Puolivaloilla...

Käväistiin sitten ensi kertaa mökilläkin tänä kesänä. H. sairastui menoiltana minulta saamaani norovirukseen ja koska itsekin olin vielä toipilaana, kiva mökkiloma meillä ei ollut... Myy varsin oli kovin energinen tapaus, vaikka olihan sillä pihaa missä touhuta. Pojat katsoivat alta kulmain sen vallattomia pihapuuhia ja rannassa ryskäämistä, eikä ketään huvittanut leikkiä sen kanssa. Ekana iltana se hepuloi yksikseen pihassa, mutta sitten sekin liittyi meidän kanssa apaattiseen ja murjottavaan mökkiseurueeseen.    

Porukka rappusilla.

Kovin oli kuitenkin kaunista ja ihanan kesäistä. Mökillä on parasta tuo täydellinen hiljaisuus. Lintuja lukuunottamatta mitään muita ääniä ei kuulunut. Lokki puolusti vimmaisesti pesäluotoaan joutsenten lipuessa ohi, käki kukkui jossain... kuikka huutaa. Hiljaisuutta voi vaan kuunnella ja kuunnella. Tulee itsellekin rauhallinen ja hyvä olo. Mooren kanssa hiljaa käveltiin, katseltiin ja kuunneltiin. Karhu on kuuleman mukaan liikkunut mökin läheisyydessä rikkoen muurahaispesiä, joten kovin kauaksi ei mökkitieltä poistuttu. 

---

Nukkumisen lomassa jaksettiin sitten kuitenkin tehdä parit lyhyet jäljet ja esineruutu paimenille kun kerran ihan huippu maastojen vieressä oltiin. Myyn esineruutu oli jälleen kerran ihan uskomattoman hieno! Neljä esinettä nousi kolmeen minuuttin! Se on niin huikean itsevarma ruudussa ja työskentelee todella varmanoloisesti tekemättä yhtään mitään turhaa. Nenä auki alusta lähtien. Onnistuminen tuo sille itselleenkin vaan koko ajan lisää varmuutta. Oli kyllä hieno koira! Romeo sai myöskin kaikki neljä esinettä ylös. Aika meni vähän yli. Hyvin sekin teki. Jos jotain, niin esineitä nuo kaksi kyllä osaavat etsiä.

Myyn janaharjoitukset sen sijaan alkavat aiheuttaa jo ihan silkkaa epätoivoa. Nyt täytyy pitää pieni tauko ja vetää mietintämyssy päähän. Janat eivät onnistu ollenkaan ja mikä pahinta, kepitkään eivät enää nouse entiseen malliin. Myy vaan hosuu ja häslää, ei keskity yhtään ja huomaan, että omakin pinna alkaa kiristyä mitä jäljellä nyt vähiten saisi tapahtua... En tiedä mitä teen nyt niin väärin, mutta hommat eivät vaan etene. Ehkä Myyn psyyke tarvitsee vaan vielä lisää aikaa toipuakseen leikkauksesta, eikä se vaan ole valmis vielä kaikkeen. Olisin hakenut nenäpunkkilääkkeet jo aikaa sitten jäljen perusteella, mutta esineruutu ja haku taas kertovat sen, ettei nenussa todellakaan ole mitään vikaa.  

Onhan tässä kesää jäljellä, joten painetaan tässä kohtaa vähän jarrua.