perjantai 18. maaliskuuta 2016

Aurinko - mikä ihana tekosyy!


Ennen lomaa olin päättänyt, että käyn ahkerasti viikon aikana treenaamassa, mutta kuinkas sitten kävikään. Aurinko houkutteli hallin sijaan joka päivä jäälle ja illalla ei vaan jaksanut tehdä mitään. Viikosta tulikin sitten hyvin kuntoilupainotteinen. H. aloitti taas hiihtämiset Myyn kanssa ja L. heitteli koirille frisbeekiekkoja paimenten toimiessa vuoron perään kiekon palauttajina. Frisbeekiekko lentää ihan eri tavalla kuin ns. tavallinen koirafrisbee (kun osaa vielä heittää!), joten hyvää kuntoilua tuli molemmille "kiekkokoirille".




Hiihtäminen näyttää kyllä niin kivalta, mutta belgin puikkoihin en edelleenkään suksien kanssa lähde. Kirittämässä voidaan kyllä käydä. Kelkkaa ei ole tullut viikon aikana juurikaan käytettyä kun vaihtoehtona on antaa koirien juosta vapaana.








Mutta joo. Silloin kuin me muut pysytään poissa säätämästä, hiihto näyttää oikein kivalta. Enimmän aikaa Myy menee kevyttä ravia, eikä juurikaan vedä. Suunta on koko ajan eteenpäin ja ainakin mitä lähtöinnosta voi päätellä, niin homma on Myystä huippua. :)

Video






Poikien kanssa on jäänyt mukavasti omaa aikaa ja on se kuulkaas lenkkeily/elämä jotenkin tosi helppoa kun joukossa ei ole belgiä... Nih! : D

Kevät ja lääkitys on saanut Romeoon muutenkin paljon lisää virtaa ja ukkeli tuntuu nauttivan taas täysillä elämästään. Tarkoitus oli osallistua Romeon kanssa keskiviikkona agin möllikisoihin, mutta flunssan takia kisat oli jätettävä väliin, vaikka työvelvoitteeni ratahenkilönä sainkin joten kuten hoidettua. Harmi, kun olisi ollut niin kivoja ja Romeolle sopivia ratoja. 

Romeon turkki on alkanut viimeinkin kasvaa ja siitähän alkaa muodostua taas jonkinmoinen komistus. :) 


Lähes 30 kg elämän iloa. :) 



Moore on myös nauttinut lomasta, ihmisistä ja hangen kantavuudesta. Se on ollut virkeä ja leikkisäkin. Moore on päässyt pidemmillekin lenkeille mukaan, koska jäällä sen on nyt helppo kulkea haluamaansa tahtia, joka on muuten aika kova. :)


Karkealla hangella on mukava pyöriä.





Kyllä se elämä silti sen yhden kojootin vaatii, jotta se olisi täydellistä.

Frisbeegolfarin paras apulainen - Myy. 







Peto on irti! 






Tälläkin lomalla tuli niin selväksi, että on tämä ihana ja toimiva lauma!



Paljon lomakuvia löytyy >> TÄÄLTÄ (kuvaa klikkaamalla pääsee albumiin) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti