Viettiseminaari ja kilparyhmä

Torstaina kilparyhmä Hippoksella... huoh, ja olihan taas niin kiirettä, kun pääsi töistä kello 16.50. Kaikesta huolimatta ehdin paikalle niin, että ehdin ottaa jopa hihnatreenejä Hippoksen ympäristössä ennen ryhmän alkua. Hallin alueella oli paljon vilskettä; voimistelijoita, pallon pelaajia, lenkkeilijöitä, autoja, koirien ulkoiluttajia, sorsia jne... Pientä edistymistä toivottomaan hihnakäytökseen oli onneksi nähtävillä!  :) Hetkittäin Myy oli jopa vetämättä ja kulki kauniisti! Jei! Pakka hajosi oikeastaan vasta siinä vaiheessa kun Anna kurvasi paikalle ja tuli autosta... Myy ei voinut millään hillitä suunnatonta iloaan mennä Annan luo. Pitkä tovi tultiin lyhyt matka auton luo, kun vinkumisesta ja vetämisestä pakitettiin aina taaksepäin. Olin varsin paskamaisella tuulella ja Myy sai mennä suoraan autoon tervehtimättä Annaa ollenkaan...

Omalla vuorolla pikku belgi keskittyikin hienosti. Se oli lähes alistunut siihen, että vieraat eivät olekaan paikalla sitä varten. Kesken tottiksen tuli kurja tilanne, kun huomaamattani vierestä käveli kaksi valkkaria. Myy pääsi koiria tapaamaan, kun liina luiskahti ikävästi jalan alta, juuri kun olin aikessa pysäyttää koiran... Toisella valkkarilla oli harja Myylle pystyssä ja toinen koirista pääsi hihnasta irti... Onneksi koirat olivat hienosti omistajan hallinnassa, joten ikäviltä seuraamuksilta vältyttiin ja kaikki koirat saatiin nopeasti kiinni. Harmittava tilanne ja sen verran säikähdin itsekin, että tärkeä anteeksi-pyyntökin vastapuolelta unohtui. :( Paska juttu. En inhoa mitään niin paljon, kun niitä ihmisiä, joiden hurtat karkailevat toisten koirien iholle hallitsemattomasti... Jos edes jotain hyvää, niin tuosta tuskin traumoja Myylle jäi. Siitä kun oli vaan hienoa tavata vieraita koiria. Se oli vaan ihmeissään, kun toiset eivät olleet siitä yhtä ilahtuneita, kuin mitä se itse oli. Pikku Myyllä on vielä paljon opittavaa.

***
Lauantaina olimme Myyn kanssa Muuramessa viettiseminaarissa, jossa kouluttajana toimi maalimies/sotakoiraohjaaja Onni Mäkinen. Seminaari eteni niin, että alkuun oli viettiteoriaa, jonka jälkeen Onni näytti oman malinsa kanssa tottista ja leikkiä. Lopuksi katsottiin esimerkkikoirakkojen leikkimistä ohjaajien kanssa, joista Myy oli yksi koira. Ihan mielenkiintoisia ja osin tuttuja juttuja, mutta tässä nyt sekalainen sillisalaatti päivän muistiinpanoistani. Aikas väsyneenä kirjoitettu, joten tekstissä varmaan vilisee virheitä...

Kuva Salla Kuikka

Koulutustapa ei ollut operantti, vaan pakotteita käytetään tarvittaessa koiran mukaan. Onni korosti sitä, että pakote valitaan aina koiran mukaan. Jollekin riittää tarvittaessa kevyt kielto, joillekin sormen laitto nenän päälle - tuima ei, joku taas tarvitsee enemmän pakotetta... Epämielyttävyys tulee usein koiran vietin mukaan, eli mitä enemmän viettiä koiralla on, yleensä sitä määrätietoisemmin joudumme koirallamme kertomaan, että joku asia ei ole koiralta toivottu. Onni  perusteli pakotteita mm. sillä, että ei ole reilua koiraa kohtaan, että koiraa esim. vuosikausia nypitään hihnassa - hyi, hyi ja vähän torutaan - (kysyin hihnakäytöksestä), vaan asian voi opettaa koiralle kerralla ja tehdä asiasta koiralle myös mahdollisimman selkeä. Miten koira tietää, että joku on väärin, jos sitä ei koiralle reilusti kerrota? Kysyin mielenkiinnosta miten hän tekee tämän konkreettisesti (hihnakäytös), jolloin sain vastaukseksi, että koiralle opetetaan asiat aina teemoittain, eikä sillisalaattimuodossa; tuota, tuota ja vähän tuota... eli päivä (?) harjoitellaan intensiivisesti pelkästään hihnakäytöstä. Kun koira vetää sille sanotaan EI siinä vaiheessa kun hihna kiristyy, tarvittaessa perkeleiden kera ja niin voimakkaasti, että koira ymmärtää varmasti, että käytös ei ole toivottua. (tässäkin kiellon vahvuus aina koiran mukaan) Heti kun hihna löystyy, muistetaan koiraa kehua oikeasta paikasta. Onni kertoi, että ongelmia tässä aiheuttaa se, etteivät useimmat ihmiset opeta koiralle kunnolla ei-sanaa. Koulutuksessa Ei:stä tehdään koiralle mieluinen asia, josta seuraa aina jotain hyvää käytöstä korjaamalla. Useimmille koirille ei-sana ei useinkaan kerro yhtään mitään. Sanotaan kyllä ei, mutta unohdetaan se kaikkein tärkein, eli kehut korjauksesta. Ohjaaja jää liian usein vaan märehtimään tätä ei toivottua tapahtumaa...

kuva Salla Kuikka

Onni korosti myös koiran lukutaidon tärkeyttä. Väärällä koiran lukutaidolla koira voi saada väärää vahvistetta toiminnalleen. Kaikki käytös, jota ei vahvisteta, jää vähitellen koiralta pois. Tunneoppimisesta puhuttiin myös, eli se on vire jonka koira on jo oppinut. Usein tietämättämme vahvistamme jotain ei toivottua käyttäytymismuotoa. Tästä Onni kertoi loistavan esimerkin omistajan kotiintulosta. Omistaja läärää koiraa heti kotiin tultua sen ollessa yksin pitkän päivän. Rapsuttelee sitä, jolloin koira tietenkin ilahtuu kovasti tästä ja alkaa odottaa joka päivä omistaajansa yhä innokkaammin. Lopulta oven avaaminen saa koiralle aikaan ilohepulin. Seuraavaksi koira alkaa kuunnella rapun oven ääntä, innostuu tästä, lopulta pihaan tuleva auton ääni saa aikaan saman asian... Koiran kiihtyessä (mielihyvän odottaminen) tilanteeseen liittyy usein haukkuminen, jolla koira purkaa samalla itseään saaden siitä mielihyvää, joten....

kuva Salla Kuikka

Koulutuksissa ei sinällään ole kuulema mitään järkeä käydä, ellei ohjaajalla ole ollenkaan omaa näkemystä siitä kuinka koiraansa kouluttaa. Kokeilen vähän tuota ja tuota-tekniikkaa kun ei johda hyvään tulokseen. Ohjaajan realistinen näkemys omasta koirasta on tärkeä ja vastuu koiran oppimisesta on aina ohjaajalla. Koirien yksilölliset ominaisuudet peittyvät usein koulutustason alle, eikä vieras kouluttaja useinkaan pysty arvioimaan syitä miksi koira toimii tietyllä tavalla tuntematta koiran koulutuskaarta. Koiran koulutuskaaren tuntee parhaiten vaan koiran ohjaaja, ei koskaan ulkopuolinen ihminen. Ei pidä uskoa/tehdä kaikkea kuulemaansa, kyseenalaistaa saa aina ja niin kannattaakin tehdä.

Onni korosti myös sitä, että koiria inhimillistetään liikaa. Suojelukoira esim,. nauttii (?) pienestä kivustakin kun se saa purkaa itseänsä suojelussa voimakkaaseen puremiseen. Koiralle tämä on kuuleman mukaan luontaista toimintaa. Laumasta häätöä voi käyttää aikuisen koiran kanssa jos koira karkaa, mutta heti kun koira ottaa katsekontaktin ohjaajaan, ohjaaja ottaa koiran avosylin vastaan. Liian usein ohjaajalle jää karkurille jotain hampaankoloon, tätä jäädään märehtimään, eikä koiraa palkata reilusti ja iloisesti sen palattua takaisin ohjaajan luo. Koiralle on aina syy ja seuraus. Koira miellyttää ohjaajaa saadakseen siltä jotain itselleen mieluista. Koira on siinä mielessä "itsekäs paskiainen", Loppujen lopuksi sille on kuitenkin oma etu tärkeintä.

Puhuttiin myös siitä miten koira oppii, eli klassisesta- ja instrumentaliisesta ehdollistumisesta. Klassisessa ehdollistumisessa tarkoitetaan oikeanlaista tunnetilaa koiralla. Esim. treeniliivin pukeminen, koulutuskentälle tulo jne. nostavat koiran tunnetilaa. Tunnetila usein myös nousee kaikissa asioissa mistä koira on tottunut saamaan palkkaa, eli tottiksessa; kulmat, nopeuden muutokset jne. Tärkeää olisi pyrkiä säilyttämään hyvä tunnetila koko treenien ajan ja viedä koira autoon tunnetilan ollessa korkeimmillaan. Liian usein treeniä jatketaan liian kauan, jolloin tunnetila on jo laskeva. Tavoitteena on se, mihin tunnetilaan koira jää - > uuden treenien alku -> sama tunnetila. Hyvä tunnetila luodaan usein leikkimällä. Instrumentaalisessa ehdollistumisessa taas suoritus on enemmän tekninen, eikä liity viereystilaan. Koira pääsee viettipäämääräänsä -> hyvää ja mieluisaa.

kuva Salla Kuikka

Ohjaajan merkitys on luonnollisesti suuri: Mustavalkoisuus, johdonmukaisuus tärkeää, eli pidetään aina sovitusta linjasta kiinni eli on ns. On-off-tila. Ohjaajan tulee olla aina kohtuullinen vaatimuksissaan. Koira voi olla myös huonompi kuin mitä ohjaaja kuvittelee. Koiralta tulee kuitenkin vaatia asioita, eikä antaa sen tehdä asioita puolivillaisesti, jolloin koiralta katoaa tarve kehittyä. Onnistumisa pitää tulla, eikä koiralle tule olla liian ankara.

Oman koiran viettialueet on tärkeää tuntea. Miksi koira toimii niin kuin se toimii?
Varsinaisista viettialueet ovat:

1. Nälkä - saalisvietti
2. Rakkaus - sukupuoli- ja laumavietti
3. Pako - väistäminen ?
4. aggressio - puolustusvietti

Vietit ovat koiran genetiikkaan kirjoitettuja käyttäytymismalleja, joita koira toteuttaa aina vaistonvaraisesti ja johon sitä ei ole koulutettu. 

Esimerkkinä vaikkapa saalisvietti ja pallon heitto koiralle. Pallon heitto -> vietti/saalisärskyke, koira juoksee pallon perään -> vietti/saaliskäyttäytyminen, koira tavoittaa pallon -> viettipäämäärä. Koiralta tulee vaatia asioita, jotta kaikki viettialueet tulevat käyttöön, jolloin koira kehittyy koko ajan. Koiran tulee kuitenkin olla aktiivinen ja innokas ja saada paljon onnistumisia.

 Saalisvietistä:

• koirasta poispäin tehtäviä liikkeitä
• nälkä ohjaa
• tunnetilan luominen
• koira oppii saalistamaan leluja/patukkaa
• vinkuminen /haukkuminen - > turhautumista
• puhdas alue - koira hiljaa
• kyllääntyminen - ei pureteta liikaa, jotta ei kylläänny
• pallohulluilla eri asia, koska eivät pure koko aikaa, jolloin viettivire ei kovinkaan korkea
• plussaa: koira vahvoilla, koira saalistaja -> motivoi koiraa,
• aina koiran purressa, vietti myös purkautuu, joten varsinkaan matalaviettisiä koiria ei kannata purettaa liikaa. Sama toisinpäin. Kuumaa koiraa pureminen purkaa, joten koiran voi tätä säätelemällä saada tasolle, jossa koira pystyy keskittymään ja työskentelemään.
• onnistumisen riemua, koiraa ei tule lannistaa.
• koko ajan niin, että koira joutuu tekemään työtä, eikä pure kuolleeseen leluun

Puolustusvietti, eli aggressio - usein väärin ymmärretty asia. Sudella tärkeä osa; ravinnon ja lauman puolustus 

Aggressiota on kahdenlaista, eli on reaktiivinen aggressio ja aktiivinen aggressio. Reaktiivisessa aggressiossa tarvitaan ärsyke, mutta uhan poistuttua koira rauhoittuu. Aktiivisessa aggressiossa koira käyttäytyy  aggressiivisesti ilman mitään syytä, eikä se vaadi mitään ärsykkeitä.

Haukkuminen tuo voimaa  ja energiaa ja esim. seuraamisessa kainalopalloa kyttäävää koiran viettitilaa voidaan haukuttamalla vaihtaa puolustusvietin puolelle (aggressio), eli viettejä voidaan vaihdella ja näin kanavoida tekemistä oikeaan suuntaan.

Rauhavaihe jaksottaa hyvin kiihtyvää koiraa ja sopii korkeaviettiselle. Siinä luodaan hyvänolontunne ja saadaan rauhallisempi ja varmempi koira. KAIKKI pureminen on saaliskäyttäytymistä ja kaikki purkautuu puremiseen.

Laumavietti -  laumanjohtajan miellyttäminen ja hyväksyminen

• koiralle tärkeä hyväksyntä
• pakotteet aktivoivat koiran, kehu heti tämän jälkeen
• laumasta häätö - heti avosylin vastaanotto kun koira ottaa kontaktin
• piiloon jos koira (pentu tai nuori koira) häipyy horisonttiin. Paikka tulee olla pennulle aina turvallinen!
• Opeta miten vuorovaikutus laumassa toimii. EI ja heti korjauksesta kehu.
• Koulutuksessa voi hyödyntää: aktiivinen väistäminen tai passiivinen väistäminen
• Lauman johtajalta tuleva uhka - > koira väistää aina jos johtajuus on kunnossa.
• Aktiivinen väistäminen sopii koiralle jolla on viettiä. Esimerkkinä seuraaminen ja pakotteen käyttö. Sormen hipausu kylkeen, väistää aktiivisesti, eli aktivoituu lisää. Nyppäys - väistää - aktivoituu ja vaihtaa laumavietille -> vire nousee.
• Passiivinen väistäminen, eli jos koiralla EI OLE VIETTIÄ, eli silloin ei voi myöskään vaatia! Kuormaa on tällöin liikaa suhteessa koiran viettiin. Tällöin koira passivoituu ja tilanne on pahin mahdollinen. Passiivisuuteen ei koskaan saa jättää koiraa, tai siitä tulee koiralle ratkaisumalli, johon se pakenee.

Aina kun koiran vietti nousee, tekniikka kärsii jonkin verran. Konflikti on viettiristiriita, jossa koira on kahdessa vietissä yhtä aikaa. .Konfliktiti tuottavat koiralle aggressiota, joka näkyy koiralla voimana. Viettejä voi vaihdella. 

Turhaumalla tehdään haukkuminen, eli päästetään koira viettiärsykkeeseen, mutta ei viettipäämäärään. Onni myös korosti, että opetetaan koira olemaan myös hiljaa käskystä, muuten sille on ihan turha sanoa hiljaa. 

Toiminta-alueella liikutaan silloin kun koira on motivoitunut, halukas ja innokas. Toiminta-alueen alapuolella ollaan silloin kun koira on passiivinen. Koiran tulisi pysyä toiminta-alueella koko ajan, eli ei olla liian korkeassa vietissä, mutta ei myöskään liian matalassa. Tavoitteena on, että toiminta-alue laajenee koko ajan, eli vietin voi laskea juuri ja juuri siihen missä koira pystyy toimimaan keskittyneesti..Tunneoppiminen opitaan kun tekeminen (tottis) on lyhytkestoista ja paljon leikkiä tottiksen väliin. Viettipäämäärään päästään vähitellen.

Patoamisella tarkoitetaan, että koira on suu kiinni ja se on hiljaa. Vuotamisessa koira tekee sijaistoimintoja. Rapsuttelee itseänsä, haukottelee jne.

Muutama vinkki Onnilta, jos koira kiihtyy seuraamaan lähdöstä. (vinkuu ja haukahtelee, jota ei tule sallia alusta lähtien). Vaihda seuraa-käskyn tilalle vaikkapa käsky Muumipeikko. :) Koira yleensä hämmentyy sen verran, että lakkaa ääntelemästä. Koirahan lukee ihmisen olemusta  - vartaloa, joten käskyillä ei sinällään ole suurtakaan merkitystä. Muumipeikkoa voi käyttää aina siihen saakka kun koira kestää taas seuraa-käskyn kiihtymättä liikaa 

Intentio tarkoittaa pentu/nuoren koiran aikaa, jolloin vietit alkavat vasta kehittyä, eli ennen sitä koira ei kykene vielä reakoimaan esim. puolustusvietillä.

Lelupakkaukseen siirtymisessä ei ole kiire ennen kuin pentu on omaksunut leikin kunnolla ja koira saa siitä riittävästi tyydytystä. Leikkiä voi pitää - ja tuleekin pitää - osana tottiskoulutusta koko ajan, kuten ollaan Myyn kanssa tehtykin pennusta pitäen.

Myyn kanssa tehtiin lopuksi leikkimisestä Onni oli sitä mieltä, että painostan koiraa liikaa kumartumalla sen ylle. Aika monella muullakin tuntui olevan sama ongelma. Ohjeeksi sain kyykistyä ja leikittää koiraa videolla näkyvällä tavalla. Päivä oli kylmä ja kun oli useita tunteja istunut ulkona, oli hyvin kankeata leikkiä ja tuli muutenkin ihan järkky hiki. Huonoa leikkiä meiltä, mutta parempaa ei saatu enää loppupäivästä puristettua. :)

Kiitos Annalle videoinnista ja kurssin järjestämisestä. :)