Alkuviikosta ei mitään kummempaa. Hakutreenit loppuivat arjesta iltojen pimetessä vauhdilla. Keskiviikkona kävin hallilla agilityn viikkotreeneissä. Ennen treenejä tein hyppynoudot, jotka Myy teki hyvin. Hypyt jääköön nyt tauolle vähäksi aikaa kun koira osaa ne hyvin ja jotta kroppa saisi ainakin tuolta osin levätä.
Agissa viikkoratana alla oleva. Mukava, pitkä rata (30 estettä!) ja loppujen lopuksi aika selkeäkin kun rataan sai tutustua ensin huolella. Pakkovalssi toimi nelosella, putkesta seiskalle tullessa piti ottaa lähes haltuun ja merkata hyvin mistä tulee, jotta ei tullut etukautta. Avokulma putkesta kepeille ei odotetusti toiminut, vaikka kepit sinällään hyvät ja meni hyvin loppuun saakka. Kesti myös sivuttaista irtoamista.
Kontaktit otti edelleen hyvin, vaikka jalat osuvatkin tosi ylös... Ongelmaa ei ole siis saatu edelleenkään esiin vielä kertaakaan syksyn treeneissä, vaikka varmasti tekee kisoissa kontaktivirheitä! Vietti vaan on niin eri kisatilanteessa, eikä sitä samaa meininkiä saa tuotua treeneihin. Puomia otettiin muutama kerta erikseen niin, että koutsi hetsasi puomin päässä ja yritin saada Myyn tulemaan puomille mahdollisimman kovaa. Myy keskittyi kuitenkin hyvin ja otti kontaktin huolella. Täytyy käydä mölleissä ja ison kentän treeneissä katsomassa alkaako kontaktit paukkua vai voisiko jopa olla, että jotain olisikin opittu... Epäilen.
No, jos vähän saa lajista taas mukavalla tavalla kiinni niin ainahan sitä takapakkia jostain on tulossa. Suurimpana ongelmana treeneissä olivat Myylle harvinaiset riman pudottelut. Luotto hierojamme on tällä hetkellä äityslomalla, joten ehkä varataan aika fyssarille. Hyppynoudot ja samaan aikaan agi on kyllä takuuvarma keino saada koira jumiin. Vähän pistää miettimään sitäkin, että heti kun agi aloitettiin taas vähän intensiivisemmin niin kroppa on tukossa. Varmaan hyppynoutojen osuus on suurempi, mutta silti. Jossain vaiheessa kuvautan tuon Myyn selän vielä virallisestikin. Koko ajan on sellainen fiilis, että selkä vetää melko helposti jumiin jos vertaa esim. Romeoon.
Torstaina oli ensimmäinen aamu kun Moore ei lähtenytkään meidän mukaan aamulenkille vaan jäi jatkamaan uniaan. Muutenkin Moore oli jotenkin vaisu ja kipeän oloinen. Mooren puuskutus on lisääntynyt kovasti viime aikoina ja Moore on jotenkin vanhentunut paljon lyhyen ajan sisällä. Aamusta annoin särkylääkettä ja töiden jälkeen Moore vaikutti onneksi jo virkeämmältä. Tehtiin lyhyt lenkki täysin Mooren ehdoilla ja liharuoka maistui entiseen tapaan. Parasta oli nähdä illalla partaa mattoon putsaava koira. Voi Moore. Itku tulee jo pelkästä ajatuksesta, että tuota rakasta koiraa ei enää joskus ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti