Veteraanien kuulumisia

Kerrotaanpa tänne vähän poikienkin kuulumisia. Romeon vointi huolestuttaa yhä. Kortsionikuuri on paria viimeistä tablettia vaille syöty. Kokeeksi vähentelinkin jo lääkettä ja tämä sai heti aikaan kirputtamista ja karvojen nyhtämistä. Eläinlääkärissä käyntiä on siis luvassa ainakin tuon kirputtamisen ja karvojen nyhtämisen osalta. Katsotaan nyt ensin millainen todellisuus sieltä paljastuu kun lääkkeet loppuvat. Luustohan kuvattiin viime kerralla, eikä sieltä löytynyt mitään oireita selittävää. Verikokeita (jotka nekin ovat olleet toistaiseksi aina ok) ja sisäelimistön ultratutkimusta luulisin olevan luvassa. Kaikki oireet pysyvät poissa kortsisonilla, mutta sen käyttöä ei voi tietenkään jatkaa loputtomiin. Oma veikkaukseni on, että kipu on kuitenkin se, joka saa aikaan kirputtamisen kutiamisen sijaan. Allergiaan en oikein jaksa uskoa, koska ruokavalio on ollut koko ajan sama ja miksi se nyt yllättäin olisi alkanut oireilla noin voimakkaasti? Voisiko olla, että kortisoni pitää jotain tulehdusta hallinnassa auttaen hetkellisesti, koska oireet pysyvät sillä noin hyvin poissa?

Huolta herättää vähän myös se, että Romeon takapää on käynyt heikoksi. Edelleen se pysyy juoksussa lähes Myyn vauhdissa, mutta hyppäämiset ovat vaikeutuneet selvästi. Romeon tyyli hypätä onkin ponnistaa etujaloilla ja vetää takajalat mukana. Takajaloista puuttuu ponnistusvoima.

Muuten Romeo on ollut oma pölhö, ihana itsensä. 💝Se on päässyt tallaamaan mm. hakualuetta ja saanut hömpötellä monessa mukana.

Ai niin, ja onhan se myös jo moninkertainen pappa! Kuvassa kaikkein tuorein tapaus, eli Rauha-tytön pentu Reuhu. Virallisemmin Tarita's Sweet Victory. Lupaavan oloinen Reuhu on syntynyt syyskuun lopussa ja on vielä omaa kotia vailla.

Kuva Katia Marttila 

Moore sitä vastoin mennä porskuttaa tänä päivänä erittäinkin pirteästi. 11-vuotisjuhlia suunnitellaan jo ja ne ovat jo pian! En edes muista milloin viimeksi olisin antanut Moorelle särkylääkettä. Moore puskee ihmisiä hyväntuulisena, leikittää usein Romeota ja nuolee Myyn naamaa. Kaikesta näkee, että se on tällä hetkellä elämäänsä varsin tyytyväinen. Ruoka ja kerjääminen saa sen edelleen sekaisin. Painoakin on tullut vähän lisää, koska ruokahalua on enemmän kuin joskus aiemmin. Moorehan on ollut aina hyvin hoikka, joten puolen kilon painonnousu ei haittaa millään tavalla. Hidas se on kuin saatana lenkeillä, mutta tämä ei todellakaan johdu siitä, ettei se jaksaisi kävellä. Se johtuu siitä, että jokainen haju pitää tutkia erityisen pitkään ja hartaasti. Heinä on haisteltava ylhäältä alas, alhaalta ylös ja joka ilman suunnasta. Hajujen "välit" mennään laukalla. Vaatii aikaa, ylimääräistä vaatekertaa ja paljon kärsivällisyyttä nämä Mooren lenkit. Pakko sanoa, että H. on parempi näissä nykyään. Mutta Mooren tahtiin mennään. Voihan se ihan reilusti (melko todennäköisestikin) vedättääkin meitä näillä lenkeillä, mutta sallittakoon se sille.