torstai 14. lokakuuta 2010

Lompakko & pupu


Lumen tulo ja aamuisin yhä myöhempään jatkuva pimeys uhkaa meidän aamutreenejä, mutta eilen ja tänään saatiin vielä tehtyä kuitenkin mukavat esineruutuharjoitukset. :)

Eilen esineenä oli lompakko ja tänään pupu.

Romeo oli täynnä intoa ja odotteli malttamattomana kun sanoin sille, että "tehdäänkö esineitä?". Istui valmiiksi puun viereen odottamaan, jotta saan sen laitettua kiinni...

Vein lompakon n. 40 metrin päähän ruudusta oikealle sivulle. R haukahteli kärsimättömänä odotellessa.

Romeo lähti tosi lujaa suoraa linjaa ja syöksyi esineelle, ollen niin tohkeissaan, että pyyhkäisi siitä vauhdilla yli hämärässä metsässä...

Etsi kuitenkin hyvin aluetta rengastaen ja parasta oli, että intoa työn tekoon oli erittäin paljon, jopa siis hieman liikaa, joka taas aiheutti pientä huolimattomuutta... Parempi kuitenkin niin, kun se, että koiraa ei oikein kiinnosta.

Kun esinettä ei heti löytynyt, Romeo syöksyi hakemaan minulta apua, jolloin levitin käteni ja sanoin sille, "Mihin esine jäi?...", jolloin se kiepsahti saman tien takaisin metsään ja tällä kertaa alkoi hakea vähän hillitymmin ja huolellisemmin esinettä. Ja löytyihän se!

Romeo toi ylpeän näköisenä ja vauhdilla lompakkoa minulle, esine tipahti maahankin kovassa vauhdissa, mutta hienosti Romeo kävi sen poimimassa ja päälle vielä nätti luovutus.

Wuballa leikkiä palkaksi ja vähän whiskasta päälle. Ei otettu toista harjoitusta, jotta saadaan tuo hirmuinen into säilymään tuollaisena. =)

Iloisin treeni pitkään aikaan ja erittäin hyvä mieli tästä. Romeo selvästi nauttii tästä!

Tänään pupulla sama harjoitus ja esine nyt ruudun vasemmassa kulmassa.

Metsässä oli vielä sen verran hämärää, että Romeo ei nähnyt mihin esine jäi ja viennin jälkeen olin varma, että jos koira ei esinettä löydä, niin en löydä sitä enää minäkään. =)

Mutta hajullahan se koira etsii, joten mitäpä sitten vaikka vähän hämärää onkin. ;)

Romeo lähti jälleen vauhdilla ja syöksyi hämärään metsään. Näin koiran liikkeet ja hyvän työskentelytavan rengastaa aluetta, mutta en tienyt onko sillä mitään suussa kun se lähti tulemaan, joten en kehunut ennen kuin pupu tipahti jalkoihin ja koira tarrasi innoissaan wubbaan.

Mahtavia treenejä molemmat.

Voi kun lumi ei tulisi ihan vielä. Metsässä kun on nyt niin mukava treenata. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti