Romeon kilpparijuttu näyttää kiinnostaneen ihmisiä kovasti. Kiitos tsempeistä, joita on saatu. Holskuporukka on kuitenkin pohjimmiltaan aika hienoa jengiä, vaikka jotain muutakin olen joskus kuullut.
Romeo voi tällä hetkellä kohtuullisesti. Yleisilmeeltään ja -olemukseltaan se näyttää vanhalta koiralta ja sellaiseksi sitä usein luullaankin. Ihana vanha tervu-kommenttikin on saatu. (aika harva erottaa, että meidän koirat ovat eri rotuisia) Toisaalta niin sääli, koska Romeonhan on vasta 6-vuotias. Täyttäähän se maaliskuussa 7-vuotta, mutta silti. Myyn isä Rosso sisaruksineen ovat samanikäisiä ja kaikki kisaavat vielä ja useat ihan huipulla. Tervut ovatkin käsittääkseni noin keskimäärin holskuja pidempi ikäisiä. Epämääräisiä oireita Romeolla on yhä ja toivotaan, että ne pikku hiljaa helpottaisivat lääkityksen myötä, joka toivottavasti saadaan pian tasapainoon. Ikävän tuosta kilpparisairaudesta tekee myös se, että kun sairaalla on huono päivä, muutkin saavat helposti kuulla siitä. Usein myös aika aiheetta. Väsyttää, vituttaa, ehkä kolottaakin kertoo Romeon ilme toisinaan ja se haluaa olla omissa oloissaan.
Muutenhan ukkeli on nykyisellään aika leppoisa tyyppi, joka ei koe tarvetta sanoa turhista. Jäällä meidät "yllätti" vapaana meitä kohti kirmaava ja raivoisasti haukkuva mäyräkoira Viljo. Nähtiin mäykky Romeon kanssa samaan aikaan ja Romeo lähti vauhdilla mäykyn luo. Mäykkyjen isoja egoja tuntien olin huolissani siitä jos pieni herra alkaa oikein kovasti isotella Romeolle. Nuuskivat hetken toisiaan ja lähtivät molemmat tahoillensa.
Tänä päivänä tykkään muutenkin ihan hurjasti Romeon luonteesta. Itsevarmuus, joka on kehittynyt vuosien myötä ja usko siihen, että elämä kantaa ovat hienoja ja näyttäviä piirteitä isossa koirassa. Roo ei hötkyile turhia, muta siltikään se ei pelkää mitään ja tietty alkukantaisuus, joka tekee Romeosta Romeon on säilynyt. Harmi, että tuli tämä sairastuminen, mutta iloitaan ainakin siitä, että kilppari on ihan hoidettavissa oleva sairaus.
Onneksi on vielä edes tämä yksi "tervekin" perheessä, ainakin kunnes toisin todistetaan...
Keskiviikon agin tämän jakson viimeisissä ohjatuissa oli viikkoratana - maaliskuun kisaan valmistava - helppo ja selkeä rata keppeineen ja kontakteineen. Radalla ei mitään ihmeempiä kommervenkkejä ollut. Kontaktit ja kepit menivät Myyltä hyvin. Keinu oli jopa oikein hieno ja nopea.
Jakson loppuyhteenvedossa puhuttiin siitä, mitä kukakin ryhmäläinen on puolen vuoden jakson aikana oppinut ja missä mennään nyt. Aika vaikea edes kuvitella millainen ero on siihen nyt mistä aloitettiin puoli vuotta sitten! Olin lyömässä hanskoja tiskiin koko lajin osalta. Agi ei vaan kerta kaikkiaan kulkenut millään tavalla. Koira ei irronnut, rimoja tuli alas, estehakuisuudesta ei ollut tietoakaan, kepit olivat hajonneet, loikkimista kaikille ylösmenokontakteille, eikä ohjauskaan toiminut... hirveää suossa tarpomista. Pahinta oli, että oma motivaatio koko lajiin oli ihan nollassa. Tästä kuitenkin noustiin. Tsemillä ja tietenkin myös kovalla työllä.
On jaksettu treenata agia nyt vähintään se kaksi kertaa viikossa. Aina ei huvittaisi ihan täpöllä lähteä viikon ainoana lyhyenä työpäivänä hallille, mutta viimeistään hallilla on jo sellainen fiilis siitä, että hyvä kun tuli lähdettyä. Isoimpana opittuna asiana on ollut irtoamisen opettaminen koiralle ja radan rytmittämisen oppiminen edes jossain määrin. Aina on hoettu juokse, juokse, mene, mene - mikä sekin hyvä ja tärkeä pointti, mutta ei loppujen lopuksi kovinkaan opettavaista... Nyt osaan soveltaa paremmin perusjuttuja käytäntöön; kiihdyttää silloin kun haluan koirankin kiihdyttävän, muistaa pitää kuitenkin maltin mukana tilanteen niin vaatiessa. Hosumalla ei saavuta yhtään mitään.
Voinee kai siis sanoa, että perusasiat alkavat olla nyt jollain lailla kunnossa. Seuraavaksi on alettava haastamaan itseä myös ohjauksellisesti ja siirryttävä yhä enemmän mukavuusalueen ulkopuolelle. Harjoiteltava myös sitä tekniikkaa eri tavalla kuin mitä tähän asti. Aloitettiinkin niistoharjoituksella, jossa koutsi opetti miten palkkaan koiran niin, että koira oppii kokoamaan itsensä ennen hyppyä. Nopeasti Myy oppii, toisin kuin ohjaajansa... : P
Lauantaina flunssan jälkimainingeissa lyhyt käynti hallilla. Tein Myyn kanssa viikkorataa. Talvikengät jalassa ja muutenkin vielä vähän kipeä olo, joten ei ollut kovin letkeätä tuo ohjaaminen... Rimatkin olivat 60, enkä tullut niitä sitten laskeneeksi mikä vähän jälkein päin harmittaa. Ei viitsisi niitä jumeja ihan ehdoin tahdoin hankkia kun tuota pakkastakin oli jokunen aste.
Viikkoradan ulkopuolelta ihan hitsin hieno kepeille meno vaikeasta kulmasta, tosin Myy jättää yhden keppivälin pujottelematta, jonka huomasin vasta videolta...
Agin jälkeen pätkä seuraamista. Ei mitään hyvää sellaista. Käännökset olivat J-n muotoisia.. Huomisen treeneille riittää ainakin petrattavaa.
Sunnuntaina hallitottikset.
Seuraamisessa harjoittelin sitten niitä parempia käännöksiä ja vaikeaa oli. Jääveissä maahanmeno hidas tai noin ylipäätänkin Myyksi huono. Jumit voisi selittää asian. Seuraava viikko mennään kevyemmällä liikunnalla ja täytyy myös yrittää hieroa koiraa. Vapaana riekkumisella ja varsinkin ihanalla frisbeellä on kääntöpuolensa.
Noudoissa pelkkää tasamaanoutoa samasta syystä, eli en viitsinyt laittaa hyppäämään pk-esteitä kun on tullut hypytettyä agissa ja kisatkin ovat jo viikon päästä. Luovutukseen haen kestoa jännitteen avulla ja sitä on yritetty kuvata. Muutenhan nouto ei mikään häävi ole, mutta siihen ei kannata liikaa kiinnittää huomiota. Otteesta tulee sanomista kokeessa, mutta mitä sitten. Pääasia, ettei pudottele kapulaa.
Lopuksi häiröpaikkista lelujen kanssa. Kerran nousi ylös, mutta muuten ihan ok. Toinen kuitenkin yrittää niin kovasti torjua houkutukset. Paikkamakuuta on tehty nyt joka hallikerta vaihdelleen kestoa, häiriötä ja sitä tehdäänkö paikkis treenien alkuun vai loppuun. Kokonaispaketti on mielestäni jo aika hyvä.
Tässä video viimeksi mainituista jutuista.
Loppuun vielä muutama kuva lenkiltä.
