sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ja sitä tokoilua...


Muuramessa porukkatokossa

Harjoittelimme tänään raitapojan kanssa porukkatokossa vasen-oikea-käskyä, tokoestettä ja luoksetuloa. 

Vasen ja oikea

Keskellä merkkinä "tötsä" esim. kukkaruukku, maitölkki tms. käy hyvin. Targetit laitettiin merkistä oikealle ja vasemmalle. Tarkoitus olisi, että koira seisoo naamatusten ohjaajaan päin tötsän kohdalla (targetit jäävät koirasta katsoen sen taakse) ja vasen-käskyllä, koira menee vasemmanpuoleiselle targetilla, josta palkka. Oikea targetti on tyhjä, joten koira ei saa palkkaa sieltä. 

Treenattiin niin, että vein Romeon kanssa namin vasemmalle targetille ja palasimme keskellä. Vasen-käskyllä annoin Romeon mennä targetille syömään namin. Näitä tehtiin kolme kertaa. Viimeisellä niin, että Romeo seisomassa kasvotusten minuun ja vasen-käskyllä meni vasemman targetin luo, josta palkka. 

Sama harjoitus voidaan tehdä oikealle... 

Tokoestettä tein Romeon kanssa niin kun ollaan Hannan kurssilla opittu, eli heitin namin esteen yli ja hyppy-käskyllä koira perään. Sama toiselta puolelta. Ei ongelmia, R hyppäsi hyvin ilmavasti ja halukkaasti. Ohjatusti harjoitus tehtiin niin, että vein targetille namin yhdessä Romeon kanssa ja sitten hyppy-käskyllä annoin Romeon hypätä matalan esteen yli. Näitä tehtiin muutama kerta. Vähän jalat ottivat yhden kerran esteeseen kun este oli matalampi... 

Luoksetuloa otettiin kentän toisella puoliskolla ja matka olikin ihan mukavan mittainen. Romeo kun tykkää siitä, että pääsee välillä revittelemään kunnolla. Koiraa ei jätetty käskyn alle vaan ohjaajalle pideltäväksi. Juoksin kentän reunalle ja tänne-kutsulla kutsuin koiraa ja vilautin narupalloa. Romeo tuli korvat niskassa ja täysiä... ja törmäsikin vähän. Mukavaa oli kuitenkiin vauhti ja ilo. :) 

Harjoiteltiin kentällä Romeon kanssa myös seiso-käskyä, joka ei ole Romeolla kovinkaan hyvä. :/ Saattaa istua tai tarjota jopa maahanmenoa, eli ei ymmärrä kunnolla sanaa. Tehtiin useampi toisto niin, että kädellä pysäytin koiran liikkeestä ja sanoin samalla seiso. Meni ihan ok. Jostakin syystä tätä ollaan treenattu vaan aika vähän...  

Narupallo oli tavalliseen tapaan mukana ja sillä harjoittelin kentällä myös noutoa ja luovutusta. Pallo Romeolle ja peruuttelin koirasta pois päin ja pyysin tuomaan pallon. Tosi nätisti Romeo toi joka kerta pallon ja (vihdoinkin!) se myös alkaa tarjota sitä minulle ja nostaa päänsä, jotta saan pallon paremmin. Irrottaa heti otteen pallosta kun sanon -kiitos. Tässä se on edistynyt tosi paljon. Palkkaan sen heittämällä sille aina pallon takaisin ja leikki jatkuu taas. 

Ihan mukavat treenit, joskaan keskittyminen ei Romeolta ihan parasta tänään... Turhan paljon maan hajut kiinnostivat, kontakti katkeili ja toisia koiriakin piti välillä vilkuilla. Ei kuitenkaan mitään turhia pöhinöitä kentällä. 

Huomenna sitten agia! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti