Pentukuumetta?

Kumma juttu. Huomaan pyöritteleväni mielessäni aika usein hyviä koiran nimiä. Jos se olisi narttu, se olisi se ja se... Jos taas uros, siitä tulee se ja se. - Ei ole pentukuumetta. Ei tietenkään. 😉 Olen ajatellut, että nuo poitsuveteraanit saavat vanheta ilman, että niiden tarvitsee enää kärsiä yli innokkaasta mali-, tervu- tai grontun naperosta. Mutta joskus... Tiedättehän tämän vaarallisen ajatuskulun, joka jossain vaiheessa johtaa väistämättä uuteen koiran pentuun.

Kun on saanut yhden tuollaisen belgianpaimenkoiran kuin mitä Myy on, on lähes mahdotonta ajatellakaan vaihtavansa rotua. Ei jotenkin jaksaisi alkaa vääntämään enää esim. pk-holskun kanssa. Vähän sama kun, että on saanut ajaa vuosia uudella autolla ja sitten pitäisi palata takaisin vanhaan autoon... Sitten kun tulee vastaan niitä ensimmäisiä "vikoja", ei riitä enää motivaatio korjata samalla intensiteetillä kun tietää, että helpomallakin voi päästä... Aika huono autovertaus ehkä joo, mutta ymmärtänette pointin. Autoajattelulla katoaa kyllä monet muutkin rodut suosikkilistan kärjestä. Ehkä se on jo jossain määrin mukavuuden haluakin. En silti sano, etteikö joskus meille vielä holskua tulisi. Harrastus-/kisakoiraksi tuskin kuitenkaan koskaan. Jos se nyt ketään yllättää, niin tykkään tänä päivänä tosi paljon näistä seka-/käyttölinjaisista belgeistä. Mitä enemmän niitä olen tavannut ja treenikentillä nähnyt, sitä enemmän niistä tykkään. Hyviä puolia kun noissa parhaimmissa tapauksissa on pitkä lista; avoimuus, sosiaalisuus, hermot, vietikkyys, hyvä kuormituksen kesto, -toimivuus, -koulutettavuus sekä ennen kaikkea korkea mielyttämisenhalu. Myös niiden seurakoiramaisuuskin viehättää. Huonojakin puolia on pahimmoillaan pitkä lista, joten taustatyötä saa kyllä tehdä. Kivoja belgejä olen tavannut paljon esim. meidän kasvattileirillä. Se, että pylly pyörii ihmisille on kuitenkin ehkä se kaikkein toivotuin ominaisuus mitä hyvien käyttöomianisuuksien lisäksi koiraltani tänä päivänä haluan. Rotuun kun on perehtynyt vähän enemmän, alkaa olla melko hyvä käsitys siitä mistä noin yleensäkin kannattaa koiraa etsiä. Myyssä on niin paljon hyvää, että en ihan heti usko, että seuraava belgi voisi noin vahvasti mennä ihon alle, vaikka millainen olisi. On aika upea tunne kun löytää itselleen juuri sellaisen koiran, jonka kanssa ollaan vahvasti samalla aaltopituudella, ajatukset synkkaa ja suhdetta on helppo rakentaa. Koira on silloin kuin ihmisen mieli. Ja sitä Myy minulle on.

Tällä hetkellä kuitenkin tilanne meidän laumassa on aivan ihanteellinen. Yksi terve ja toimiva kisakoira ja kaksi vetskua, joille riittää hyvin aikaa, kun aktiviteettejä ei tarvitse järjestää samalla tavalla kuin mitä tuolle kisaavalle. Tosin sekin on kyllä arjessa tänä päivänä ihan äärimmäisen helppo. Myy täyttää seuraavaksi viisi, joten kyllähän nämä vuodet vaan yllättävän nopeaan vierivät. Parin kolmen vuoden päästä pennun hankinta voi olla jo hyvinkin ajankohtainen.

Pakko laittaa kuva mun ikuisesta haaveesta. 💓 Tiedä, vaikka tämä haave joku päivä toteutuisikin. Jo ennen Romeota meille piti tulla karkeakarvainen hollanninpaimenkoira. Silloin turkkirotuja oli jo meillä kaksi, joten päädyin lopulta pitkäkarvaan... Karkkari ei kuitenkaan ole koskaan jäänyt mielestä. Tuossa vaiheessa kun koiran paikka aukenisi ja tiedossa olisi vielä joku huippu yhdistelmä, niin...