Caru täyttää viisi vuotta, koira parhaassa iässä. 💓 Caru on luonteeltaan vahvaluonteinen, nöyristelemätön, itsenäinen ja tasapainoinen koira. Tykkään Carussa siitä, että se seisoo aina omilla jaloillaan. Se ei hötkyile mistään, osaa rauhoittua missä tahansa. Treenien väliajat nukkuu, syttyy kuitenkin täysillä tekemiseen, kun on oma vuoro. Caru on ollut helppo koira viedä minne tahansa. Se ei ole koira-aggressiivinen, ei myöskään reagoi ympäristön ärsykkeisiin. Olen aina sanonut leikillisesti, että tuossa koirassa on ripaus leonberginkoiraa. Ei luonteeltaan ihan tyypillisin, vilkas belgianpaimenkoira.
Mun koirista Caru on ollut Romeon ohella koira, joka on opettanut paljon ohjaajaa. Koulutuksellisesti Caru ei ole ollut helppo koira. Turhaumaa on ollut vaikea saada Carusta esille, koska se vaan nyt sattuu olemaan täydellisen tyytyväinen elämäänsä. Muutamia, uudenlaisia kikkakolmoisia olen joutunut Carun kanssa opettelemaan. Hallinta on parantunut selvästi parin viimeisen vuoden aikana ja nyt sellaiset nuoruusajan tuhmuudetkin ovat suurimmaksi osaksi taakse jäänyttä elämää.
Caru on ollut viime vuodet täysin terve. Eläinlääkärissä ei ole tarvinnut käydä rokotuksia lukuunottamatta. Toivotaan, että sama meno jatkuu tästä eteenkin päin. Ei varmasti toista Carunlaista koskaan tule, joten olen kiitollinen ajasta, jonka saan viettää tämän ainutlaatuisen ja superrakkaan nallukkani kanssa. 💓
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti