Kepeillä sisäänmeno oli alkuun hakusassa (meinasi mennä ohjureiden yli), mutta viimeisillä kerroilla Myy alkoi jo vähän ymmärtää mitä halutaan. Sisäänmenon jälkeen toisen kepin pujottelu sujui. Mutkaputkeen meni hienosti kun eka putki tehtiin sen ollessa suora. Puomilla kävely (uusi alusta) oli Myystä hauskaa ja kovin huoletonta... Rengas oli kisarengas ja hienosti Myy hyppäsi useita toistoja jääden vielä hienosti paikalle odottamaan hyppylupaa. Hyppy-putki sarja sekin sujui. Jotenkin tosi mukava seurata, miten tuo koira oppii noin vauhdilla uusia asioita.
Ryhmään tuli myös uusi koira, joka on tervu. Oikein kivanoloinen koira ja kun kysyin koiran ikää, niin meinasin lentää persiilleni kun omistaja sanoi koiran täyttäneen juuri vuoden... Ai, onko tummoisiakin belgejä?! Heh, koira oli "vähän" eri maata kuin Myy, joka edelleen vaikuttaa puoli vuotiaalta pennulta malttinsa ja intonsa puolesta : p mutta niin kai se menee, että sitä saa mitä tilaa...
***
Torstaina oli vuorostaan Romeon agitreenit, jossa tehtiin tällä kertaa perusteita. Harjoiteltiin irtoamisia yksittäisille esteille käskystä ilman ohjaajahäiriötä ja etupalkan avulla. Ihan kiva harjoitus kun yleensä tehdään tässä vaiheessa jo pelkkää rataa. Esteinä olivat putki, puomi ja kepit.
Romeo hakee hyvin esteitä, eikä irtoaminen ei ole sille ongelma. Putkeen lähetys kauempaakin oli Romeon mieleen, eikä hetsata tarvinnut kun meinaa varastaa muutenkin... Puomin kontaktilla heti vapautus lelulle. Vauhtia oli. Muutaman kerran tuli taas läpi kun ei saanut pysähdyttyä kunnolla.
Kepeillä palkattiin ekan kepin jälkeen lelulla. Tämä tuntui jotenkin vähän sotkevan Romeota ja kun piti mennä koko keppisarja, koira oli vähän sekaisin kun palkkaa ei tullutkaan ekasta välistä. Tiina sanoikin, että kannattaa vaihdella ja tehdä tasapuolisesti molempia, eli palkata ekan kepin jälkeen ja vastaavasti taas koko pujottelun jälkeen. Hyvä treeni kaikkinensa.
***
Lauantaina lenkitetttiin lauma hiekkakuopalla ja voi harmitus kun kamera jäi kotiin. Aurinko paistoi ja koirilla oli kivaa aamuisessa pakkassäässä.
Iltapäivällä tottistelin Myyn kanssa. Hoh hoijaa, kun ohjaaja olikin taas huonoryhtinen ja kankea : D.Lupaa parantaa tapansa. ;) Kivaa oli, että meillä oli yleisöhäiriö. Kolme pikku tyttöä tuli läheiselle kivelle katsomaan miten Myytä koulutetaan. : )
Kirjoitin alla olevan tekstin tuonne blogin puolelle, mutta siirretään se nyt tähänkin kommenttien toivossa. ;)
Myyn juoksut ovat nyt sitten varmaan juostu, tai ainakin Romeon kiinnostavuus sitä kohtaan on lopahtanut. Myystä on tullut aikuinen ja varsin ärsyttäväkin sellainen. Hihnassa kulkeminen on asia, joka puhututtaa yhä. Voin sanoa, että tuirekaimionopein ei nyt edistytä – ei. On tahtoa huomattavasti paljon enemmän kuin näillä aikaisemmilla otuksilla. Myy edelleen vetää hihnassa kuin höyryveturi, JOS sillä on yhtään enempää hihnaa. Se on – joko tai tyyppi. Ainoa milloin Myy kulkee hyvin hihnassa kun laitan sen lyhyeen hihnaan, kuristuspannan kaulaan ja sitten mennään rinnakkain ja haistelematta. Eipä ole koiralla kovin kivaa kulkea noin pitikiä matkoja, mutta toinen vaihtoehto on hinautua painona sen perässä ja se taas ei miellytä minua. ; ) Pitkässä hihnassa ei usko hyvällä – hakee namin joo, jonka jälkeen ryntää taas vetämään hihnan päähän. Kehu oikeasta paikasta – ei auta kun sadasosasekunnin ja taas mennään, eikä usko pahalla (tiukka kielto, hihnasta nykäisy). Vinkkejä saa antaa, ennen ku mie romahan ja mielellään kuulisin vinkkejä myös belgiharrastajilta?
En omista belgiä eikä minua oikein voi luokitella harrastajaksikaan mutta kommentoin silti :D. Mutta vertaistueksi voin kertoa että painiskelen saman ongelman kanssa Oksin kanssa. Ja ihmettelen hirveästi miten olen osannut opettaa nuo kaksi vanhempaa kävelemään vetämättä :D.
VastaaPoistaKait se tässäkin asiassa on niin että alkupään virheet maksavat eniten. Oksin kanssa pentuna käveltiin niin että se sai sinkoilla hihnassa sienne tänne. Mikä oli erittäin typerää. Koska haluan tosta vetämättömän lenkkikaverin jossain vaiheessa, ja ikäähän siellä ei ole kuin 2,5 vuotta ;) niin meillä ei reenata nykyään juurikaan muuta kuin hihankäytöstä. Oksin kanssa haasteena on myös autoihin reagointi eli niitä jahdattaisiin suurella innolla. Koska olen itse henkeen verran kaimiolainen niin niillä opella on menty.
Lähin tekemään homman ihan alusta, eli ulos pääsee remmissä vain kun on hetken istunut tuulikaapissa rauhallisessa mielentilassa. Remmissä sinkoilua eikä hölmöilyä sallita. Oksiahan ei voi yhtään innokkaammin sanallisesti kehua kun se innostuu hirveästi ja alkaa hyppimään minua vasten (alkupään virheet maksavat eniten). Aluksi pyörittiin ihan vaan tuossa omalla pihalla niin että naksuttelin lähellä pysymisestä niin että hihan ei kiristynyt ja palkkasin aina vasemman reiden viereen. Kun tämä sujui siirryttiin tohon omalle pellolle, jossa ollaan nyt sitten kävelty päivittäin mieluusti useamman kerran. Olen siirtynyt nyt käyttämään sanallisia käskyjä jätä, viereen, seuraa, odota ja naksun merkkinä olen käyttänyt vain hyvä sanaa, kun sen tuntuu tulevan itseltäni luontaisemmin kuin ns. naksusana Ja palkka aina vasemman reiden vierestä.. Jos pöllöilyä esiintyy niin otetaan harjoituksissa askel taakse päin. Samaan aikaan pidetään yllä muutenkin noita käskyjä.
Oksin kanssa oman mielentilan täytyy olla sellainen zen-stooalainen tyyneys. En juttele sille ylimääräisiä ja yritän olla hyvin ilmeetön ja määrätietoinen. Todennäköisesti siitä ei koskaan tule koiraa joka käyttäytyisi hihnassa hienosti ilman sanallista ohjeistusta. Sanotaanko tämä sitten koiratermein että ilman käskyn alla olemista ja hallintaa. Nyt ollaan edistytty sen verran että pystytään kävelemään pieni pätkä ihan autotien vierustaakin :D.
Itse koen tossa hankaluutena sen että Oksi ei ole yhtään kiinnostunut haistelemaan hajuja maasta. Eli sitä ei voi palkata sillä että jos vetää hajun luo, ei lasketa ennen kuin remmi löystyy. Näin olen opettanut Arcon aikanaan. Oksille tyypillisin liikkumismuoto on juokseminen ja erittäin suurikokoisena koira sen normi kävelyvauhtikin on huomattavasti nopeampaa kuin omani.
Hihnakävely oikeaoppisesti kait pitäisi opettaa niin, että pentu opetetaan kävelemään ihmisen vieressä ilman hihnaa, eli ns. oikeaan paikkaan ihmisen sivulla. Ja vasta sitten kun tämä onnistuu siirrytään hihnan käyttöön. Itse ihmettelen sitä, että kun tämä on omassa tiedossani, niin miksi en ole niin tehnyt, tyhmyydestä sakotetaan vai miten sen nyt oli :).
Omalla kohdalla Oksin kohdalla hihnakäytöksen voi sanoa olevan purkissa siinä vaiheessa kun koira kulkee vetämättä ja ohittaa autot hyppimättä. Eli en haaveile mistään tottismaisesta seuraamisesta lenkillä vaan koira voi kävellä esim. edelläni kunhan ei vedä.
Ei tästä apua sulle varmaan ole mutta noin niin kuin vertaistukea :)
Mä olen ylläri ihan natsi hihna-asiassakin. Ei vedetä, ei hilluta, koirat kävelee reunassa eikä poukkoile sieltä mihinkään, eli jalkakäytävällä omatoiminen puolenvaihto on kielletty jos mäkin kävelen reunassa (jos kävelen keskellä, sit saa poukkoilla). Lenkillälenkillä ollessani kävelen tasaista vauhtia ja haistella saa sen aikaa mitä hihnan kiristymättä ehtii. Haistelulenkillä saa nuuhkia ihan rauhassa, mä pysähdyn odottamaan. Tänkin ne erottaa kyllä ihan ekojen 50m aikana kummalla ollaan.
VastaaPoistaTöppönen on paljon parempi kuin Sieni, Sieni kärsii toisen koiran syndroomasta ja sitä olisi voinut vähän enemmän opettaa yksinäänkin että olisi yhtä automaattinen kuin mudi.
Oon Eijan kanssa täsmälleen samaa mieltä alkuaikojen tärkeydestä. Perusteet luodaan jo siellä. Mun ratkaisu on olla pitämättä pikkupentua hihnassa koskaan. Joo, asun kaupungissa ja kytkettynä on kyllä oltava, mutta mulla laahaa pennuilla perässä pyykkinaru tms. Samalla tulee opetettu ihan oikeasti esim. luoksetulo, sallittu irtoamismatka ja moni muu asia, kun ei voi ohjata koiraa lyhyellä remmillä ja tuudittautua siihen hallinnan tunteeseen. Mun koirat ei siis pikkupentuna koskaan koe tilannetta, että remmi kiristyy kaulassa. Koska pienellä pennulla ei riitä kapasiteettia käsitellä sitä asiaa niin usein kun se toistuisi. Jos ja kun käydään ihmisten ilmoilla sosiaalistumassa, ne on toki usein lyhyemmässä narussa, mutta yleensä seison tai istun sitten paikoillani jolloin narun kiristymistä on helpompi vahtia.
Syynä on siis se, että kaikkihan tietää miten 8.. 10.. 12 viikkoisella ja pitkään vanhemmallakin pennulla kaikki on vielä niiiiiin ihmeellistä. Se vasta tutustuu maailmaan ja ihmettelee ihan kaikkea. Eteneminen on hidasta, pentu tutkii ihan kaikkea mahdollista, pyllähtää istumaan kesken kaiken jne. Sille pitää opettaa miten ohitetaan ja tervehditään silittämään tulijoita, irroitetaan roskista, tullaan luokse jne jne jne. Sen ikäiselle pennulle abstrakti "kävele löysällä remmillä" on aivan liian kohtuuton vaatimus vielä kaiken päälle. Jos sen antaa vetää ja tottua kiristyneen remmin tunteeseen, pilaa sen alkuajan ja sen jälkeen opetus on varmasti aika lailla mahdotonta. Sen takia mä pidän huolen, että naru ei kiristy ja pentu ei joudu sellaiseen tilanteeseen. Käytännössä siis jos se meinaa kiristyä, otan nopeasti askelia koiraa kohti, päästän narusta irti ja kutsun koiran luokse ja palkkaan sen siitä.
Vasta joskus puolivuotiaana isken koiran lyhyeen remmiin. Silloin jokainen lyhtypylväs ja ruohonkorsi ei ole enää aivan ihmeellistä ja viiden minuutin katselun arvoista :D. Edelleen teen pääasiassa lenkit vapaana metsässä tai liinassa kaupunkipuistoissa yms. Remmiharjoitukset on vain ekstraa ja ne pidetään alkuun oikeasti lyhyenä, 1-2min, että koira jaksaa keskittyä. Liikunta, sosiaalistaminen ja kaikki muu hidetaan muualla ja tän ainoa tarkoitus on opettaa koiralle mitä sen pitää tehdä kun naru kiristyy. Jos sellaista tilannetta ei luonnostaan tule, kiristän remmin tahallani itse, että saadaan treenipaikkoja. Kun koira löysää, palkkaan sen. Parin minsan jälkeen kannan sen sisälle ja huomenna sama uudestaan. Kun koira kasvaa lisää ja treeni alkaa purra, alan pikkuhiljaa lisätä remmilenkkien pituutta. Samalla alan laajentaa tätä kiristymisreagointia liinaan, en siis itse enää huolehdi koko ajan että naru ei kiristä, vaan annan koiran kiristää sen myös liinassa ja opetan sen reagoimaan samalla tavalla löysäämällä. Pikku hiljaa lisän vastuuta koiralle enkä enää mene sen perässä, vaan annan sen kiristellä liinaa niin usein kun se kiristää. Joskus sitten liina jää kokonaan pois ja on vain vaihtoehdot remmissä tai irti. Loistavia koiria on tullut tällä.
Tämä edellyttää toki sen, että pennun kanssa pääsee suoraan kotoa johonkin metsään, puistoon tms. Jos pitää kävellä yhtään asvaltilla, mitään 3m liinaa ei voi käyttää, sehän on hengenvaarallista antaa pennun poukkoilla ajotiellä. Mulla on ollut näin onnellinen tilanne ja toivon todella että on myös seuraavien pentujen kohdalla. Eikä tää auta enää Myytä, mutta olipas taas pakko höpöttää.
Kiitos kommenteista Eija ja Laura. Vertaistuki on aina enemmän kuin tervetullutta. :)
VastaaPoistaVarmasti nuo on hyviä juttuja joita nostitte esille. Pentuna työ on tehtävä.
Meillä ongelma on nyt oikeastaan siis siinä, että me liikutaan vapaana olon lisäksi paljon lenkkejä myös hihnoilla. Helpostikin se 10 km/pv. Ongelma on se, (voi tuntua vähäpätöiseltä jutulta, mutta jos lähes päivittäin teet 10 km hihnalenkin tämä on ongelma!) että Myy nojaa hihnaan koko lenkin silmät punoittaen ja vetää itsepäisesti päämääränä päästää mahdollisimman lujaa eteenpäin. Toisin kuin poikakoiria, sitä ei kiinnosta hajut (<- yksi syy miksi päädyin narttuun, kun ne eivät jää koko aikaa haistelemaan kusia. Virhe ;)) , joten se puskee eteenpäin kuin juna. Tämä on se asia, joka raivostuttaa. Sillä olisi mahdollisuus haistella hajuja ja nuuskia, mutta sitä ei kiinnosta. Otan sen sitten kulkemaan rinnalle, jossa se menee lähes vetämättä, mutta jotenkin koiran kannalta tylsää, vai onko sittenkin ehkä vaan minusta? Jotenkin ajattelen, että koiratkin saisivat nauttia mahdollisimman paljon pitkistä HIHNAlenkeistä. Olen niitä ihmisiä, jotka ajattelevat, että koirien ei edes kuulu kulkea ihmisen rinnalla lenkillä, vaan niillä tulee olla liikkumatilaa, vapautta ja mahdollisuus haistella tienvarsia... Niiden kuuluu ns. olla koiria ja lenkin tarkoitus on rentous ja hyvä fiilis. Silti vaadin etteivät ne saa vetää hullun lailla niin kun nyt Myy tekee. Ja kyllä – oletan, että ne osaavat erottaa milloin ollaan vapaammin flexissä (valjaissa) ja milloin ollaan lyhyessä hihnassa (pannassa) ja säntillisemmin. Minä vannon ihanien ja pitkien (8 m) flexien ja valjaiden nimiin. Hyi, hyi minua, että uskallan edes tunnustaa ja samaan lauseeseen lisätä vielä hihnassa vetämisen! :D Romeo ja Moore ovat kuitenkin oppineet kulkemaan siivosti flexissä. Ne osaavat sopeuttaa vauhtinsa omaan kävelyvauhtiin ja lenkit ovat miellyttäviä kaikille osapuolille. Ne kirivät tahtia kun jäävät jälkeen ja vastaavasti hiljentävät kun hihna kiristyy. Tätä taitoa toivoisin myös Myyltä, enkä jaksaa millään uskoa etteikö sekin sitä oppisi. Kaikki kolme osaavat kulkea lyhyessä hihnassa vetämättä kun ollaan treenipaikalla joten lyhyellä hihnalla lenkit eivät ole ongelma. Ne eivät vaan sovi minulle kun ollaan ns. vapaalla. :D