ja tätä asiaa on työstetty paljon sen kanssa. 

Treeneissä Martta on tekevä, harkitseva, kiltti, koko ajan yhä enemmän avautuva ja hyvin leikkivä tervunpentu. Sillä on hyvä saalisvietti ja taistelutahtoa. Röyhkeyttä Martalla ei ole, mutta luonteen tuntien uskon, että sitäkin vielä tulee, kunhan se ensin ymmärtää, että se saa olla tuhma. Aika näyttää millainen harrastuskaveri siitä kasvaa. 

Pikku Martta 

***

Hakutreenejä tehtiin koko kausi melko säännöllisesti. Martta oppi kesän aikana etsimään, paikantamaan ja myös rauhoittumaan maalimiehelle. Martta löysi todellisen intohimonsa lajiin ja sillä on maalimiesmotivaatio huipussaan. Sen kanssa on kokeiltu muutama kerta haukkua, mutta vielä ei ole saavutettu varsinaista läpimurtoa sillä saralla. Carun kanssa jumpattiin korrektia maalimieskäytöstä. Muut osa-alueet ovat sillä kohtuu kivalla mallilla. Esineitä etsittiin myös molempien kanssa ja erityisesti Carun viimeaikainen esineruututyöskentely on ilahduttanut. Neljä esinettä on löytynyt ja palautettu aikarajan sisällä. 

Martta palauttamassa esinettä ja hakuilemaan lähdössä.

Loppukesästä käytiin Reaktiivin kasvattileirillä Kaustisilla. Mukava leiri, jossa oli kiva tavata Martan sisaruksia omistajineen ja tietenkin myös Martan kasvattajaa. Kaikki pennut olivat ohjaajille tekeviä ja ihanan avoimia harrastuskoiran alkuja. Lisää pentutapaamisiakin on jo tiedossa.  

Toukokuussa käytiin Carun kanssa Miia Kiviahon silmien alla tsekkaamassa tottista ennen mahdollista tulevaa bh-koetta. Kaikki näytti silloin vielä kivalta, mutta sitten tuli epämääräisiä terveyshuolia ja jäätiin pitkälle treenitauolle. Eturauhasongelmat hoidettiin kuntoon ja nyt ollaan taas mukana Miian tottisvalmennuksessa. Vuoden aikana käytiin pari kertaa puruissa ja Caru oli tästä kovasti innoissaan. Valitettavasti haun ilmaisuongelmat (riittävä etäisyys maalimieheen) ja suojelun maalimieskäytös olivat asioina sen verran ristiriidassa keskenään, että päätin suojeluharrastajien kanssa asiasta keskusteltua valita lajeista vain toisen. Suojelu sai jäädä, vaikka tämä päätös harmitti. Igp oli Carun laji enemmän, kuin mikään muu, mutta hakua on tehty niin pitkälle tavoitteellisesti, että lajin vaihto tässä vaiheessa ei tuntunut mielekkäältä. Oli kuitenkin kiva kuulla maalimieheltä, että olemme tervetulleita jatkamaan lajin parissa, jos siltä tuntuu. 

Caru on vuoden aikana muuttunut paljon. Caru on luonteeltaan "suora ja rehellinen koira" fyssarin sanoja lainatakseni. Sanoo, jos sattuu, tai jos ei jostain asiasta tykkää. Ei kuitenkaan muistele mitään pahalla, vaan elää hetkessä. Se on kypsynyt henkisesti tänä vuonna ja siitä on tullut aikuinen koira. Sille on tullut vuoden aikana lisää mielyttämisenhalua minua kohtaan. Carun kanssa treenatessa pointtina on se, että siltä pitää vaatia paljon asioita, koska se ei anna itsestään mitään kovin helposti ulos. Hypyt, noudot ja vauhtiliikkeet ovat Carun vahvuuksia. Pitkä seuraaminen ei, eikä asioiden hinkkaaminen. Se ei edelleenkään turhaudu helposti. Jos palkka menee piiloon, se on Carulle ihan fine. Turhautumattomuus on hyvä, sekä tavallaan myös huono asia. Arjessa helppo koira, treeneissä haastetta lisää sen itseriittoinen luonne. Se on niin ärsyttävän tyyväinen omaan oloonsa, ettei se tunne tarvetta mielistellä tai nöyristellä ketään. Kaveri sanoi aika osuvasti, että se on vaan yksinkertaisesti niin onnellinen koira. Niinhän se on. Kaikki tulee tarjottimella eteen kannettuna, niin mikäs on pojan ollessa. 😜 Nyt on bonuksena vielä oma tyttökaverikin. Rasittava Hessu Hopo, mutta samalla myös maailman paras punaturkki. 💓

Alkuvuonna Carua käytettiin jalostukseen lyhytkarvaisen gronttunartun High-spirited Haicun kanssa. Haicun kanssa kemiat kohtasivat hienosti ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. 💗 Huhtikuussa Haiculle ja Carulle syntyi kahdeksan pentua High-spirited kenneliin. Kolme urosta ja viisi narttua. Kolme pennuista oli tervuja ja loput pennut gronttuja. Osa pennuista oli lyhytkarvaisia, kuten emänsä Haiku. Alla Marian ottama kuva näistä söpöläisistä! 

Kuva Maria Peltomaa

Hyvää Uutta Vuotta ja Iloa koiratreeneihin!