sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Pakkastreenit

Tänään oli holskutottikset. Pakkasta oli reilu parikymmentä, mutta kohtuu hyvin tarkeni kuitenkin lyhyttä settiä tehdä ja porukkaakin oli paikalla lähes vakiomäärä. Hyvä me! Paikalla oli myös Jarmon Tara-pentu, jota päästiin taas paapomaan. :)

Romeon kanssa tein taas sitä meidän tavallista perussettiä eli jäävejä, seuraamista, luoksetuloja ja henkilöryhmää. Romeo teki tänään ihan kohtuu hyvää tottista. :) Aamulenkkiä ei oltu tehty, joten energiaa oli hyvin ja vietti oli suhteellisen korkealla. Vähän tuli mulle noottia (ihan aiheesta) siitä, että pitäisi malttaa lopettaa ajoissa kun homma sujuu noin hyvin. Fiilis tekemiseen oli jotenkin nyt niin hyvä, että setti meinasi muutaman kerran vähän venähtää...

Seuraaminen oli kohtuu kivan oloista lähes koko ajan ja paikkakin suurimman osan ajasta tuntui hyvältä. Jäävissä liikkeissä ei mitään ongelmaa. Luoksetuloissa tuli nyt sitten suoraan sivulle eteentulon sijasta ja vauhti oli hitaan puoleista. Vauhtia saisi olla kyllä enemmän tuon kevyen ravin sijaan. Henkilöryhmässä alkuun yritti haistella Carman omistajaa ja kuikkia vähän muutenkin sitä, että ketä siinä seisoo, mutta loppua kohden teki oikein hyvää henkilöryhmää, välittämättä enää vieraista.

Ensi keskiviikkona Romeo lähtee uimaan KoiraSporttiin uimaan, eli  >> TÄNNE. Innolla odotellaan miten uinti altaassa sujuu. :)

Jarmon pikku Tarasta kuvia 

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Tottistelemassa

Tänään oli sunnuntaiseen tapaan holskujen tottistreenit. Treenin alkuun päästiin vellomaan Jarmon pikkuista pupsia ja siinähän sitten vierähti tovi, jos toinenkin. Mummon lihapullat tekivät hyvin kauppansa. Kovin oli tämä Tara (Hollandroy Tarah-Minke) reipas ja avoin pentu.

Paikalle tuli myös Kukkasen Liisa ja tehtiin makkararinkiä hänen nuorelle holskunartulleen, josta kuoriutui hetkessä avoin ja mukava koira ja taas lihapullat maistuivat. :) Rinkiläiset olivat vähän jo kaateellisia mulle, kun mulla oli kuulemma paremmat eväät ja sain paapoa kaikkein eniten. :D

Romeon kanssa otin ihan sitä tavanomaista perussettiä, eli jäävejä, seuraamista ja henkilöryhmää. Eka pätkä treenamisessa oli varsin hyvää ja innokasta, mutta kun vaihdettiin autojen paikkaa ja treenaamiseen tuli pidempi tauko paapottavien takia, Romeo oli täysin kuutamolla kun piti alkaa hommiin. En saanut koiraa hereille oikein millään ja kontakti oli huono. :( Nämä ovat niitä juttuja jotka Romeossa joskus niin ärsyttävät. Pitäisi varmaan keksiä joku sana ja tapa, jolla koiran saisi aina käännettyä työmoodiin. Esim. tottis = riehuminen/leikki, jotta se oppisi jo sanan kuulleessaan odottamaan jotakin mukavaa tekemistä, eikä pälyilisi niin paljon ympärilleen, vaikka uutta häiriötä onkin.

Jokunen lyhyt pätkä hyvää seuraamista, josta pääsin palkkaamaan ja koira autoon ja seuraava treenaamaan. Seuraavan setin teki sitten jo huomattavasti paremmin ja kontaktikin löytyi varsinkin kun palkkasin namilla ja naurpallolla wuban sijaan. Taas sorruin treenaamaan liian pitkään kerralla ja paras terä katosi. Ei oltu ihan terävimmillään tänään kumpikaan. Loppua kohden kuitenkin treenit selvästi parantuivat, joten eiköhän tämä taas tästä.

Lopuksi treenattiin kapulalla, jossa mälväysongelma jatkuu. Eli nouto sujuu, mutta ote kapulasta on koko ajan huono, väljä ja se mälväys. Täytyisi harjoitella rauhallisessa mielentilassa koko nouto uudelleen.

Eilen otin muutaman seisotuskuvan Romeosta. Sillä on nyt runsas turkki ja paljon pohjavillaa, joten se näyttää kuvissa tommoselta turjakkeelta ja vähän tukevalta, vaikka onkin ihan hoikanpuoleinen. Säkä Romeolla on 62-63 cm ja painoa 26-27 kg, joten ihan iso mies kyseessä. <3



sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tottista


Tänään oli holskuporukan tottistreenit kirpakkaasta pakkassäästä huolimatta. Mukana holskuja oli kaikkinensa viisi; Sumu, Lakka, Aurora, Carma ja Romeo. Tarkoitus on jatkossa treenata aina sunnuntaisin  holskuporukalla tottista nyt kun hakukin on todennäköisemmin, ainakin hetken ;), talvitauolla runsaan lumen takia.

Romeon kanssa otin seuraamista, liikkeestä maahanmenoja, -istumisia, -seisomisia, luoksetuloa ja henkilöryhmää.

Treenit toteutettiin niin, että lyhyt hetki treeniä, tauko ja koira autoon sen ollessa innokkaammillaan. Toinen koira treenaamaan väliin jne. Tämä tapa treenata tuntuu toimivan Romeolla hyvin ja on tuonnut kyllä selvästi hommaan paljon lisää intoa. :)

Seuraamisessa Romeo ensin edisti jopa aika reilusti, mutta kun otin wuban vasempaan kainaloon ja palkka vasemmalle alaviistoon, paikka tuli lähes heti paremmaksi. Loppua kohden Romeo teki jo oikein hyvää seuraamista.

Olen antanut Romeon tavoitella wubbaa hyppimällä ja jopa kannustanut tähän, jotta into tekemiseen pysyy mahdollisimman korkealla.

Liikkeestä maahanmenot sujuivat hyvin ja muutkin jäävät liikkeet. Vähän herkästi ennakoi perusasentoa kun palaan koiran vierelle ja tästä yritetään päästä nyt eroon.

Henkilöryhmä meni muulta osin ihan hienosti paitsi, että nenu kävi turhan helposti Carman omistajassa... Syykin oli varsin selvä. Carmalla oli parhaillaan juoksut ja tämä Romeon "suuri rakkaus" oli mukana autossa. Carman emäntäkin selvästikin tuoksui vastustamattoman hyvältä Romeon mielestä. Hyvin kuitenkin keskittyi taas tekemään, kun annoin palautetta tästä.

Hyväntuoksuinen Carma sai siis luvan treenata vasta muiden jälkeen.

Luoksetulossa Romeo tuli ETEEN istumaan, josta pääsin nyt sitten palkkaamaan. :D Sinällään hauskaa, että oikea paikka tulikin sitten ihan itestään sieltä ja yritän nyt vahvistaa tätä eteentuloa jatkossa. Romeo kun on tullut aika usein suoraan sivulle ja oikaissut eteentulon kokonaan. Jossakin muistin syövereissä eteentulo kuitenkin oli, koska asento tuli sieltä niin nätisti. Fiksu otus. :)

Jatkossa alan treenta Romeon kanssa yhä enemmän suuremman häiriön alaisena eli niin, että esim. ryhmämme toinen vahva uros Sumu, suorittaa Romeon edessä tottista ja Romeo on paikka-käskyn alla ja päinvastoin. Tämän kun täytyy sujua myös hyvin, ennen kun uskallan beehooseen mennä. Kaikkinensa oikein hyvät treenit!


BH uudistunut vuoden alusta

Ja niin. Meinasi aivan unohtua. BH:n säännöt ovat kuulemma muuttuneet vuoden alusta. Eli varsinaisia jääviä liikkeitä ei enää ole, vaan liikkeet tehdään niin, että liike pysähtyy -> käsky, jonka jälkeen matka jatkuu.

Tämähän lähinnä siis vaan helpottaa BH:n läpäisyä. Ainoa vaan, että olisipa ollut mukava kun tuohon pitkään seuraamiskaavioon olisi tullut joku muutos...


sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Lyhyet tottikset

Tänään lyhyet tottistreenit. Seuraamista ja jääviä.

lauantai 7. tammikuuta 2012

Esineruutu

Lenkin yhteyteen tehtiin Romeolle tänään esineruutu kolmella esineellä. Eka pisto oli hyvä ja esine löytyi nopeasti. Toista haki kauemmin, mutta koko ajan työskenteli hyvin. Kolmas esine ei löytynyt etsinnöistä huolimatta ja Hannu kävi näyttämässä esinettä, jonka jälkeen toi viimeisen esineen suoraan. Hyvää oli, että pistot olivat suoria ja koira työskenteli innokkaasti. Pakkanen vaikutti  (- 11 ) nenätyöskentelyyn jossain määrin ja Romeo ei saanut hajua niin hyvin esineistä kun mitä yleensä. Jatkossa pakkasraja saa olla alhaisempi ruutuiluun.

Videota on jouduttu pätkimään huonon näkyvyyden vuoksi, eikä siinä ole kuvattuna kun kaksi esinettä. Näkee kuitenkin vähän paremmin tuota Romeon työskentelyä "livenä", joten laitoin sen nyt kuitenkin tähän, vaikka se ei ole tuota parasta Romeota.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Vuoden ekat hakuilut

Tänään ajeltiin Laukaan suunnalle holskujen talvisiin hakutreeneihin. Lunta oli alueella aikas paljon ja lisää tulee koko ajan. Mukavaa kuitenkin oli, joten pieni epämukavuus ei haitannut tahtia...

Treenejä oli seuraamassa ja holskuja katsomassa Suonenjoelta tuleva holskun omistaja lapsensa kanssa. On aina ilo saada uusia maalimiehiä ja muutenkin uusia ihmisiä mukaan harrastamaan! Koirista mukana hakuilemassa olivat tänään Ruka, Pinu, Motti ja Romeo.

Treenien alkuun ihailtiin porukalla pikkuista Ruuti-holskua ja tehtiin pennulle makkararinkiä. "Isoveikka" Motti näytti kuinka vieraita oikein pusutellaan ja pian Ruutikin oli jo melkoisen reipas pentu. <3

Romeolle otettiin tänään kolme maalimiestä. Kaikki maalimiehet otettiin näköpaon avulla. Intoa oli taas paljon ja mikä mukavinta, Romeo keskittyminen keskilinjalla oli tänään erityisen hyvää. Koko ajan katse oli tiukasti metsään päin, pientä kuumumista ja vinkaisuja, mutta selvästi koira oli unohtanut kaiken muun ympärillä olevan. Romeon työskentely oli suoraviivaista ja jo pian lähdön jälkeen metsästä alkoi kuulua maalimiehen kehu ja pian Romeo tulikin wubba suussa pollean näköisenä takaisin keskilinjalle. Niin hyvä. :)

Eka maalimies oli vieläpä Romeolle tämä meidän ryhmän "vieras". Hyvin Romeo haki hänetkin, toimien samalla tavoin kun vähän tutummillakin maalimiehillä, joten selvästikään Romeolle ei ole enää merkitystä kuka sieltä metsästä oikein pitää löytää. Oikein tyytyväinen olen Romeon työskentelyyn. Pieni hakuilutauko on tehnyt vaan hyvää. Tästä on mukava jatkaa :)

tiistai 3. tammikuuta 2012

Holskumaiset tottikset

Käytiin Muuramessa tottistelemassa Ellin ja holskujen kanssa. Treenasin seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja -seisomista ja Romeo näytti Ellille myös kuinka kapulaa mälvätään.... :/

Treenit toteutettiin niin, että  ensin leikkiä - > vietti nostettiin mahdollisimman korkealla-> lyhyt treeni, tauko ja koira autoon. Aukinaisesta peräkontista Romeo sai sitten katsoa toisten koirien tekemisiä ja tälläkin konstin saatiin virettä nostettua. Varsinkin kun Lakka vingutteli wubbaansa ja röhnötteli possunsa kanssa. :)

Taas oli treenien alkuun Romeolla pieniä käynnistymisvaikeuksia ja pientä vetämättömyyttä ilmassa, mutta koko ajan loppua kohden Romeon työskentely parani ja parasta tekeminen olikin ihan treenien lopussa. Eli hyvin Romeo kuitenkin jaksaa työskennellä pidempäänkin, kunhan sen saa ensin käyntiin.

Vaihtelevalla palkkauksella ja lyhyillä treeneillä saadaan varmasti ihan hyvää tulosta aikaan pidemmällä tähtäimellä. Palkkausta vaihdeltiin koko treenien ajan wubasta, patukkaan, palloon ja ruokapalkkaan. Hyvä olisi, että koiralla säilyisi mielenkiinto siihen, mitä seuraavaksi tulee ja sillä olisi ns. mahdollisimman jännää ja vauhdikasta koko treenien ajan. Leluilla saa vietin korkealle ja hommaan kovasti intoa, ruokapalkalla voi hioa taas enemmän tarkkuutta ja saada koira sopivan rauhalliseen mielentilaan ja hyvään keskittymiseen. Näiden tapojen sekoittaminen tuntuu toimivan Romeolla hyvin ja tällä tavoin tehdään jatkossa tottista.

Mielenkiintoista sinällään miten paljon on merkitystä sillä, missä viettitilassa koira toimii treeneissä/kokeissa parhaiten ja haaste onkin yrittää saada koira juuri oikeanlaiseen vireeseen. Ei liian kuumaksi, jotta hommat ei mene yli, mutta koiralla tulee olla kuitenkin paljon intoa koko ajan ja samalla malttia ja keskittymiskykyä tekemiseen. Tätä Romeolle sopivaa vireyden nostattamistapaa, ja sitä hyvää ja sopivaa oppimistilaa yritän löytää Romeosta ja oppia tuntemaan sen, jotta voisin alkaa hyödyntämään tätä treenatessa/kokeissa. Ymmärtääköhän tästä joku mitä yritän selittää?! Ehkei... ;D

Seuraa
Ensin leikitin ja koiran ollessa mahdollisimman innokas, otin sivulle, samantien liikkeelle ja hyvästä kontaktista ja seuraamista nopea palkka lentävällä pallolla tai wuballa. Koko ajan into seuraamiseen kohosi varsinkin loppua kohden, joten ei hassumpaa ollenkaan. Yritin muistaa (Elli huomautti, jos meinasi unohtua... ;) lopettaa aina kun koira oli innokkaammillaan.

Liikkeestä maahanmenossa Romeo ennakoi ensin sivulle nousua, joten otin pelkkiä nopeita maahanmenoja ja tein paljon lyhyempää treeniä tähän ja vapautin nopeasti. Ei jäädä jauhamaan samaa, jos homma ei toimi, vaan haetaan onnistumisia helpottamalla asiaa. Hetken päästä tämä sujui sitten jo ilman ennakointiakin.

Liikkeestä seisominen oli loppujen lopuksi hyvä. Ekalla ennakoi ja otti perusasennon ennen sivu-käskyä, toisella ja kolmannella kerralla sujui kuitenkin hyvin. Otin tämän namipalkalla ja hyvin Romeo malttoi odottaa vapautukseen asti, nälkäinen kun oli. :)

Ja se kapula
No ensiksikin. Älkää opettako noutoa kuten minä olen tehnyt! Koiran ei tule saalistaa tuossa mielentilassa kapulaa mitä Romeo nyt tekee ja puree "saalistaan" kiihtyneenä ja tuo vitkutellen. Opettaisin noudon nyt koiran ollessa rauhallisessa mielentilassa ketjuttamalla, eli ensin kapula suuhun, pito, irrotus jne. ja niin, ettei koira pääse kiihtymään asiasta.

Näytettiin ensin miten homman ei kuulu mennä. Mälväten ja kapulaa viskoen. :(  huoh. Mälvätähän koira voi niin kauan kunnes omistaja puuttuu/tai pääsee asiaan puuttumaan. Puuttumaan ei pääse heti, jos koira on kaukana. Karjumalla ei lopu mälväys, joten otin Romeon hihnaan, lyhyt heitto ja samalla kontrolloin koiran toimintaa ja pystyn samalla puuttumaan, jos alkaa yhtään pureksia kapulaa. Tämä nyt sitten toimikin kohtuu hyvin ja pääsin palkkaamaan muutaman kerran ihan hyvästä suorituksesta. Kokeilin myös näin: istutin koiran, tarjosin kapulaa suuhun, Romeo ponkaisi ylös ja alkoi vetää kiihtyneenä kapulaa vastaa ja samalla yrittäen pureksia sitä... mutta siis. Mennään tällä hihnatekniikalla nyt, jotta saataisiin homma taas paremmaksi ja mälväys loppumaan.

Lopuksi koirat saivat taas leikkiä keskenään. Kovin oli poika väsynyt taas kun kotia tultiin. :)

Romeo: "Tytöt kiusaa... tytöt kiusaa..!"

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Holskumaiset tottistreenit ja päälle holskulenkki!

Tänään tehtiin holskumaiset tottistreenit, kun odotukset holskulenkille osallistujilla olivatkin vähän erilaiset. ;D Päätettiin pitää ensin tottistreenit ja tehdä päälle vielä holskulenkki. Mukana olivat Romeon lisäksi Ellin Lakka ja Aurora ja Jarmon Pinu.

Harjoittelin Romeon kanssa seuraamista, liikkeestä maahanmenoa, -seisomista, -istumista ja luoksetuloa ja otettiin kaksi pitkää paikallaoloharjoitusta porukalla. Jarmo ja Hannu sanoivat, että ainakin kolmen minuutin paikalla oloja olivat kummatkin.

Alkuun Romeo tuntui vähän nihkeältä aloittamaan tottistelun, leikkiminen holskuseurassa olisi ollut selvästi mieluisampaa, mutta kun tajusi, että mamma päättää tän homman, alkoi hommat sitten sujua ja Romeo tekikin mielestäni ihan kohtuu hyvää tottista. :) Jarmon kommentti oli ainakin kovin kannustava, kun hän sanoi treenien jälkeen, että huoletta tuolla osaamisella voi kokeeseen mennä.... :) Juteltiin myös BH-kokeesta ja sen vaatimuksista. Tuli jotenkin lopulta sellainen olo, ettei se nyt mikään kamalan paha koe ole, tai millään tavalla mahdoton meidän läpäistä.


Seuraaminen sujui ihan ok, kunhan ensin sain Romeon kunnolla hereille alkukohmeuden jälkeen. ;) Kokeilin vähän pitkäkestoisempaa seuraamista, mutta kontakti turhan helposti vielä katoilee siinä, joten parempi hakea yhä intoa lyhyestä matkasta ja nopeasta palkkaamisesta oikeasta paikasta. Tämä tulee olemaan meillä se beehoon vaikein osuus. Katselin tuossa netistä noita bh-videoita ja seuraamisosio on kyllä aikas pitkä...

Jäävät liikkeet sujuivat jokainen tänään hyvin, mikä oli kyllä suuri ilon aihe, kuten hyvin mennyt paikkamakuukin, vaikka ihan vieressä makasi ihana Lakka. Toisella kerralla nousi ylös, ei ollut kuitenkaan aikeissa mennä minnekkään. Jouduin karjaisemaan ja palauttamaan maahan, mutta Hannu arveli, että syynä saattoi jo olla palelu nousuun. :( Höpöteltiin samalla ja koirat olivat maanneet pitkään kylmässä maassa. (n. 3-4 minuuttia) Harmi, etten ehtinyt vapauttaa yhtään aikaisemmin.

Luoksetulo muuten taas ihan ok, mutta tulee siis suoraan sivulle perusasentoon eteentulon sijasta. Eivät kuulemma ole BH-kokeessa kuitenkaan turhan tarkkoja tuosta, joten en ota siitä nyt tässä vaiheessa mitään paineita. Tottispuolella alentavat tuosta pisteitä, joten katsotaan nyt.

Juteltiin porukalla holskujen kanssa treenaamisesta, vietistä ym, ja sain kyllä taas tosi hyviä vinkkejä treenaamiseen ja paljon intoa. :)

Eli jatkossa yritetään rakentaa yhä suurempaa intoa niin, että otan Romeon autosta, leikitän ja nostan vietin mahdollisimman korkeaksi, lyhyt treeni, koira autoon ja tauko. Tärkeää olisi, että kun koira on innokkaimmillaan treenien lopetus. Hetken päästä sama uusiksi jne. Lyhyempää treeniä kun mitä tähän asti ja usein.

Käskyjä vain yksi, napakka sellainen. Alan helposti antamaan lisäkäskyä, jos koira ei toimi heti oikein. Pakotetta hihnan avulla voisi myös jonkin verran käyttää, jos koira tietää varmasti mitä siltä vaadin ja tietysti osaa varmasti myös vaaditun asian ja, että pakote tulee oikeaan aikaan.

Treenien jälkeen otettiin rekut autoihin ja ajeltiin metsätielle ja tehtiin päälle vallan mukava metsälenkki. Valitettavasti kuvia ei tuolta metsästä ole, kun lunta alkoi sadella sen verran, että kamera jätettiin autoon. Hyvin tulivat kolme holskutyttöä keskenään toimeen, kunhan alussa piti vähän murrailla toisilleen. Romeo oli tietysti onnensa kukkuloilla tyttöjen kanssa metsässä hengaillessa. Pinu sai tänään osakseen kaiken Romeon rakkauden, Ellin vähän enemmän kipakoiden tyttöjen sijaan. :D

Mukava päivä siis. Tämä täytyy ottaa uusiksi ja alustavasti suunniteltiin tiistaille jo uudet tottistreenit Ellin kanssa. Mukaan saa tulla myös kaikki halukkaat! Paikka tarkentuu vielä, mutta suunnitelma on mennä Muurameen Mäkelänmäen koulun kentälle. Perjantailla ajateltiin myös jotakin holskutoimintaa, katsellaan mitä sillon keksitään. Hakua?! Onpa kyllä tosi ihanaa, kun täällä Keski-Suomessa on näin aktiivista holskuporukkaa.

Loppuun muutama kuva tältä päivältä

Lakka ja Aurora pistävät Romeon ruotuun... 

Jiiihaa! Täältä tullaan! 

Äitii! Nää kiusaa... !

Tytöt kuiskuttelemassa Romeon korvaan...