maanantai 23. huhtikuuta 2012

Valssia

Tänään maanantain Jatin treenit. Harjoiteltiin ohjauksista valssia. Valssi sinällään sujui, mutta rata (kuva alla) oli tehty jatkumaan suoraan kolmen esteen jälkeen ja Romeon kääntäminen jyrkästi valssilla  kesken radan oikealla tai vasemmalle tuotti ongelmia. Jäi vähän sellanen fiilis, että se män jo... Romeo jatkoi rataa suoraan seuraavalle esteelle ohjauksesta välittämättä, että se siitä hyvästä hallinnasta. :( Sujahteli putkeenkin vähän miten huvitti ja muutenkin päivän sana sillä tuntui olevan tänään itsenäiset päätökset...


Riikka sanoi, että kannattaa harjoitella paljon sitä, että rata jatkuu suoraan ja ottaa koiran haltuun puolessa välissä rataa esim. ohjaamalla eri suuntaan. Yleensä Romeo kyllä kuuntelee kohtuu hyvin, mutta tänään rekku oli harvinaisen omapäisellä tuulella, tai sitten vaan mun ohjaukset olivat huonoja ja käskyt pahasti myöhässä, joka sekin hyvin todennäköistä...

Muina esteinä olivat rengas, keinu ja kepit.

Keinun viime kertaisesta humpsahtelusta oli jäänyt Romeon mieliin epäröintiä ja näki, ettei keinulle meno erityisesti innostanut sitä. Meni kuitenkin urheasti kannustettuna. Apuohjaaja jarrutti keinua ja toinen houkutteli edestä vähän namilla, jotta katse on suoraan eteenpäin. Viime kertaiset keinulta putoamisethan johtuivat siitä, että vaikka namikäsi oli tyhjä, Romeo kurotteli minuun päin namin toivossa, vartalo kiertyi vinooan ja koira hupsahti alas.

Muutaman hyvin menneen toiston jälkeen, Romeo veti jo reippaasti keinulle, joten ihan hyvä ja tähän päätettiin keinuharjoittelut tältä erää. Agi on siitä kinkkinen laji, että jos näitä ikäviä tilanteita jollakin esteellä pääsee syntymään, ne voivat vaikuttaa koiran mielessä pitkäänkin ja jo tehdyn työn saa tavallaan aloittaa taas alusta. Keinukontakteilla Romeo pysähtyi joka kerta hienosti ja malttoi odottaa vapautusta.

Rengasta muutama kerta niin, että apuohjaaja palkkasi toisella puolella ja läheteltiin koiraa renkaan läpi. Kivaa tekemistä ja innokasta hyppäämistä. :) Tämä tuntuu olevan myös yksi Romeon lempieste.

Ja ne kepit... Verkot oli vedetty vähän ohjureista kauemmaksi, mutta olivat vielä taustalla vahvasti mukana. Alku hyvin, viimeisillä ohjureilla Romeo pyrki taas hyppäämään yli ja oli taas niin maansa myyneen näköinen kun Öö-ö äännähdin vähän paheksuen samalla kun hyppäsi ohjureiden yli. :D Se on sitten niin-in herkkä poika välillä, että ihan naurattaa. :D Heti tiesi, että nyt jäi palkka tulematta. Muutama toisto ja homma alkoi taas sujua toivotulla tavalla.

The Äijä naisseurassa... ( K-18)

Loppuverryttelyt lähimetsässä Naava-snautserin ja Kiusa-kelpien kanssa juostessa. Tosin juoksu oli sitä, että tytöt pinkoivat vauhdilla edellä keskenään leikkien ja Romeo lönkytteli peräkammaripojan ilmein perässä...  Nää menee ihan liian lujaa. :D Heti kun Romeo sai Naavan kiinni, kiipesi selkään kuolaamaan ja ryhtyi tosi toimiin, joten oikein mukavaa ja perinteistä poikaseuraa oli taas tarjolla. :/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti