tiistai 30. huhtikuuta 2019

Tottiksii...


Viikonloppuna käytiin tekemässä kauden ensimmäiset ns. ison kentän tottikset Koirakorvessa! Kivaa oli, mutta vähän jäi ristiriitaiset fiilikset. Onhan siellä paljon ihan kelvollista tekemistä, mutta myös paljon olisi tehtävää, jotta voisi sanoa olevansa tyytyväinen kokonaisuuteen. Pohjatyön tärkeys nousee esille jälleen kerran. Vähän sellainen peiliin katsomisen paikka ja vähän ehkä hitusen jopa jossain määrin luovuttajaolo... Jospa leiriltä saisi uutta buustia näiden meidän ongelmakohtien ratkaisuihin. Suurin ongelmahan on yhä edelleen mielentila. Hallissa hommat sujuvat, ulkona taas...

  • Kentälle tulo sujuu paremmin ilman mitään valmisteluja. Saa nuuskia maata, käsky ja siitä suoraan ilmoittautumaan. Nostaa hyvin tekemisestä itsensä, joten en näe vaarana, ettei vietti riitä. Korri suositteli Myylle juuri tätä ja tämä tuntuisi toimivan. 
  • Seuraamisessa pyrkii aika vahvasti edistämään ja poikittamaan varsinkin alussa. Tästä johtuen, alan itse helposti himmailla vauhtia, jolloin kokonaisuudesta tulee karsea... Enemmän tehdessä paikka paranee. Lelulla, namilla, raipalla paikkaa paremmaksi ja itselle vaan lisää vauhtia? 
  • Jääveistä istu, - maahan hyvät. Seisomisessa lähti pysähdyksen jälkeen perään, mitä ei ole aiemmin tehnytkään. Korjauksella teki hyvin. Vauhdikas ja suora luoksetulo seisomisesta. Oli kyllä nätti! 
  • Luoksetulo hyvä, vapautus leluun kun kiihdytti. 
  • Eteenmeno ok. Hain vauhtia, joten ei maahanmenoa. Hallintaa voisi alkaa ottamaan taas pikku hiljaa. 
  • Noudoissa varastamista, josta huomautus. Ei varastele yleensä, joten varmaan eka kerta ulkokentällä innosti tähän tai sitten mun päässäni olleet aurinkolasit, jolloin ei saanut muhun katsekontaktia, jolla saa luvan lähteä! Ei enää lasit päässä ohjaamista. Hyvä kuitenkin, että teki nyt eikä esim. kokeissa. Hyppää teknisesti hyvin, palautusvauhti voisi olla nopeampi. Myy on aavistuksen pulska, joten turhan paljon tuota höllyvää tuolla... Ote edelleen huono ja varsinkin, kun pyrkii läähättämään kapula suussa. 
Tässä pari videonpätkää.


Hyppynoudot, luoksetulo ja eteenmeno


Ampuminen. Ei olla ammuttu sitten viime kokeen, joten kokeiltiin tämäkin. Ekaan laukaukseen reagoi, toiseen ei. Ei se ammuskelusta tykkää, mutta sietää hyvin. 

Näillä mennään tällä hetkellä. Onneksi on tulossa kevään ja kesän aikana vielä monta hyvää koulutusta ja nyt ainakin ollaan terveinä, joten pääsee hyvin treenaamaan. Kyllä se tästä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti