perjantai 5. joulukuuta 2025

Martan haku

Laitetaanpa tänne vähän muistiin Martan hakujuttuja ensi kautta varten. 

Martan mennyt hakukausi on keskittynyt lähes kokonaisuudessaan haukkuilmaisun vahvistamiseen. Martalla esiintyi varsinkin alkukaudesta epävarmuutta haukkua vieraita maalimiehiä. Haukku oli heikkoa ja pahimmillaan Martta saattoi jopa jättää maalimiehen, jos piilosta ei löytynytkään tuttua ihmistä. Kokonaisuudessaan Martan hakutyöskentelyssä on kuitenkin paljon myös hyvää. Martta työskentelee motivoituneesti, etsii ja paikantaa hyvin, uppoaa riittävän syvälle ja pistot ovat enimmäkseen suoria. Martta on tehnyt hyviä tyhjiä pistoja, eikä hallittavuuskaan tule olemaan ongelma Martan kanssa. 

Martan epävarmuutta vieraiden ihmisten kanssa alettiin työstämään, koska rullailmaisu ei ole minulle vaihtoehto. Ensisijaisesti käytin Martalle tuttuja ja sille rakkaita maalimiehiä, joiden kanssa sillä oli aina hauskaa. Tutut maalimiehet Martta haukkui kohtuullisen hyvin ja itsevarmasti, eikä ujoutta heidän kanssaan huomannut. Vieraita maalimiehiä lisättiin vähitellen kauden aikana. Henkilöitä, joita Martta ei ollut koskaan aikaisemmin tavannut, esittelin Martalle keskilinjan läheisyydessä. Vieras maalimies haukutti Martalta muutaman haukun keskilinjan läheisyydessä, jonka jälkeen hän siirtyi sitten syvälle metsään. Tässä pointtini on se, että ohjaajan tuoma tuki oli lähellä vrt. siihen, että kohtaamiset tapahtuvat Martan ollessa yksin metsässä. Pieni juttu, mutta ihmeen suuri vaikutus siihen, miten paljon tämä toi Martalle lisää rohkeutta haukkua myös vieraita. Uskon ja toivon käytöksen pikku hiljaa yleistyvän siihen, että keskilinja tutustumisen voi jättää pois, kun koiralla on riittävä osaaminen ja itsevarmuus työskentelyssä myös vierailla maalimiehillä.  

Haukun aloitus on ollut välillä hieman haastavaa, mikä osaltaan johtunee siitä, että Martan palkkapurkkeja ollaan pikku hiljaa häivyttämässä. Ensi kaudella on tarkoitus siirtää Martta kokonaan lelupalkkaukseen, nyt se on saanut vain viimeiseltä maalimieheltä lelun. Yleensä haukun aloitukseen auttaa se, että palkka tulee mahdollisimman nopeasti haukun aloituksen jälkeen. Koira oppii myös nopeasti toimintamallin, jossa se haukkuu hyvän sarjan jääden sitten odottelemaan maalimieheltä palkkaa, kuten Martalle meinasi käydä. Tämän takia pyrin jojottamaan haukkujen määrää lyhyt-pitkä-lyhyt jne.  jo aika pian sen jälkeen, kun koira osaa haukkua. Maalimiehet ovat vahvistaneet Martan peruuttamista piilolla haukussa ja Martan käytös on ollut korrektia maalimiehillä, joten en usko, että vietin noustessakaan (lelun mukaan tulo) kovin suuria yllätyksiä on luvassa. Rohkeus ja into varmasti vain lisääntyy. Olisin voinut tehdä tämän jo paljon aikaisemminkin, mutta halusin tehdä ensin rauhallisen ja varman maalimieskäytöksen, ettei tule kiireellä hosuttua. Marttahan on myös hyvin ahne, joten ruoalla palkkaaminen on toiminut sen kanssa hyvin.  

Martalla on ollut aukinaisia umpipiiloja, mutta yhtään suljettua umpipiiloa sillä ei ole vielä treeneissä ollut. Martan herkkyys huomioon ottaen tein sille kotona umpparitreeniä, josta alla pieni video. Tuntuu, että ihan muutamalla treenillä päästiin isoa askel eteenpäin tässä asiassa! Pointtina tässä treenissä on se, että alkuharjoituksen uudelle asialle tekee ohjaaja itse, joka on koiralle se kaikkein tutuin ja turvallisin henkilö. Leikin kautta ja ohjaajan kanssa touhutessa pienet oven kolahtelut tms. ei haittaa yhtään. 

Lyhykäisyydessään treeni meni näin. Huom! Koiralla on hyvä olla jo jonkinlaista haukkutaustaa ennen tätä treeniä, toki tämäkin ihan koiratyypistä riippuen. 

  1. Koira jätetään parin metrin päähän piilosta odottamaan esim. odota-käskyllä. Koiran parasta lelua näytetään koiralle ja mennään lelun kanssa umpipiiloon. Kansi jätetään auki. Vapautetaan koira haku-käskyllä. Muutama haukku ja palkkaus. 
  2. Tehdään sama, mutta kansi laitetaan kiinni. Muutama haukku ja palkkaus. 
  3. Edellisten harjoitusten sujuessa hyvin, appari voi pitää hetken koiraa niin, ettei koira näe ohjaajan piiloon menemistä. Päästetään koira etsimään. Palkataan haukusta. 


Nämä toimintamallit on räätälöity Martan luonne huomioiden ja esimeriksi Carun kouluttaminen hakuun on ollut erilaista. Koirat ovat tietenkin kaikki erilaisia, meille esimerkiksi sattunut aika ääripään koirat samaan talouteen, mikä tekee tästäkin lajin harrastamisesta hyvin mielenkiintoista ja vähintäänkin hurjan palkitsevaa. Tosi kiva prosessi on ollut Martan kouluttaminen haukkuvaksi hakukoiraksi. Katsotaan miten homma etenee ja päästäänkö joskus kokeisiinkin tämän koiran kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti