sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

BH-harkkaa ja agia

Tänään aamupäivällä oli holskuporukan Cittaritreenit aivan upeassa kevätsäässä. :) Paikalla olivat tänään lyhkästen omistajat >> Tanja ja Kirsikka ja Sari ja Carma.

Romeon kanssa tein ensin henkilöryhmää. Viime kerran henkilöryhmätreenistä onkin jo ihan luvattoman pitkä aika ja se näkyi. Alkuun varsinkin Tanjan mieskaveri sai Romeon vähän varuilleen ja Romeo pyrki kovasti haistelemaan Tanjaa ja häntä... Alun jälkeen homma kuitenkin alkoi sujua ja Romeo keskittyi hyvin tekemään. Täytyy nyt vaan treenata tätä ennen BH.ta, jotta ylimääräiset nuuskuttelut jäävät.

Otin BH:n molempia jäävejä. Niissä ei ongelmaa. Maahanmenosta luoksetulo vähän kummastutti koiraa, mutta sujui sekin.

Harjoittelimme kaupan pihassa myös BH.n kaupunkiosuutta. Ensin vieraan koiran (Kirsikka) kohtaamista sen tullessa hihnassa vastaan. Varsinkin alkuun vastaantuleva Kirsikka lievästi kiinnosti, mutta ei niin paljon, että siitä haittaakaan olisi. Kohtaamisessa otin sivulle perusasentoon, jossa istui nätisti. Seuraavaksi jätin Romeon kaupan eteen ja menin itse piiloon. Piilosta näin sopivasti Romeon korvien kärjet ja pääsin seuraamaan miten koira toimii, kun toinen koira menee ohi sen ollessa yksin. Korvat osoittivat koko ajan piilon suuntaan, eikä Kirsikka kiinnostanut tässä vaiheessa yhtään, joten oikein tyytyväinen tähän.

Treenien loppuun paikkamakuu ihanan Carman kanssa, Tanjan tehdessä vielä lisähäiriötä Kirsikan kanssa puuhastellessa paikalla makaavien koirien edessä. Tanjan kaveri piti silmällä koiria ja olimme Sarin kanssa molemmat selin koiriin. Romeo oli jo heti alkuun kovasti ilahtunut kun näki pitkästä aikaan Carman... ja niinhän siinä kävi kuten vähän etukäteen pelkäsinkin..., pölhöpää nousi ihan pokkana makuulta ja meni nuuskuttamaan Carman herkkupeppua... :/ Muutama perkele siinä tuli ja kävin palauttamassa takaisin paikalle. Tehtiin uusi paikkis ja nytkin vielä loi kaihoisia katseita Carman suuntaan, josta annoin palautetta. Pysyi nyt hyvin... Carman juoksujakin odottellaan pian alkaviksi, joten tiedä sitten haisiko tyttö jo nyt niin vastustamatton hyvältä Romeon mielestä. Joka tapauksessa paska juttu.

Mukavat treenit muuten. Kiitos treenikavereille ja erityisesti Tanjalle taas hyvistä vinkeistä ja neuvoista. :) Suunnitteilla samanlaiset treenit viikonpäästä, sillä erotuksella, että silloin paikalla pyörähtää myös Pikku Myy. :)

*****

Huh huh, mikä päivä. Holskutottiksista suoraan vanhempieni luo hakemaan resumattoja villamattojen paikalle, jotka menevät vintille evakkoon pennun tieltä. Vanhempieni luona olivatkin Hannu ja Moore, jotka olivat kävelleet jäitä pitkin Muuramen ja tulivat meidän kyydissä autolla kotiin.

Romeo sai muutaman tunnin levätä kotona ja sitten taas mentiin. Tällä kertaa suunta Jatin hallille, jossa tänään toiset möllitreenit. Tehtiin samoja treenejä kuin mitä viime kerralla aloiteltiin, eli aiheena olivat valssit ja "rata" näytti tältä:

Valssit taas suhteellisen haastavia, mutta kyllä ne lopulta sujuivat. Koutsi pyysi kiinnittämään huomiota ohjauksessa siihen, että selkä pysyy koko ajan suorassa ja erityisesti myös käännöksissä, jotta koira ei koe sitä kohti kumartelua painostavana ja ala sen takia himmailemaan vauhtia. Nopeaa koiraa voi jarrutella kumartumalla vähän rintamasuunta siihen päin, kun taas selkä suorassa ohjaus pistää koiraankin kunnolla vauhtia...

Treenien jälkeen Satun ja Naavan kanssa paikkamakuutreenit. Hyvää häiriötä antoivat myös kentällä olevat vieraat koirat ja viereisellä radalta kuuluvat ohjauksen äänet. Tällä kertaa ei huomauttamista. Pysyi hyvin ja sopivassa mielentilassa. Muutaman kerran vilkaisi kentällä olevaa appenzelinpaimenkoiraa, jolle rähähti treeneissä kun tämä tuli varoittamatta liian lähelle... Romeo on saanut kerran tuon rotuisen koiran hyökkäämään persuuksille ja vaikka nyt kyseessä olikin narttu, nytkin piti varulta älähtää kun oli vieraasta koirasta kyse.

Huomenna olisi ollut möllikisat, mutta taitaa jäädä meiltä väliin. Soittoaika kokeeseen on samaan aikaan kuin kisat ja jos sattuu huono tuuri ja on samaan aikaan radalla, niin siinäpä se tarvittava koepaikka sitten menikin... :/

Jaahas... ja kokeista puheenollen, mielenkiintoiset ajat ovat taas näemmä edessä.:/ Romeo on taas innostumaan päin jostain naapurin nartusta ja tuli nyt tuohon viereen sen näköisenä käteä tökkimään, että eiköhän tästä lähdetä vielä pikku korttelikierrokselle, vaikka ollaan tukka putkella menty koko päivä... Voi syvä huokaus tuota mun pöhelöä. :( 

6 kommenttia:

  1. Haaaa, jaa teillä pyörii appeja kentällä sielläpäi (missä ny ikuna asuttekaan, oon aika huono paikkakunnissa)... Heti heräs mielenkiinto, että minkäsnimisii? :D

    VastaaPoista
  2. En noiden appejen virallisia nimiä tiedä, mutta kutsumanimet kyllä. :)Meidän ryhmässä oleva narttu on nimeltään Dotte. Ystäväni Saijan Edi-appe oli se joka kävi Romeolle vähän puuskahtamassa... Muiden Jatin appejen nimet ovat Bono ja Dominick. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juujuu, eli Pekka kasvatteineen siellä käy :D Sehän On Dotte, Dominus (Domi, Dominick) ja äskettäin konekarhuakin moikkaamassa käynyt Bono!
      Vepessä kisaavat ainakin Dotte ja Domi (sekä isosiskonsa Billa ja emänsä Manta - rodun eka VPVA). Ja sie tiijät Saijankin? :D Ompas maailma pieni! Edi on ihana jätkä, komeakin :D

      Poista
  3. Joo, tuosta konekarhusta ja -sudesta olikin just tänään puhetta. Pekan kanssa oltiin aiemmin samassa ryhmässä treenaamassa ja Saijan kanssa ollaan oltu treenikavereita kanssa jo pidempään. Nyt ollaan eri ryhmässä.

    Edi on mahtityyppi ja ovat Romeon kanssa molemmat hyvin samanlaisia machoja, joille aina Saijan kanssa naureskellaan. Tästä syystä ne eivät aina mahdu kovinkaan hyvin samalle kentälle. ;D Ollaan tehty Saijan kanssa duunia tuon episodin jälkeen ja kyllä ne nykyään jo sietävät toisiansa. Romeo ei vaan koskaan ole unohtanut tilannetta ja katselee appeja aina vähän alta kulmien. Dotte on meille uusi tuttavuus ja samalla eka appetyttö ja kunhan Romeon tuon tajuaa, voihan se olla, etteivät kaikki apet ole enää sen jälkeen niin kurjia sen mielestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kuulostaa ihan appejen touhuilta ;) Ei ne aggreja saa olla, mutta egoo löytyy - niin uroksilta ko nartuiltakin - ihan kiitettävästi ja sarvet sit joissain tilanteessa kolisee.
      On tää maailma pieni :D
      Just laskin, ett Jadonin ja Yilanin Kristan tiedän netin kautta, sun blogin bongasin muistaakseni Dogsportsilta ja hoksasin Jadonin ja Romeon olevan veljeksiä. Nyt sitten tää appejuttu :D
      Sanoppa Saijalle terkkui ko seuraavaks näätte ja patista se SennenMestikseen, ett pääsen taas näkeen Edin tokottamassa ;D

      Poista
  4. ^ kerron terkkuja kun nähdään! :)

    VastaaPoista