maanantai 26. tammikuuta 2015

Hallitottikset 1/6

(Kaikki tämän postauksen kuvat ovat otettu varhain aamulla, joten niissä on haettu lähinnä tunnelmaa.)
Viikonloppuna ollaan oltu taas paljon jäälenkeillä. Pientä korvattomuutta on ollut aika ajoin ilmassa - tarvinneeko edes mainita kenellä? ;) Perjantaina Myy kunnostautui juoksemalla rantaan, jossa ajoi mönkijä. Kääntyi takaisin kun totesi mönkijän tylsäksi kun se seisahtui... Melkein heti tämän jälkeen karkasi vielä valkkarin ja sen omistajan luo, jotka kulkivat todella kaukana... Onneksi vastapuolikin oli Myyn tavoin kiltti ja tältäkin reissulta selvittiin naarmuitta. Kitarisat punaisena sai huutaa ja loppulenkki mentiin hihnassa. Jäällä on vähän turhankin helppoa paimenen painaa tuhatta ja sataa kadottamatta omaa porukkaa - toisin kuin metsälenkeillä, jossa omistaja voi vaikkapa "kadota" tarpeen tullen. Helvetin ärsyttävää moinen karkailu.

Lauantaina koko lauman ollessa mukana, Myykin malttoi pysyä hyvin porukassa, vaikka nytkin jäällä oli väkeä. Pieni kielto riitti ja homma oli siinä. Siedätystä alkaa tulla koko ajan enemmän kun väkeäkin alkaa olla kevättä kohti mentäessä. Pilkkijät ja kalastajat ovat helppoja ohitettavia kun taas mönkijät, koiran ulkoiluttajat ja moottorikelkat ovat nousseet Myyn silmissä mielenkiinnon kohteeksi.


Sunnuntaina taas porukalla jäällä. Mukavaa oli, eikä ylimääräistä äksöniäkään ollut. Mitä nyt yksi lelu hukkui ja toinen hajosi. Muutenkin koirat ovat viettäneet todella paljon aikaa ulkona nauttien lauhasta talvisäästä. Onni on myös iso aidattu piha. :) 


Viime viikonloppuna oli puhetta tottisporukassa, josko varattaisiin jostain lämmin halli nyt talviajalle. Jatin agihallihan on siis kylmä halli ja kovimmilla pakkasilla ei kyllä houkuttele reenaamaan.. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Nyt meillä onkin sitten varattuna kuudeksi sunnuntaiksi tunnin hallivuorot! Varattiin hallivuorot kahdesta eri hallista. Puolet kerroista on Taitavien tassujen-hallissa ja puolet Haukkuvaaran tiloissa. Koiria on mukana kuusi, joten aikaa jää 10 minuuttia/per koira, mutta koska kaikki tehdään paljon myös häiriössä, ajan saa hyvinkin tuplattua. Todella mukavaa, kun voi säännöllisesti treenata tottista tarvitsematta miettiä millainen ilma on!

Kuuden viikon treenit on tarkoitus hyödyntää Myyn kanssa bh:ta tehdessä ja ennen kaikkea siedättää Myytä häiriöön. Paljon kontaktitreenejä, odottelua, toisen koiran kanssa tehtävää treeniä jne.



Iltapäivällä olikin sitten hallitreenien korkkaus Taitavien tassujen hallilla. Halli oli kyllä tosi hieno, joskin vähän kuuma. Ei kuitenkaan saa valittaa kun sisätiloihin päästiin. :) Sovittiin, että kaksi koiraa tekee kentällä samaan aikaan, mutta loppujen lopuksi taisi olla useampikin koirakko tekemässä yhtä aikaa. Häiriön kannalta vaan hyvä juttu. Heti tuli selväksi se, että häiriötreenit tulevat kyllä niin tarpeeseen Myynkin osalta! Alkuun Myy teki oikein hienosti ja keskittyneesti kunnes huomasi, että Älli-holskuhan se siinä vierellä touhuaa. Tästä meni hetkellisesti kuppi nurin ja tuli sitä turhan päiväistä kalkattamista. Pääosin pystyi työskentelemään kuitenkin kohtuu mukavasti näin ensi kerraksi, mutta paljon on vielä töitä tekemättä häiriön osalta.



Tehtiin Myyn kanssa perusjuttuja ja yritettiin saada kontakti säilymään. Paikkamakuu - tai sen epäonnistuminen harmitti. Seitsemän minuuttia meni tosi hienosti ja tähän olisi pitänyt tietenkin osata lopettaa. Tämän jälkeen Myy alkoi käydä levottomaksi. Vinkui, lopulta haukahteli kunnes nousi ylös ja tuli mun luo... Arvioin Myyn osaamistason väärin. Toisaalta eihän niitä rajojakaan tiedä, jos ei koskaan kokeile. Kotonahan Myy makaa helposti 10 minuuttia, mutta nyt kova koirahäiriö (toinen koira teki samaan aikaan Myyn edessä luoksetuloja ja välillä kuului jopa vihellyksiä) ja uusi paikka oli Myylle liian haasteellinen. Korjaamisen tein lyhyellä ja onnistuneella paikkiksella. Palkkana lihaisa iltaruoka. :)

Tässä liikkuvaa kuvaa Myyn tekemisistä:



Paikkis on kuvattu korjauksesta. Seuraamisessa välillä palkka piilossa (tai miten sen nyt ottaa, kun ei mahdu treeniliivin taskuun kunnolla) ja välillä kainalossa. Pitäisi aina vaan muistaa, että paremmin seuraa kun kävely on riittävän nopeaa. Aika helposti jään yhä hiipimään. Liina on huonosti monessa kohdassa ja on tietty hyvin epäreilua koiraa kohtaan. Valitettavasti onnistun jotenkin hukkaamaan aina ne hyvät ja lyhyemmät liinat, joten tuolla oli taas mentävä. Kontaktiharjoitukset eivät videolla olleet sellaisia mitä alkuun tehtiin. Kädet pitäisi olla (muistaa pitää!) koko ajan suorassa. Luopumalla ja kontaktilla koira saa palkan. Normisti en siis vapauta liikkeelle, mutta tuossa koira oli jo selvästi väsyneempi.


Moore matkalla kotiin... (kotisaari taustalla)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti