sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Talvi tuli takaisin...



Onneksi satoi vähän uutta lunta. Koirat tykkäävät ja viettävät paljon aikaa omalla pihalla. Moorekin spurttailee lumessa pieniä ilohepuleitaan. Moore kävi cushingintautikontrollissa viime viikolla. Arvot olivat hyvät. Seuraava kontrolli on vasta puolen vuoden päästä.

Pikku mies on ollutkin erittäin virkeä ja iloinen ja tuntuu palanneen voinniltaan jopa aikaan ennen sairastumistaan! Kovasti Moore on aina lähdössä mukaan joka paikkaan ja sukulaisvierailut ovat parasta mitä se tietää - tai ainakin herkkujen jälkeen. On aina yhtä hauskaa tulla kotiin lepakkovuorotreeneistä kun tietää Mooren intoa täynnä odottavan eteisessä taskuun jääneitä treeninameja. Aina pitää pari herkkupalaa säästää Moorea varten.






Lauantai aamuna samoiltiin metsässä. Tulomatkalla jäätiin sitten autolla kiinni (onneksi saatiin työntöapua paikalle) ja hyvä, ettei tullut avioero kun H. sanoi, että kyllä tuonne voi huoletta ajaa ja minä kuulema viime kädessä olin se joka käänsi sitä rattia... Syötiin sitten ystävänpäiväleivokset jo lauantaina. ;)



Iltapäivällä oli Myyllä ohjelmassa hallitottista.
  • Ilmo toisen koiran parina ja siitä suoraan paikkamakuuseen. Ilmossa alkuun vähän kurkki kaveria, mutta rauhoittui sitten pitäen hyvää kontaktia. Tällä kertaa paikkamakuu tehtiin alkuun kun se usein jostain syystä jää sinne treenien loppupuolelle... Kestoltaan paikkis n. 15 minuuttia, eli seuraava paikkis tulee olemaan sitten lyhyt. Hyvä tunnetila enimmän aikaa, vaikka toinen koira teki hyppytekniikkaa ja häkissä omaa suoritusvuoroaan odottavat kaverit ääntelivät. Pientä vinkumista muutamassa kohtaa, joista kielsin ja kun hiljeni, kehuin. Tarkkaavainen lähes koko paikkamakuun ajan, joten oikein hyvä. 
  • seuraamisessa täyskäännöksiä ja ylipyörähdyksiä. Pientä keulimista käännöksissä, mutta muutama hyväkin saatiin aikaiseksi. 
  • jäävät ihan ok. Rikoin kaavaa istumisen jälkeen ottamalla juoksuseuraamisen ennen maahanmenoa, jotta ei ala ennakoimaan maahanmenoa istumisen jälkeen tulevana asiana.
  • Metrisen heitoissa kapula pyöri betonipylvään taakse, osui kattolaudoitukseen jaja... Kolmannella heitolla vasta sinne päin. Menohypyssä Myyn takajalat koskettivat lautaa ja palautti kiertäen esteen... Noin huonoa ei ollakaan aikoihin nähty. Varmaan oma säätäminen heitoissa hajotti hypyn. Toinen nouto ihan ok. Heittoharjoituksia ulkona kun tuolla hallilla katto on matala ja täynnä lamppuja.. 
  • Luoksetulo lyhyeltä matkalta. Tällä kertaa tuli ihan suoraan. Vahingossa? 
Muutama talvinen kuva omalta pihalta. 










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti