tiistai 25. joulukuuta 2012

Tavoitteet ja paljastuksia

Ensi vuodelle en laita mitään suurempia tuloksellisia tavoitteita, koska aikaa koulutukseen tulee olemaan aiempaa vähemmän... Syynä tähän on se, että jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, kevään kuluessa laumaan saadaan uusi vahvistus. Aikomani pentujen emä on ainakin tällä hetkellä vahvasti tiineenä. Heti kun asiat varmistuvat siltä osin, syntyykö pentuja riittävästi ja saammeko me tästä omasta mielestäni upeasta yhdistelmästä (niin nartun kuin uroksenkin osalta), toivomani narttupennun, kerron asiasta tarkemmin. :)

Romeon kanssa harrastamista jatketaan kuten tähänkin asti, eli agia, tokoa ja tottista, hakua ja mejää.

Tulevan vuoden tavoitteet Romeolle voisivat olla:
  • TK1, mahdollisesti TK2 
  • BH (ensin TK1 tehtynä)
  • Agissa olisi kiva korkata joskus loppuvuodesta viralliset kisat, mutta A-luokan hullun kanssa on vielä paljon tekemistä hallinnan osalta. Keinu ja kepit olisi tavoitteena saada kuntoon talven aikana, jos vaan ehtii hallille riittävästi harjoittelemaan.
  • Näyttelyissä ei tulla enää ensi vuonna käymään, ei edes erkkarissa. Ne eivät ole oikein mun juttu...  
  • Mejäkokeitakaan ei ehkä suunnitteilla ensi vuodelle, mutta voipi olla, että lumien sulettua mieli palaa taas tähän lajiin. 
  • Ennen kaikkea toivotaan, että pysytään kaikki terveinä ja saadaan lauma toimimaan yhtä hyvin kuin tähänkin asti uudella mahdollisella kokoonpanolla. 

Jalostusasioissa olen ollut varmaan joidenkin mielestä kurja tyyppi, koska olen joutunut kieltämään Romeon jalostuskäytön. Nartut eivät täytä kaikilta osin tarvittavia kriteereitäni, joko terveyden, liian läheisen suvun tai luonteiden takia. Rotu on pieni, joten mielestäni päätökset tulee myös tehdä erittäin huolella. Haluan myös nähdä millaisia koiria Romeo periyttää, eli sen mitä Welluksesta ja Rauhasta kasvaa. Jalostuskäytöllä en näe sinällään mitään kiirettä. Odotellaan rauhassa josko kiva ja Romeolle sopiva narttu jostain putkahtaisi. Eli Romeota saa jatkossakin kysellä. :)

Mutta näillä mennään kohti vuotta 2013! Jännittävää odotusta siis ilmassa. :)

Ps. Alla lisättynä vielä tämän päivän treenit hallilta.

8 kommenttia:

  1. No voi perse sun rotusyrjähyppyäsi!! :D

    VastaaPoista
  2. :DD Voi Laura. Tykkään kyllä tosta sun suoruudesta... Onhan vielä suunnitelma B, jos suunnitelma A ei jostain syystä toteudu ja siihen kuuluu raitoja. ;D

    Enkä tiedä voiko puhua mun kohdalla edes syrjähypystä, kun olen koko elämäni ollut uskoton suhteessa koirien rotuihin. Yhtään samanrotuista ei ole vielä ollut, joten en ole rotu uskollinen. Uskon silti, että holsku meille tulee vielä ja se on sitten pitkätukka! Tykkään! :)

    VastaaPoista
  3. No joo, mä oon kyllä samaa mieltä tosta, että en oo itsekään yhtään rotu-uskollinen enkä ymmärrä miksi rajoittautua niin tiukasti. Maailma on kiinnostavia rotuja ja varsinkin kiinnostavia yhdistelmiä täynnä :)

    Mutta älä oikeesti luovu holskuista kokonaan, mun mielestä sä olet just sellainen harrastaja mitä (pitkäkarva)holskut tarttee! Sä ja holsku sovitte toisillenne. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Tuo oli kivasti sanottu :)

    Ihan pakko kuitenkin vähän koittaa, onko se ruoho vihreämpää tuon aidan takana ja jos ei ole, mikä estää palailemasta takaisin holskujen pariin. :)En luovu holskuista koskaan, se on ainakin selvä ja voi olla, että jos ja kun joskus saan Romeon tyttöpennun alan sitä kouluttamaan kovastikin koemielessä.

    VastaaPoista
  5. Itsellä oli ekana palveluskoirana dobberi uros, sitten tuli riiseni uros <3 sen jälkeen lk holsku ja vieläpä narttu :) ensi vuonna meille tulee käyttölinjainen labbis, uros.

    Mun mielestä ei kannata "jämähtää" pelkästään yhteen rotuun.
    Ikä loppuu muutenkin kesken :D

    T: Susanna & Rakel

    VastaaPoista
  6. ^ Näin on. :) Käyttölinjaiset lapukat ovat olleet itselläkin koko ajan yhtenä vaihtoehtona. Varsinkin mejän myötä olen kovasti tykästynyt noihin ja lapukat (käyttö) toimivat monessa muussakin lajissa kyllä varsin mallikkaasti. :)

    VastaaPoista
  7. Ohops, korjaan tänä vuonna odotellaan mustuaista vuosihan on jo 2013 :D
    Virkapuolella näillä on kova kysyntä (poliisi, tulli) siellä arvostetaan sitä ettei koiraa juurikaan tarvitse motivoida vaan työmoottori on luonnostaan suuri ja hermorakennekin kunnossa, lisäksi nenänkäyttö on näillä huippuluokkaa.
    Odotan pentua innolla ja uskon, että siitä tulee hieno peli PK-puolelle.
    Jään seurailemaan mikä uusi ulottuvuus teille muuttaa :)

    T: Susanna & Rakel

    VastaaPoista
  8. Toivotaan, että teille tulee "hieno peli" ja meille se "peto helvetistä". :D

    VastaaPoista