keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Jatpailut

Tänään oli meidän keskiviikkoagiryhmän vuoro järjestää seuran omat kisat, eli Jatpailut, joissa samalla kisattiin myös möllimestaruudesta. Sain isännän auttelemaan omassa työpanoksessani, joten tämä osaltaan mahdolliseti sen, että päätin osallistua mölliluokkaan Romeon kanssa.

Ihan hauskaa oli, vaikka hylsyt tuli molemmilta radoilta. :) Romeo oli jotenkin tosi innoissaan päästessään tekemään pitkää rataa... ja kun siellä oli taas se A-estekin niin kutsuvasti tyrkyllä... voi tuota mun rakasta pöhelöä. Aa vetää Romeota magneetin tavoin. :/ Rataan tutustuessa arveltiin ryhmämme kouluttajan kanssa tämän olevan Romeolle radan pahin paikka ja sitähän se olikin. Ehkä olisi pitänyt oma ohjauslinja olla jotenkin enemmän A:n edessä. Tuo muuripaikka oli jotenkin tosi kinkkinen...

Täysin puskista tuli tuo, että Romeo paineli putkeen vääristä päistä, mitä se ei kyllä yleensä koskaan treeneissä tee. Videolta ei näy selvästi ohjaanko noin vikaan, vai meneekö sinne ihan vaan huvikseen... ?enivei, perskarvat vaan vilahtivat aina putken väärään päähän.

No, tiedetään ainakin taas mitä treenata. Se on sitä hallintaa ja ohjaamista. : D

Rata oli varsin haastava, nollia ei juuri tullut ja varsin vaikeaan kulmaan sijoitettu muuri radan keskivaiheilla oli monen koirakon kompastuskivi.

Eka rata


Uusintarata

2 kommenttia:

  1. Saako Romeo usein treeneissä palkkaa A-esteellä kontaktilla tai oletteko treenanneet sitä paljon? Tuolla minun tollerilla oli muinoin tapana ”karkailla” sinne A-esteelle. Syy oli ihan siinä, että treeneissä palkkaa oli tullut kontakteilta paljon (pysäytyskontaktien vahvistamista). Pitäisi muistaa palkata muistakin esteistä ihan yhtä lailla, jotta esteistä ei tulisi keskenään "eriarvoisia". Tosin tuossa ensimmäisellä videolla valssi on myöhässä, senhän pitäisi olla valmis kun koira lähtee ponnistamaan putken jälkeiseen hyppyyn.

    Ihan kivasti näkyy Romeolla olevan menohaluja, varsinkin aiempiin videoihin verrattuna, sehän onkin tärkeintä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitti kommentista Aino. :)

    Romeo ei ole saanut enää pidempiin aikoinin palkkaa enempää A-lta kuin muiltakaan esteiltä, mutta opetteluvaiheessa se oli juuri tuota, että palkkaa tuli A-lta paljon ja koira tykästyi kovasti esteeseen. Lähinnä näen tuon enemmän hallinnan puutteena ja omana osaamattomuutena ohjaamisessa, mutta kuten sanoitkin menohalut ovat tärkeimmät vielä tässä vaiheessa, kun lajia on harrastetttu näin vähän. :)

    Omia mokia löytyy vaikka kuinka. Suurin on käskyjen myöhäisyys, oikea-aikainen ohjaaminen, -ohjauskuviot jne. eli oikeastaan ihan kaikki. :D Videolla näkee, että koira olisi ollut varmaan ihan otettavissa muurille oikea-aikaisella valssilla ja täällä-käskyllä, joka tuli liian myöhään. Koira osaisi kyllä, mutta ohjaaja ei.

    VastaaPoista