sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Vauhdikasta uutta vuotta!


Joulu on vietetty ja uusi vuosi vaihtui ensimmäistä kertaa omalla mökillä maalla, vaikka meidän laumassa ei olekaan enää ääniarkaa koiraa. Jokunen satunnainen raketin ääni kuului jostain kaukaa puolen yön aikaan, mutta muuten aattoilta ja -yö oli rauhallinen. 



Carun kanssa tehtiin mökillä muutamana päivänä vetotreenejä. Näyttää vahvasti siltä, että Carusta tulee sittenkin varsin kiva koira kikkarin eteen ja olen tästä aika innoissani! Viime talvena tuntui vielä vaikealta tottua Carun voimaan, joka ei ollut helposti hallittavissa. Lähdössä Caru saattoi nykäistä niin, että kikkari saattoi lähteä käsistä... näin kävi kerran, mutta siinäkin oli ihan tarpeeksi, eikä hetkeen vetohommat huvittaneet Carun kanssa. Nyt olen varmistanut flexillä sen, että jos otteeni potkurista syystä tai toisesta irtoaa, koira ei pääse ainakaan potkurin kanssa karkuun.  

Ensimmäisen päivän vetotreeni 


Toisen päivän treeni

Hauskaa oli molemmilla. 😎




Carun liikunta on lisääntynyt nyt muutenkin runsaasti kun päästään liikkumaan jäällä. Saarella asuessa jäätä on vieläpä jokapuolella, joten hyvänä jääkautena lähes kaikki lenkit tehdään jäällä. 



Caru on kropaltaan vielä melko jalkava rimpula mikä on pelkästään hyvä asia. Pikku hiljaa on tarkoitus saada lisää lihasta Carun kroppaan ja samalla koiralle enemmän jaksavuutta. Talvikaudella Carun ruoka on rasvaisempaa ja lihapainoitteisempaa. Myös palautusjuomasta (ja myös päivistä!!) sekä vitamiineistä huolehdin nyt erityisen tarkasti. 

Myy oli parhaina kisavuosina todella hyvässä fyysisessä kunnossa ja näin minusta tulee ollakin, jos koiran kanssa aikoo kisata pk-lajeissa. Useampikin hakutuomari kehui Myyn jaksavuutta 300 metrin hakuradalla. Myy työskenteli samalla, tasaisella temmolla koko radan loppuun saakka, eikä ollut edes erityisen rasittunut hakuradan jälkeen. Tähän on tarkoitus Carunkin kanssa pyrkiä, vaikka toki uroskoira on narttua massavampi, joka sekin varmasti näkyy kesähelteellä metsässä työskentelyssä. 

Toivotaan, että talvi jatkuu samanlaisena ja päästään nauttimaan jatkossakin paljosta ulkoilusta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti