He, jotka ovat seuranneet blogiani pidempään tietävät, että Romeon kanssa minulla oli aikoinaan melko isojakin rähinä- ja luonneongelmia. Kerroin silloin aikoinaan näistä ongelmista hyvinkin avoimesti ja ne jutut ovat yhä luettavissa tästä blogista. Ehkä tästä syystä, (tai sitten jostain muusta syystä) olen saanut jonkin verran yhteydenottoja nuorten holskujen ja muidenkin rotujen omistajilta, jotka ovat kokeneet samoja ongelmia nuorten aikuistuvien uroskoiriensa kanssa. Korostan, etten edelleenkään ole millään tavalla mikään asiantuntija näissä luonneasioissa, mutta on selvää, että tietynlaiset vastoinkäymiset ja niistä selviäminen ovat myös opettaneet paljon. Haluan jakaa yhä näitä ajatuksiani avoimesti, koska ne voivat auttaa jotakuta ymmärtämään ja ainakin herättämään monenlaisia ajatuksia.
Kiitos Katalle tästä fb-lainauksesta, jota törkeästi lainaan kun Katiakin sai siihen luvan..
Kaikille koiraa kouluttaville ilmainen vinkki joka toimii takuuvarmasti joka rakkiin ja jota saa ja kannattaa käyttää, olkaa hyvät! Sen sijaan, että käytätte valtavasti aikaa sen pohtimiseen miksi koira tekee ja kokee mitä missäkin tilanteessa (räyhää remmissä, korvat väärässä asennossa, väärä mielentila treeneissä tai ihan mitä vaan), käyttäkää se aika sen pohtimiseen mitä SINÄ ohjaajana voit muuttaa omassa käytöksessäsi. Mitä SINUN pitää tehdä ja oppia, että koira toimisi kuten haluat. Ja kun se on selvää, ei tarvi kun alkaa toteuttamaan. Ja kas vain, koirankin käytös muuttuu jos ohjaaja pystyy muuttamaan omaansa. Kaikki menestyneet kouluttajat joita mä tunnen toimii juuri näin. Ja ne jotka toimii päinvastoin, no niille ei koskaan sitä menestystä tule siinä mielessä että voisivat saavuttaa sen mitä haluavat (eli muuttaa koiran käytöstä/tunnetilaa) joten niillä on sitten aikaa vatvoa koiran mielenliikkeitä kun omiansa ei hallitse.
Ensi kuulemalta nämä Katan sanat tuntuvat ehkä hiukan ikäviltä? Taasko joku syyllistävä juttu siitä, että vika löytyy aina peiliin katsomalla? Hmm. Selviä tosiasioita on kuitenkaan turha ruveta liikaa kaunistelmaan tai kiistämäänkään, vaikka niin vähän haluaisikin tehdä. On kuitenkin pakko todeta, että noissa Katan sanoissa on viisautta, siinä vaiheessa kun sinulla on käsissäsi se vähän haastavampi tapaus. Aina tilanne ei toki ole ihan näin yksioikoinen. Ei todellakaan. Mutta sillä, että muutat omaa käytöstäsi on kuitenkin ihan valtavan suuri merkitys! Jos ohjaaja on: A. itsevarma, B. tietää aina mitä on tekemässä, C. on koiran silmissä luottamusta ja kunnioitusta herättävä, harvoin tällaisella koirakolla on mitään suurempia ongelmia. Kun taas vastaavasti: A. Olet epävarma, B. et tiedä kuinka toimia eri tilanteissa C. Et ole koirasi mielestä kovinkaan kunnioitettava ja luottamusta herättävä. Näillä koirilla on selkeästi enemmän ongelmia.
Tärkeintä olisi kuitenkin hakea apua heti ongelmien ilmaantuessa! Ei pidä hävetä sitä ettei itse osaa, vaan pitää ajatella, että on viisautta myöntää tarvitsenvansa joskus apua. Tilanteen pitkittyessä on vaarana, ettei lopulta jakseta/osata hakeakaan enää apua riittävästi ja tilanne koko ajan pahenee. Tämä voi johtaa pahimmoillaan siihen, että pian ollaan valmiit heittämään hanskat tiskiin liian aikaisin koiran osalta. Muutokset kun vaativat usein todella pitkäjänteistä työtä, eikä parannus koiran käytöksessä ole hetkessä nähtävillä, vaikka suuntakin korjaantumiselle olisi oikea. Romeon ollessa ns. "pahimmoillaan", jos en olisi tuolloin pystynyt itseäni muuttamaan, en usko, että tuota koiraa enää olisi. Se olisi melko varmasti laitettu monttuun luonneongelmaisena... En olisi koskaan saanut tietää sitä mitä tiedän nyt. Korostan kuitenkin, että aina asiat eivät tietenkään näin mene ja joskus koiralle voi olla armeliaampaakin päästä pois.
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että joillekin on vaan sattunut pentueesta ne vaativammat yksilöt, jotka tarvitsevat enemmän osaamista ja vahvempaa ohjausta, kuin mitä joku toinen saman pentueen ns. helpompi koira. Tiedä sitten, onko kyseinen rotu ehkä liian haastava juuri kyseiselle ihmiselle, jää vielä jokaisen ihan omaksi mietinnän aiheeksi. Sitä on mahdotonta kenenkään toisen sanoa tuntematta (ja näkemättä) kyseistä koirakkoa paremmin. Ei voi myöskään koskaan korostaa yhtään liikaa sitä, että pohjatyöta koiraa hankkiessa kannattaa tehdä todella huolella. Esim. juuri holskujen luonteissa on paljon hajontaa ja huonolla tuurilla voit saada itsellesi melko haastavan yksilön, kun taas paremmalla tsäkällä voit saada oikein kivan rodun edustajan, jonka kanssa ei ole mitään ongelmia. Koiramaailmahan on myös pullollaan myös niitä ns. kilttejä, melko mutkattomia tapauksia, joiden kanssa matkaa taivaltaessa ei koskaan edes kohtaa mitään suurempia haasteita. Niiden omistajat ovat usein täysin tietämättömiä tällaisista haasteista. Heidän on myös joskus vähän turhankin helppo sanoa, miten toiset toimivat koulutuksellisesti väärin.
Operantisti siedättämällä voi tehdä paljon asioita oikein, mutta aina sekään tie ei johda onneen. Itse koin aikoinaan holskuni kanssa, ettei minulla ollut koko elämää tähän käytettäväksi. Jonkun mielestä voi kuulostaa julmalta, minusta ei. Joskus on vaan helpompaa olla enemmän mustavalkoinen. Joitakin asioita koiran täytyy sietää ja kestää, jotta koira pystyy elämään tässä yhteiskunnassa ilman, että siitä on vaaraa ympäristölle. Kaikkien asioiden ei mielestäni todellakaan tarvitse olla temppuja, joista tarvitsisi edes saada nakkeja.
Jotenkin tämän postauksen pointtina haluaisin ravistella vähän meitä koiraihmisiä. Tänä päivänä ollaan monasti vähän liian varovaisia koirien kanssa, kun halutaan vaikkapa olla niin vahvasti operantteja kouluttajia. Koiralle ei uskalleta tuottaa mielipahaa laittamalla sille selkeät rajat varsinkin uroskoiran aikuistumisvaiheessa. Sen kanssa luovitaan turhankin paljon, kun vaihtoehtona olisi kertoa koiralle jämäkästi, mutta ystävällisesti miten koiran tulee käyttäytyä. Aina on helpompi sanoa kuin toteuttaa, mutta siltikin peräänkuuluttaisin ihan sitä maalaisjärjen käyttöä.
Ps. Postaus on kirjoitettu ihan kaikella kunnioituksella kaikkia koulutustapoja kohtaan.
Tää on vaikea aihe.. Niille, joilla on isoja ongelmia, on oman käytöksen muuttaminen selkeästi vaikeampaa ja osalle ihmisistä ihan oikeasti mahdotonta. Yleensä jäädään jankkaamaan sitä, kuinka vika on koirassa, mutta on niitäkin jotka tietää ja tajuaa, että itse toimimalla toisin saisi koirankin muuttamaan käytöstään ja siltikään eivät pysty siihen. Joskus on vaan parempi todeta, ettei tietty koira(tyyppi) sovi omaan käteen ja yrittää pysytellä niistä jatkossa mahdollisimman kaukana. Mutta voi kuinka palkitsevaa se onkaan, kun pystyt muuttamaan omaa ajatusmaailmaa ja sitä kautta käytöstä joka vaikuttaa suoraan koiran reaktioihin. Sen jälkeen voi kertoa kokemuksen syvällä äänellä, että ne kporat tosiaan muuttuu jos omistaja tekee sen ensin. Joidenkin kanssa pitää pystyä muuntautumaan enemmän kuin toisten kanssa, mutta lähes jokaisen koiran kohdalla siihen on mahdollista vaikuttaa. Ja ne, joihin ei pysty vaikuttamaan, niiden ei pitäisi ehkä elää..
VastaaPoistaToi oli mun mielestä just hyvin sanottu, että omistajan on oltava valmis muuttamaan omaa käytöstään. Sehän auttaa ihan valtavasti jos osaa lukea koiraa ja sen eleitä, ja tietää miksi koira tekee miten tekee, koska se vaikuttaa tilanteiden ennakoimiseen, mutta varsinkin pahemmankin rähjän kanssa oman mielentilan ja oman käyttäytymisen muuttaminen on ollut se olennaisin asia. Itsellä varsinkin rauhoittuminen ja olen oppinut päästämään nopeasti irti turhautumisen tai kiukustumisen tunteesta, kun koira käyttäytyy tai meinaa käyttäytyä typerästi.
VastaaPoistaJoo, aina ei todellakaan osata muuttaa omaa käytöstään ja tämä usein saattaa näkyä ikävälläkin tavalla koiraa kohtaan. Otetaan käyttöön mm. koiran läpsimiset, hihnalla ruimimiset kun koulutustaidot eivät riitä ja koira vaan yritetään saada ruotuun "keinolla millä hyvänsä."
VastaaPoistaTuo Katin mainitsema "omien tunnetilojen tunnistaminen ja niistä irti päästäminen" on myös tosi tärkeä taito koirankoulutuksessa ja toimii hyvin esim. noissa ohitustilanteissa.
Ei ole myöskään ihan helppoa muuttua koiran ohjaajana itsevarmaksi, jos sitä luontaista itsevarmuutta ei ole ja aika harvoin sitä onkaan, jos koiraharrastusta ollaan vasta aloittelemassa. Tekeminen, oppiminen ja lopulta sen myötä saavutettu kokemus ovat asioita, jotka vasta tuovat itsevarmuutta ja osaamista. Tämän jälkeen sitä omaan toimintaa on sitten myös helpompi analysoida ja tarvittaessa muuttaa. Itselläkin tuo tie on ollut varsin pitkä ja vaatinut paljon töitä. Nyt on aika hauskakin palata noihin blogin aloitusaikoihin, jolloin huomaa, että halua kouluttaa oli silloinkin ihan valtavasti, mutta osaaminen ei ihan vielä riittänyt.
Hyvin kirjoitettu taas! Vaikea aihe tosiaan, mutta niin mielenkiintoinen kun nyt on joutunut asiaa lähemmin pohtimaan. Oon kokenut isoja turhautumisen ja epäonnistumisen tunteita kun oon periaatteessa tehnyt ihan niin kuin pitäisi ja seurannut kaiken maailman kirjallisia ohjeita orjallisesti, ja sitten miettinyt suurennuslasin kanssa pääni puhki että miten voisin parantaa vaikka jotain palkan ajoitusta/laatua/suuntaa kun koira ei kuitenkaan lopeta rähjäämistä. Ja nyt kun on selvästi mennyt homma eteenpäin niin on huomannut että eipä se varmasti koskaan ollut kiinni mistään tuollaisista jutuista, vaan paljon enemmän omasta elekielestä, siitä fiiliksestä minkä välitän koiralle ja johdonmukaisesta käyttäytymisestä. Tietysti tässä on iso työ vielä tehtävänä joka tapauksessa mutta mielelläni teen sen työn tässä vaiheessa ja opin koko ajan uutta.
VastaaPoista