lauantai 23. marraskuuta 2013

Mooren päivä

Ensinnäkin se tärkein... Moore täyttää tänään 7-vuotta! Mikä hienointa, Moore on erinomaisen hyvässä kunnossa. Mooren kasvattaja ehdottikin, että Mooren voisi viedä vuoden päästä veteraaniluokkaan sertejä metsästämään …

Moorehan on käynyt kerran nuorena virallisessa näyttelyssä saaden eh:n. Moore kuitenkin rakastaa suurta yleisöä ja se tykkää esiintyä! Se on voittanut kerran ison match shown ollen siis näyttelyn BIS1! Mätsärissä oli mukana n. 150 koiraa, joten hieno oli esiintyminen pikku mustalta. Mitä enemmän Moore saa huomiota osakseen, sen uljaammin se itseään edustaa, joten mikä ettei! Pidetään poika hyvässä kunnossa ja aloitetaan ensi vuonna Mooren näyttelyura!


Mooren synttäripäivää on vietetty vallan koiramaisesti. Aamulla suunnattiin metsään koko lauman kanssa. 


Paimenet saivat tehdä lenkin lomassa esineruutua. Myyn ollessa "työvuorossa", toiset seuraavat tarkkana. :)



Myy


Kokeilin taas vaihteeksi leikittää Myytä esineillä ennen luovutusta, kun nykyisin oon palkannut leikin sijasta jo paljon suoraan namilla... Myy selvästi hämmentyy tästä, eikä ymmärrä miksi esim. toisessa esineessä heitän esineen pois, mikä olikin huono idea... Hyvää on se, että saan Myyn hyppäämään esine suussa itseäni vasten ja se luovuttaa esineen suoraan syliini. Asenne on myös mielettömän hyvä! Jatkossa palkkaan niin, että käteen luovutuksesta nami, eikä esineillä enää leikitä. Loppuun ruoka ja lelulla leikitys.

Romeo


Upea ruutu taas Romeolta, jota ei vaan valitettavasti saatu kokonaan nauhalla kun videokamera temppuilee yhä häijymmin. Kadotti väritkin kokonaan.. :( 

Keskilinjalla hallinta on hyvää ja oikeestaan tältä haluaisin Myynkin työskentelyn joskus näyttävän. :) Romeo tekee hyviä ja suhteellisen suoria pistoja ja kulkee koko ajan nokka auki. Omaan silmään sen työskentely näyttää hyvältä. Jos esine on alueen edessä, Romeo lyö heti jarrut pohjaan. Se osaa etsiä hyvin koko alueen, eikä anna periksi koskaan. Pistojenhan ei siis esineruudussa edes tarvitse olla suoria, kunhan koira vaan lähtee halukkaasti sinne minne ohjaaja koiran lähettää, työskentely etenee ja koira etsii hyvin koko alueelta. 


"Töiden" jälkeen oli mukava rallatella.


Myy, 10 kk.

Oli taas aika päivänsankarin ja paras lahja Moorelle oli viedä se pellolle myyräjahtiin. :) Joten pellolle lähti koko lauma sankarin kaveriksi. 


Moore omassa elementissään :) 


Pelkiltä ei mikään jää huomaamatta...


Ei olla opettamassa sitä mejään...;) ihan itse löysi Suuren saaliin; kauriin jalan. 




Myy vartioimassa saalistaan


Romeo tarkkailee tilannetta

Iltapäivällä vielä pienet tokotreenit paimenten kanssa. 

Myy, jolle aiheena maahanmeno:


Romeo, jolle nouto ja liikkeelle lähdöt.


Lopuksi vielä kuva synttärisankarista. Moore :)


1 kommentti: