lauantai 13. elokuuta 2022

Junnuosasto kasvaa


Martta kasvaa vauhdilla ja kohta meillä ei ole enää pikku pentua. Martta on ollut sen verran helppo ja mutkaton pentu, ettei sen pentuajasta ole jäämässä mieleen mitään sen kummempaa. Martta kuuluu kalustoon ja tuntuu, kuin se olisi ollut meillä aina. Martan kanssa on ollut kiva treenata, eikä vähiten siksi, että siinä on paljon samaa kuin mitä Myyssä oli. Syyskuussa aloitetaan Martan kanssa tavoitteellisten pentujen tottisvalmennus ryhmässä ja muut treenit jatkuvat entiseen malliin. 

Junnuosaston toisesta osapuolesta tulee tiistaina ainakin iän puolesta aikuinen, kun Caru täyttää kolme vuotta! Caru on luonteeltaan entistäkin itseriittoisempi ja osaa olla kyllä melkoinen junttapulla välillä. Terveyshuolet sotkevat nyt Carun treenejä, mutta toivotaan, että ne ovat pian ohi ja saadaan selvyyksiä joihinkin asioihin. Martta ja Caru ovat edelleen mitä mainioin kaksikko yhdessä. Tässä tuoreita kuvia Carusta ja Martasta. 



Martan ilmeet ovat vähän kettumaiset. 😁


Ei ole kiva poseerata, kun voisi leikkiäkin.... 


Kokoero pienenee. 


Ota kiinni jos saat... !



Martta, pian 5 kk. 


Caru, 3-vuotta. 


Pikku koipeliini. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti