maanantai 17. syyskuuta 2012

porukkatottis

Tänään vesisateesta huolimatta lähdin Muuramen kennelkerhon treeneihin, enkä ollut onneksi ainoa.... Porukkaa oli taas ihan kiitettävästi mukana. :) Aiheena oli luoksepäästävyys, liikkeelle lähdöt, kulmat ja häiriötreeniä seuraamiseen. Tein myös kentällä luoksetulon, paikkamakuun (lyhyt, kun satoi) ja jäävät. 

Alkuun vire oli huolestuttavan matala ja koira laiskanpulskea, mutta kun alettiin tehdä kunnolla hommia, vire nousi ja tekeminen alkoi tuntua mukavalta. Otin Hannalta oppimaani häiriötreeniä samalla kun porukkaa alkoi tulla kentälle ja koirakot asettuivat paikoilleen. Meni hyvin. Mitä enemmän koiria kentälle tuli, sitä paremmin kontakti pysyi.

Luoksepäästävyydessä ekalla kerralla nousi haistelemaan kouluttajaa. Otetttiin toinen kerta ja nyt pysyi perusasennossa ja hyvässä kontaktissa.

Liikkeelle lähdöt olivat kuulema hyviä ja tuntuivat myös siltä, eli liikkeelle aina vasta kun koiralla on täysi huomio, eikä se yhtään pälyile sivulle.

Kulmat sen sijaan ovat lähinnä hupaisan näköisiä, ei Romeosta johtuen, vaan ihan minusta... voi kiesus. :( Jotenkin kävelen edelleen kummallisesti vauhtia lisäten, hidastaen ja töksähdellen. Romeo tekee kyllä koko ajan parhaansa... tässä on suurin työsarka itselleni. MITEN tasainen kävely voi olla noin vaikeaa?!

Luoksetulo hyvä ja vauhtiakin oli tänään enemmän kun matka oli reilusti pidempi. Jee! Pomppaa hauskasti (?) sivulle perusasentoon, mutta ei kai tuo haittaa? Kertoo enemmän innosta? Suorassa oli kuitenkin.

Jäävät hyvät. Tein muutamia nopeita maahanmenoja myös erillisenä. Näissä ei pitäisi olla ongelmaa.

Lyhyt paikallaolo kun oli niin huono keli ja halusin saada onnistuneen suorituksen. Ei valunut lonkalle ja häiriökin oli kovaa kun inhokki jämpti pyöri ympärillä. Pysyi kuitenkin varman oloisesti, vaikka inhotti kovasti maata vesisateessa.

Seuraaminen on edistynyt viime aikoina ilahduttavan paljon, vaikka toki paranettavaa on vielä paljon kontaktissa. Paikka on kuitenkin parempi, eikä ainakaan edistä tai muuten poikita. Vähän jätättää välillä, varsinkin suoralla ja paikka elää vähän, mutta hyviäkin pätkiä löytyy. Kunhan malttaa tehdä hyvän liikkeelle lähdön, niin pitäisi kuitenkin sujua ihan kohtuullisesti.

Tyytyväinen koiraan tämän päivän osalta. :) Torstaina vielä treenit holskuporukan kanssa ja sitten pidetään tauko ja annetaan asioiden muhia rauhassa polskun päässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti