Aamulla lähdimme Muuramen harjulle koko lauman kanssa. Viiden kilsan lenkkiä riitti tällä erää, kymppiä ei ehditty kiertämään. Tarkoitus oli mennä lenkin jälkeen ensimmäistä kertaa Myyn kanssa Muuramen kennelkerhon perustottelevaisuusharjoituksiin.
Olin varautunut etukäteen lehmän hermoilla ja hyvillä nameilla, koska Myy ei ole vielä kertaakaan ollut mukana tuontyyppisissä isoissa koiratreeneissä ja varsinkin kun tuolla on melko sekalainen seurakunta ja paljon haukkuvia ja levottomiakin koiria. Olin lähes varma, että Myy nauskuttaa innoissaan kentän laidalla ja kontaktitreenikin voi olla haastavaa. Oma suunnitelma treeneihin oli tehdä kentän reunalla kontaktiharjoituksia ja totutella Myytä pikku hiljaa muiden koirien läsnäoloon ja katsoa samalla miten Myy sietää koirahäiriötä. Emme olleet aikeissa edes osallistua varsinaiseen koulutukseen.
Porukka jaettiin puoliksi, eli osaaviin ja toinen puoli pentuihin ja ei-osaaviin. Mentiin ei-osaavien puolelle Myyn kanssa, vaikka sanoin kouluttajalle, että katsotaan nyt osallistutaanko me koulutukseen. Itselle tärkeintä kun on tässä vaiheessa vielä nuo kontaktiharjoitukset ja niiden onnistuminen koirahäiriössä. Näissä koulutuksissa on aina ollut ihan ok valita sopiva etäisyys muihin treenaajiin ja halutessaan voi olla vähän kauempana muista.
Eivät pitäneet omat ennakko-odotukset tällä (-kään!) kertaa paikkaansa. Myy oli sitä mieltä, että eikös tänne ole tultu hommia tekemään ja voi jestas mikä asenne sillä kentällä oli! Kontakiharjoitukset sujuivat kuin vettä vaan - vieraista koirista Myy ei ottanut häiriötä - enkä voinut olla innostumatta tästä ja kun kouluttaja kysyi, haluammeko osallistua pujottelu- ja kohtaamisharjoituksiin, olimme Myyn kanssa mukana.
Koirat olivat ensin ympyrän muotoisesti ja niiden välistä oli tarkoitus pujotella pitämällä mahdollisimman hyvä kontakti koko ajan. Myylle tämä oli helppoa, vaikka yksi iso koira ohitustilanteessa haukkuikin sille. Se meni kuten se aina meneekin - tomerasti häntä ylhäällä, hihna löysällä - ja nenu lähes namissa kiinni. Kohtaamisharjoituksissa ensin käveltiin vastakkain parin kanssa ja kohdatessa iso kehu. En tiedä huomasiko edes Myy, että vierestä kulki toinen koira. : D Lopuksi tehtiin ns. kohtaamishässäkkä, eli kaikki koirakot menivät kehän keskustaa kohti ja siitä läpi toiselle puolelle toisia koirakoita väistellen. Sama juttu tässäkin. Myy meni kuin jossain kuplassa, sitä eivät toiset koirat kiinnostaneet. Lopuksi näytettiin Myyn kanssa toisille hyvä perusasento kouluttajan sanoessa muulle ryhmälle, että tuolta perusasennon kuuluu näyttää...
Tähän päätin suosiolla meidän osuuden, jotta sessiosta ei tule Myylle liian pitkä, eikä hyvä keskittyminen ala herpaantua. Leikitin Myyn patukalla ja vein koiran autoon. Hymy huulilla ajelin kotiin. Olin varma, että olisin vähintään ärsyyntynyt kotia tullessa Myyn liiasta intoilusta toisten koirien tähden. Oli kyllä niin hyvä mieli taas tästäkin. Myy on vaan niin mielettömän hieno koira, ettei oikein sanat riitä sitä kuvailemaan. Kiihkeä se on kaikissa tekemisissään, mutta pienikin ohje minulta (esim. vaikka esineruudussa) niin se kuuntelee ja toimii ohjeen mukaan. Mikä parasta, se rakastaa tehdä töitä minulle! Olen kyllä saanut Myystä sitä mitä olen aina koiralta halunnutkin ja vielä niin paljon enemmänkin. Myy on oikea The Koira. :)
Ja tuollaisen koiran jälkeen ei mikään vähempi enää kelpaa! Kyllä hyvä koira on aina hyvä koira ja se voi tuoda kouluttajastakin uusia, hyviä puolia esiin. Niinkuin mun yhdellä tutulla oli ensin sellainen ei-niin-motivoitunut koira ja mä ajattelin että sen koulutustyyli on vähän "sinnepäin". Mutta kun seuraava koira olikin motivoitunut ja sitä kautta helppo työstää niin kyllähän sitä tarkkuuttakin pystyi alkaa vaatimaan. Nyt mä vasta sen myötä oon kunnolla sisäistänyt sen, että vaikka olisi kuinka tarkka kouluttaja niin on koiria joilta ei voi vaatia tarkkaa ja halukasta työskentelyä koska ne ei yksinkertaisesti pysty siihen, motivaatio ei riitä. Ja sellaisen jälkeen voi itsekin kehittyä huimasti kun saa koiran jonka kanssa pystyy mihin vaan jos vaan omat taidot riittää. Toki ne ei-niin-motivoituneet on myös hyviä opettajia, mutta niiden kanssa oppii sitten erilaisia asioita. Molemmilla on tietysti omat kannattajansa, eikä toinen oo huonompi vaan ne on erilaisia koiria erilaisiin tarpeisiin.
VastaaPoistaVarmaan toi on just noin kun sanoit Kata. Se on tosiasia, että jossain vaiheessa olen ollut melko pettynytkin Romeoon. Työmäärä, jonka sen eteen olen tehnyt on suuri ja silti ollaan ns. "vaan" tässä. En enää syytä tästä itseäni, vaan tiedän, että mulla on koira joka tarvii paljon aikaa, paljon tietämystä ja osaamista jos nyt vertaa sitten vaikkapa tervuun. Romeon kanssa kaikki onnistumiset ovat kuitenkin olleet enemmän kuin erittäin palkitsevia. Ja kyllä, luulen, että mulle tulee vielä joskus pk-holsku Romeonkin jälkeen... :)
VastaaPoistaNärhen Hannan kanssa just juttelin siitä, että Romeo (holsku) ei ole ollut helppo koira kouluttaa (Hanna on kouluttanut meitä aikoinaan paljonkin) ja noin muutoinkin rotuerot ovat melkoisen suuria mitä koulutettavuuteen tulee. On paljon, paljon helpompaa kouluttaa Myytä kuin mitä Romeota koskaan. Myyn kanssa mennään koko ajan ns. oikoteitä pitkin, kun taas Romeon kanssa kaikki aina väännettiin/väännetään rautalangasta ja oppiminen ja asian sisäistäminen vie huomattavasti enemmän aikaa. Ei holsku missään tapauksessa tyhmä ole, päinvastoin, sillä vaan on "pilkettä silmäkulmassa", joka helposti saa sen kyseenalaistamaan, että kannattaako tätä samaa tehdä toista kertaa kun se on jo kerran tehty.
Romeo on kuitenkin mulle aina se koira, joka on opettanut mua enemmän kuin mikään koira koskaan. Se on ihan super hieno! Nyt kun olen hyväksynyt sen kaikkine sen pienine puutteineen (omat koulutusvirheet huomioiden) ja nyt kun viimeinkin tunnen koiran läpikotoisin, koulutus etenee toivotunlaisesti ja Romeon edistymistä on ihan mahtava seurata. Se on välillä melkoinen possu, mutta tänä päivänä se saa mut nauramaan entisen hermostumisen sijaan. Tiedän nyt kuinka tukea Romeota oikealla tavalla ja mitkä tavat/keinot sopivat sille. Romeo on koira joka on kehittynyt hitaasti ja oikeastaan vasta nyt se alkaa olla ns. valmis. Ei ole ihan tuulesta temmattua tuo sanonta että, holsku vain paranee vanhetessaan kuin hyvä viini... :)
.
Olen erittäin innoissani Myystä ja tiedän jo nyt, etten tuommoista koiraa tule koskaan tulevaisuudessa enää saamaan. Myy sopii jotenkin niin hyvin mun käteen ja tykkään ihan sikana sen poreilevasta luonteesta. Olen oikeastaan vähän yllättynytkin miten tuo tervu vei multa noin jalat alta ja varsinkin se arkitervu. :) Se rakastaa niin lujaa ja ehdoitta ja minä olen sille maailmassa se, jota se palvoo niin suurella sydämmellä. Jos joku muu perheenjäsen pyytää tuomaan sitä sukkaa, (jonka se on siis varastanut jostain), se palauttaa aina sukan mulle...
Elä huoli, kyllä se into ja oppiminen rytisee takas ;) Jos ei muuten, niin aina voi muutaman vuoden kiltteyden jälkeen kokeessa karata lentävän metallikapulan perään... Tämän jälkeen on hyvä räjäyttää tunnarit pitkin hallia ja napata se elämänsä eka väärä. Sit vielä perään kaukokäskyt, joissa en liiku milliäkään...
VastaaPoistaT: Tätisi Oona