Puolivuotias Caru

Carulla on nyt puoli vuotta ikää ja pentu pääsi kamerankin eteen juhlan kunniaksi, vaikka säänhaltijat eivät kovin suotuisia kuvauksen kannalta olleetkaan. Kuvissa Caru näyttää lähes aikuiselta koiralta, mutta on kyllä tosiasiassa vielä hyvin pentumaisen löysä ja kömpelö verrattuna aikuiseen koiraan. 

Oikein kiva kaveri siitä näyttäisi kehittyvän, vaikkakin tietynlainen kovuus, itsenäisyys ja näihin yhdistettynä melko vähäinen miellyttämisenhalu tuovat varmasti omat haasteensa tulevaisuudessa. 

Caru on pohjimmiltaan kuitenkin kiltti poika ja se on hyvin voimakkaasti leimautunut minuun. Se ei pyri karkailemaan lenkillä ollessaan vapaana ja tulee kutsuttaessa viipymättä luo. Koko ajan se itse huolehtii siitä, että pysyn sen näköpiirissä. Riistaviettiä Carulla ei ainakaan vielä ole ollut nähtävillä.

Arjessa ärsyttävintä on, että pentu imuroi kaikkea suuhunsa ja myös toisten koirien jätökset uppoavat pennun suuhun hyvällä ruokahalulla... Jos ei ole tarkkana pennun tullessa takapihalta, olohuoneen sohvalla saattaa nököttää jäätynyt paskakikkare. Kaveri sanoi, että ruisleivän syöttämisestä pitäisi olla apua tuohon vaivaan, mutta ainakaan vielä niin ei ole ollut.

Caru on myös kova varastamaan tavaroita ja tuhoakin se tekee minkä ehtii. Mattoja on mennyt paljon, eikä tapetitkaan ole pennulta säästyneet. Caru on kiilannut Mooren ohi Pahimmat Pennut -listalla ja johtaa nyt ihan ylivoimaisesti meidän koirista. Luulen, että kärkipaikka tulee säilymäänkin, sillä ihan hetkeen ei tähän talouteen ole uusia koiria tulossa. Odotan jo niin kovasti, että pentu joskus aikuistuu.

Muiden koirien ohitukset sujuvat Carulta ongelmitta, eikä Carun maailmassa ole ollut vielä yhtään mörköä. Uudet asiat kiinnostavat ja Caru on hyvin reipas ja luottavainen uusien juttujen kanssa. Caru on saanut mielestäni aika kivan arkikasvatuksen verrattuna aikaisempiin koiriini. Hihnalenkkeihin olen panostanut enemmän kuin aiemmin, mikä on jo sinällään minulta melkoinen saavutus. Tätä on helpottanut ehkä eniten se, että Caru ei ole luonnostaan niin voimakkaasti vetävä tapaus kuin mitä Myy on ollut, joten hihnakäytös on ollut sille huomattavasti helpompi opettaa. Luulen, että vetohommatkin joutuu opettamaan tälle koiralle, toisin kuin Myylle, jolla vetäminen on taas aina ollut luontaista ja helppoa. 

Carulle saa sanoa asioista edelleen aika monta kertaa ja kiellot unohtuvat melko lailla saman tien. Pehmeyttä siinä ei juuri ole, mutta toisaalta ei myöskään terävyyttä, joten Caru on sellainen varsin lupsakka tapaus, jota ei haittaa pienet, eikä suuremmatkaan kehityskeskustelut. Elämä on, voisi olla Carun motto. Hyvänä tässä näen sen,  ettei se ole juuri moksiskaan, jos vaikkapa joku vieras koira putkahtaa jostain yllättäin, tai jotain muuta yllättävää tapahtuu. Koviin ääniin Caru ei reagoi mitenkään. Kovuus on ihan hyvä piirre harrastuskoiralle, kunhan vaan saa tietyt toimintamallit ja säännöt syötettyä pennun päähän oikealla tavalla.  

Viettiä pennulle tuntuu tulevan koko ajan lisää ovista ja ikkunoista, joten hyvin innokkaana odotan mitä tuleman pitää. Taistelutahto ja saalisvietti ovat nyt pennulla heränneet. Caru leikkii ja taistelee todella hyvin! Puruote alkaa olla myös hyvä. Pikku hiljaa onkin tarkoitus siirtää pentu lelupalkalle. Teknisesti tottiksessa pentu on taitava ja se oppii nopeasti uusia asioita. Sillä on oikein hyvä moottori työskentelyyn ja se keskittyy hyvin. Ihan Myyn veroista keskittymiskykyä pennulla ei ole, mutta Myy onkin ollut melkoinen timantti jo pentuna. Videoin paljon treenejä ja olen kiinnittänyt huomiota siihen, että palkkaan välillä hieman huonoa tunnetilaa, joten tuon kanssa tulee olla tarkkana, jotta ei tule vahvistaneeksi vääriä asioita. Teini-iän lähestyessä keskityn jatkossa yhä enemmän leikkimiseen ja hyvään fiilikseen, hyvää suhdetta vahvistaen. 

Yksi erityisen hyvä piirre tässä pennussa on ja se on se, että Caru on hyvin hiljainen koira. Romeon kanssa se haukkuu pihalla vahtihaukkua, mutta muuten Carun ääntä ei juuri kuule. Se ei ääntele autossa, hallin häkissä tai missään muuallakaan. Väsy-emä on myös hiljainen belgi ja oli todella erikoista käydä katsomassa tätä pentuetta kuuden viikon iässä, kun kaikki 11 pentua olivat hiljaa ja ääntelemättä. Turha kai sanoakaan, että jostain kumman syystä arvostan kovasti tätä piirrettä! 

Carulla (kuten muillakin sen sisaruksilla) on tällä hetkellä hyvin runsaasti karvaa. Pentueen vanhemmilla ei ollut näin paljon karvaa pentuina, eikä kukaan oikein osaa sanoa mistä nämä meidän villavat pennut oikein ovat tulleet. Carullakin tuota persuuskarvaa on melko runsaaasti ottaen huomioon, että se on vielä ihan pentu. 

Carulle on tullut tavaksi tulla kesken lenkin käymään kainalossa tällä tavalla. Mamman poika taitaa olla tämäkin.

Tässä vielä Carun puolivuotistottis tältä päivältä.



..ja Caru takapihalla.