torstai 22. syyskuuta 2016

Rohkeutta vientiin ja luottamista koiraan!

Agin viikkotreeneissä tehtiin kuvassa olevaa rataa. Alkurata oli varsin mielenkiintoinen. Jätin Myyn lähtöön ja menin kolmoshypyn taakse ottamaan koiraa vastaan. Ohjaus toimi yllättävänkin hyvin, vaikka sanoinkin rataan tutustuessa, että ei onnistu. Lähinnä ajattelin ongelmaksi, että Myy kiertää kakkoshypyn. Pointtina oli, että koiralla tulee olla hyvä näkyväisyys ja se jätettiin niin reunaan, että linja oli täysin suora. Omat töppöset ja rintamasuunta eteenpäin ja sitten vaan vedettiin koira mukaan. Helpostihan se sieltä tuli. Kepeille viennissä tuli olla tarkkana mihin oma rintamasuunta on ja milloin alkaa kääntämään. Ei saanut kääntyä liian aikaisin, vaan malttaa rauhassa siihen saakka kun koira on toisella kepillä. Kepeiltä voimakas kiihdytys hyppyä kohti ja kääntö A-lle. Kontakteilla nopea pallopalkka, jotta vietti pysyy korkealla. Nameja ei enää syötellä. Putkelta (12) piti malttaa tehdä niisto josta vienti hypylle. Rytmittämisestä oli taas puhetta ja se onnistui tällä kertaa hyvin.  Myy irtoaa hyvin, mutta edelleen on sitä pientä saattelua. Pitäisi luottaa enemmän ja viedä rohkeammin. Näitä nyt harjoitellaan. Myy kyllä osaa, joten turhat varmistelut pois. Hitsin hyvältä tuntui Myyn tekeminen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti