Onneksi Rauha-tytär korjasi paljon tätä asiaa viettämällä meillä viikonlopun. Rauhan kanssa temutessa Romeon "korvien väli" tuulettui tältä osin. Näytti kyllä ihanalta kun isi ja tyttö pomppasivat molemmat takapihan ulkosohvalle. Nenut lasissa sitten vierekkäin katselivat keittiöön, kun tein ruokaa. Rauhan kanssa ei myöskään muuten vauhtia himmailtu tai holskupommppuja säästely, joten pomppimista tuli, eikä paikat siitä olleet moksiskaan... joten tänään matalialla rimoilla hyppyjä ja uutta intoa hakemaan tekemiseen.
Aiheena agissa oli saksalainen käännös ja serpentiiniohjaus. Tänään oli jotenkin tosi raskas päivä töissä, kevyessä flunssassa raatamista muutenkin ollut päivästä toiseen, joten en millään saanut irti itsestä oikein yhtään mitään hyvää tänään. Pitkä tauko "kunnon" agista ja hyppäämättömyys näkyy sekä koirassa, että ohjaajassa... ollaan jotenkin ihan kohmeessa molemmat, eikä sitä kivaa ja hyvää tekemisen fiilistä agiin saada päälle.
Alkuun varsinkin tosi tahmeata tekemistä. Päivän juttu Romeolla oli: jos et osaa ohjata, teen omat ratkaisuni.. Enkä kyllä osannutkaan ja Romeo yritti parhaansa tajuta mitä siltä halusin... Olin jatkuvasti koiran juoksulinjalla 8-10 esteillä ja saksalainen oli vaikea tehdä. Taas näitä juttuja, joihin koko ajan agissa törmään; näyttää tosi helpolta, kun se osaa. Silloin kun ei suju, niin ei sitten suju. Jotenkin tuntuu, että kun otetaan samaa estettä useimmin (kouluttajan tapa; eli ensin este ilman rimaa sitten toinen kerta riman kanssa jne.) kuin, että se mennään osana rataa, Romeo kokee sen jotenkin niin, ettei se mennyt estettä riittävän hyvin ja tämä ns. "hierominen" vie siltä intoa. Eniten se pitää siitä, että saa mennä kerralla koko radan ja tähän se syttyy aina kunnolla.
Rata oli mukava, eikä sinällään edes vaikea. Ainoastaan kakkosesteellä saksainen ja 8-10 esteillä serpetiiniohjaus. Muuten sai mennä miten tykkäsi.
Ennen agitreenejä paikkamakuut Piika-bortsun ja Naava-snautserin kanssa. Satu meni piiloon pystyyn käännetyn agipöydän taakse ja tämä tuntui kiinnostavan jostain syystä kovasti Romeota. Se kuikuili kaula pitkällä piilon suuntaan, jolloin rykäisin sille muutamssa kohdassa, jotta muistaa katsella eteen. Muuten ihan varman oloista.
Otin myös seuraamista. Oli sillä hetkensä, mutta on se kyllä ihan helvetin järkkyä... Ei pysy kontakti, jos namia tai lelua ei ole kädessä. Sitä ei kiinnosta kontaktissa seuraaminen, eikä se sitä mielellään tee ja tämä näkyy kilometrien päähän.... En osaa motivoida sitä oikein ja riittävästi, joten ihan kamalaa paskaa. Jos tuon koiran kanssa joskus TK1 saadaan, niin mulle se riittää vallan mainiosti ja on kyllä tuon kanssa saavutettuna ihan yhtä arvokas juttu kuin joillekin TVA. :D Toko ei oo kyllä meijän laji.... ei sitten yhtään. :(
Ei välttämättä, mutta koira voi olla edelleen kipeä kaatumisesta jos ei hyppää normaalisti, vaikka koirakaverin kanssa remuaisi kuinka normaalisti tahansa. Koirien leikeissä ja kanssakäymisessä viretila nousee, huomio on täysin kaveriin ja hyvänolon hormonit voivat peittää kivun väliaikaisesti. Toivottavasti Romeo on kunnossa!
VastaaPoistaKarma tippui kesällä holskukaverin kanssa juostessaan vahingossa pää edellä ojan pohjalle, ojan pohjamutia myöten. Räpiköi mun avulla ylös sieltä, seisoi töyräällä ja läähätti hetken ja jatkoi holskukaverin kanssa kaahaamista normaalisti. Ojamudassa sukeltamisesta tuli silmätulehdus. Varasin ajan osteopaatille, mutta kahteen viikkoon oma silmä ei nähnyt kipuilua. Ja kas, osteopaatilla ei tykännyt yhtään lonkan koskemisesta eli oli sattunut.
Raitapaidat on uskomattomia peittämään kipunsa. Menisivät varmaan pää kainalossa edelleen rallia?
Mulla on kanssa vähän sellainen kutina, että mahtaako vika olla vaan korvien välissä kuitenkaan? Ei mun mielestä yleensä pehmeäkään koira ihan randomisti sotke asioita, että lopettaisi kaiken hyppäämisen. Ja kuten Noora kirjoitti, se että koira leikkii kaverin kanssa (tai tekee agia, tai maastolajeja, tai muuta mistä se suuresti nauttii) ei ole mikään merkki siitä että se on kunnossa. Kun vire nousee, kipu jää sen alle. Matalammassa vietissä ja nimenomaan kotioloissa sitten taas näkyy. Onhan tää ihmisilläkin ihan tuttu juttu, jos on jotain tosi kivaa tai jännää puuhaa, ei väsytävitutasärjemihinkään, mutta kotona sitten jysähtää taas ihan eri fiilis päälle...
VastaaPoistaMiettisin siis ihan oikeasti voiko siellä olla kipuja, jossakin päin koiraa.
^ kiitos kommenteista Noora ja Laura. Tarkkailen koiraa "sillä silmällä". Agissa viimeksi hyppäsi jo oikein mielellään ja loppua kohden innostui yhä enemmän, mutta kuten Laura sanoi, voihan olla, ettei tuo ongelma näy harrastaessa ja hauskan pidossa. Hierojan mukaan sillä ei mitään pitäisi olla, mutta eipä sitä välttämättä käsikopelolla kaikkea tunne...
VastaaPoistaOisko se osteopaatti vai ell. jolta varmistaa, että koira on kunnossa? Ei millään viittis alkaa kovin helposti kuvauttamaankaan koko koiraa, kun ei tuota rahaa ole ihan hirveesti hupuloitavaksi... toki tarpeen vaatiessa niin täytyy tehdä.
Lepo kai se on mikä noissa auttaa. Parantuminen kokonaan voi kestää kuukausi tolkulla. Minä en ehkä vielä kuvauttaisi koiraa, vasta jos kuukauden tai useamman päästä edelleen sama tilanne. Nyt lepoa ja pienissä määrissä rasitusta ja tekeminen aina sen hetkisen tilanteen mukaan, päivä ja treeni kerrallaan. Lakan kanssa se on tuota taiteilua sopivan rasitusasteen löytämiseksi koko ajan:(
VastaaPoistaT: Elli, Lakka, Aurora ja Jerome
Joo en mäkään todellakaan heti mihinkään kuviin lähtisi! Seurailisin koiraa juuri matalan vietin tilanteissa ja katsoisin onko se nimenomaan hyppiminen vai esim. portaiden kiipeäminen tai maastossa vapaana juoksentelu ja esteiden ylitys muutenkin, mitä välttelee. Ja voihan se olla että se oli vähän jumissa jostain ja siksi varoi, mutta fyysinen ongema on jo poistunut ja se henkinen puolikin sieltä tokenee :)
VastaaPoista