sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Boxi valmiina käyttöön!


H. valmisti hienon boxin puomin ylösmenoille! Pituus 90 cm (kontaktin mittainen) ja leveys 60 cm. Häivytyspalat ovat puomin levyisiä. Ensin kriteerinä neljä tassua kehikkoon ja tähän paljon toistoja. Palkka laatikkoon menosta ja sieltä pois tulosta. Huomio targettiin, ei ohjaajaan. Katsotaan mitä tällä saadaan aikaiseksi!

2 kommenttia:

  1. Katselin teidän kohtaktitreenivideota ja vertasin maaliskuun kisavideoon. Kisoissa Myy lähestyy molempia kontakteja laukalla ja taitaa puomin ylösnousun laukanta ennen kuin tiputtaa raville pysähdystä varten.

    Minä lähtisin työstämään sitä kontaktin korjausta halutun askellajin mukaan eli mihin haluat sen ensimmäisen laukka-askeleen osuvan. Mielestäni turha tehdä paljona toistoja niin että koira lähestyy ravilla jos se todellisuudessa kisoissa menee laukalla.

    Toinen testattava/mietittävä asia on sitten se jos kisoissa tullaan tiukemmasta kulmasta tai muuten hitaammalla vauhdilla niin loikkaako silloinkin vai osuuko askellus esim. puomille ravilla luontaisesti.

    Näin ajatuksen tasolla käyttäisin boksia jotta saisin koiran ajattelemaan ylösnousua tehtävänä ja muokkaamaan näin käytöstään. Jotta saat paljon toistoja niin puomin nousua voi tehdä niin että nousuosa päättyy pöydälle jolloin aina ei tarvitse treenata alastuloa ja koko pitkää puomia. Alkuun kun askellus boxiin on tärkein.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Laura kommentistasi! Hui, kuulostaa vaikealta tuo laukka-askelteen oikeaan paikkaan sovittaminen, mutta joo ihan samaa mieltä ja tämä on juurikin se ongelma, joka tuli esiin vasta kun koiran vauhti on lisääntynyt. Reeneissähän ei ongelmaa ihan niin helposti saada esiin, koska esteiden välit ovat lyhyemmät ja koiran vauhti ei pääse nousemaan samaan mihin kisoissa isolla kentällä. Nuo videot ovat enempi vaan testimielessä tehtyjä, eli miten askeleet sopivat kontaktille eri vauhdissa (ravi/laukka) ja vauhdin lisäämisen vaikutus jne. Toistoja ei ole tehty juurikaan videoinnin lisäksi, koska oikeaa tapaa ylösmenoon ei längeillä saavutettu ainakaan puomilla ja väärää on turha jauhaa.

    Jälkiviisaana ajattelisin, että voisko olla ideaa jo Jatkoryhmien opetuksessa missä kontakteja vasta opetellaan huomioda tämän oikeantyyppisen ylösmenon pitkärunkoisten maksien kanssa ja saada joku oikeantyyppinen ylösmenotapa heti opetettua oikein koiralle esim. boxin avulla? Onhan se toki vähän työläämpää, mutta helpompaa opettaa alusta kuin korjata vanhaa.

    Huomenna menen asian tiimoilta V:n yksityistunnille boxi kainalossa ja saan sieltä toivoakseni hyvät ohjeet, joilla saan asiaa vietyä oikealla tavalla eteenpäin.

    VastaaPoista