Voihan pito!

Tottista on väkerretty viime aikoina ihan huolella. Vaikeeta on kun ensin opettaa noudon niin, että palkka tulee irrotuksesta, ei pidosta. Välillä tuntuu, että edistytäänkin, mutta sitten tulee taas fiilis, että ihan samassa jauhetaan aina vaan. Lähtötilannehan oli se, että Myy tuuppi mulle kapulaa ja äänsi turhautuneena kun en sitä heti ottanut. Rauhaa pitäisi saada rakennettua. Kaikenlaiseen ääntelyyn tehoaa kieltoa paremmin shhhh-suhina. On silloin hiljaa ja pääsen kehumaan. Minun pitäisi kuulema tarttua reippaammin kapulaan - ei niin kuin videolla, mutta sittenhän tuo irrottaa heti otteen ja se ei ole tarkoitus. Yritän saada sen oppimaan, ettei käsien tuonti kapulalle tarkoita samaa kuin irrotus. Myy kyllä oppii asiat nopeasti, mutta kun menet opettamaan ensin väärin ja yrität korjata, niin se palaa myös herkästi siihen ensin opittuun... Tässä tätä meidän pidon rakentamisprojektia videoituna.



Näyttelytreeneissä ollaan harpattu iso askel eteenpäin. Kehässä juoksu alkaa sujua ilman, että kuppi menee nurin. Hampaiden katsominen, nätisti seisominen tai muu kopelointi ei sekään tuntuisi tuottavan ongelmia, vaikka "tuomari" on vieras. Parempi mieli lähteä näyttelyynkin kun voi luottaa koiraan ja siihen, että se osaa ainakin käyttäytyä.

En ole koskaan millään muotoa ymmärtänyt lajia nimeltä rally toko. Se tuntuu jotenkin sellaiselta ihan hömppäjutulta - pilipalilajilta. Enkä ymmärrä sitä kyllä vieläkään. Mutta... Kokeiltiin jotain sen suuntaista Romeon kanssa kun kerran muutkin sitä tekivät. Romeo tykkäsi. Tykkäsi oikein kovasti. Oikein näin miten korvat oli höröllä eteenpäin ja koirasta oli super kivaa. Sitä sai kehua, reilusti namittaa ja Romeosta oli vaan niin hauska tehdä yhdessä temppuja. Se oli vieläpä siinä ihan hitsin hyvä! Kyltit näyttivät omaan silmään aika heprealta ensi vilkaisulta, mutta pitäisikö niihin sittenkin tutustua? Hankkia Romeolle vielä erikoislupa kilpailla tai sitten muuten vaan harrastella? Maksaa en nyt välttämättä viitsisi ainakaan kovin paljoa siitä, että päästään vielä kisaamaan. Ell. todistus tuskin ilmaiseksi tulee. Seuraavaksi kokeillaan alokkaan rataa ihan randomina Romeon kanssa ja katsotaan mitä me siitä tuumataan.

Jatin ryhmäpaikoille oli taas haku. Saa nähdä saadaanko enää Myyn kanssa ohjattua ryhmää (joita kolmosluokkalaisille ei seuralla ole varsinaisesti tarjota), tai saadaanko edes ylipäätään mitään treeniryhmää tulevalle jaksolle. Edelleenkään en koe, että omat taitoni riittäisivät täysin itsenäiseen treenamiseen varsinkaan jos aikoo lajissa edetä. Ohjaustekniikan opettelua, radanlukutaitoa ja oman liikkumisen opettelua olisi mukava työstää vielä jonkun kanssa. Tähän asti on ollut kiva kun joku katsoo päältä meidän tekemisiä ja nykyinen koutsimme on ollut ihan huippu. Itsenäinen ja hyvä treeniporukka olisi kyllä kasassa, mutta se edellyttäisi tekonurmelle takaisin palaamista ja kivituhkan jälkeen se ei tunnu hyvältä. Ennen pohja-asia oli aika lailla lähes fifty-fifty - vähän enemmän kivituhkalle kuitenkin, mutta nyt kun on huomannut miten Myy on ollut hyvin elastinen, eikä sillä ole ollut minkäänlaisia jumeja aikoihin, nopeus on myös kasvanut, niin pohjaakin osaa arvostaa ihan eri tavalla. Kivituhka sopii Myylle treenialustana tosi hyvin. Itsekin olen oppinut tykkäämään siitä, vaikka itselle tekonurmi onkin nopeampi alusta. Mukava palkata koiraa kun pohja joustaa ja pitää, eikä koiran tarvitse lähes betonin päällä pomppia. Miinusta ei ole kuin aina paskaset vaatteet ja joka treenin jälkeen pestävät lelut. Jatilla on siis kolme kenttää, joista yksi on kivituhkakenttä ja muut pohjat ovat tekonurmea. Toivotaan parasta, että saadaan treenata jatkossakin yhtä hyvässä seurassa kun tähänkin asti. 👍

Ps. Tuli muuten tilattua Jatin seuravaattetkin nyt kun kerran kolmosluokkaan päästiin.

Kuntoilua ja pientä edistymistä...

Talvi on jatkunut tähän asti varsin mukavana. Nyt alkaa tosin näyttää pahasti siltä, että lämpö sulattaa kaiken lumen jäältä ja sehän tietää jääkelejen loppumista ainakin hetkellisesti. Paukkupakkasia ei ole ollut vielä oikein ollenkaan. Hiihto- ja kelkkakelejä on riittänyt ja on liikuttu paljon. Kaverit tarjoilevat jo omia koiriaan hiihtolenkeille vetoavuksi kun omilla ei voi enää kaikkia lenkkejä heittää. Myy itkee H.n perään tämän lähtiessä hiihtämään, vaikka takana olisikin juuri 7 km potkurilenkki... Paljon on myös tehty lenkkejä ihan vaan jäällä kävellen, jolloin koirat saavat jolkutella mahdollisimman paljon vapaana. Kokoonpanot ovat vaihdelleet ja Niilo-westiekin on ollut mukana. Se alkaakin soluttautua aika kivasti osaksi meidän laumaa. Niilo, Myy ja Moore ovat oikein hyvä kolmikko ja tulevat hyvin juttuun keskenään. Myy ja Niilo ovatkin meidän sellaista junnuosastoa, jotka tykkäävät erityisesti noista räkäposkella lenkeistä. Ihmeen hyvin noilla Niilon tappijaloilla belginkin perässä pysyy. 😅Romeolta ei sympatiapisteitä Niilolle heru, vaikka päällään seisoisi. Pieni, valkoinen koira ei vaan sovi sen sydämeen, joten koko porukkaa ei käy yhdistäminen, niin mukavaa kuin se muuten olisikin.

Niilon ja Myyn kuvat Tomi Asikainen

Kuntoilu on tehnyt meille kaikille oikein hyvää. Myy on nyt erittäin hyvässä lihaskunnossa. Nyt on lähinnä pidettävä huoli siitä, ettei laihdu liikaa ja saa riittävästi tärkeätä lepoakin.

Koko kööri kävi eläinlääkäri Tähdessä Myyn syntymäpäivänä. Siirsin koirien paperit samalle klinikalle, jotta jatkossakin asiointi on sujuvaa, eikä maksa ihan maltaita. Aiemmin Tähdessä on hoidettu pelkästään Moorea ja hyvin onkin hoidettu. Moorella oli cushingintautikontrolli. Arvot edelleen hyvät ja samalla lääkemäärällä jatketaan. Ell. kehui Mooren turkkia ja sanoi, että onhan sillä lihaksia kun sanoin, että Mooren lihakset ovat minun mielestä kokonaan kadonneet... Niin mutta kun sillä oli vielä niin hyvät lihakset vähän aikaa sitten! Paimenet saivat rokotteet ja niille tehtiin terveystarkastukset. Tapansa mukaan kaikki käyttäytyivät hyvin. Myyn pulssi oli sen verran matala, että kuulema huomaa selvästi, että hyväkuntoinen urheilija kyseessä. Romeosta ei myöskään mitään huomautettavaa. Myy sai myös syntymäpäivälahjan kun oli paikalla synttäripäivänä. Moore painoi 9,9 kg, Romeo 26,2 kg ja Myy 23,6 kg.

Treenirintamallakin on menty himpun verran asioissa eteenpäin. Agissa sylkkäritreenit ovat tuottaneet viimeinkin jonkinmoista tulosta ja vitsi, miten hienoa kun sylkkäri alkaa toimia! Se on ollut meille molemmille jotenkin ihan tosi vaikea. Se, että koiran saa kääntymään oikeaan suuntaan vielä hypyn jälkeenkin, eikä se kierrä siivekkeen väärältä puolelta. Rataa on myös luukutettu ja keppejen avokulmatkin alkavat toimia yllättävän näppärästi. Nyt pitäisi vaan pikku hiljaa lisätä treenimäärää, jotta kevään kisoissa oltaisiin hyvässä iskussa.

On päästy tottistakin tekemään, vaikka lämmintä hallia ei tälle talvelle olekaan. Joissakin asioissa sitä jää takomaan päätänsä seinään, eikä asiat etene suuntaan, ei toiseen. Tämmöinen fiilis on ollut jo pitkään noudon luovutuksen kanssa. Tarvitaan joku ulkopuolinen, joka ei ole nähnyt meitä aikoihin. Joku, joka yksinkertaistaa asian. Parissa minuutissa ongelma lähti ainakin melko helpon näköisesti oikeaan suuntaan ja pitkästä aikaa tuntuu, että tämä voi jopa toimiakin. Täytyy laittaa videota tästä myöhemmin...

Näyttelytreenit edistyvät ja on saatu "kehään" jopa toinenkin tervu juoksemaan. Myyn "pienet" puutteet korostuvat kovasti jos muitakin on mukana. Takakorkeus on todella silmiin pistävää, samoin leveät posket ja sivulle sojottavat korvat. Jos nyt edes säälistä kuitenkin se Hoo saataisiin.

Myy 4-vuotta!

Ensimmäinen, rakas belgini täyttää tänään 4-vuotta! Miten aika voi mennä näin nopeasti!? Vastahan pennusta haaveilin ja mietin rotua. Myy on ollut kaikkea sitä mitä aikoinaan belgiltä toivoin, mutta myös paljon, paljon enemmän. Enää on melko mahdotonta ajatella elämää, johon ei kuuluisi belgialaista. On ollut uskomattoman hienoa tehdä matkaa yhdessä jo tähänkin asti! On koettu jo niin paljon. Oltu terveenä, kisattu hienoja kisoja, treenattu ja eletty. Opittu tuntemaan toisemme perusteellisesti. Ilman Myytä en olisi päässyt näitä asioita kokemaan. Myy on avannut ovia moniin uusiin juttuihin ja olen tästä kiitollinen. Myy on myös paljon muutakin kuin pelkkä kisakaveri. Seurakoiramaisuus on yksi ehdottomasti sen rakkain puoli. Lähellä on hyvä olla. Myyn kohdalla se tarkoittaa olla iholla. Ihan liki. Myy rakastaa läheisyyttä enemmän kuin yksikään meidän aikaisemmista koirista. Sitä saa ja pitää halata, rutistaa ja silitellä - ja se nauttii. On aina yhtä liikuttavaa kun se painautuu sohvalla vasten mahdollisimman pienenä myttynä, laskee pään syliin, sulkee silmänsä ja huokaa syvään. Sängyn rasahdus kun aamuyön tunteina kun se hyppää jalkopäähäni nukkumaan. Vankkumaton rakkaus ja uskollisuus. Hyväntuulinen ilopilleri ja totinen tekijä. On kunnia olla tuon suuren luottamuksen arvoinen. Toivottavasti yhteisiä vuosia tulee vielä paljon lisää.

Kiitos ihan parhaalle kasvattajalle Niinalle tästä ihanasta koirasta. Onnekseni aikoinaan tulin valinneeksi juuri tämän pentueen ja juuri tuon keltaisen pennun, joka ei halunnut lähteä sylistäni. Kaurapuuronaama, pikkuinen Myy. 💝

Kuva Niina Puputti 

Kuulumisia

Yritetäänpäs saada tänne blogiinkin asti taas jotain. Tammikuu jo puolessa ja kevättä kohti mennään vauhdilla. Mikäs sen mukavampaa! Huomaa jo valoisan ajan pidentyneen vai onko se vielä toiveajattelua? Vuosi on alkanut kuntoilupainotteisesti. Ollaan ihan tosi paljon lenkkeilty metsässä ja jäällä! Vetovyö, nastakengät, otsalamput - kyllä lenkkeilystä voikin tehdä vaivatonta ja mukavaa. Välillä tuntuu, että saisi olla enemmän belgejä, että niitä riittää meille kaikille. 😅 H. on hiihtänyt Myyn kanssa ja itsekin olisi tarkoitus nousta vielä suksille tämän talven aikana. Niin paljon tekee mieli kun noiden menoa katsoo. En ole hyvä hiihtämään, joten katsotaan kuinka tässä haasteessa lopulta käy.



Paljon on ollut myös syvää surua tuttavien puolesta. Nuoria koiria on lähtenyt ihan liian varhain tapaturmien ja yllättävien sairauksien myötä. Hyvää matkaa Myyn 1-vuotiaalle velipuolelle. 😢 Yhä enemmän arvostaa sitä, että rakkaat lemmikit ovat luonamme. Tulokset ja kilpailut ovat aika mitättömiä asioita sen rinnalla jos elämä pysäyttää. Kukaan ei tiedä huomisesta, joten rakastetaan niitä nyt. Olen niin onnellinen noista kolmesta ja siitä, että olen saanut pitää ne kaikki näinkin pitkään. 💓

Romeo toipui hampaan poistosta ilman takapakkeja. Hampaan jättämä kolo ei vuotanut tai punoittanut missään vaiheessa. Erityisen kipeältäkään Rompsu ei vaikuttanut koko aikana. Sai toki tulehduskipulääkekuurin, joten ehkä siksi. Kaksi viikkoa herra sai syödä vaan pehmeitä pöperöitä. Uunipuuroa erilaisilla lihoilla jatkettuna. Ruokavalio sopi hyvin Romeolle. Se vankistuu koko ajan ja kasvattaa nyt hyvää turkkiakin. Jalkapallot poistin pihalta, jotta ei tule mitään ikävää yllätystä. Toimenpiteen jälkeen en ole huomannut, että Romeo olisi mitenkään muuttunut luonteeltaan mikä selittäisi sen olleen aiemmin kipeä. Ruokahalu saattaa olla parempi. Romeo sai tuolla hammasreissulla Ypozane-lääkkeen eturauhasvaivaan. Odotin ja toivoin lääkkeellä olevan hormoonitoimintaan ja sukupuoliviettiin madaltavaa vaikutusta, mutta valitettavasti vaikutus olikin päinvastainen! Romeo raiskaa Myytä nyt ihan jatkuvasti ja tämä koittelee jopa tyrkkymyynkin hermoja. Ihan tätä en kyllä odottanut! Toivottavasti on vaan lääkkeen vaikutuksen ensimmäisiin päiviin liittyvä asia ja hormoonitoiminta tuosta tasaantuu. Eläinlääkäriaseman kanssa käytiin vielä jälkeenpäin mielenkiintoinen vääntö ylimääräisen lääkkeen hyvityksestä. Ell. määräsi Romeolle tuplavahvuudella tämän hormoonilääkityksen. Onneksi huomasin katsoa kotona annostusta tarkemmin ennen kun aloitin lääkityksen. Tilanne olisi ollut katastrofaalinen, jos kyseistä hormoonivalmistetta olisi annettu lääkärin ohjeen mukaan. Virheitä voi sattua, mutta jälkipyykin olisi firma voinut hoitaa paremminkin.

Mooren voinnissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Niilo-westien kanssa käyvät yhdessä jäällä juoksemassa. Niilo on kaikkinensa edelleen ihan mahtava pakkaus. Se harrastaa rallytokoa ja agin alkeita... hmmm. Minikoira agiin? Olisipa hienoa saada tuolla Niilon taistelutahdolla ja apinan raivolla varustettu pikku koira joskus kisakaveriksi. 💣

Treenattukin on. Agia, tottista. Niin ja näytelmiä! Agissa on haettu nopeutta kontakteille, tehty paljon takaakiertoja, putkipuomierotteluja, haettu irtoamista ja itsenäistä tekemistä. Kelpo treenejä Myy on pääsääntöisesti vedellyt. Avokulmat kepeille ovat yhä vaikeita ja putkipuomierottelun kanssa on painittu myös vähän enemmän. Puomi on välillä jo tosi nopea ja hyvä, sitten seuraava puomi taas hidas jne. Ensin opittu on vahvana lihasmuistissa ja helposti se sieltä tulee, vaikka kuinka treenaa päälle uutta mallia. Jakso alkaa olla pian lopuillaan, joten pitäisi miettiä ensi kauden ryhmääkin. Jatkanko ilman koutsia itsenäisessä ryhmässä vaiko koutsin kanssa?

Tottiksessa ollaan jonkinmoisessa pattitilanteessa noudon kanssa. En saa luovutusta korjattua sellaiseksi kuin haluasin sen haluan olevan ja koko homma on nyt levällään. Rauhaa en osaa rakentaa pitoon millään. Sille kun on joku mennyt opettamaan, että palkka tulee irrotuksesta, ei pidosta. Sitten se turhautuu kun en heti ota kapulaa ja tyrkkii sitä mulle, suu käy samalla ja ääntää. Kiellän, turhautuu enemmän jne. Pitäisi aloittaa ihan alusta, sheippaamalla? Täytyy funtsia vielä miten.

Näytelmätreenit sen sijaan sujuvat kuin tanssi. Hampaiden katsominen ja kopelointi menee jo vailla kiemurteluja. Kehässä juoksua pitää vielä harjoitella... Kyllä siitä kuulkaas hieno kehäkettu vielä tulee. Eikö niin ole, että hyvällä käytöksellä voi paikata kauneuden pieniä puutteita? 😜

Partaferrarit liikenteessä...

Vuosi aloitettiin Jyväskylässä skottilenkillä! Mukana oli peräti viisi skottia, joten tehtiin samalla myös meidän lenkkejen uusi skottiennätys! Mukana oli myös yksi rodusta kiinnostunut, joten toivotaan, että lenkkeilijät ovat jatkossakin lisääntymään päin! Pimeä ilta ja mustat koirat, joten hyviä kuvia ei upeasta skottijoukostamme valitettavasti saatu...

Romeo lääkärissä

 

Romeon vuosi alkoi eläinlääkärin pöydällä. Olin varannut Romeolla hammaslääkäriajan, koska sen hampaat ovat kauttaaltaan hyvin kuluneet. Koko hammaskalusto kuvattiin ja yläkulmuri sai luvan lähteä. Ydinkanava oli kokonaan auki ja juuressa oli tulehdus. Todennäköisesti aiheuttanut koiralle myös kipua. Jopa kovaakin. Montaa mieltä ollaan siitä kuinka paljon kuluneet hampaat koiraa noin ylipäätään vaivaavat. Omaan silmään Romeon suu näytti terveeltä. Ei ollut punoituksia, turvotusta tai pahanhajuista hengitystä joka kertoisi mahdollisesta tulehduksesta. Ainoa mikä epäilytti oli tuo hampaiden voimakas kuluminen. Lasku oli yli viiden sadan, mutta silti on hyvä mieli kun koira sai asianmukaista hoitoa. Eturauhasvaiva todettiin samalla reissulla myös ja siihenkin Romella lähtee nyt lääkitys.

Nyt on Pepsodent-hymy, mutta ei paljon naurata.... 😅💓