sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Toinen kisapäivä

Aamulla pyrytti sakeasti lunta ja kun kello soi seitsemältä oli semmonen olo, ettei jaksais lähteä minnekään... Romeo nukkui syvässä unessa ja venytteli laiskana sängyn vierellä. Ei auttanut kun nousta ja lähteä ajelemaan hallille tämän päivän agikisoihin.

Ihan hyvillä fiiliksillä olin ja mukavaa oli tietty sekin, että eilisen kaltaista jännitystä ei enää ollut. Toisaalta sen myötä oli jopa vähän liiankin lössähtänyt olo. Pieni jännitys usein parantaa suoritusta, joten toivotaan, että ensi kerralla taas jännittää. Sillai sopivasti.

Lämmittelylenkillä huomasin, että myös Romeo oli lauantailta väsynyt. Kisat ja Myyn kanssa eläminen uuvuttavat Rompsun. :) Romeo vireystilan tietää hyvin siitä, miten se etukäteen esim. lämmittelylenkillä uhoaa. Kun se ruopii takajaloilla voimakkaasti maata ja murisee samalla, se on yleensä hyvässä vireessä ja tekee hyvin. Sitten kun se lönköttelee hiljaa, ei "puhu" mitään, vire on matala. Tänään se oli tämä jälkimmäinen. Päätin siis, että yritän saada sen tsemillä vauhtiin ja pidetään ainakin hauskaa. Hyvä suunnitelma kaatuikin tältä osin ihan omaan vireystilaan. :) Ei jaksa, ei pysty. Pitkä työviikko uuvuttaa, lauantain radat painoivat vielä jaloissa ja omat jalatkin olivat maitohapoilla. Ei saatu radoilla sellaista hyvää yhteistä säveltä ja varsinkin kepeillä näkyi Romeon väsymys.

Neljä starttia viikonlopulle on meille molemmille liikaa, kuten etukäteen arvelinkin. Neljä täysmittaista rataa on paljon ja kyllä se kummasti vie mehut. Kaikkea täytyy kuitenkin kokeilla. :) Kokemuksena viikonloppu oli kuitenkin tosi mukava ja ehdottomasti jäi hyvä tunne kisaamiseen. Romeosta kuoriutui viikonlopun aikana ihan kelpo agikoira ja hienosti se teki töitä varsinkin lauantaina. Omat suunnitellut ohjauskuviot toimivat radalla hyvin kumpanakin päivänä ja vauhtia minuksi oli ihan kiitettävästi. Fb:ssä tuli sellaistakin kommenttia, ettei Romeo ole liian raskas lajiin, vaan menee ihan näppärästi radalla... eihän se mikään keiju ole, mutta ihan hyvin ja innokkaasti se hyppää, kunhan kisatahti ei ole liian tiivis. Tästä on oikein mukava jatkaa seuraaviin kisoihin.

Hylsyt tuloksena tältäkin päivältä. Eilisen kaltaista draivia ei saatu päälle, mutta eihän tämä niin vakavaa ole. Kun ei ole mihinkään suuntaan mitään tulospaineita - eikä edes halua siirtyä korkeimpiin luokkiin vielä pitkään aikaan - voi vaan nauttia kivoista radoista. :)

Tässä video jonka jättäisi kyllä mielummin julkaisematta, mutta ei tietenkään jätetä. :)

>> VIDEO

1 kommentti:

  1. No mutta onhan Romeo ollut joskus paljon veltompikin :D ! Selvästi jokainen korjaus sitä hieman laskee, sitten kun saa rallattaa menemään niin vauhtikin taas kiihtyy ja häntä heiluu. Hyvä tuosta on jatkaa!

    VastaaPoista