Reija Niemisen tottiskoulutus

Kävin viikonloppuna Myyn kanssa Kspkyn järjestämässä Reija Niemisen tottiskoulutuksessa Uuraisilla. Perjantain luennolle en osallistunut, mutta olin koirakkopaikalla viikonlopun molemmat päivät. Kumpanakin päivänä tehtiin kaksi kierrosta, joten hyvin riitti aikaa joka koirakolle. Koulutus oli jälleen kerran todella hyvä ja sain paljon konkreettisia neuvoja Myyn ääntelyyn, joka olikin meidän teemana koko viikonlopun ajan.

Ensimmäisellä kierroksella tehtiin täysin koemainen tottis kisaliiveineen ja ampumisineen. Sunnuntaina katsottiin myös sirut kaikilta koirilta. Alkuun en puuttunut millään tavalla Myyn ääntelyyn, jotta koira varmasti luulee olevansa kokeessa. Vasta siinä vaiheessa kun alkoi todella mennä hermo, annoin koiralle palautetta kuten oli Reijan kanssa sovittu. Myy luuli olevansa kokeessa, joten ääntä ei tarvinnut kauaa odotella. A-aa äänellä ääntelyn merkkaus, kääntyminen koiran eteen, poskivilloista tiukasti kiinni, kasvot lähelle koiraa ja hyi-puhuttelu. Katso-sanalla vaadin samalla kontaktin. Jos yritti vilkuilla sivuille, ote kiristyi, jos taas katsoi silmiin, löysäsin ja sillittelin. Koiran ollessa rauhallinen (korvat eteen ja rentoutunut), hengitys tasaista ja kontaktissa, tekemistä jatkettiin. Myy vastasi yllättävänkin hyvin tähän muistutukseen ja ääntely väheni heti. Vähän pisti kyllä miettimään, että miksi näin ei ole toimittu aiemmin? Torumisen kun voi tehdä todellakin monella eri tavalla, kunhan sen mitoittaa aina koiran mukaan.

Toisella kierroksella katsottiin vähän noutoa. Noudoissa meidän ongelma on jaksotus, eli joka väliin viisi sekuntia rauhoittumista, jolloin kokonaisuuskin näytti jo heti paljon paremmalta. Edestä sivulle tulosta jäi ääntely kokonaan pois, kun malttoi jaksottaa hyvin! Lauantaina Myyllä oli ongelmia metrisellä pressuesteellä paluuhypyn kanssa, mutta loppujen lopuksi nämä ongelmat taisivat aiheutua kovan tuulen painaessa esteeseen pussin, joka näytti Myyn silmään ilmeisesti omituiselta... Sunnuntaina oli eri pressueste, eikä hypyissä ollut enää mitään ongelmaa.

Sunnuntaina tehtiin Myylle maapalkkaa. Tärkein viikonlopun oivallus ehkä kaikkiaan oli se, että vinkua ja luopua ei voi yhtä aikaa! Kaikki Myyn lelut ripoteltiin kentälle. Kontakti ei saanut kadota missään vaiheessa. Se oli ehdoton hyi-asia. Tässä tärkeintä on pitää kriteeristä tarkasti kiinni ja olla oikea-aikainen, joka ei ollutkaan ihan helppoa, kun sivulle vilkaisut ovat nopeita. Laitettiin keskelle lelu, jonka ympäri kierrettiin. Koira vapautettiin hyvästä kontaktista maassa olevalle lelulle. Myy oli tästä innoissaan, eikä oikein tiennyt mitä kivaa olisikaan valinnut, kun kaikki lelut olivat valittavana. Tämä toimi Myyllä hyvin.

Videolla maapalkkana yksi lelu:



Tehtiin myös muutamia kertoja eteenmenoa. Appari vei Myyn tyynyn, pidin koiraa pannasta ja sanoin missä tyyny? Sitten koira sivulle, jännite, pari askelta, jännite ja lähetys. Jos jää saaliille kyttäämään ja keulii, voidaan palkata pallolla valmisteluvaiheessa.

Palkkaustavaksi pallo lentää hupusta takaviistoon vasemmalle on myös parempi palkkaustapa Myylle kuin taskusta lelun kaivaminen.

Tässä joitakin juttuja, jotka nyt jäivät päällimmäisinä mieleen.

• Stressinsiedon opettelua; koira maahan kyljelleen eri ympäristöissä (auto, kenttä, koirapuiston vierustat jne.) ja eri asteisessa häiriössä. Koiraa silitellään rauhoittavasti ja odotetaan, että se on rauhallinen. Se ei saa nousta ennen kuin ohjaaja antaa luvan. Irti-kiinni -leikkiä. Irrotuksessa pakote tarvittaessa epämieluinen. Koira kuulolle ja auki ohjaajalle.
• Voidaan opettaa myös vatsallaan olo ja kuono maahan.
• Jos ääntää, joku a-aa-ääni, kääntyminen koiran eteen, poskivilloista kiinni ja hyi-puhuttelu. Vaaditaan koiralta katse. Esim. katso-sanalla. Ei saa vilkuilla sivuille. Koiran ottaessa kontaktin ja rauhoittuessa (korvat ohjaajaan päin ja rauhallinen hengitys), silitetään koiraa poskista ja irrotetaan ote. Tekeminen jatkuu. Voidaan myös kellistää koira maahan ja pitää samanlainen hyi-puhuttelu.
• Noudoissa tärkeää jaksottaminen, esim. 3-5 sekuntia. Laske mielessä viiteen, ennen kuin pyydät koiraa sivulle. Tuo rauhaa tekemiseen ja koiran keskittyessä myös ääni jää usein pois. 
• Kapulasta luopumista. Kapula lasketaan koiran eteen koiran saamatta koskea siihen. Kun koira luopuu kapulasta pitäen hyvää kontaktia ohjaajaan, palkka putoaa leuan alta.
• Noudoissa jos jää saaliille, voidaan palkata valmisteluvaiheessa.  
• Ensimmäinen käsien tuonti kapulalle ei ole koskaan irrotus, ettei ennakoi.
• Täysi vastuu koiralle seuraamisessa. Ohjaaja kulkee eteenpäin, eikä odottele koiraa.
• Koulutusasento ja palkkausasento pitäisi erottua korostetusti toisistaan. 
• Eteenmeno aina samassa paikassa. Maahan kaivetaan kuoppa lelulle. Eteen- sana kiihdyttää usein liikaa ja saa koiran keulimaan. Missä tyyny? esim. voi toimia paremmin, joka sitten vähitellen häivytetään pieneksi kuiskaukseksi. Appari vie eteenmenossa lelun. Käytetään jännitettä, (laske kolmeen), pari askelta, pysähdys, jännite ja lähetys. Jos jää saalille ja kyttäämään eteenmeno palkkaa, voidaan palkata valmisteluvaiheessa. 
• Valmisteluvaiheeseen palkkaa, jos jää saalille noudoissa ja eteenmenossa. 
• Vinkua ja luopua ei voi yhtä aikaa!
• Maapalkan käyttö. Maa täynnä leluja. Vaaditaan koiralta ehdoton kontakti koko ajan. Puututaan heti, jos kontakti laskee. Vaaditaan tietyt liikkeet ja vapautetaan lelulle. Esim. lelu ensin keskellä ja sen ympärillä tehdään loivaa ympyrää ja koiran tulee säilyttää kontakti koko ajan. Vaatimustasoa kasvatetaan vähitellen, jolloin lopulta voidaan tehdä koko koetottis niin, että palkka tulee vasta lopussa, jonkun liikkeen jälkeen.  
• Paikkamakuuseen saadaan lisää tarkkuutta ohjaajaan mm. niin, että appari antaa häiriötä kapulalla/lelulla, ohjaaja kieltää, jos katsoo häiriöön. Matka voi olla ensin lyhyt. Ohjaaja palkkaa koiran hyvästä kontaktista selvällä palkkausasennollaan, jolloin koira saa juosta palkalle.
• Toiminnan on oltava aina samannäköistä kokeissa ja treeneissä.

Tykkäsin kyllä koulutuksesta ja tuli taas paljon uutta ajateltavaa! Reija mm. kertoi omasta kokemuksestaan, että maapalkalla treenaamalla reilut pari kuukautta oman koiran tottispisteet nousivat kokeessa 20 pistettä, joten kyllä tässä nyt vielä jonkinlaista toivon kipinääkin pidetään yllä meidän tottiksen suhteen, joten ei muuta kun treenaamaan!    

Viikonlopun tottisyleisö.. 

Elokuinen aktiiviviikonloppu

Ilma viimeinkin vähän viileni! Käytiin viikonloppuna mökillä viettämässä aktiiviviikonloppua. Kumpanakin aamuna kierrettiin viiden kilometrin lenkki erämaassa. Koirat saivat olla koko matkan hihnoitta ja nehän nauttivat.

Karhua ei nähty onneksi tälläkään kertaa, mutta kumpanakin aamuna törmättiin metsässä supikoiraan. Suhiseva, puhiseva ja hyvin kiukkuinen pieni supikoira piti isolla egollaan koirat loitolla, eikä sitä häiritty sen enempää. Ihan viehättävä otus, joka on ihan pelkästään ihmisen virheen takia yksi vihatuimpia eläinlajeja, jota lahdataan säälimättömästi. Se kun ei itse ole millään lailla syyllinen tähän... 

Mökkirannassa riitti joka päivälle riemua. Vesi on nyt todella matalalla ja rantaviivaa oli näkyvillä enemmän, kuin mitä ehkä koskaan. Laiturin päässäkin vettä oli vaan noin 30 cm, joten sai kahlata lähes selälle asti, ettei maha ottanut uidessa pohjaan. 😜 Myy varsin otti kaiken saatavilla olevan ilon irti leveästä hiekkarannasta. 

Paimenista oli kiva kaivaa rantaa isoja kuoppia ja juosta edes takaisin järvessä ja rannassa. 

Moorekin nautti omalla tavallaan, vaikka paimenten rantakarkeloihin se ei osallistunutkaan. 

Lauantaina tehtiin Myylle neljä janatreeniä ja sunnuntaina kolme. Eka janatreeniä meni vähän mönkään jonkun maassa olevan luun takia, mutta kuusi janaharjoitusta meni sitten ihan niin kuin pitikin. Myyllä alkaa viimeinkin olla fokus edessä ja se osaa lähteä suoraan! Sunnuntaina otin yhden kepinkin mukaan. Nyt voisi alkaa pikku hiljaa vaikeuttamaan treeniä, vaikkapa siten, että alkuun yksi helppo, väliin vähän haastavampi, ns. normi jana ja taas helppo.

>> Näitä treenejä tehtiin (klick) 

Ei sitten millään olisi halunnut pakata kamppeita ja lähteä mökiltä... 

Haastavampi koira?

He, jotka ovat seuranneet blogiani pidempään tietävät, että Romeon kanssa minulla oli aikoinaan melko isojakin rähinä- ja luonneongelmia. Kerroin silloin aikoinaan näistä ongelmista hyvinkin avoimesti ja ne jutut ovat yhä luettavissa tästä blogista. Ehkä tästä syystä, (tai sitten jostain muusta syystä) olen saanut jonkin verran yhteydenottoja nuorten holskujen ja muidenkin rotujen omistajilta, jotka ovat kokeneet samoja ongelmia nuorten aikuistuvien uroskoiriensa kanssa. Korostan, etten edelleenkään ole millään tavalla mikään asiantuntija näissä luonneasioissa, mutta on selvää, että tietynlaiset vastoinkäymiset ja niistä selviäminen ovat myös opettaneet paljon. Haluan jakaa yhä näitä ajatuksiani avoimesti, koska ne voivat auttaa jotakuta ymmärtämään ja ainakin herättämään monenlaisia ajatuksia.

Kiitos Katalle tästä fb-lainauksesta, jota törkeästi lainaan kun Katiakin sai siihen luvan..

Kaikille koiraa kouluttaville ilmainen vinkki joka toimii takuuvarmasti joka rakkiin ja jota saa ja kannattaa käyttää, olkaa hyvät! Sen sijaan, että käytätte valtavasti aikaa sen pohtimiseen miksi koira tekee ja kokee mitä missäkin tilanteessa (räyhää remmissä, korvat väärässä asennossa, väärä mielentila treeneissä tai ihan mitä vaan), käyttäkää se aika sen pohtimiseen mitä SINÄ ohjaajana voit muuttaa omassa käytöksessäsi. Mitä SINUN pitää tehdä ja oppia, että koira toimisi kuten haluat. Ja kun se on selvää, ei tarvi kun alkaa toteuttamaan. Ja kas vain, koirankin käytös muuttuu jos ohjaaja pystyy muuttamaan omaansa. Kaikki menestyneet kouluttajat joita mä tunnen toimii juuri näin. Ja ne jotka toimii päinvastoin, no niille ei koskaan sitä menestystä tule siinä mielessä että voisivat saavuttaa sen mitä haluavat (eli muuttaa koiran käytöstä/tunnetilaa) joten niillä on sitten aikaa vatvoa koiran mielenliikkeitä kun omiansa ei hallitse.

Ensi kuulemalta nämä Katan sanat tuntuvat ehkä hiukan ikäviltä? Taasko joku syyllistävä juttu siitä, että vika löytyy aina peiliin katsomalla? Hmm. Selviä tosiasioita on kuitenkaan turha ruveta liikaa kaunistelmaan tai kiistämäänkään, vaikka niin vähän haluaisikin tehdä. On kuitenkin pakko todeta, että noissa Katan sanoissa on viisautta, siinä vaiheessa kun sinulla on käsissäsi se vähän haastavampi tapaus. Aina tilanne ei toki ole ihan näin yksioikoinen. Ei todellakaan. Mutta sillä, että muutat omaa käytöstäsi on kuitenkin ihan valtavan suuri merkitys! Jos ohjaaja on: A. itsevarma, B. tietää aina mitä on tekemässä, C. on koiran silmissä luottamusta ja kunnioitusta herättävä, harvoin tällaisella koirakolla on mitään suurempia ongelmia. Kun taas vastaavasti: A. Olet epävarma, B. et tiedä kuinka toimia eri tilanteissa  C. Et ole koirasi mielestä kovinkaan kunnioitettava ja luottamusta herättävä. Näillä koirilla on selkeästi enemmän ongelmia.

Kun itse olet tilanteessa, jossa sinulla on vaikkapa se 30 kiloa ihmisillekin murisevaa koiran hihnan päässä, ajatukset eivät ehkä kohtaa näiden ohjeiden kanssa. Olet vaan ihan aidosti kuseessa, etkä tiedä mitä asioille tekisit. Mistä päästä alkaisit vyyhtiä purkaa. Toinen kouluttaja neuvoo sitä ja toinen varmana tuota. Älä tee noin, tee näin. Lopulta et tiedä enää yhtään mitään ja olet pyörällä päästäsi. Kokeilet epävarmana näitä sinulle annettuja neuvoja... koirasi vaistoaa epävarmuutesi ja murheen, eivätkä asiat etene, eikä tilanne ainakaan parane.

Tärkeintä olisi kuitenkin hakea apua heti ongelmien ilmaantuessa! Ei pidä hävetä sitä ettei itse osaa, vaan pitää ajatella, että on viisautta myöntää tarvitsenvansa joskus apua. Tilanteen pitkittyessä on vaarana, ettei lopulta jakseta/osata hakeakaan enää apua riittävästi ja tilanne koko ajan pahenee. Tämä voi johtaa pahimmoillaan siihen, että pian ollaan valmiit heittämään hanskat tiskiin liian aikaisin koiran osalta. Muutokset kun vaativat usein todella pitkäjänteistä työtä, eikä parannus koiran käytöksessä ole hetkessä nähtävillä, vaikka suuntakin korjaantumiselle olisi oikea. Romeon ollessa ns. "pahimmoillaan", jos en olisi tuolloin pystynyt itseäni muuttamaan, en usko, että tuota koiraa enää olisi. Se olisi melko varmasti laitettu monttuun luonneongelmaisena... En olisi koskaan saanut tietää sitä mitä tiedän nyt. Korostan kuitenkin, että aina asiat eivät tietenkään näin mene ja joskus koiralle voi olla armeliaampaakin päästä pois.

Itse olen vahvasti sitä mieltä, että joillekin  on vaan sattunut pentueesta ne vaativammat yksilöt, jotka tarvitsevat enemmän osaamista ja vahvempaa ohjausta, kuin mitä joku toinen saman pentueen ns. helpompi koira. Tiedä sitten, onko kyseinen rotu ehkä liian haastava juuri kyseiselle ihmiselle, jää vielä jokaisen ihan omaksi mietinnän aiheeksi. Sitä on mahdotonta kenenkään toisen sanoa tuntematta (ja näkemättä) kyseistä koirakkoa paremmin. Ei voi myöskään koskaan korostaa yhtään liikaa sitä, että pohjatyöta koiraa hankkiessa kannattaa tehdä todella huolella. Esim. juuri holskujen luonteissa on paljon hajontaa ja huonolla tuurilla voit saada itsellesi melko haastavan yksilön, kun taas paremmalla tsäkällä voit saada oikein kivan rodun edustajan, jonka kanssa ei ole mitään ongelmia. Koiramaailmahan on myös pullollaan myös niitä ns. kilttejä, melko mutkattomia tapauksia, joiden kanssa matkaa taivaltaessa ei koskaan edes kohtaa mitään suurempia haasteita. Niiden omistajat ovat usein täysin tietämättömiä tällaisista haasteista. Heidän on myös joskus vähän turhankin helppo sanoa, miten toiset toimivat koulutuksellisesti väärin.

Operantisti siedättämällä voi tehdä paljon asioita oikein, mutta aina sekään tie ei johda onneen. Itse koin aikoinaan holskuni kanssa, ettei minulla ollut koko elämää tähän käytettäväksi. Jonkun mielestä voi kuulostaa julmalta, minusta ei. Joskus on vaan helpompaa olla enemmän mustavalkoinen. Joitakin asioita koiran täytyy sietää ja kestää, jotta koira pystyy elämään tässä yhteiskunnassa ilman, että siitä on vaaraa ympäristölle. Kaikkien asioiden ei mielestäni todellakaan tarvitse olla temppuja, joista tarvitsisi edes saada nakkeja.

Jotenkin tämän postauksen pointtina haluaisin ravistella vähän meitä koiraihmisiä. Tänä päivänä ollaan monasti vähän liian varovaisia koirien kanssa, kun halutaan vaikkapa olla niin vahvasti operantteja kouluttajia. Koiralle ei uskalleta tuottaa mielipahaa laittamalla sille selkeät rajat varsinkin uroskoiran aikuistumisvaiheessa. Sen kanssa luovitaan turhankin paljon, kun vaihtoehtona olisi kertoa koiralle jämäkästi, mutta ystävällisesti miten koiran tulee käyttäytyä. Aina on helpompi sanoa kuin toteuttaa, mutta siltikin peräänkuuluttaisin ihan sitä maalaisjärjen käyttöä.

Ps. Postaus on kirjoitettu ihan kaikella kunnioituksella kaikkia koulutustapoja kohtaan.

FI KVA-juhlat

Myyn FI KVA-juhlat pidettiin sunnuntaina Jattilassa. Kerrankin juhlakalu sai rakastaa kun rapsuttelijoita riitti!

KIITOS kaikille teille, jotka ovat auttaneet meitä tämän suuren päämäärän saavuttamisessa. Teitä on niin paljon, etten ala luetella nimiä, etten vaan hatarapäänä unohtaisi ketään. Olette olleet ihan korvaamattomia. Kiitos myös rakkaalle Roosalle, joka jaksaa aina vääntää näitä ihania kakkuja ja iso kiitos Hannulle, joka jaksaa aina auttaa ja olla mukana ihan muuten vaan... 💝

Ja tietenkin isoin Kiitos maailman ihanimmalle Myylle, maailman parhaimmalle harrastuskaverille. 💝

Myyn Rosso-isä FI KVA FI TVA FI VPVA FI AVA-H FI AVA OFF LINE'S FIRST ONE (oikealla) ja Ryti-veli (Off Line's Energydose) kävivät myös onnittelemassa tytärtä ja siskoa. 

Perhepotretti 

Unohtuiko koira?

Treeneissä tulee nähtyä yhtä sun toista vuosien varrella. On joitakin asioita, joihin olen kiinnittänyt nykypäivänä yhä enemmän huomiota. Yksi niistä on ohjaajalta koiraan päin suuntautuva tyytyväisyysenergia tai miksi sitä nyt sitten ikinä halutaankin kutsua. Tunteeko koira saavansa palkkaa oikealla hetkellä ja kokeeko se, että ohjaaja on sille silloin vahvasti läsnä ja aidosti iloinen onnistumisesta vai unohtuuko koira, kun jutellaan siinä samalla treenikaverin kanssa siitä mikä olisi voinut mennä paremmin? Mietittiikö ohjaaja jo silloin seuraavaa haastetta? Aina silloin tällöin harmittelen mielessäni vieraan koiran puolesta, vaikka en missään tapauksessa koe hyvänä myöskään jatkuvaa koiralle lässytystä tai kehumista vailla perustetta. Kehua mielestäni kuuluu siinä vaiheessa kun koira suorittaa sille itselleen haastavaa tehtävää, mutta tässä kohtaa kehun tulee tulla niin, että ohjaaja on koko sydämellään mukana iloitsemassa siitä, että juuri nyt koira onnistui. Sydämessä läikkyy, kun tätä näkee tehtävän hyvin, vaikka kyseessä ei olisi edes se oma koira. On niitäkin koiria, joille riittää pienempikin kehu ja oikean asian merkkaus, mutta silti kaikki koirat ovat vahvasti kehuvetoisia ja janoavat ohjaajalta tulevaa myönteistä palautetta. Aika usein mietin tätä myös katsoessani joitakin operantteja kouluttajia. Lähinnä sitä, miltä koira näyttää naksun ja nakin, eli palkkauksen jälkeen? Onko sen naamalla silloin tyytyväinen ja superonnellinen ilme?

Aika usein me ohjaajat ei kuitenkaan olla täysillä kehuissa läsnä, varsinkin silloin kun koiralla alkaa olla jo enemmän kokemusta. Me vaaditaan ja odotetaan koko ajan enemmän. Sehän osaa jo tämän ja tuon. Se pystyy parempaan. Muistetaanko me kiittää koiraa kun se yrittää ja tekee parhaansa? Vaikka se ei aina onnistuisikaan ihan täydellisesti? Vai olemmeko me enemmänkin ärsyyntyneitä siitä, ettei se tänään onnistunut, vaikka sehän osaa. Toki mitään puolivillaistakaan ei tule osaavalta koiralta hyväksyä, mutta pitää olla myös varma siitä, että olemme opettaneet asian koiralle niin, että se varmasti ymmärtää mitä me siltä haluamme. Riittävän yksinkertaisesti ja pieninä paloina. Aina treeniä helpottaen, jos asia on vielä koiralle liian vaikea.Vireystila, jumit, mahdolliset kivut ja monet muut asiat vaikuttavat koiraan ja kuten meillä ihmisilläkin, päivät ovat erilaisia. Koiralla ei ole varaa valita onko tämä päivä hyvä päivä pitkälle ja vaativalle treenille, jos sitä vaikkapa juuri sillä hetkellä sattuisi selkään jumin tms. takia. Voidaanko me edes vaatia, että koiran tulee suoriutua sille annetuista tehtävistä aina 100 prosenttisesti? Mikä on meidän oma ohjaajan roolimme tässä? Joku kouluttaja sanoisi varmasti, kyllä voidaan. Treeneissä kun on aina pyrittävä täydellisyyteen, eihän niissä muuten olisi mitään järkeä.

Joskus näkee myös heitä, jotka tavoittelevat tekemisessä täydellisyyttä tai ainakin enemmän osaamista kuin mitä koiralla sillä hetkellä on, koiran ollessa vielä monelta osin kovin keskeneräinen. Tämä taas ei tuo täydellistä tyytyväisyyttä ohjaajalle mikä heijastuu väistämättä myös koiraan.

Olen miettinyt omaa tapaani palkata ja myönnän, että aika helposti höpötän koiralle liikaa. Toisaalta, en ole kokenut siinäkään mitään ongelmaa, kunhan osaa olla myös tarvittaessa riittävän rauhallinen ja hiljaa. Pyrin kuitenkin aina siihen, että saan koirasta esille aidon ilon aina palkkauksen jälkeen. Sen, että se kokee ohjaajalta päin tulevaa vahvaa hyvän olon tunnetta ja tuntee onnistuneensa ja palkkautuu hyvin. Pyrin aina olemaan läsnä palkkauksen hetkellä vahvasti ja aidosti. En treenaa koskaan ollessani ärtynyt, enkä ikinä voisi syyttää koiraani siitä, ettei se jossain treeneissä onnistunut. Näitäkin treenejä kun on kertynyt paljon. Pitää vaan jälkeenpäin analysoida mikä meni väärin treenin suunnittelussa ja mitä olisi voinut tehdä toisin, jotta olisi tullut onnistuminen. Ajatuskin siitä, ettei me olla koiralle reiluja, tuntuu itsestäni aina pahalta. Ne kun eivät voi meitä ohjaajiaan valita.

On uskomattoman hienoa löytää jossain vaiheessa, kokemuksen ja yhdessä tekemisen myötä, se yhteistyön kupla, joka sulkee ympäröivän maailman ulkopuolelle ja jättää jäljelle lopulta vaan koirakon, eli Meidät.

Janatreenit jatkuvat...

Huh, kun voikin olla Myylle vaikeaa tuo suoraan lähteminen. Vähän kuitenkin jo valoa tunnelin päässä... 

>> Näitä (klick) treenejä harjoiteltiin.