Eilen käytiin holskuporukalla tekemässä tokoa, aiheena alokasluokan liikkeet. Anna sai toimia tuomarina ja liikkurina. Alkuun tulotarkastus, luoksepäästävyys ja reilun kahden minuutin paikkamakuu. Näissä ei ongelmaa. Menivät hyvin, vaikka ihana Carma makasi vieressä ja ennen käskyä Romeolla oli kova into ja vetäminen Carman suuntaan..
Tokoeste ei sujunut. Aita-käsky ei ole Romeolla vielä selvä, joten hyppyjä esteen yli molempiin suuntiin ja paloittelemalla tekeminen. En varmaan ehdi saada tätä viikossa kuntoon. :(.
Seuraaminen oli suorastaan järkyttävää!... ei puhettakaan kontaktista, enkä saannut sitä myöskään millään paremmaksi; maan hajut ja treenikaverit kiinnostivat enemmän. Toivottomalta tuntui. Tuli kyllä mieleen, ettei me minnekään kokeeseen mennä. Hauskaa jos sillä on tämmöinen haistelu-/haahuilumoodi päällä kokeessa. :/ Turha vinkua, että kyllä se kotona osaa. Oltiin kyllä ihan uudessa paikassa treenaamassa ja jostain syystä kaikki koirat nuuskuttivat maata poikkeuksellisen paljon, jopa ne kokeeneet kisakoirat.
Jäävät jätin kokonaan pois koska koira ei tuntunut hyvältä ja innokkaalta tekemään ja oma fiiliskin laski seuraamisen jälkeen.
Paljon oppia kuitenkin tuli ja hyviä vinkkejä. Kiitos erityisesti Tanjalle näistä. Aikaa reilu viikko kokeeseen, joten treeniä, treeniä...
--------
Yöllä Romeo vinkui ulos ja tänä aamunakin maha oli hyvin löysällä, joten ihan kunnoskaan ei tainut Romeo eilen olla. :(
Vitsit mua harmittaa etten ole täällä ensi viikkoa, olisi niin kiva tehdä vielä viime hetken reenejä teidän ja Carman kanssa! Mutta en usko hetkeäkään, että teillä koe tulisi menemään niin huonosti, kun miltä susta nyt tuntuu. Ja se on se ensimmäinen koe, otat vain rennosti ja käyt tekemässä sen. Sitten tiedetään missä mennään, ja ensi kokeeseen tehdään lisää töitä ja se menee entistä hienommin! :)
VastaaPoistaKiitti tsemppauksesta. Täytyy yrittää Sarin kanssa nyt jotenkin selvitä. Voi olla, että jää meidän ainoaksi tokokokeeksi, kun toko ei noin lajina suuremmin sytytä ja muita lajeja kun on jo ihan riittävästi. :)
VastaaPoista