Myyn sokeutumisesta on mennyt nyt jokunen viikko. Alkujärkytyksestä selvittyämme Myy alkaa olla hieman sopeutuneempi omaan muuttuneeseen tilanteeseen, ja omakin pää osaa jo vähän paremmin käsitellä asiaa. Myyltä on saatu purettua kortisonilääkitys pois, ja lääkityksen ikävät sivuvaikutukset ovat nekin hävinneet. Pikku hiljaa Myystä on tullut edes vähän enemmän oma itsensä.
Arki on muuttunut melkoisesti Myyn sokeutumisen jälkeen. Myy tarvitsee täydellisen opastuksen kodin ulkopuolella, jotta se voisi elää turvallista koiran elämää. Lenkit on tehty pääosin kadun vierustalla, jossa Myyn on ollut helpointa kulkea. Myyn suuntavaisto saattaa kadota hetkessä, ja Myy voi kävellä vauhdilla esimerkiksi ojaan tai risukkoon, osaamatta varoa oksia tai kiviä. Sokealla koiralla on paljon vaaranpaikkoja, joita ei ole tullut koskaan ajatelleeksi. Juttelen Myylle paljon lenkillä, ja olen opettanut sille uusia sanoja kuten "eteenpäin", "varo", joista jälkimmäistä saakin hokea paljon. Jonkin verran annan sen törmäillä, jotta se oppisi itse vähän myös varomaan. Monet vaaranpaikat pitää kuitenkin huomata ajoissa ja estää hihnalla. Leikitän Myytä aika usein lenkillä, jotta sillä olisi edes jotain pientä kivaa vielä elämässään. Taistelun ja patukan voiton jälkeen Myy saa kantaa patukkaa loppulenkin.
Sisällä Myy liikkuu paremmin kuin ulkona, jos se vaan aina muistaa käyttää jäljellä olevia aistejaan. Välillä Myy ikäänkuin unohtaa varoa, ja se saattaa kävellä suoraan Romeon päälle, törmätä kaapin kulmiin tai muihin tavaroihin. Yöllä Myy saattaa eksyä juomareissulla, ja olla löytämättä oviaukkoa joka johtaa takaisin makuuhuoneeseen. Myy jää silloin seisomaan johonkin nurkkaan, jossa se odottaa ihmisen apua. Tämä tuntuu jotenkin todella sydäntä särkevältä. Hetkittäin Myy osaa navigoida myös todella taitavasti. Se tietää missä on sohva, ruokapöytä, sänky ja muut huonekalut. Romeon olinpaikkaa se joutuu miettimään tarkemmin, mutta onneksi Romeo on monine huokailuineen ja äänimaailmoineen melko helposti paikannettavissa. Lohtua asiaan tuo, että vanha, viisas Romeo jotenkin ymmärtää Myyn uudenlaisen haavoittuvaisuuden. Se ei ole heti käymässä Myyn päälle, vaikka Myy vähän törmäileekin. Jos tilanne olisi koirien välillä toisin päin niin armoa ei tunnettaisi yhtään. Myyn päälle kukaan ei kävelisi ilman tuntuvaa tukkapöllyä! Romeo onkin ollut nyt hyvin tärkeä ja kullanarvoinen tuki Myylle tämän kaiken ikävän keskellä. Molemmat koirat sietävät hyvin toistensa lähellä oloa. Romeo myös nuolee Myyn suupieliä (Moore ainoastaan sai tehdä tätä Myylle, mutta ei Romeo aiemmin...) aivan kun se haluasi lohduttaa sokeutunutta ystäväänsä. Caru taas on lähinnä hämillään "uudesta" ja aikaisempaa kiltimmästä Myystä. Kaiken varalta se kuitenkin pysyttelee Myystä kauempana mikä on hyvä asia. En halua stressata Myytä nyt yhtään enempää millään uudella laumajärjestyksellä. Ennen sokeutumistaan Myy oli poikkeuksellisen aggressiivinen myös laumassa. Myyn näkökyvyn hävittyä kokonaan, tilanne on tältä osin helpottunut. Myyn maailman pimeytessä Myyn reaktiivisuus ympäristöä kohtaan on vähentynyt, ja tämä on rauhoittanut Myytä.
En tiedä kuinka paljon Myy kärsii sokeudesta. Uskon, että se alkaa vähitellen myös sopeutua jollakin tavalla sokeuteen. Yritän tulkita sen käytöstä, ja sitä näyttääkö se yhtään elämäniloiselta, tai onko sillä mahdollisesti jossain kipuja? Olen pyrkinyt olemaan säälimättä liikaa Myytä, jotta en ainakaan enempää pahentaisi sen oloa. Viime päivinä olen nähnyt Myyssä enemmän pientä rentoutumista. Nukkuessaan se venyttelee aika tyytyväisen oloisena, ehkä se silloin unohtaa olevansa sokea. Unissaan Myyn jalat nykivät, ja luulen sen näkevän unia joissa se juoksee täysillä.
Olen pohtinut myös Myyn lopettamista. Sards-diagnoosiepäillyn saatuamme olin jo varaamassa Myylle lopetusaikaa, mutta eipä minusta ollut vielä Myystä luopumaan. Sards voi viitata myös aivokasvaimeen ja mikä tahansa esiin tuleva lisäoire riittää syyksi Myyn lopetukseen. Tällä hetkellä elämme päivän kerrallaan vailla mitään suunnitelmia tulevasta.
Niin, ja mainittakoon, että Myy oli Keski-Suomen Palveluskoirayhdistyksen Vuoden Palveluskoira 2020-kisan neljänneksi paras koira. Muistutus siitä, että meillä ei ole enää koskaan kisoja tai kokeita Myyn kanssa. En kaipaa nyt kisoja ja kokeita. On kuitenkin vaan niin helvetin väärin, että koira joka useiden vuosien aikana antoi minulle kaikkensa hienona kisakoirana, ei sitten saanutkaan nauttia huolettomasta ja terveestä vanhuudesta, jonka se olisi ansainnut. Olen niin, niin pahoillani tästä kaikesta Myy. 💔
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti