Kaksivuotias Martta

Marttakin täyttää tänään jo kaksi vuotta! Martasta on kasvanut varsin mukava ja "helppo" koira. Helppo lainausmerkeissä siksi, että on kai kuitenkin vähän vastuutonta sanoa belgianpaimenkoiraa helpoksi koiraksi verrattuna moniin muihin rotuihin... Tarkoitan tällä sitä, että Martta on belgianpaimenkoiraksi helppo, jos vertaan kahteen muuhun tervuuni.

Arjessa Martan helppous näkyy siinä, että Marttaa voi pitää huoletta irti. Se on hyvin ohjaajakeskeinen, pysyy luontaisesti lähellä, hakien koko ajan kontaktia ihmiseen. Martta tykkää kantaa lelua lenkillä ja tuo sitä heiteltäväksi ihmiselle, vaikka koko lenkin ajan. Martta ei ole yhtä itsenäinen, kuin Caru, jolle hajut merkitsevät enemmän ja vievät helposti myös mukanaan. 

Vastaantulevat koirat Martta ohittaa lenkillä nätisti ja jätä-käsky on sillä vahvana. Kesällä pyörällä keuliva teini sai Martan ikäänkuin "huomaamaan" pyörät. Pyörien kanssa on pitänyt tehdä hieman töitä, mutta nyt ne alkaa olla jo melko neutraaliasia Martalle. Pientä pöhinää saattaa tulla varsin juoksujen alla joillekin asioille, kuten oudosti käveleville ihmisille tai perässä vedettäville pulkille, matkalaukuille..., mutta kaiken kaikkiaan Marttakin on hyvin tasapainoinen koira. 

Martta on sosiaalinen ja avoin koira, ei kuitenkaan samalla tavalla koko maailmaa syleilevä koira jollainen Myy oli. Martallakin on vahvana läheisyysgeeni ja oman ihmisen sylissä on pienen belgin hyvä olla. Tässä asiassa se jatkaa samaa linjaa noiden muiden belgieni kanssa. Näillä kaikilla kolmella tervulla on ollut suuri tarve olla ihmisen lähellä, jopa vähän rasittavuuteenkin asti, jos niille ei laittaisi tässäkin asiassa rajoja. Myy tuntui aikoinaan ihanan erilaiselta, juuri tämän "rakastan kaikkia"-puolensa takia. Aiemmista koiristani Romeo ja Moore olivat näitä tervuja huomattavasti pidättyväisempiä, ne eivät hakeutuneet ihmisen iholle samalla tavalla, kuin mitä belgit tekevät. Vieraita kohtaan ne olivat ystävällisiä, mutta välinpitämättömiä. Tervut taas tunkevat vieraankin syliin yhtään kyselemättä ja ne vaativat jatkuvasti vieraalta huomiota. Niillä menee helposti aina vähän överiksi, ellei tilanteeseen puuttuisi. Caru myös dominoisi mielellään vieraita. Koirien omat tilat kutsuvatkin niitä heti, jos käytös ei ole korrektia. 

Martta vahtii selvästi Myytä enemmän. Se on varsin uskottava vahtikoirana, kun taas Myyn mielestä murtovaraskin olisi ollut ihan potentiaalinen päivän piristäjä ja rapsuttaja. Martta on herkkä, mutta ei kuitenkaan liian herkkä. Se on sellainen omilla jaloillaan seisova koira. 

Treeneissä Martta on energinen, saalisviettinen, ahne ja miellyttämisenhaluinen. Se kestää hyvin toistoja ja koulutettavuutta. Vilkkaudestaan huolimatta Martta keskittyy hyvin tekemiseen ja on tekemisessään varsin totinen. Tämä ominaisuus oli myös Myyllä, tosin Myyn valtava kiihkeys ja tunteen palo (joka kupli kyllä ylikin) oli vielä sellaista, jota muilla koirillani ei ole. Martan (...ja Carunkin) vahvuutena taas voi pitää sitä, ettei se/ne ääntele missään tilanteessa. Aika on kullannut muistot monelta osin. Myyn ääntelyn kanssa oli aikoinaan haasteita. 

Martan kasvatuksesta on paljosta kiittäminen Carua. Kaikilla koiran pennuilla ei ole tukenaan noin hyvähermoista ja tasapainoista isoveljeä, joka on ollut arjen paras malli kasvavalle pennulle. Helpottaa kyllä kummasti monia juttuja, kun vanhempi koira osaa käyttäytyä ja pentu seuraa tarkasti vanhemman esimerkkiä. 

Ihana ja niin rakas koira Martastakin on tullut. Odotan jo innolla Martan ja minun yhteisiä tulevia harrastus- ja kisajuttuja.💝Luustokuvautan Martan toukokuussa, kun juoksuista tulee kuluneeksi riittävästi aikaa. Toivotaan, että Martta olisi myös luustoltaan terve. 👍