sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kelkkailua ja tottista


Viime päivityksen jälkeen, on talvi saanut väistyä useana päivänä jatkuneiden vesisateiden myötä. Jäälläkin on niin paljon vettä, että näinköhän sinne tänä talvena enää edes pääsee? Jalkakäytävät ovat myös sulaneet, joten viime viikolla tullut uusi kickpark-kelkka odottelee turhaan liikkeelle pääsyä. Reväytin alkuviikosta selänkin töissä, joten omalta kohdaltani lenkkeilyt ovat jääneet ihan minimiin. Onneksi H. hiihti Myyn kanssa yhden pidemmän lenkin viikolla, joten Myy on saanut päästellä höyryjään. Nyt vaan jännään sitä, pystynkö juoksemaan ensi lauantain agikisoissa. Onneksi varaohjaajiakin on ilmoittautunut.

Sunnuntain ja lauantain välisenä yönä oli satanut paljon märkää lunta, joten viimeinkin pääsin koeajamaan kickpark-kelkkaa. Sohjoisilla ja lumisilla teillä kelkka ei päässyt vielä täyteen hohtoonsa. Sai kuitenkin vähän tuntumaa siitä, millaista sillä on ajaa. Jos vanhaan Eslaani vertaa, niin kurveissa kääntäminen menee Eslan eduksi. Kääntäminen oli jotenkin kiksillä nihkeää. Kickspark-kelkka on mukava jos voi ajaa pitkiä matkoja suoraan, eikä kurveja ole. Kelkka on muuten mukavan kevyt ja helppo hallita. Jarrut luistivat vähän - pito ei ollut kovin hyvä, johtui ehkä paljosta lumesta.


Seuraava hankinta tulee olemaan Myylle hyvät vetovaljaat. Nyt veto on vähän turhan toispuoleista. Myy vetää vähän vinoon ja asento kuormittaa pidemmän päälle kroppaa. Myy tykkää kovasti juosta ja yllättävän hyvin ohittaa juostessa koiriakin ohi-käskyllä. Tilasin myös pyörääni telineen, johon koiran saa hyvin kiinni. Tarkoitus on jatkaa kuntoilua lumien sulattuakin. :)

Iltapäivällä tottisteltiin Myymyn kanssa hallilla. Kehäänmenoa, odottelua, seuraamista, (tyyny kentällä jonne vapautus) henkilöryhmää ja jäävejä. Lopuksi kaksi paikkamakuuta. Toinen paikkis Ruuti-sakun tehdessä tottista ja toinen tokotyyliin koirarivistössä. Yhä paremmin Myy alkaa kestämään erilaista koirahäiriötä. Huomioi kyllä muut koirat, mutta ei anna niiden vaikuttaa tekemiseen. Tyynyä sai purra, jääveissä palkkana narupallo. Haukuttamista on tehty viime päivinä, kuten H.N suositteli, mutta.... Tänään Myy taas tarjosi ääntään keskellä seuraamista, seuraamaan lähdössä, rytmin vaihdoksissa, henkilöryhmässä jne. Äänen käyttö lisääntyy ja laajenee haukutuksen myötä - ainakin Myyn kohdalla. Tämä taas johtaa siihen, että pitää kieltää enemmän - joten plääh, en tykkää. Ehkä luovun haukutuksesta kokonaan. Myy tykkää kyllä haukkua, kun saa siihen luvan...

Huomenna on uuden agijakson aloitus. Eka kerta tavataan ilman koiria ja kartoitetaan ryhmäläisten alkutilanne ja tavoitteet tulevalle kaudelle. Mielenkiinnolla odotan tulevaa jaksoa!

2 kommenttia:

  1. Ootko koittanut niin että haukutat koiran kentän ulkopuolella ja sit alotatte hommat, enempää ei haukuta? :)

    VastaaPoista
  2. Alussa haukutankin ennen kuin mitään on tehty. Tosin ollaan jo kentällä. Myy kuumuu/nousee tästä ja ääntelyä jää helposti mukaan sellaisena pienenä hermoja raastavana nauskumisena. Haukun tarkoitus olisi mitä ilmeisemmin vahvistaa koiraa, jolloin muu ääntely jäisi vähemmälle/pois. Muuten aloitetaan treenit niin, että kysyn Myyltä tehdäänkö tottista ja tällä tottis-sanalla se nousee hyvään vireeseen.

    VastaaPoista