lauantai 21. kesäkuuta 2014

Se on kuulkaas loma ny!! :)

Kuten otsikkokin kertoo, mulla alkoi Juhannukselta kesäloma!! Se tietää treenirintamalla sitä, että varsinkin sitä beehootreeniä tehdään paljon ja toki kaikkea muutakin. Hauskaa kesähömpöttelyä tietenkään unohtamatta. :)


Myyn tiistaiageissa kontakteja (A, puomi ja keinu) sekä hyppytekniikkaa ja irtoamista. Kontakteissa alastulot vaatii vielä harjoittelua. A:lla sujuu jo jossain määrin, mutta puomilla tulee helpommin läpi. Keinua tehtiin tänään ekan kerran. Meni reippaasti, eikä ollut keinahduksesta moksiskaan. Rämähdystä jarruteltiin. Hyppytekniikassa irtoamista piti ensin muistutella parilla esteellä, mutta sitten lamppu syttyi ja meni hienosti viittä estettä peräkkäin. Hyvät treenit taasen!

Agin jälkeen mentiin avoimiin paikkamakuutreeneihin, joita yritän mahduttaa mahdollisimman paljon meidän kesäohjelmaan. Koiria varmaan kymmenkunta ja kaikki teki osaamisensa mukaan puolesta minuutista neljään minuuttiin. Ekalla kerralla Myy porukan reunimmainen koira. Viereiseen koiraan muutama metri. Taisi olla berni vieressä. Toiselle kierrokselle vaihdoin paikkaa niin, että mentiin porukan toiseen laitaan. Tehtiin Myyn kanssa ns. varman päälle, eli  2 x 30 m. Meni hienosti! Olisi mennyt varmasti minuuttikin, mutta kun oli aksatreenit takana, ei ahnehdittu liikaa vaan haettiin onnistumisia.

***
Keskiviikkona vepeiltiin Myyn kanssa. Veneestä hyppy tällä kertaa hyvä ja maltillinen. Esineen viennissä sylki esineen ennen aikojaan kun näki cuzin. Lopuksi saatiin kuitenkin luovutus käteen kahluusyvyydellä kun cuzi oli piilossa. Veneen haussa lähti hyvin uimaan köyden innoittamana ja apinan raivolla veti veneen rantaan...

Iltaisin on katsottu jalkapalloa. Myykin tärkeänä. :) .


***
Perjantaina pitkä metsälenkki aamutuimaan. Lenkin päälle Myylle esineruutu. Lähetys epäonnistui - koira karkasi. Jotain voimakkaita häiriöhajuja alueella oli, mutta kyllä ne esineet nousivat. Video vastavaloon kuvattuna, joten näytöltä ei nähnyt mitään...



Iltapäivällä käytiin hallilla aksaamassa. Mitäpä sitä nyt Juhannuksena muutakaan... ;), eikä oltu muuten edes ainoita. Myyn kanssa 12 keppiä, takaakiertoa, (joka kotiläksynä) ja kontakteja... Keinuakin tehtiin, mutta se ei näy videolla, koska apukädet olivat tarpeen. Meni kuitenkin vallan hienosti. Keinahdus ei ainakaan pelota millään tavalla. :)

Myy



Romeon kanssa hömpöteltiin kaikkea hauskaa. Romeo on teknisesti ihan tosi, tosi taitava. Korjailtavaa ei ole oikeastaan missään muussa kuin mun asenteessa. Ehdottomasti kisaamaan sen kanssa syksyn aikana!

Romeo



***
Lauantaina lenkkeiltiin ja laiskoteltiin. Aamulla pitkä metsälenkki.


Oma piha on vaan niin kiva kesäisin, vaikka nurmikko onkin kärsinyt kovasti belgin tulon jälkeen. Keväällä piha muistutti enemmän crossirataa syvine juoksu-urineen... Isot koirat kyllä näkyvät pihassa, mutta eipä tuo meidän elämää haittaa. Pääasia, että koirilla on mukavaa ja onhan niillä. :) Romeo varsinkin on takapihalla lähes aamusta iltaan ja illallakin sitä saa houkutella sisälle. Myy on mieluiten siellä missä ihmisetkin. Tuossa ehkä näkyy taas tuo holskun itsenäinen luonne verrattuna belgiin. 


Pallosta käydään jokapäiväistä vääntöä ja aina hyvässä hengessä. Romeo on vahvempi kuin Myy, mutta Myyllä on usein pallosta parempi ote, jolla se voittaa pallon useimmin itselleen. Myy tarjoaa kuitenkin palloa takaisin Romeolle, jotta leikki voi jatkua tai sitten vie pallon sohvalle, josta Romeo hakee sen itselleen ja Myylle tämä on ihan ok... Toivotaan, että lauman elämä jatkuu yhtä leppoisana tulevaisuudessakin. Nyt ainakin lauma toimii paremmin kuin mitä ikinä uskalsin etukäteen edes toivoa. On ne niin hyvä porukka. :)



 Hyvää Juhannusta ja kesää kaikille! 

3 kommenttia:

  1. Mukavaa lomaa :). Meilläkin Arco voisi viettää pihalla yksinään päivät pitkät. Ihmiset tuntuvat olevan vain häiriöksi. Oksi puolestaan on sellainen seurakoira, että viisi minuuttia pihalla ilman meikäläistä on ihan maksimisuoritus. Mutta sehän onkin "äiskän poika" :D. Mutta pojat ovatkin keskenään aika eri sorttisia vaikka rotu on sama.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Eija. :) Taas samaa Arcossa ja Romeossa. :D Joo, Varmaan tuo itsenäisyys on paljolti myös yksilökysymys. Romeo on aina ollut hyvin itsenäinen. Ei halua, että "lääpitään" tai ollaan liiaan lähellä, haluaa nukkua omassa rauhassa erillään muista, leikkii mieluiten yksin leluja retuutellen, nauttii makoilla puun alla pitkiä aikoja yksin jne. Tiedä sitten kuinka tavallista tuo holskuilla on? Toisaalta kun Rauha oli meillä hoidossa, Rauha tykkäsi nukkua "koirakasassa" ja Romeo yritti herrasmiesmäisesti väistää sitä joka kerta, kun tytär tuli ihan viereen nukkumaan... :D Romeon ilme oli just sellainen, että äippä auta kun tuo tunkeilee... Itsenäisyys on tehnyt Romeon koulutuksesta tietyllä tavalla haastavaa. Onneksi tuokin on lopulta koulutuskysymys, mutta helpompaa on kouluttaa koiraa joka on luonnostaan tuommoinen perskärpänen kuten vaikkapa Myy...

    VastaaPoista
  3. Meillä Oksi ja Kepa nukkuivat vieretysten. Oksi myös sietää ihan eri tavalla "lääppimiset" ym. jutut vaikka nukkuisi. Samoin oli Kepan laita. Arco on kyllä toista maata eikä sen kohdalla voi edes puhua sellaisesta asiasta kuin nukkuminen koirakasassa :D. Yleensä se nukkuukin ihan eri huoneessa kuin Oksi. Kait se on vaan sitä persoonallisuuden hajontaa mitä rodussa esiintyy :).

    VastaaPoista