maanantai 11. maaliskuuta 2013

Möllikisat ja BH-paikka

Voi mikä päivä taas. 16.45 loppui työt Muuramessa. 10 kilsaa pientä ylinopeutta kotiin, koira autoon ja suunta hallille (meiltä matkaa 20 km), jossa ilmoittautuminen alkoi 17.15 ja möllikisat 17.45. Tietenkin kun on kiire, edessä ajoi pahemman luokan nysvä ja ajomatka kelloa vastaan oli ihan yhtä tuskaa ja ratin naputtelua... Ehdin ilmoittautumaan ja Romeo sai kerran kusasta vauhdissa lumipenkkaan ja sitten jo olikin rataan tutustuminen alkamassa. Hyvät alkulämmittelyt, khyllä... :(

No, joo. Eipä jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa. :( Kaksi hylkyrataa ja ihan omaan ohjaukseen kaatuivat molemmat. Romeo oli innokas ja meni radalla lujaa ja yritti kyllä lukea ohjausta. Se oli oikeesti ja aidosti hyvä. :) Vaikeuksia tuotti mm. se, että hypyn jälkeen suoraan edessä oli putki, ja rata jatkui jyrkästi oikealle, enkä saanut koiraa käännettyä riittävän ajoissa, vaan putki imaisi sen...

Tuomarin sihteeri Pekka sanoi, että oma rintamasuunta ja jarrutus olisi pitänyt olla selkeästi toiseen suuntaan ja selvästi jyrkempi ja olin armottomasti myöhässä tässä. Oma ohjaus vei koiran putkeen. Opinkohan koskaan tuota ohjaamista oikein kunnolla? Ei vaan fysiikka toimi niin kuin haluaisi, eikä vauhti riitä.

Taas reipasta vauhtia kotiin ja valitettavasti ilman loppulämmittelyä, koska soittoaika BH-kokeeseen oli alkamassa. Puhelin on viime päivinä temppuillut (..ei olisi kannattanut pestä sitä treeniliivin kanssa ), joten oli turvallisempaa soitella niin, että puhelin on koko ajan latauksessa. Ehdin soittamaan ajoissa ja sainkin BH-paikan... IIK! Ai saatana... Nyt alkoi jännittämään. Eihän se maailma toisaalta siihen kaadu vaikka se ei läpi menisikään läpi, eihän? Voi minua. Kauhuntasapaino säilyy aina vaan. :(  Jotenkin vihaan älyttömästi kaikkia kokeita ja testejä, mutta sitten Se tunne jos onnistuu.... :)


6 kommenttia:

  1. Hienoa! Mahtavaa että saitte koepaikan! Jos reeniseuraa kaipaat vielä ennen ensi sunnuntaita, niin yritän käydä nyt Kirsikan kanssa vähän hälyisemmissä paikoissa reenailemassa, kuten kauppojen parkkipaikoilla. Siellä saisi reenattua kivasti kaupunkiosuuttakin... ;) Lähtekää mukaan jos joku päivä haluatte!

    VastaaPoista
  2. Esim. keskiviikkona tai torstaina voisi olla hyvä. Pääsisin kyllä vasta viiden jälkeen. Perjantaina haetaan pentu...

    VastaaPoista
  3. Mennäänkö keskiviikkona? Ja viiden jälkeen sopii hyvin :) Minkä kaupan eteen mentäisiin? Joku isompi on parempi, niin löytyy tilaa seuruuttaakin. Prismat ja cittarit on varmaankin parhaita vaihtoehtoja. Mennäänkö Keljoa kauemmas (esim. Seppälä?), niin tulee ihan uusi ympäristö vai pitäydytäänkö Keljossa?

    VastaaPoista
  4. Mennäänkö Keljoon? Seppälä on varmaan ruuhkasempi tuohon aikaan arkena... Viestitellään vielä tarkempi ajankohta. Pääsen huomenna neljältä. Carmalla alkoi muuten nyt juoksut, joten ei ihme, että haisi Romeosta niin hyvältä sunnuntaina...

    VastaaPoista
  5. Tää nyt ei enää auta, mutta ei oo ihan fiksuinta varata koepaikkaa viikkoa (?) sen jälkeen kun talouteen tulee uusi pentu.. :D Mutta jos se ei mene hyvin ja jännität ihan kauheesti ja kaikkea, voithan aina syyttää pentua ja ottaa myöhemmin syksyllä uusinnan. ;) Pidän peukkuja enivei!

    VastaaPoista
  6. Ei niin Laura... :D Itsekin vähän järkytyin kuin katsoin tuota kalenteria, kun olin varannut paikan. Muistin, että toissa olisi ollut enemmän väliä, mutta nehän menee siis ihan päällekkäin. Mennään fiiliksen mukaan ja jos pahalta näyttää, niin jätetään koe väliin ja perun paikan. Onhan sekin yksi vaihtoehto. Mutta... jos jotain positiivista haluaa tästä hakea, niin onhan tuo nyt ainakin tosi hyvä syy sille, jos koe ei mene läpi... :D

    VastaaPoista