keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Lumiset hakuilut ja agit

Sunnuntaina oli varsin talviset hakutreenit Tikkakoskella Annan ja Älli-holskun kanssa. Lunta oli maassa ja viima oli hyytävän kylmä, mutta se ei menoa haitannut.

Myylle kolme maalimiestä hajunhakuna puhtaalta alueelta. Jokainen pisto oli hyvä. Veti innokkaasti metsään, sai hyvin hajun ja lähti suoraviivaisesti maalimiehelle. Myyllä alkaa olla jo mukavasti ideaa siitä mitä sieltä metsästä ollaan hakemassa. Ensi viikolle on luvassa lämmintä ilmaa, joten toivotaan, että hakutreenit jatkuvat vielä.

***
Tiistaina Romeon agit, joissa samat aiheet jatkuivat mitä viime viikolla aloiteltiin, eli päällejuoksuja ja välistävetoja. 

Rata näytti tältä ja se jaksotettiin osiin:


Päällejuoksut toimivat yllättävänkin hyvin, kunhan vaan pysyn riittävän edellä. Hyvin oli poitsu kuulolla näissä. Välistävedot eivät nekään hassummin menneet. Epävarmuutta sen sijaan oli tänään kepeillä, johtuen osittain hengästymisestäni (kepit radan lopussa) ja tästä johtuen keppejen loppua kohden hiipuvasta hyvä,hyvä-kannustuksesta, mikä taas vaikuttaa turhankin paljon koiran rytmiin. Tämä näkyy helposti siinä, että Romeo tulee keppejen toiseksi viimeisestä välistä pois, jos en saa ohjattua sitä kunnolla loppuun asti... 

Kunhan maastolajit jäävät piakkoin talvitauolle - aikaa jää vihdoinkin käydä hallilla enemmän - jolloin treenaan viimeistään näitä ongelmakohtia kuntoon. Monta harjoiteltavaa asiaa olen jo mielessäni suunnitellut itsenäisille treenikerroille, kuten mm. paljon keppitreenejä ja varsinkin eri kulmista kepeille tuloa 4-6-kepillä, putkierotteluja ym. Tosiasia on, että kahden koiran treenaminen on paljon aikaa vievää työn ja perheen ohella, joten Romeon agit vähän tuppaavat aika ajoin kärsimään tästä... Ei vaan ole kaikkeen aikaa niin paljon kuin haluaisi, vaikka nautin ihan täysillä kummankin koiran kanssa tekemisestä. 

Romeo varsinkin vaan parenee vanhetessaan. :) Romeo on kehittynyt mielestäni paljon agissa ja varsinkin tämän alkaneen jakson aikana. Olen myös oppinut tuntemaan sen vahvuudet ja myös sen tuen tarpeen ja osaan vastata näihin entistä suunnitellummin ja paremmin. Nykyään jo tiedän miksi joku asia mättää. Vika löytyy lähes aina minusta, joten koiraa ei voi, eikä tietysti pidäkään syytellä.

Marraskuun alussa on seuran Jatpailut, jossa olen töissä. Tarkoitus olisi käydä juoksemassa päivän aikana myös möllit ja 1. lk:n radat... Jatkosuunnitelmat tehdään sitten näiden perusteella. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti