Raision kokeessa Myyn hukattua jäljen, kehotin Myytä useamman kerran etsimään jälkeä ja Myy otti herkkänä koirana tästä painetta. Myyn kohdalla paineen luomiseen riittää ihan tavallisella äänellä lausuttu kehotus. Kova etsintä ja jäljen löytymättä jääminen väsyttivät koiran ja jäljestyksen loputtua meillä molemmilla oli vähintäänkin kurja fiilis. Mua vitutti jäljellä olleet monet häiriöt, Myy vaistosi tämän ja yhdisti sen herkkänä koirana jälkeen ja omaan tekemiseensä. Myy tietää heti sen jos hommat eivät mene oikein ja se paineistuu, koska sillä on niin valtava tarve miellyttää minua. Tarve miellyttää ohjaajaa on ominaisuus, joka tekee Myystä hyvän harrastus- ja kisakoiran, mutta näkyy joskus myös vähän harmittavalla tavalla.
Raision kokeen jälkeisissä jälkitreeneissä Myy huiteli jäljellä miten sattuu jättäen keppejä nostamatta. Janat eivät myöskään sujuneet, vaan Myy pyrki lähtemään jatkuvasti takajäljelle. Sen keskittymisessä oli isoja puutteita ja se haki katsellaan tukea minulta, mikä ei ole Myyn tapaista. Myy ajoi jälkeä enemmän miellyttääkseen minua, kuin jäljestämisen ilosta. Mielentila ei ollut oikea, eikä homma toiminut.
Ainoa mitä pystyin tekemään lyhyessä ajassa (olin jonossa seuraavaan kokeeseen) oli purkaa Myyltä paineet pois ja tuoda jäljestämisen ilo takaisin. Tehtiin viikon aikana janatreeniä ja hyvin lyhyttä motivointijälkeä muutamalla kepillä. Jokainen nostettu keppi oli jackpot ja voi sitä ilon päivää miten me riemuittiin metsässä! Epäkohtiin en puuttunut tai jos puutuin, niin hyvin hienovaraisesti, iloisella ja Myytä tukevalla äänellä. Yksikään treeni ei mennyt täydellisesti, eikä edes hyvin ennen Jämsän koetta. Parhaimmillaankin vähintään pari keppiä jäi metsään ja jäljellä oli aina enemmän tai vähemmän säätämistä. Isäntä sanoi, ettei tuollaista koiraa voi viedä jälkikokeeseen, kun tultiin jäljeltä ainoastaan keppi tai korkeintaan kaksi mukana.
Mutta hyvä treenaaminen ja ennen kaikkea usko koiran osaamiseen kannatti! Heikoista lähtökohdista huolimatta jälki oli kokeessa niin täydellinen, kun se vaan ikinä voi olla! Olin todella iloinen katsellessani Myyn varmaa ja innokasta jäljestystä kokeessa. Kaikki palaset olivat loksahdelleet taas nätisti paikallaan. Jäljellä jokainen nostettu keppi aiheutti isot bileet ihan samalla tavalla kuin treeneissäkin. Myy löysi kokeessa vieläpä kaikki kepit ja ilo oli tietenkin sen mukaista! Tunsin miten me tehtiin tätä yhdessä Myyn kanssa. Tämä oli iso työvoitto ja samalla hyvä opetus mielentilan tärkeydestä herkän koiran kohdalla. Joku olisi voinut luovuttaa vastoinkäymisten edessä, mutta hitto vieköön se en ole minä! Olisipa vielä niin hienoa kun tuohon samaan kuplaan päästäisiin vielä joskus myös koetottiksissa!
---
Myyn ja Carun kanssa on tehty tottiksia. Myyn kanssa on jumpattu viime kokeessa esiin nousseita virheitä, mutta eipä niihin ole juuri päässyt puuttumaan, koska virheitä ei ole ollut treeneissä. Kokenut koira erottaa turhankin hyvin treenit ja kokeet toisistaan. Myy tykkää tottistreeneistä todella paljon, mutta ei pidä erityisemmin pk-kokeista, jotka on sen mielestä jo niin nähty. Eikä sitä voi oikein syyttääkään siitä. Huippukivoja ylläreitä kun on vaikea järjestää kokeneelle koiralle koetilanteessa.
Carun kanssa on otettu vähän pidempääkin seuraamispätkää. Kivasti sen vietti säilyy, vaikka matkaa on pidennetty! Jäävit ovat olleet Carulla auttamattoman hitaat ja vielä isoilla avuilla, mutta pientä parannusta on näkyvillä, vaikka apuja on jo hieman vähennetty. Tykkään kovasti tuosta Carun energiasta ja aktiivisuudesta, jota se nyt ilmentää.
Tottisteltiin myös meille uudessa hallissa ja oli hienoa huomata, ettei Carussa vieras ympäristö näkynyt millään tavalla. Tämä on oikein hyvä ja toivottava piirre harrastuskoiralla.
Carppa tottelee
Kevennyksenä tähän väliin: Myyn kanssa kokeiltiin Niilon rallitokorataa! Ei tutustuttu rataan ennalta (virhe..) ja se näkyi. Oltiin kummatkin aika pihalla. Ajauduttiin liian lähelle kylttejä, enkä ymmärtänyt ohjeita. Mun motoriikalla tuollaisella pienellä alueella nyhvääminen oli haasteellista.
---
Lauman arkea: Caru on nyt siinä ehkä kaikkein ikävimmässä iässä mitä tulee uroskoiran kehitykseen. Tyttöystäväksi muuttunut Carun peitto lensi juuri roskikseen, kun peitto alkoi haista pahalle pesusta huolimatta... Onneksi tuo nuoren pojan hormoonimyllerrys ei näy muualla kuin kotona. Ihan muutaman kerran tuota katsoessa on kyllä käynyt mielessä, että miksi meille ei tullut narttukoiraa...
Mutta eipä onneksi kovin usein ole tuollaista tarvinnut ajatella! Caru on kyllä mainio koira ja tykkään siitä tosi paljon. Luonne on täyttä kultaa ja on onni saada omistaa noin hyvähermoinen koira, jolla ei ole yhtään terävyyttä.
Ihan samaa ei voi sanoa valitettavasti aina Myystä. Hetkittäin näiden kahden belgin välillä oli jopa pienoista lähentymistä. Caru mielisteli Myytä pennun elkein ja Myy heilutteli ystävällisesti häntää ollen rentona ja hakeutuen Carun lähelle. Koirien annettiin olla vapaammin yhdessä ja kaikki näytti jonkin aikaa hyvältä. Myy pyrki lähikontaktiin Carun kanssa ja Carun nuolaistessa Myyn suupieltä makuulla ollessaan, (kuten se oli tehtnyt useita kertoja aiemminkin) Myy räsähtikin yhtään varoittamatta Carun päälle. Näin hyvin tilanteen, jossa Caru ei millään tavalla provosoinut Myytä vaan pikemminkin päinvastoin. Olin onneksi vieressä ja pääsin puuttumaan tilanteeseen heti. Tämän jälkeen Caru on väistänyt hyvin voimakkaasti Myytä ja Myy ei hae Caruun enää minkäänlaista kontaktia.
Olen hyväksynyt sen tosiasian, ettei näistä kahdesta koirasta tule ystäviä. Tämä tietää enemmän töitä ja järjestelyä tilojen ym. suhteen, mutta ihmeen hyvin tähänkin tilanteeseen on jo sopeuduttu. Elämä jatkuu kuten tähänkin asti näillä reunaehdoilla. Olisihan se ollut kivaa, jos koirat olisivat tulleet hyvin toimeen keskenään, mutta aina näin ei vaan käy vaikka kuinka sitä toivoo.
Muutamia kuvia kamerasta: Syksy on luonnossa liikkumisen parasta aikaa, vaikka sinällään on ihan sama mikä vuodenaika on kyseessä, koska muutenkin liikutaan todella paljon metsässä. Etäpäivät opinnoista ovat mahdollistaneet sen, että arkenakin on ehtinyt usein metsälenkille ennen päivän touhuja. Kotona työskentelyn hyvinä puolina on se, ettei aina ole niin nöpönuukaa ehtiikö suihkuun ennen zoomi-luennon alkua, vaiko vasta luennon jälkeen.
Romeo köpöttelee vielä aika usein mukana lenkeillä ja Roo on voinut kohtuullisen hyvin. Galliprant-lääke ei sopinut Romeolle (aiheutti erittäin voimakasta kutinaa ja itsensä kalvamista) ja palattiin taas takaisin kortisoni-lääkitykseen. Eläinlääkäri ei edelleenkään osaa sanoa mikä on syynä Romeon itsensä kalvamiseen ja voimakkaaseen kutinaan/kipuun, joten jo pitkään on keskitytty hoitamaan pelkästään Romeon oireita. Päivä kerrallaan mennään Romeon voinnin mukaan ja toivotaan, että hyviä päiviä on vielä paljon edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti